Huutelevat machot

Ranskan politiikkaa seuratessa itku ja nauru ovat lähellä toisiaan. Jos ei pidä varaansa, ne saattavat jopa purskahtaa ilmoille samanaikaisesti. 

Eipä käy politiikanseuraajan aika pitkäksi.

Erityisen vauhdikkaita ranskalaispoliitikot ovat päästessään huutelemaan tuhmuuksia parlamentin alahuoneessa muiden kansanedustajien keskeltä. Että tämä vaan vinkkinä ranskantaitoiselle yhteiskunta- tai valtiotieteilijälle, joka etsii analysoitavaa aineistoa opinnäytetyöhön. Sieltä irtoaa mehukkaita kielikuvia ja muuta mukavaa.

Kun Hesarikin aiheesta kirjoitti, innostuin kokoamaan "helmiä" viime aikojen huuteluista Ranskan parlamenttien istunnoissa.

1. Shokkijärkytys: Ministerillä on kukallinen mekko!

Kyllähän siinä herkän parlamenttiedustajasedän mieli helposti järkyttyy, kun puhujapöntössä vilahtaa kukkamekko. Järkyttynyt edustaja unohtaa vallan kuunnella, kun pitää keskittyä vislaamiseen. (Ministeri Duflot'n kukkamekkoepisodista kirjoitin jo tuoreeltaan viime vuoden kesällä täällä.)

Cécile Duflot huée par les députés UMP by LeHuffPost



2. Haista kukkanen

Vain muutamaa päivä kukkamekkoshokkijärkytyksen jälkeen päästiin Ranskan parlamentissa taas kukka-aiheeseen. Tällä kertaa UMP:n edustaja Marc Le Fur pääsi letkauttamaan parlamentti-istunnosta poissaolleesta ministeri Fleur Pellerinistä:

"Jos hän ei ole täällä pelkästään ulkonäön vuoksi ja kukkakimppuja [fleur = kukka] tarjoilemassa, hänen pitää osallistua istuntoihimme..."


Un député UMP compare Fleur Pellerin à "un pot... by LeLab_E1


3. Huutokisaa parlamentin malliin

Alkutalvesta Ranskan parlamenttia kuohutti keskustelu samaa sukupuolta olevien avioliitto-oikeudesta. Kun alahuoneen puhemies Claude Bartolone joutui hautajaisiin osallistuakseen jättämään paikkansa häntä sijaistaneelle Laurence Dumontille, parlamentti oli jo valmiiksi vauhdissa. Riemu repeää siinä vaiheessa, kun sosialistipuolueen Dumont keskeyttää oikeistolaisen UMP:n edustaja Christian Jacobin puheen järjestäkseen äänestyksen.

Oikeiston (UMP) edustajat (nousevat seisomaan vaatien puhemiehen paluuta): "Bartolone! Bartolone! Bartolone!"
Dumont: "Edustajat hyvät, emme ole koululuokassa..."
Vasemmiston edustajat: "Istukaa! Istukaa!"
Oikeisto: "Makuulle! Makuulle!"
Vasemmisto: "Machot! Machot!"

Etenkin Jacob nähtävästi uskoi kovaäänisimmän olevan eniten oikeassa.

Dumont lopulta katkaisi huutokisan keskeyttämällä istunnon viideksi minuutiksi.

"Bartolone ! Bartolone ! " : nouvel incident à... by LeNouvelObservateur


4. "Ei, kenenkään ei tarvitse riisuutua..."

Ranskan parlamentin alahuoneen valiokunnissakin kuhisee. Kun verkko- ja puhelinliittymäpalveluja tarjoavan Freen pääjohtaja oli talousasioiden valiokunnan jututettavana, UMP:n Laure de la Laurière huomautti hänen olevan ensimmäinen valiokunnan työskentelyyn osallistuva, joka ei ole pukeutunut pukuun ja kravattiin. Miesääni väkijoukosta letkautti: "Jos Laurea miellyttääkseen tarvitsee vain riisuutua, eiköhän aleta...!". Punasteleva edustaja kielsi haluavansa kenenkään riisuutuvan. Video täällä.

5. "Kukas se tämä pimu oikein on?"

Älkää huoliko, kyllä sitä Ranskan parlamentin ylähuoneessa eli senaatissakin osataan. 

Erityisesti viime talven tasa-arvokeskustelussa vilahteli varsinaisia helmiä. Pisteenä i:n päälle UMP:n Bruno Sido, joka hihkaisi senaattori Laurence Rossignolin puheen päälle "Kukas tämä pimu on?". Rossignol ei kommentin kuullessaan punastellut, vaan myönsi samantien Sidolle Senaatin Sovinistisian arvonimen, kolmannen senaattorin huudellessa hänelle yleisöstä rauhoittumiskäskyjä.

« Misogyne beauf », « nana » : échanges... by publicsenat



6. Alahuoneen kotkotuksia

Tuorein seksistinen huutelu sattui kuluneella viikolla, kun UMP:n Philippe Le Ray taustoitti vihreiden Véronique Massoneaun puhetta kaikuvalla kotkotuksella. Lopulta puhemies Bartolone keskeytti istunnon:

"Uskomatonta käytöstä. Ei ole hyväksyttävää, että eräät edustajat yrittävät muuttua linnuiksi toisten edustajien puhuessa. Turha hämmästellä, jos populistit saavat ääniä, kun kansan tasavallan edustajiksi äänestämät henkilöt käyttäytyvät näin!"


Un député imite la poule en pleine intervention... by 20Minutes



Pieni flirtti ja sukupuolirooleihin perustuva leikillinen naljailu voi olla myös virkistävää. Suomessa joskus livahdetaan toiseen ääripäähän, jossa kaikkien pitäisi näyttää samalta sukupuolettomalta massalta, tai vähintään vähän äijältä, jotta oltaisiin varmasti uskottavia. Myönnän kyllä, että arjessa on ihan mukava tulla huomioiduksi naisena, ilman sen kummempia tausta-ajatuksia miltään taholta. Mutta älykkään ihmisen luulisi kykenevän työntämään puhujan persoonan ja sukupuolen taustalle työelämässä. Ja sitä enemmän, mitä korkeammalla hierarkiassa mennään. Vaan joskus tuntuu, että käytännössä ilmiö on melkein päinvastainen. Onko tällainen seksistiseen retoriikkaan perustuva keskustelu todellakin väistämätön ilmiö kulttuurissa, jossa perinteisiä sukupuolirooleja arvostetaan?

Oma mielikuvani huuteluista on, että kun itse asiaan ei oikein osata enää mitään lisätä, hyökätään sitten puhujan persoonaa vastaan. Ja jos puhuja siitä närkästyy, kuitataan se osoitukseksi hyökkäyksen kohteeksi joutuneen huumorintajuttomuudesta. Turhauttavaa ja säälittävääkin.

