Illallinen 14. kaupunginosassa: Pariisin paras korealainen?

Eräs parhaista kavereistani Pariisissa on eteläkorealainen Eun Young, jonka kanssa illat kuluvat yleensä illallisen äärellä juoruillen. Yleensä päädymme syömään korealaista, sillä Eun Young tuntee Pariisin parhaat korealaiset ravintolat ja usein vieläpä niiden henkilökunnan.


Eilen päädyimme illastamaan Denfert-Rochereaun tuntumassa 14. kaupunginosassa sijaitsevaan Souraan. 

Soura tarkoittaa kuulemma kuninkaan pöytää, mutta moitteettoman siistin ravintolan tunnelma ja sisustus olivat pikemminkin hillityn tyylikkäitä kuin ylenpalttisen monarkistisia.

Vaaleilla luonnonsävyillä sisustetun ravintolan seiniä koristivat taulut, joihin oli kehystetty aasialaisia kirjainmerkkejä. Kysyin tietysti heti Eun Youngilta, mitä elämänviisauksia kehyksiin oli piirretty. Eun Young vastasi vähän nolona, ettei hän oikeastaan tiennyt. Teksti oli nimittäin kirjoitettu kiinalaisin merkein, joita käytettiin muinoin korean kirjoittamiseen. Omat korealaiset kirjainmerkit ovat sittemmin 1900-luvun kuluessa korvanneet lähes täysin nämä hanja-merkit. Koulutettujen ihmisten pitäisi kuulemma edelleen kiinalaismerkkejä tunnistaa, mutta Eun Youngilta ne ovat päässeet unohtumaan, yliopistokoulutuksesta huolimatta.

Koreassa aterioita ei ole tapana jakaa ranskalaistyyliin selkeisiin alku-, pää- ja jälkiruokiin. Sen sijaan korealaiseen gastronomiaan kuuluu napostelu: pöytä täytetään erilaisilla pikku lisäkelautasilla, joista kaikki ruokailijat napsivat mieleisiään herkkuja.


Itse valitsin tällä kertaa pataa, johon kuului kanaa ja grillattua tofua. 

Eun Youngin lautaselta löytyi tuhti ja kevyen tulinen härkäkeitto. Keiton ohessa tarjoiltiin tietysti riisiä. Riisiä syödään kuulemma Koreassa perinteisesti joka aterialla, myös aamiaisella.

Lisäkkeistä erityissuosikkini on korealaisen keittiön klassikko, kimchi, joka löytyy alla olevassa kuvassa ylärivistä keskeltä. Eun Youngilla on kuulemma tähän herkkuun suoranainen riippuvuus: ateria ilman kimchiä ei ole kummoinenkaan. Kimchin valmistaminen kotona on kuitenkin aikaa vievää puuhaa, joten ei ihme, että Pariisin korealaisravintolat ovat Eun Youngille tuttuja paikkoja.

Toisin kuin kiinalaiset tai japanilaiset, korealaiset käyttävät ruokailuvälineenä joka aterialla puikkojen ohella lusikkaa. Korealaiset syömäpuikot ovat perinteisesti metallisia: hopeaa, pronssia tai ruostumatonta terästä.

Soura on hyvä vaihtoehto, jos etsit siistiä pikku ravintolaa ja autenttisia korealaismakuja. Pääruoan hinta (lisukkeineen) oli 15-20 euroa. Tarjolla oli myös erilaisia menu-kokonaisuuksia, joiden kokonaishinta (ilman viiniä) pyöri 20-30 euron tienoilla. Ennen klo 19 ravintolaan kuulemma mahtuu usein ilman varausta, mutta muuten varausta suositellaan. Henkilökunta oli iloisen ystävällistä - tosin seuralaiseni oli natiivi ja kanta-asiakas.

Mikäli iltaa haluaa vielä aterian jälkeen jatkaa, aivan parin askeleen päässä odottavat Jimmy Hendrixinkin suosiman rue Daguerren lukuisat terassit.

Soura
7, rue Ernest Cresson
Metro: Denfert-Rochereau / Mouton-Duvernet

Asumismukavuuksia ja naapuririemua

Pariisin kesä on viime viikkoina hieman ujostellut, mutta tänään päästiin poikkeuksellisesti nauttimaan hautovasta helteestä - joka tosin säätiedotteen mukaan laantuu jo heti huomiseksi.

