lauantai 21. huhtikuuta 2012

Onnea lusikalla purkista

Se ei ollut rakkautta ensi silmäyksellä. Kohtasimme aamiaispöydässä kymmenisen vuotta sitten. Suolaisen aamiaisen ystävänä kauhistuin, kun joku siveli sinua leivälleen. Ajatuskin kuvotti: suklaapähkinälevite leivän päällä!

Päätin olla rohkea, pitää mielen avoimena, ja maistaa tätä amerikkalaiselta kuulostavaa erikoisuutta. Ensin ujosti leivän päällä, mutta hetken kuluttua jo lusikalla suoraan purkista lapioituna.

Siitä alkoi tämä pitkä ja kaunis yhteinen taipaleemme, oi Nutella!




Nutella saattaa olla alun perin italialainen keksintö, mutta vuosien saatossa Nutellasta on muodostunut Ranskassa varsinainen instituutio, ja ranskalaiset ovat nykyään maailman suurimpia Nutellan kuluttajia. Kolmessa neljästä ranskalaisperheestä syödään Nutellaa. Ranskalaiset syövät joka sekunti 2,7 kiloa Nutellaa, mikä tekee maan päiväkulutukseksi 230 tonnia tätä ruskeaa herkkua. Lisää tilastotietoja ja Nutellankulutuslaskuri täällä.


Nutellasta on moneksi.


Yhdysvalloissa, tuossa älykkäiden oikeudenkäyntien luvatussa maassa, perheenäiti haastoi Ferreron oikeuteen lukaistuaan Nutellan tuotesisällön purkin kyljestä. Rouvaa järkytti, että suklaapähkinälevitteessä oli paljon rasvaa ja sokeria.

Nutellan mainokset pistävät kieltämättä Nutella-faninkin silmään. Esimerkiksi oheisessa mainoksessa todetaan, että lapset tarvitsevat koulun jälkeen energiatankkausta välipalan muodossa. Sitten esitellään Ferreron Tasapainoinen Välipala (ja karppaajan painajainen): maitotuote (esim. jogurtti tai lasi maitoa), hedelmä/tuoremehu ja Nutellalla voideltu leipä. Näin tämä sokeriherkku ikään kuin solahtaa kätevästi osaksi tasapainoista ruokavaliota.





Mutta kukapa näitä mainoksia nyt ihan kirjaimellisesti ottaa. Kuten Ferrerosta riippumattomien Nutella-fanien perustamalla Nutella day -sivustolla todetaan:

"Nutella on enemmän kuin suklainen pähkinälevite. Nutella on elämäntapa!"



P.S. Jos joku Ferrerolta näkee tämän kirjoituksen, minulle voi mainospalkaksi vapaasti lähettää Nutellaa! Sitä paitsi jopa komean, suklaanvärisen kissani nimi on Ferrero. Kai siitä hyvästä pari purnukkaa voisi irrota...?

6 kommenttia:

  1. Nutellaa en ole vuosiin syönyt, mutta jos oikein muistan -se on kovin koukuttavan makuista(ja nyt äkkiä kauppaan, kroissantit löytyvät jo kaapista).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, Nutella aiheuttaa riippuvuutta! Miekkonen söisi sitä mielellään aina aamupalalla, mutta se ei oikein onnistu, kun minä tyhjennän aina purkin edellisenä iltana. :P

      Poista
  2. Nutella on hyvaa! Mutta kylla ne nutellamainokset hieman ampuu yli sen tarpeellisuudesta ihmiselle. Aiotko kokeilla jotain tuosta reseptikirjasta? Vaadin sitten postauksen aikaansaannoksistasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, erityisen huvittavia ovat ne, joissa mainostetaan Tasapainoista Aamiaista - joka on siis ihan samanlainen kuin tuo yllä kuvattu Tasapainoinen Välipala.

      Hihi, olen ajatellut testailla noita reseptejä, mutta voi olla, etteivät valmiit tuotokset läpäise esteettisillä ansioillaan tämän blogin sensuuria. :D

      Poista
  3. Hah, jos kokeilet, niin vaadin minäkin kuvallista postausta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, saa nähdä. Tosin olen hiukan toiveikas onnistuttuani todistetusti leipomaan jopa ulkonäöllisesti kelpoja karjalanpiirakoita. ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi. Kommentit ovat tämän blogin suola. Ja pippuri. Ja sokeri.