Kuten tarkkaavainen lukija ehkä huomasi, seksistisiä sammakoita ovat päästäneet suustaan lähes yksinomaan UMP:n (mies)edustajat. UMP ei ole mikään Ranskan maatiaisjuntteja edustava marginaalipuolue, vaan toinen maan pääpuolueista sosialistipuolueen ohella. Mitä se kertoo ranskalaisista, että he äänestävät itseään edustamaan tällaista retoriikkaa harrastavia henkilöitä? 

Viime aikoina on kohuttu siitä, miten (ääri)oikeistolais-populistis-kansallismielinen Front National eli Kansallisrintama on jälleen saanut taakseen lisää äänestäjiä. Niin, satavatkohan UMP:n kotkotukset suoraan Kansallisrintaman laariin, kuten Bartolone epäili?

Ranskalaisten suosikkiranskalaiset

Ranskassa selvitellään vuosittain kyselytutkimuksen keinoin, kuka on ranskalaisten suosikkiranskalainen. Aikoinaan tenniksestä laulamaan siirtynyt Yannick Noah tuntui olevan tutkimuksessa ylivoimainen, mutta eipä enää. "Kenestä ne ikinegatiiviset ranskalaiset muka tykkäävät?", kyselenee lukija siellä. No minäpä kerron.

1. Jean-Jacques Goldman
Joo, en (minäkään) nimestä heppua tunnistanut. Anteeksi. Mutta esimerkiksi tämän biisin olin kuullut kyllä autoradiosta jokusen kerran. Saksan- ja puolanjuutalaisille vanhemmille Pariisissa syntynyt Goldman on viimeiset 10 tehnyt kappaleita muille artisteille, kuten esim. Celine Dionille, Gérald de Palmasille ja Johnny Hallidaylle. Hittibiisit eivät yksin selitä Goldmanin kansansuosiota. Heppu on nimittäin ollut myös aktiivisesti mukana erilaisissa hyväntekeväisyysprojekteissa, esimerkiksi vähävaraisille ruokaa jakelevan Les Restos du Coeur -yhdistyksen kampanjoissa. Oheisella videolla hän osallistuu L'Arche-vammaisyhdistyksen kampanjaan - myös taustalla soiva kappale on Goldmanin käsialaa:



2. Omar Sy
Kansainväliselle yleisölle tämä Pariisi esikaupunkialueelta kotoisin oleva senegalilais-mauritanialaisten vanhempien poika on tuttu parin vuoden takaisesta Koskemattomat-filmistä. Huikea näyttelijä ja hilpeä koomikko.



3. Sophie Marceau
Herkkä mutta rento, säteilevä ja tyylikäs Sophie Marceau on ollut jo vuosikymmeniä ranskalaisten suosikkinäyttelijätär. Marceau ponkaisi kansansuosioon jo vuonna 1980 julkaistun La Boum -klassikkonuorisoelokuvan myötä.




4. Jean Dujardin 
...tuli kansainvälisesti tunnetuksi The Artist -elokuvasta, mutta on tietysti näytellyt muuallakin. Charmikas setä, ja hellyttävän rakastunut vaimoonsa, mutta puhuu surkeaa englantia.



5. Gad Elmaleh
Marokkolaissyntyinen Gad Elmaleh on tällä hetkellä yksi Ranskan parhaista stand up -koomikoista. Elmaleh vilahtaa myös mm. Woody Allenin Midnight in Paris -elokuvassa salapoliisin roolissa.



6. Simone Veil
Simone Veil on Auschwitzista selvinnyt Ranskan akatemian jäsen ja veteraanipoliitikko, joka terveysministerinä ollessaan onnistui vuonna 1975 ajamaan läpi Loi Veil -nimellä tunnetun lain, jolla Ranskassa sallittiin abortti. Tämä nosti Veilin pitkäksi aikaa erääksi suosituimmista poliitikoista.

Veil osallistui myös viime talvena homoliittomielenosoituksiin. Monien yllätykseksi Veil osoitti mieltään samaa sukupuolta olevien avioliitto-oikeutta vastaan.
 



7. Jean Reno
Reno on monesta Hollywood-tuotannostakin tuttu ranskalaisnäyttelijä, joka syntyi itse asiassa nykyisessä Marokossa espanjalaisille vanhemmille, ja muutti Ranskaan vasta 17- vuotiaana.



8. Francis Cabrel
Italialaistaustaiseen perheeseen syntynyt Francis Cabrel on paitsi ranskalaisen iskelmän ehdottomia klassikkonimiä, myös mukavan vaatimattoman oloinen tyyppi, joka Pariisin parrasvalojen sijaan viihtyy kotonaan perheensä kanssa synnyinseudullaan Lot-et-Garonnessa Lounais-Ranskassa. Kuten Goldman, myös Cabrel on Les Restos du Coeur -hyväntekeväisyyskampanja-aktiivi. Tässä hän esittää Shakirankin coveroimaa Je l'aime à mourir -kappaletta live-yleisön kanssa:



9. Dany Boon
Boon on pohjoisranskalais-algerialaiseen perheeseen Pohjois-Ranskassa syntynyt näyttelijä, koomikko ja ohjaaja. Boon ohjasi ja näytteli yhtä pääosaa Pohjois-Ranskan paikalliserikoisuuksille nauraneessa elokuvassa Bienvenue chez les Ch'tis, joka on Ranskassa kaikkien aikojen suosituin ranskalaiselokuva teattereissa käyneiden lukumäärän perusteella. Oheisessa trailerissa Boon vilahtaa kohdasta 1:10 alkaen (punaisessa sadetakissa).



10. Yannick Noah
No mahtuuhan se Noahkin sentään vielä kärkikymmenikköön. Kamerunilais-ranskalaisille vanhemmille Champagnen seudulla syntynyt tennispelaaja-muusikko on muiden listan muusikkojen tapaan tehnyt myös ahkerasti hyväntekeväisyystöitä mm. lasten parissa. Ja tietysti Les Restos du Coeur -kampanjoissa. Noahin Les Lionnes ("Naarasleijonat") oli muuten iso hitti kun aikoinani olin yliopistovaihdossa Ranskassa. Oi muistoja.



Kuriositeettina kerrottakoon, että pari viimeistä presidenttiäkin on päässyt ranskalaisten suosikkiranskalaisten joukkoon. Nykyinen presidentti Hollande löytyy sijalta 44 (nousua viime vuoteen yksi sija) ja Sarkozy jopa sijalta 20 (nousua kokonaista 32 sijaa).