Helteen ajankohta on sikäli mitä mainioin, että meille on asennettiin viimein eräs tekniikan ihmetuote, jonka hankkimista on suunniteltu jo pitkään, mutta lykätty korkean hinnan vuoksi. Tämä ihmelaite lisää kesäisin kämppämme käytettävissä olevaa neliömäärää lähes kolmellakymmenellä.


Tässä ensimmäinen vinkki:

Ja tässä yllä näkyvän vempaimen käyttöohjeet:

Erityisen mielenkiintoinen on tuo lappusen viimeinen kommentti: "Ne pas appuyer sur le bouton blanc". Miksi ihmeessä laitteessa on koko valkoinen nappula, jos sitä ei saa painaa, häh? Ja mitä tapahtuu, jos sitä kuitenkin painaa? Luultavasti en nuku ensi yönä, kun tämä raastava kysymys pyörii päässä.


Oli miten oli, tässä nyt tämän minimysteerin ratkaisu: meille saatiin ikkunaluukut! Tai siis oikeastaan makuuhuoneissa jo sellaiset ovat läpättäneet alusta asti, mutta nyt koittaa kaivattu pimeys myös olohuoneessa, jonne muutoin paistaa lähes koko päivän aurinko.

Luukut asensi läheinen remonttifirma, joka on meille aiemmin asentanut parketteja ja korjannut jonkun amatöörimäisen tee-se-itse-miehen sähkötöitä. Luukut luvattiin tarjouksessa asentaa päivässä. Anoppi uskoi väitettä ja kutsui itsensä paikan päälle vahtimaan työskentelyä, koska "Eihän niitä sinne päiväksi voi keskenäänkään jättää!". 


Lieneekö korjausmieskööri hermostunut selän takana silmä kovana tarkkailevasta anopista, mutta yksi asennuspäivä venähti lopulta neljäksi.


Ensimmäisen päivän jälkeen kolme luukkua neljästä liikkui, mutta neljäs ei. Toisena päivänä selvisi, että neljäs luukku oli unohdettu yhdistää verkkoon. Ja tätä rataa. Ja anoppi stressasi, miten hän ehtii ajoissa puuhanaiseksi lauantaisiin kyläjuhliin kotona Keskiylängöllä. Kun eivät nämä duunaritkaan osaa asiaansa.  


Kunnes tänään sitten kotiin palatessani minua tervehti mukavan viileä ja (kissoja lukuunottamatta) tyhjä kämppä. Autuutta!

Sarjassamme edestä, takaa, istuu ja makaa: seuraavassa kuvassa ikkunaluukut parvekkeelta käsin. 


Huomaa myös yläkerran naapurin ärsyttävät punaiset kukkapuskat, jotka varisevat parvekkeellemme. Tai itse asiassa kukathan vielä menettelisivät, mutta yläkerran parvekkeelta tipahtelee parvekkeellemme kaikenlaista muutakin sälää, kuten tupakan tumppeja (tai joskus jopa kokonaisia sätkiä), muoviruukkuja, jonkinlaisia metallipidikkeitä ja niin edelleen. Sunnuntaina yläkerrasta (tai taivaasta) parvekkeellemme oli ilmaantunut tomaatti.

Tuo yläkerrasta satava tavara ei toki olisi sinällään mikään elämää suurempi ongelma. Erityisen ärsyttäväksi sen on tehnyt yläkerran rouva itse, joka vasta taloon muutettuaan laittoi hissiin passiivis-aggressiivisen lapun: "Parvekkeella ei pitäisi säilyttää roskia. t: mme xx, 9. kerros". 


Meillä oli kuin olikin ollut tuolloin yhden (1) yön parvekkeella parin litran roskapussukka, johon olin illalla noukkinut kissojen hiekkalaatikosta paakut. Mies väitti, ettei rouva voinut pillastua moisesta. Viestin kohde oli kuulemma luultavammin 6. kerroksen alkoholisoitunut entinen toimittaja, jonka kotona kävi kaupungin väkeä siivoilemassa kerran, pari viikossa, jonkinlaiset maskit kasvoilla.* Väitin vastaan: yläkerran muijalla oli näköyhteys ainoastaan meidän parvekkeellemme.


Talomme kerrostalokyttääjä ja yleispuuhanainen ei hänkään pitänyt passiivis-aggressivisesta hissiviestinnästä, vaan kävi puhuttelemassa rouvan henkilökohtaisesti. Tai itse asiassa puhuttelu tapahtui rappukäytävässä, satuin nimittäin kuuntelemaan rouvien mielipiteenvaihdon ohimennen. Kerrostalokyttääjäksi nimittämäni eläkeläisrouva on toiminut talon mehiläiskuningattarena jo kolmekymmentä vuotta, eikä siedä nenilleen hyppeleviä uusia asukkaita.