Millaisia ajatuksia lista kärkikymmenikkö herätti? Minusta oli jopa vähän yllättävää, että yleensä niin ironiset ja kyyniset ranskalaiset tykkäävät melkein ällöttävän sympaattisista tyypeistä. Mutta tässä vinkkejä, jos haluat päätyä ranskalaisten kansansuosikiksi:

• Synny mielellään Ranskassa, mutta vähintään toisen vanhempasi on hyvä olla ei-ranskalainen.
• Tee Chérie FM -radiokanavalle sopivaa musiikkia.
• Ellei muusikon lahjoja ole, ryhdy edes näyttelijäksi.
• Jos ryhdyt näyttelijäksi, tee komedioita. 
• Ole symppis, älä diivaile.
• Panosta hyväntekeväisyyteen, erityisesti Les Restos du Coeur -kampanjointiin.

Les Minous pour Tous et Toutes ?

Eilen piti palata kotiin bussin sijaan metrolla. Bussini oli peruttu samaa sukupuolta olevien avioliitto- ja adoptio-oikeutta vastustavien Manif pour tous -mielenosoituksen vuoksi. Näitä on nyt järjestelty pitkin kevättä, ja joka kerta osanottajamäärä on ollut edelliskertaa vähän pienempi.

Metroasemalla näin vastakkaisella laiturilla kokonaisia perheitä alle 10-vuotiaine lapsineen ja lippuineen matkalla mielenosoitukseen. En vain voi ymmärtää, mikä saa vanhemmat raahaamaan lapsensa mukanaan tällaiseen mielenosoitukseen. Varsinkin, kun sen tiedettiin äityvän väkivaltaiseksi. Sisäministeri Manuel Valls oli jopa pyytänyt etukäteen mielenosoittajia jättämään lapsensa kotiin. Vaan ei.

Tässä mielenosoituksen etukäteismainos:

Ja tältä siellä näytti todellisuudessa:





Toki pahimmat rähinät alkoivat vasta, kun poliisi pyysi osanottajia hajaantumaan mielenosoituksen päätteeksi. Videokuvista päätellen lapsiperheet olivat siinä vaiheessa jo lähteneet. Mutta nämä vanhemmathan eivät voineet tietää etukäteen, missä vaiheessa räjähdysaltis tilanne poksahtaa käsiin. Huutojen perusteella äärioikeistolainen rähinäjengi vastusti niin sosialistihallitusta kuin tiedotusvälineitäkin. Ja tietysti maahanmuuttajia. Homot olivat heille ilmeisesti melkein sivuseikka. Väkivallan kohteeksi kelpasivat niin poliisit kuin toimittajatkin. 

Että semmoinen koko perheen tapahtuma.

Ja kuten ehkä tiedätte, laki samaa sukupuolta olevien avioliitto-oikeudesta on täällä jo hyväksytty. Ensimmäiseksi vihille ehtivät 6 vuotta yhdessä olleet Bruno ja Vincent, joiden häitä juhlitaan 500 vieraan voimin ensi keskiviikkona. Onnea heille!

Ehtihän tämä homoaihe tietysti Cannesiinkin. Kultaisen palmun voitti kahden nuoren naisen rakkaudesta kertova La Vie d'Adèle / Blue is the Warmest Color:



Elokuvan voittojuhliin tuli pieni särö Canal+ -kanavan omituisesta twiittauksesta voittajan paljastuttua. Twiittauksessa pohdiskeltiin, mahtaisivatkohan voittajat "nuoleskella toistensa mirrejä" voittoa juhliakseen. Oksettavan huono ja typerä vitsi vai homofobiaa? Twiittaus julkaistiin kätevästi samaan aikaan kun Pariisissa homoliittoja vastustavat mielenosoittajat heittelivät irtoesineillä poliiseja. Se tosin tuli sikäli oudosta lähteestä, että Manif pour Tous -liikkeen osanottajat ovat syyttäneet Canal+ -kanavaa siitä, että se esittäisi heidät toistuvasti vähän naurettavassa tai ainakin epäedullisessa valossa. Twiitti poistettiin muutamassa minuutissa, ja tilalle tuli hyvittelevä viesti, jossa yritettiin tyynnytellä "turhaa polemiikkia". Liian myöhään, tietysti. (Twiittejä ja lisätietoja täällä)

Mahtaako kortistossa nyt olla yksi community manager enemmän, vai oliko kyseessä sittenkin harkittu mediatemppu? Ken tietää.

Minä suosittelisin näitä kaikkia kiihkomielisiä hankkimaan itselleen ihan oikean minoun eli mirrin. Siis kissan. Sitä ei kuullu nuolla, vaan silittää. Kissan kehräyksen kuuntelu ja kissan silittely tutkitusti laskevat verenpainetta ja vähentävät stressiä. Ettei tarvitsisi enää purkaa ahdistustaan mielenosoituksissa ja twiiteissä.

Ranskalaiset, nuo Euroopan rasistit?

Ranskalaiset ovat Euroopan rasistisinta kansaa. Näin vihjaa meille ruotsalaisekonomien tekemä tutkimus, jossa eri maiden kansalaisilta tiedusteltiin, keitä he eivät haluaisi naapurikseen. Yhtenä vaihtoehtona oli "Eri rotua edustavan henkilö". Tämän vaihtoehdon ruksitti haastatelluista ranskalaisista 22,5 %, mikä vei heidät Euroopan ykkössijalle. The Washington Postissa julkaistuun "rasismikarttaan" voi tutustua täällä.

Kuva: Glenn March

Jos minulta olisi kysytty 10 vuotta sitten, olisin ollut samaa mieltä - ranskalaiset olivat Euroopan rasisteja. Pidin vaihtokokemukseni perusteella ranskalaisia keskimäärin ennakkoluuloisina ja sisäänpäinkääntyneinä mörköinä, joita ei kiinnostanut mikään oman navan ulkopuolella tapahtuva. Noin niin kuin vähän kärjistäen. Varsinaista rasismia en tosin ehkä itse joutunut kokemaan, mutta loppumattoman määrän huonoja blondivitsejä, joihin kertojat tuntuivat usein vieläpä itse puolittain uskovan. Kaiken päälle Le Pen vanhempi pääsi noihin aikoihin presidentinvaalien toiselle kierrokselle.

Banania-kaakaon mainosjuliste 1930-luvulta.

Kurkistetaanpa uudelleen karttaan. Sen mukaan ruotsalaiset ovat Euroopan vähiten rasististen kansojen joukossa. Hah hah. Missään en ole joutunut kokemaan samanlaisia ennakkoluuloja syntyperäni vuoksi kuin Ruotsissa. Vai eikö sitä lasketa, kun en ole "eri rotua"? Malawilaisen kaverini kokemusten mukaan ruotsalaiset eivät ehkä suoraan sano mitään negatiivista, mutta sen sijaan tuijottelevat ja kohtelevat kuin vähäjärkistä. Yritin lohduttaa, että päähäntaputtelu ja lässytys nyt olivat Svea-mamman hallinnon tapoja hoivata asukkaitaan. Kaverini koki, ettei hänen tohtorisihmisenä tarvinnut sellaista loppuikäänsä kuunnella, ja jatkoi uraansa Lontooseen.

Banania-mainosta mukaileva juliste mainostaa rasisminvastaista konserttia. Kuva: Cicilie Fagerlid

Luulenpa, että kartta kertoo enemmän kunkin maan poliittisesta korrektiudesta kuin suoranaisesta rasismista. The Washington Post liippasi myös läheltä tätä selitystä arvuutellessaan, ettei Suomi ehkä maana ollut suoranaisesti rasistisempi kuin Ruotsi, suomalaiset olivat vain rehellisempiä. Itse epäilisin, ettei keskimääräinen ruotsalainen koskaan myöntäisi ääneen - ei ehkä edes itselleen - ettei halua "eri rotua edustavaa" naapurikseen. Ruotsalainen vain muuttaisi kaikessa hiljaisuudessa muualle. Ranskalainen taas kertoilisi rasistishenkisiä vitsejä "eri rotua edustavasta" naapuristaan - tyttärensä ja naapurin pojan häissä. Toisin kuin vaikkapa Yhdysvalloissa (ainakin pohjoisamerikkalaisen viihdeteollisuuden mukaan), Ranskassa "eri rotua edustavien" liitot eivät ole tabu. Niitä näkee niin televisiossa kuin arjessa. Tilastollisesti 11,8 % ranskalaisten solmimista avioliitoista solmitaan ulkomailla syntyneen kanssa. Siis enemmän kuin vaikkapa Isossa-Britanniassa. Kyseinen tilasto ei tietenkään tarkenna puolisoiden "rotua", mutta on kuitenkin suuntaa-antava.

Banania-paketti nyt. Lisää Bananiaan liitetystä rasismista esim. täällä.

Toisin kuin ensimmäisen Ranska-kokemukseni jälkeen, en siis enää pidä ranskalaisia rasisteina, korkeintaan hieman ksenofobeina. Mutta kelläpä meistä ei ennakkoluuloja olisi? Ensimmäinen askel on myöntää ne itselleen. Ranskalaiseen huumoriin kuuluu sitä paitsi pieni epäkorrekti ilkeily. Sitä ei kannata ottaa kirjaimellisesti, ettei tule turhaan paha mieli. Jos ranskalainen on tyly, hän on sitä luultavasti vähän kaikille, siinä ei ole mitään henkilökohtaista. Ja jos syyllistää ulkomaalaista huonosta ranskantaidosta, hän tekee sen ehkä peitelläkseen omaa kielitaidottomuuttaan, jota häpeää. Ääliöitä on toki joka maassa, mutta noin niin kuin yleisellä tasolla.

Kuva: Marya

Niin, sitten vielä tuo ruotsalaistutkimuksen rotukysymys. Sana rotu nimittäin poistettiin hiljattain Ranskassa virallisista papereista. Joku voi pitää tätä poliittisen hyperkorrektiuden ilmentymänä: "Seuraavaksi pitää poistaa teksteistä kansalaisuudet -- ja termi homo sapiens, mikä vapauttaisi eläintarhoihin vangitut esi-isämme!", nälvi esimerkiksi toimittaja-historioitsija Benoît Rayski. Rotu on sanana kuitenkin tietyssä poliittisessa ja historiallisessa kontekstissa muodostettu sosiaalinen konstruktio, jolla ei nykyisen ymmärryksen mukaan ole tieteellisiä perusteita. Rotu ja sitä kautta rasismi eivät myöskään ole enää termejä, joilla voisi määritellä mitenkään kattavasti yksilöön kohdistuvia ennakkoluuloja. Entäpä ennakkoluulot muita uskontoja tai seksuaalista suuntautumista edustavia kohtaan? Tai muita etnisiä tai kieliryhmiä kohtaan? Tai toista kansallisuutta olevaa kohtaan? Tai, krhm, toisenlaista hiusväriä kantavia kohtaan? Ehkä tämä kaikki osaltaan vaikutti ranskalaisten tapaan vastata tähän ruotsalaisten esittämään kysymykseen?

Barbie-nukke Intiasta. Kuva: TN

Kuten huomaatte, minulla ei ole mitään Suurta Vastausta aiheeseen. Kunhan halusin jaaritella. Olisi myös mielenkiintoista lukea Intiaa ja Etelä-Koreaa tuntevien mietteitä maiden korkeasta sijoituksesta kyselyssä. Satu ja Terhi, heräsikö teillä esimerkiksi mitään ajatuksia...?

Pakollinen vappupäivitys

Vapun juhlistelun vuoksi jollain on saattanut eilen nousta sihijuomat kupoliin. Minä itse nousin eilen itse Galeries Lafayetten ylimpiin kerroksiin ihailemaan tavaratalon kupolia.

Kyllä, tämä aasinsilta on erittäin nolo, mutta kun jotenkin se Lafayetten kupoli oli vapputeemaan yhdistettävä.

Niin paljon kuin suurten tavaratalojen ihmismassoja ja melskettä ja tylyjä myyjiä inhoankin, tämä Galeries Lafayetten art nouveau -tyylinen kupoli on ihana.

Täällä vappuaatto ei ole mikään juhla, paitsi mitä nyt joku saattaa juhlistaa vapaapäivän aattoa, ihan kuten normaalina perjantai-iltana. Mutta miten juhlistaa vapunpäivää ranskalaisittain?

1. Lähde marssille
Tosiranskalainen osoittaa mieltään aina tilaisuuden tullen. Vappuna on tarjolla marsseja niin oikealta kuin vasemmalta.  Äärioikeistolainen Front National ehti jo pyrähdykselleen lähteä. Koskapa työn juhlasta on kyse, Marine Le Penin neuvonantaja Florian Philippot ehätti muuten mainostamaan tiedotusvälineille Front Nationalin edustavan duunareita paremmin kuin "ne Brysselin orjat"  ammattiyhdistysliikkeet ikinä. 

Ammattiyhdistysliikkeet CGT ja CFDT puolestaan eivät enää mahdu samalle marssille. Keskinäiset ristiriidat ja erimielisyydet ovat kasvaneet merkittävämmiksi, nyt kun eräs yhteinen vihollinen Sarkozyn muodossa on poistunut. Lisää ammattiyhdistysten marssipyörähdyksistä ja erimielisyyksistä voi lukea vaikkapa täältä.

Galeries Lafayetten kupolin satavuotisjuhlia vietettiin viime syksynä. Erityisen näyttävä kupoli on joulun alla, kun se alle pystytetään komia kuusi.