"Meidän talossamme asiat sovitaan taloyhtiön kokouksessa, ei hissiviesteillä", tuikea kerrostalokyttääjärouva julisti yläkerran rouvan kuunnellessa huulet kireinä.

Klassisempaa ikkunaluukkumallia naapurustosta.

Puhuttelu kuitenkin tehosi ja passiivis-aggressiiviset hissiviestit loppuivat. Vielä kun pääsisi eroon noista parvekkeelle satelevista passiivis-aggressivisista tomaateista.

*Kunnes kaupungin sosiaalitoimi tai vastaava taho kyllästyi puuhaan, ja kärräsi koko herran hoitoon. Kai. Ainakaan häntä ei ole enää pariin kuukauteen näkynyt. Ja rappukäytäväkään ei enää haise.

Kappale kauneinta (Maalais-)Ranskaa

Jokainen Ranskaa vähänkään kierrellyt tietää, että Ranskan maaseutu pursuaa  kyllästymiseen asti toinen toistaan pittoreskimpiä kyliä. Mutta yhden on tietysti oltava paras ja kaunein kaikista. Siksipä ranskalaiset äänestivät France 2 -televisiokanavan Le Village préféré des Français -ohjelmassa 22:n etukäteen valitun osanottajan joukosta sen kaikkein kauneimman kylän, kas tässä:








Kyseessä on lounaisranskalaisessa Lotin departementissa sijaitseva 217 asukkaan Saint-Cirq Lapopie. Koko departementille nimensä antanut Lot-joki virtaa kylän edustalla.

Kuva: Christophe Finot

Tässä listattuna kaikki Ranskan 22 kauneinta kylää parhaimmuusjärjestyksessä. Suluissa perässä sen alueen (région) nimi, jossa kyseinen kylä sijaitsee:

• 1 : Saint-Cirq-Lapopie (Midi-Pyrénées)
• 2 : Saint-Guilhem-Le-Désert (Languedoc-Roussillon)
• 3 : Barfleur (Basse-Normandie)
• 4 : Salers (Auvergne)
• 5 : Yvoire (Rhône-Alpes)
• 6 : Riquewihr (Alsace)
• 7 : Beynac-Et-Cazenac (Aquitaine)
• 8 : Les Baux-De-Provence (Provence-Alpes-Côte d’Azur)
• 9 : Collonges-La-Rouge (Limousin)
• 10 : Maroilles (Nord-Pas-De-Calais)
• 11 : Angles-Sur-L’Anglin (Poitou-Charentes)
• 12 : Piana (Corse)
• 13 : Saint-Suliac (Bretagne)
• 14 : Montsoreau (Pays De La Loire)
• 15 : Baume-Les-Messieurs (Franche-Comté)
• 16 : Rodemack (Lorraine)
• 17 : Gerberoy (Picardie)
• 18 : Le Bec-Hellouin (Haute-Normandie)
• 19 : Essoyes (Champagne-Ardenne)
• 20 : Apremont-Sur-Allier (Centre)
• 21 : Vézelay (Bourgogne)
• 22 : La Roche-Guyon (Ile-De-France)

Äitelän viehkolle ranskalaiselle maalaiskyläkuvakierrokselle pääsee France 2:n internetsivulla, jolla on esitelty kaikki osallistuneet kylät kuvien kera.


Itselleni näistä listatuista kylistä on tuttuja vain kaksi. Suosikkini näistä kahdesta on neljänneksi yltänyt Salers, jossa pääsee nauttimaan korkeanpaikankammon ohella Cantal-juustosta ja suloisten salers-lehmien bongailusta. Toinen tuttu listalla on Limousinissä sijaitseva Collonges La Rouge, jonka vitsinä on lähinnä se, että koko rinnepaikalla sijaitseva kylä on rakennettu toulouselaiseen tyyliin punatiilestä. 


Leikkimielistähän tämä on, kauneus kun on edelleen siellä katsojan silmässä. Kisan tarkoituksena lienee ennen kaikkea tuoda turismin muodossa lisätuloja talouskriisin kourissa kamppailevalle maaseudulle. Mutta pakko silti hieman purnata, kun eräs omista suosikeistani loistaa poissaolollaan: nimittäin ihanasta juustostaankin tunnettu Rocamadour:










Ja ei kun kesälomareittejä suunnittelemaan!

Fête de la musique II

Lähdin kuin lähdinkin eilen kurkistamaan Fête de la musiquen tarjontaa, tosin en lähikorttelia kauemmas. 

Alku ei näyttänyt lupaavalta: tupakkakaupan viereisellä terassilla joku rääkyi epävireisesti Meredith Brooksin ysärihittiä Bitch ja noin kymmenen metrin päässä toinen karaoketason laulajatar haastoi tätä ensimmäistä jonkinlaiseen laulutaistoon jonkinlaisella ranskalaislaulelmalla.

Päädyimme lopulta kuuntelemaan paria baarikeikkaa. Mukavan soljuvaa jazzia ja varsinkin ensimmäisen paikan naissolisti oli ihan oikeasti hyvä.

Seuraavassakin paikassa sävelet kulkivat mukavasti, vaikka nuori yleisö osoitti diskreetisti sormet korvissa vastalauseensa musiikin tasolle.

Tunnelmallista juhannusta kaikille!

"C'est plutôt la fête de la grenouille que la fête de la musique ..."

Pariisissa sade-, rae- ja ukkoskuurot vuorottelevat aitoon juhannushenkeen.


Mutta optimistinen (?) pariisilainen löytää näköjään tästäkin synkyydestä sen positiivisen puolen. Kuka tarvitsee astianpesukonetta, kun aamiaisastiat huutoutuvat mukavasti sateessa ikkunalaudalla?

Fête de la musique

Ranskassa ei juhlita juhannusta, mutta tänään juhlitaan sen sijaan musiikkia. Fête de la musique on 1980-luvun alussa Ranskassa aloitettu perinne, joka perustuu viidelle perusperiaatteelle:

1. Juhla järjestetään vuosittain kesäkuun 21. päivä.
2. Tarkoituksena on juhlistaa elävää musiikkia, musiikin monimuotoisuutta ja erilaisia musiikkityylejä.
3. Fête de la musique houkuttelee harrastajia ja ammattilaisia osallistumaan musisointiin spontaanisti ja vapaasti.
4. Kaikki konsertit ovat yleisölle maksuttomia. Järjestäjät ovat sitoutuneet tukemaan musisointia ja elävää musiikkia ilman taloudellista voittoa.
5. Fête de la musique on poikkeuksellinen päivä kaikenlaisille musiikkityyleille ja yleisöille. Tapahtuman tulee säilyä avoimena, jotta se tarjoaa mahdollisuuden uudenlaiseen vuorovaikutukseen ja löytöihin.
6. Aina kun mahdollista, fête de la musique -tapahtumia järjestetään ulkona: kaduilla, aukioilla, julkisissa puistoissa ja leikkikentillä. Se on myös tilaisuus järjestää konsertteja siellä, missä niitä ei yleensä järjestetä: museoissa, sairaaloissa ja julkissa rakennuksissa.

Lähde: fêtedelamusique.culture.fr

Itse yleensä välttelen Pariisin ydinkeskustaa ja ennen kaikkea metroa kaikenlaisten kansanjuhlien aikaan, itsenäisyyspäivästä uudenvuodenaattoon. Massatapahtumilla kun on tapana tuottaa kaikenlaisia rasittavia lieveilmiöitä. Mutta kuka tietää, ehkäpä tänä iltana pyörähdän kaupungillakin?

Fête de la musiquen viettoa eri puolilla Pariisia viime vuonna:







Päivän tarjontaan voi tutustua täällä (koko Ranska + ulkomaat) tai täällä (Pariisi).

Pariisilaisia stereotyyppejä

Stereotypiat ovat ihania. Ranskalaisilla on tietysti pohjattomasti stereotypioita pariisilaisista, mutta niin on myös pariisilaisilla muista ranskalaisista. Ja tietysti ennen kaikkea muista pariisilaisista.


Netin uumenissa vastaani tuli aikoinaan seuraava varsin kuvaava stereotypiakartta. (Googlettelusta huolimatta en onnistunut alkuperäistä lähdettä löytämään, mutta tässä kuva nyt kuitenkin.)