2. Innostu kieloista

Epäpoliittiset vappujuhlijat innostuvat puolestaan ostamaan tai myymään kieloja. Vappupäivänä kieloja saa poikkeuksellisesti nimittäin kaupata kuka tahansa Ranskan kaduilla. Tapa näyttää olevan suosittu, sillä kukkamyyjiin ei voi Pariisin kaduilla vappuna olla törmäämättä. Le Figaro tietää kertoa, että viime vuoden vappupäivänä kieloja myytiin Ranskassa 25,5 miljoonalla eurolla. Summasta suuri osa tosin meni ammattimaisille kukkakauppiaille.

Kielotapa on saanut alkunsa renessanssiaikana, jolloin ranskalaiskuningas Kaarle IX lahjoitti kieloja hovilleen onnea tuomaan.

Kielojen kanssa ei kannata silti riehaantua, jos kotona on pikkulapsia tai eläimiä, kielo on nimittäin myrkyllinen kasvi.

Galeries Lafayette Haussmann
40, boulevard Haussmann
Metro: Chaussée d'Antin - La Fayette


P.S.
Sain kuin sainkin sitten kielon vapunpäivän kunniaksi...! ;) Ulkona on sadellut koko päivän, joten kielonmyyjistä ei ole kuvaa tänäkään vuonna.

Mariage pour toutes

Yllättääkö tämä Ranskan Ellen parin viikon takainen kansikuva jotenkin? Kohahduttaako tai hämmentääkö? 

Eipä kai, mikäpä olisi tavanomaisempi kansikuva-aihe naistenlehdelle kuin yksi tai useampi kappale simpsakoita ja nuoria mallityttösiä.

Hieman poikkeuksellisemmaksi kuva nousi vasta, kun siihen yhdistettiin otsikko: "Mariage pour toutes !" eli "Avioliitto kaikille [naisille]!".

Siinä Elle ottaa kantaa päivänpoliittiseen kysymykseen, mikä on naistenlehtien genressä yhä aika poikkeuksellista.

Ajattelin jo olla tästä kyseisestä päivänpolttavaisesta mitään mainitsematta, varsinkin kun sekä Fifi että Stazzy asiasta erittäin fiksusti ja tyhjentävästi blogeissaan jo kirjoittivat, mutta mainitsenpa pari sanaa nyt kuitenkin, kun ei täällä oikein muusta juuri nyt jauheta (paitsi ehkä vähän Malista):

Ranskan parlamentin alahuoneen käsittelyssä on parhaillaan presidentti Hollanden ajama laki samaa sukupuolta olevien avioliitto-oikeudesta. Viime sunnuntaina Pariisissa marssittiin samaa sukupuolta olevien avioliitto-oikeuden puolesta. Marssijoita oli yli puolet vähemmän (poliisin mukaan 125 000) kuin parin viikon takaisessa, avioliitto-oikeutta vastustavassa mielenosoituksessa (poliisin mukaan 340 000). 



Mariage homo : les politiques défilent pour une... par LeNouvelObservateur

Ranskalaisten valtaosa gallupien mukaan silti kannattaa samaa sukupuolta olevien avioliitto-oikeutta. Moni jätti (oman, epävirallisen kuulopuhegallupini ja muun mutuilun perusteella) osallistumatta sunnuntain mielenosoitukseen, sillä lain läpimeno sosialistiedustajien tuella koetaan niin varmaksi. Toisaalta sunnuntain mielenosoituksessa oli osallistujia huomattavasti enemmän kuin edellisessä avioliitto-oikeutta puoltavassa mielenosoituksessa 16. joulukuuta. Silloin osallistujia oli poliisin mukaan n. 60 000. Moni avioliitto-oikeutta puolustava osallistui sunnuntain mielenosoitukseen ihan vain vastalauseena avioliitto-oikeuden vastustajien mielenosoitukselle, johon ilmeisesti lähinnä katolilainen lobby oli masinoinut ympäri Ranskaa kokonaisia perheitä, alaikäisiä lapsia myöten.

Käsittelyssä oleva laki sallisi samaa sukupuolta oleville pareille avioliitto-oikeuden lisäksi adoptio-oikeuden. Yksinäisillä vanhemmilla adoptio-oikeus on jo ollut, nyt sen saisivat myös samaa sukupuolta olevat pariskunnat. Kuten yllä kirjoitin, tämän lain uskotaan menevän sosialistiedustajien kannatuksen ansiosta läpi. Sen sijaan kysymys samaa sukupuolta olevien oikeudesta hedelmöityshoitoihin aiheuttaa enemmän hajaannusta. Siksi sitä koskeva laki lykättiin käsiteltäväksi erillään maaliskuulla.

Itse olen sitä mieltä, että oikeusvaltiossa ihmisten pitäisi olla tasaveroisia lain edessä. Piste. Kuten Maurelita Fifin blogikirjoituksen kommenttiosiossa oivaltavasti toteaa, on perin omituista, kuinka maassa, joka pitää kirkon ja valtion erottelua perusarvonaan, perustellaankin nyt sopivassa tilanteessa ihmisten eriarvoisuutta lain edessä uskontoon perustuvilla argumenteilla.

Mutta hyvä että keskustellaan! Eipä olisi kummoinen demokratia muuten. Toivottavasti keskustelijat jaksavat tämän jälkeen innostua muistakin aiheista yhtä kiivaasti. Kuten vaikka työttömyydestä ja sen ratkaisemisesta.

Jälkiruoaksi sitten aiheeseen liittymättömät kissakuvasulkeiset. Hippu meni taannoin kommenttilootassa vihjaamaan kiinnostuksestaan nähdä kissakuvia, joten täällähän niitä. Pari. Syyttäkää Hippua.

Doris ja lempilelu.

Nemo sutjakkana

Eriparisimmut

Ohimoilta ohentuva

Nokoset

Äänekäs masurapsukerjääjä

Doris kertoilemassa päivän kuulumisia.

Viuhahdus

Hypnokissa vartioi reviiriään katonrajassa, kirjahyllyn päällä.

Lihan ilot

"Kuule Riina, kyllä ihminen tarvitsee punaista lihaa elääkseen!"

Tällä ravitsemustieteellisesti yllättävällä faktalla minua ojensi muuan kollega, kun en saanut veristä liha-annostani kokonaan syötyä firman joululounaalla.

Kollegani ei ole Ranskassa käsityksineen yksin. Miekkosen nounoun eli hoitotädin käsitys monipuolisesta ruokavaliosta oli aikoinaan se, että viikon jokaisena päivänä syötiin ruhosta eri osia. Tiistai esimerkiksi oli maksapäivä, torstai puolestaan aivopäivä.

Kuvitus on keskiylänköläisestä kylästä, jonne on rakennettu lapsille tarkoitettu retkipolku, jonka teemana on porsas. Erityisesti ruokana.

Liha ymmärretään terveelisen ruokavalion kulmakiveksi myös virallis-Ranskassa. Viime vuonna annettiin ranskalaiskoulujen kanttiinien aterioita säätelevä asetus, jonka mukaan jokaisen aterian pitää sisältää proteiinin lähde, lisuke (kuten riisiä tai kasviksia), maitotuote (kuten juustoa tai jogurttia) sekä joko alkuruoka tai jälkiruoka. 

Kasvissyöjäjärjestöt kuten L214 katsovat, että säädöksellä käytännössä kielletään kasvisruokailu kouluissa. "Säädöksellä koululaisten proteiininlähteeksi määrätään eläintuotteet ja kasviperäiset proteiininlähteet unohdetaan. Näin 6 miljoonaa koululaista pakotetaan syömään lihaa", jyrähti L214-järjestöä edustava Brigitte Gothière Le Parisienille. 

Kanadalaislähtöinen Rosa Jackson kirjoitti puolestaan blogissaan poikansa ryhtyneen kasvissyöjäksi. Koulun edustaja kertoi Jacksonille, ettei kasvissyöntiä tunnusteta erityisruokavalioksi Ranskassa: "Meidän täytyy laittaa kaikkea hänen lautaselleen, vaikkei hän kaikkea söisikään."

Tarina kertoo, että tapa suolata kinkku olisi saanut alkunsa sattumasta. Pyreneillä porsas putosi puroon, jossa virtasi suolaista vettä. Paimenet onkivat ruhon aikanaan purosta ja söivät sen nälkäänsä. Suolan säilömä liha maistui heistä herkulliselta, ja siitä sai alkunsa tapa suolata kinkkua.

Ranskalainen tykkää lihasta, mutta ei syö lihaa poikkeuksellisia määriä. Perus-Pierre ja -Pierrette syövät keskimäärin 88 kg lihaa vuodessa. Maailman mittakaavassa se ei ole ennätystasoa; Luxemburgissa syödään yli 136 kg asukasta kohti ja Yhdysvalloissakin yli 125 kg. Ranskan on vuotuista lihansyöntiä asukasta kohti mittaavassa kansainvälisessä tilastossa vasta sijalla 19. Suomeen verrattuna se sen sijaan on toki melko paljon; suomalaiset syövät keskimäärin 72,4 kg lihaa vuodessa.

Tunnen lukemattomia pohjoismaisia kasvissyöjiä ja vegaaneja, mutta ranskalaisia tunnen vain kaksi, joista toinen Réunionilta lähtöisin oleva hindu. Mielenkiinnosta kaivelin tilastotietoja kasvissyöjien osuudesta sekä Suomen että Ranskan muonavahvuudessa. Yllätyksekseni heitä on tilastollisesti molemmissa maissa suunnilleen yhtä paljon, parisen prosenttia. 

Ranskalaisten erikoista huumorintajua heijastaa tämä teuraspenkkiä esittelevä taulu. Sika sidottiin selälleen penkkiin, jotta siitä voitiin valuttaa verta verimakkaroita varten. Kädet sorkat puuskassa penkin takana seisova porsas toteaa: "Isi! Yritä nyt vähän! Rauhoitu!".

Suomalaisten ja ranskalaisten erona on ehkä perusranskalaisten asenne lihaan. Lihansyönti yhdistetään Ranskassa elämästä nauttimiseen. Kasvissyöjiä pidetään takakireinä nipoina tai hihhuleina, jotka eivät ymmärrä hyvän ruoan päälle. Ja ilman lihaahan ateria ei voi olla oikeasti hyvä. Mieluimmin lihan pitäisi olla punaista, mutta kala-ateriakin menettelee paremman puutteessa. Tällaista asennetta esiintyy tietysti Suomessakin, mutta minun kokemusteni mukaan vähemmän.



Mistä tämä sitten johtuu? Tässä pari ihkaomaa, valistumatonta arviotani.

Ensinnäkin ranskalaiset ovat konservatiivisia ja liha ja muut eläinperäiset tuotteet ovat "aina" olleet ranskalaisen keittiön kulmakiviä. Turha siksi kaikenmaailman hihhuleiden tulla huutelemaan mitään veristä pihviä tai hanhenmaksaa vastaan. Sen sijaan kasvissyöjiä pitää huitaista pihvillä, kuten 125 000 tykkäystä keränneen Facebookin "huumori"ryhmän nimi kertoo. 

Toisekseen uskon, että lihantuottajien lobbaus on tuottanut hedelmää. Vuonna 2010 silloinen maatalousministeri Bruno Le Maire kertoi kansallisesta ravitsemusohjelmasta, jonka keskeisenä tarkoituksena oli puolustaa ranskalaista maataloutta - ja erityisesti lihantuottajia. 

"Kännissä kuin sika!"

Tämä kaikki on matkailijan kannalta kiinnostavaa lähinnä silloin, kun kasvisruokailija yrittää etsiä ruokapaikkaa. Pariisissa tilanne on toki maakuntia parempi, miljoonakaupungissa on valikoimaa joka makuun. Perinteisessä ranskalaistyylisessä peruskorttelibistrossa saatetaan tosin yhä tarjota kanaa kasvissyöjälle sopivaksi vaihtoehdoksi. Sen sijaan kannattaa kokeilla onneaan erilaisissa etnisissä ravintoloissa, kuten intialaisissa. 

Itse syön ulkona yleensä miehekkeeni kanssa, joka kieltäytyy kategorisesti astumasta jalallaan kasvisruokaravintolaan. Siksi minulla ei valitettavasti juuri ole omakohtaisia neuvoja antaa tässä suhteessa. Kuulopuheet ovat kertoneet Rosa Jacksoninkin yllä mainitussa blogipostauksessaan kehuman kiinalaisravintola Tien Hiangin loistavaksi vaihtoehdoksi.

Muita pariisilaisia kasvisravintoloita voi selailla vaikkapa seuraavista lähteistä:

Ranskankielisiä sivustoja, mukana asiakasarvioita:
Yelp
Sortir au resto 
Qype
Muita:
Happy Cow (englanninkielinen, asiakasarvioita)
L'Express-lehden esittely 10 pariislaisesta kasvisravintolasta
Restovege
The Passport blogin kasviravintolalistaus englanniksi
Lonely Planetin kasvisravintolalistaus
Englanninkielinen Vegan Paris -blogi


Tämän postauksen kirjoittaja on sekasyöjä, joka yrittää pyrkiä myös ruokavalinnoillaan eettisyyteen, mutta syö lihaa harvoin lähinnä siksi, että lihasta tulee liian raskas olo. 

Uutista pukkaa

Sikäli mikäli palatte halusta tietää mitä tänne kuuluu, tein pienen tiivistelmän täkäläisestä uutisviikosta. Olkaatten hyvät.

1. Kinastelevia äijiä

Se iso oikeistopuolue, UMP (jonka Hesari esitteli "Sarkozyn puolueena", mutta josta on ponnistanut myös muita merkittäviä poliitikkoja, kuten Jacques Chirac ja Nadine Morano), äänesti edellisviikon sunnuntaina puheenjohtajasta. Ei käynyt helposti se. Joutuivat äänestäjät jonottamaan tuntikaupalla. Sittemmin sekä Copé että Fillon julistautuivat voittajiksi vuorotellen, mutta tulokset eivät näköjään ole vieläkään oikein selvillä. Paitsi että Copén ilmoitettiin voittaneen. Aika monet haluavat uusia vaalit. Paitsi tietysti Copé. Tästä on jauhettu ja väännetty nyt kohta parisen viikkoa. Mutta onhan se hauska seurata sivusta, kun isot miehet kinastelevat kuin...kuin mitkäkin poliitikot.

Itse olisin äänestänyt tietysti Fillonia, sillä samaistun hänen mustiin silmänalusiinsa. Ja Copén pärstäkertoimessa on sen luokan ärsyttävyyttä, että jopa Sarkozy hartiaelkeineen alkaa vaikuttaa symppikseltä.

Psykodraamaa ranskalaisittain:

---

2. Vavvojen putkahtelua

Jokin aika sitten pariisilaisessa RER-lähijunassa syntyi vauva, joka sai lahjaksi ilmaiset matkaliput Pariisin liikennelaitoksen kulkuvälineisiin 18-vuotiaaksi asti. Raukka parka. Tällä viikolla vauva syntyi sitten kahvilassa. Pariisin 19. kaupunginosassa sijaitsevan La Terasse -kahvilan omistaja lupasi pienokaiselle limsat ja terassipaikan loppuelämäksi. 

Lapsen äiti oli kahvilan kokin vaimo, joka oli poikennut kuppilaan tervehtimään miestään. Vierailu sai jänskän käänteen, kun rouva yllättäen nojasi tiskiin ja lorautti lapsivedet niille sijoilleen. Paikan omistaja, Hakim, luonnollisesti hämmentyi ja ryntäsi naapuriliikkeeseen, joka sattui olemaan apteekki. Apteekkari, yhtä hämmentyneenä, kertoi Hakimille ettei ole gynekologi tai kätilö, mutta lähti kuitenkin tyttärineen hätiin. 

Vauva pulahti maailmaan viidessä minuutissa. Toimituksen yleisönä oli apteekkari tyttärineen, kahvilan kaksi omistajaa sekä vauvan isä. Asiakkaat oli sentään poistettu kahvilasta. Vauva ja äiti voivat TF1:n mukaan hyvin. Jee!

Tämän korvamadon luulit jo unohtaneesi:
----

3. "En ole mikään feministi, vaan porvari"

Madame Bruni-Sarkozy, joka presidentin rouvana tyytyi lähinnä hymistelemään katse utuisesti horisontissa, avasi sanaisen arkkunsa uusimmassa Voguessa:

"On n’a pas besoin d’être féministe dans ma génération. Il y a des pionnières qui ont ouvert la brèche. Je ne suis pas du tout militante féministe. En revanche, je suis bourgeoise."

"Sukupolveni edustajien ei tarvitse olla feministejä. Pioneerit ovat aikanaan avanneet ovet. En ole laisinkaan (aktiivi)feministi. Sitä vastoin olen porvari."

Feministijärjestöjen edustajat tietysti suivaantuivat, kun heitä noin tarpeettomiksi soimattiin. Osez le feminisme -järjestö kehotti ihmisiä twiittaamaan Carlalle, miksi feminismi on yhä tarpeen. Twiiteissä kerrataan mm. naisten palkkakuoppaa, raiskauksia ja parisuhdeväkivaltaa. Vastatwiiteissä mm. lohdutellaan Carlaa, joka joutuu kärsimään "lyhytnäköisten ja -hiuksisten" femakoiden ja "bobo-suosiolla ratsastavien yhteiskunnan elättien" hyökkäyksistä. Näistä saisi joku yhteiskunta- tai valtiotieteilijä helppoa aineistoa opinnäytetyöhön.

Löytyi joukosta silti yksi helmikin, kas tässä:

Tarvitsemme feminismiä niin kauan kuin pojalleni nauretaan päin naamaa, kun hän kertoo haluavansa kätilöksi.

Onnek hää on sentään kaikkeist komioin. Tai ainakin korttelin komioin:

-

---

4. Kovat keinot epäkohteliaita ketkuja vastaan

Minun pohjoismaiset korvani ovat olleet siinä luulossa, että Ranskassa muistetaan erittäin hyvin käyttää kaikenlaisia pieniä kohteliaisuussanoja. Putiikkiin mennessä tervehditään ja lähtiessä hyvästellään myyjä. Samoin vaikkapa lääkärin vastaanoton odotustilaan astuttaessa tervehditään paitsi henkilökuntaa, myös muita asiakkaita. Ellei heitä ole satoja. Syystä tai toisesta metroon astuttaessa ei tosin tervehditä muita, mistä lie johtuu. 

Tilanne on toinen Lhéraulessa, Oisen departementin piskuisessa kunnassa. Lhéraulen kunnantalolla asioi nimittäin päivänä muutamana asiakas, joka epäkohteliaisuuttaan unohti tervehtiä ja kiittää. Kunnanjohtaja Gérard Plée suivaantui, ja asetti asiasta säädöksen, jonka mukaan Lhéraulen kunnantalolla asioivien pitää noudattaa kohteliaisuussääntöjä ja "erityisesti tervehtiä paikalla olevia ihmisiä astuessaan sisään". 

Kunnanjohtaja täsmentää asiasta seuraavasti:
"Niin on tapahtunut kerran, mutta yksi kerta riittää. Ilman tätä säädöstä minulla ei ole valtaa näitä ihmisiä vastaan. Mikään laki Ranskassa ei velvoita tervehtimään, eikä yksikään tuomari tuomitse tervehtimättä jättämistä."

Tähän en jaksanut keksiä mitään nasevaa tekstiä. Mutta siis kappaleen otsikkohan vastaa yllä olevan uutisen sisältöä.
---
Täältä tähän sekä näihin kuviin, näihin tunnelmiin! Oikein mainiota viikonloppua, armas lukija.

Sammakkoja ja sutkautuksia

Ranskalaistoimittajien järjestö Press Club valitsi tänään kuluneen vuoden hauskimmat poliitikkojen suusta kuullut lausahdukset, jotka perusteiden mukaan voivat olla tahallisia tai tahattomia.

Mitään hervotonta naurujuhlaa näistä ei saa aikaiseksi, rehellisesti sanottuna olisin uskonut ranskalaispoliitikkojen kykenevän parempaankin. Voittajaksi selviytyi nimittäin aikoinaan mm. korkeakoulutus- ja tutkimusministerinä työskennellyt François Goulard seuraavalla lausahduksella:

"Olla entinen ministeri on kuin istuutuisi auton takapenkille tajutakseen, ettei auto käynnisty." 

Okei. 

Muita poimintoja:

Ségolène Royal (ennen sosialistien esivaaleja): "Nainen ei olisi ainakaan huonompi vaihtoehto siivoushommiin." 

Nadine Morano (jolta olisi irronnut kevyesti useampikin sammakko tähän kisaan): "Olen järkyttynyt, että minua pidetään rasistina. Paras ystäväni on tsadilainen, siis mustempi kuin arabi."

Ja vielä kaupanpäälle kertaalleen jo tässä blogissa esiin tullut sutkaus:
Nora Berra (antoi blogissaan vinkkejä talven ollessa kylmimmillään): "Suosittelen, että kaikkein haavoittuvaisimmat henkilöt, kuten kodittomat, vauvat ja ikäihmiset, pysyttelevät sisätiloissa."

Ranskalaispoliitikkojen sanomisista kiinnostuneet voivat vilkaista kaikki vuodesta 1988 alkaen palkitut sutkautukset/sammakot vaikkapa Wikipediasta (ranskaksi).

Anem Òc! Per la lenga occitana!

Syntyipä 1916 pieneen limousinelaiseen kylään pikkuinen poika, joka sai nimekseen Marcel. Pikku Marcelin äidinkieli oli oksitaani. Se oli kieli, jota hän puhui kotonaan ja ympäristönsä ihmisten kanssa aina siihen asti, kunnes meni kouluun. Koulun kieli oli ranska. Oksitaani oli kielletty, siitä mäjähti korvapuusti.

Kuvituksessa pyöritään Rocamadourissa (oksitaaniksi Ròc Amador)

Niinpä Marcel oppi ranskan. Ja oppi, ettei oksitaanilla pärjännyt elämässä. Tyttärelleen hän puhui siksi vain ranskaa.

Mutta kun tytär aikanaan sai pojan, puhui Marcel hänelle vain oksitaania. Oksitaaniksi oli helpointa kertoa luonnonilmiöistä ja maataloudesta, lähiympäristöstä. Marcel oli armoitettu tarinankertoja myös ranskaksi, mutta hänen vitsinsä olivat kuulemma mehevimmillään oksitaaniksi. Oksitaani oli hänen sydämensä kieli, hänen äidinkielensä.

Kun aika jätti isoisästä, pojanpojalla - miehelläni - ei ole enää oikein ketään, kenen kanssa puhua oksitaania. Kieli on kuulemma yhä hänellä cv:ssään, sillä hän ymmärtää sitä, mutta ei juuri kykenisi puhumaan. Ongelmana on sekin, että oksitaani on jakautunut vahvasti eri murteisiin. Etelä-Ranskassa puhuttu oksitaani jaetaan yleensä kuuteen päämurrealueeseen, mutta todellisuudessa jopa muutaman kymmenen kilometrin päässä toisistaan olevissa kylissä murre-erot saattavat olla niin suuria, että ne vaikeuttavat kommunikointia. Niinpä miehen on vaikeaa treenata oksitaaniaan vaikkapa äitinsä serkun kanssa: tämä asuu 30 km:n etäisyydellä kylästä, jossa miehen isoisä eli, ja sanastossa on kuulemma suuria eroja.

Lingvistien mukaan on kuitenkin selvää, että oksitaani on oma, yhteinäinen kielensä. Oksitaani on romaaninen kieli, joka muistuttaa muista tutuista kielistä lähinnä katalaania. Itse en ymmärrä puhuttua oksitaania, mutta kirjoitetusta oksitaanista ymmärrän sanan sieltä, toisen täältä, vähän samoin kuin italiastakin, muiden opiskelemieni romaanisten kielten pohjalta.

Miehen isoisän kokemalle äidinkielen tukahduttamiselle on oksitaanissa sana: la vergonha. Vuonna 1860, ennen koulupakon alkua, ranskalaisista jopa huikeat 39 % puhui oksitaania. Vuonna 1993 oksitaania puhuvia oli ranskalaisista enää alle 7 %.

La vergonhalle oli syynä Ranskan hallinnon halu luoda maalle yhtenäinen identiteetti. Ranskan suuren vallankumouksen myötä tätä yhteistä identiteettiä luotiin lain keinoin: vuonna 1790 voimaan tullut laki teki ranskasta maan ainoan virallisen kielen.

Hallinnon vuosisatainen aivopesu on tehnyt tulosta. Jopa paikalliset - miehen äitiä myöten - kutsuvat oksitaania vähättelevästi patois'ksi. Näin oksitaani, trubaduurien kieli, kutistuu miksi lie talonpoikain ja muiden heinähattujen käsittämättömäksi löpinäksi.

Oksitaanilla ei ole nykypäivän Ranskassa virallista asemaa. Ranska on Ranskan ainoa virallinen kieli. Perustuslaissa todetaan, että "alueelliset kielet kuuluvat Ranskan kulttuuriperintöön", mutta että "tasavallan kieli on ranska".

 Ranska on allekirjoittanut Euroopan alueellisia tai vähemmistökieliä koskevan peruskirjan, mutta on jättänyt sen ratifioimatta. Useat poliitikot vastustavat peruskirjaa yhä, sillä se koetaan vahingollisena "tasavallan identiteetille". Nicolas Sarkozy totesi puheessaan vuonna 2007 sopimuksesta seuraavasti (allekirjoittaneen vapaana käännöksenä):

"En halua, että tulevaisuudessa eurooppalainen tuomari, joka on tottunut meistä poikkeaviin vähemmistöongelmiin, päättää että alueellinen kieli saisi virallisen, ranskaan rinnastettavan aseman. --- Olen vakuuttunut, että Ranskassa, vapauden maassa, yhtäkään vähemmistöä ei sorreta. Siksi ei ole tarpeen antaa eurooppalaisille tuomareille valtaa kysymyksessä, joka kuuluu kansallisen identiteettimme alueelle, ja jolla ei ole mitään tekemistä Euroopan rakentamisen kanssa."

Oikein hyvää vuotuista Euroopan kielten päivää itse kullekin lukijalle!

Oksitaaninkielisiä radiokanavia:
Ràdio Lénga d'Òc
Radio Occitania