Käännökset kaupunginosittain:
1. kaupunginosa: Turisteja ja (epäilyttäviä) lähiötyyppejä.
2. kaupunginosa: Vaatteita
3. /11./20. kaupunginosa: Boheemeja porvareita (vähän kuin hipstereitä)
4. kaupunginosa: Homoja
5. kaupunginosa: Turisteja
6. ja 7. kaupunginosa: Rikkaita snobeja
8. kaupunginosa: Turisteja ja ns. (lähiön) roskajoukkoa
9. kaupunginosa: Kukaan ei mene tänne.
10. ja 19. kaupunginosa: Kurkunleikkausaluetta
12. kaupunginosa: Ei mitään
13. kaupunginosa: Kiinalaisia
14. ja 15. kaupunginosa: Asuntoja
16. kaupunginosa: Muodin orjat ja brändihullut
17. kaupunginosa: Vanhukset
18. kaupunginosa: Huorat ja turistit


Lähiöt:
Koillinen: köyhät
Kaakko: heinähatut
Lounas: vanhemmat
Luode: ne muut




Kliseisiähän nämä ovat, mutta täytyy sanoa, että aika samantapaisen kartan olisin piirtänyt, jos stereotypiota olisi pitänyt Pariisin kartalle piirtää. Tietysti mutkia on vedetty aika rankalla kädellä suoriksi; erityisesti ns. "kurkunleikkausalueet" ja "boboalueet" eivät ole ihan noin selvärajaisia. Sen sijaan 16. kaupunginosan kohdalle olisin laittanut "rahaporvarit". Sama pätee Pariisin luoteispuolen esikaupunkialueeseen (erityisesti Neuilly), jossa stereotyyppisesti asuu sikarikkaita mutta takakireitä ihmisiä. Neuilly-stereotypioilla leikkii muiden muassa vuonna 2009 valmistunut (keskinkertainen) komedia "Neuilly sa mère", jossa koillislähiön poika "joutuu" muuttamaan Neuillyyn.







Arkielämässä näihin stereotypioihin ja ennakkoluuloihin törmää aina silloin tällöin. Jaanpa seuraavaksi pari omakohtaista esimerkkiä.


Päivänä muutamana olin pitkästä aikaa montmartrelaisessa baarissa 18. kaupunginosassa juhlimassa kaverin syntymäpäiviä ranskalaisen iskelmän tahtiin. Unisex-vessassa joku puhelias nuorimies jututti vähän kaikkia vessajonoon jumittaneita. Kun edelläni jonottanut italialaistyttönen pääsi pakenemaan vessaan, vastausvuoro siirtyi minulle: "Mistä olet, näytät vähän eksoottiselta?". Koska mieleni ei tehnyt alkaa keskustella sen kummemmin etnisestä taustastani, heitin olevani 20. kaupunginosasta. Nuori mies katsahti minuun pää kallellaan: "Aaah, olet lähtenyt tänne siis lähiöstä asti..."



Amélie-elokuva sijoittuu 18. kaupunginosaan, "huorien ja turistien" alueelle.

Eräänä sunnuntaina pysähdyimme Pariisin itäpuolella sijaitsevan Vincennesin puiston tuntumassa täpötäydelle terassille, jolla kaikki asiakkaat näyttivät juovan Perrier-vettä. Viereisessä pöydässä paikallinen rouva selosti ystävättärilleen: 

"Niin, kyllä tämä Vincennes on ihana asuinpaikka. Pariisi sen sijaan, oh la laaa... Minä en koskaan mene kaksinumeroisiin kaupunginosiin. Liian pelottavaa. Täältä on tietysti aika hankalaa päästä keskustaan muuten kuin niiden kautta. Metroa nyt en ainakaan voi koskaan käyttää..."

Sunnuntaihetkiä Vincennesin puistosta

Sunnuntaihetkiä Vincennesin puistosta.

Mainitut esimerkit ovat hassuudessaan melko viattomia, mutta pahimmillaan eri asuinalueisiin kohdistuvat ennakkoluulot voivat johtaa esimerkiksi siihen, että "vääränlaisessa" osoitteessa asuvan CV karsitaan rekrytointitilanteessa jo heti kättelyssä. Todellisuudessa kaikkialla Pariisissa ja myös lähiöissä asuu paljon ihan tavallisia ihmisiä, jotka yrittävät elää ihan tavallista elämäänsä.

Verta ja farmaseutteja

Eilen kaverimme väitteli tohtoriksi Pariisin farmaseuttisesta tiedekunnasta (Faculté de Pharmacie de Paris). Itse väitöstilaisuuteen en päässyt - enkä siitä olisi käytännössä mitään ymmärtänytkään - mutta osallistuin väitöksen jälkeen ystäville ja perheenjäsenille järjestettyyn pieneen maljatilaisuuteen. 


Matkalla 6. kaupunginosassa Luxembourgin puiston laidalla sijaitsevalle yliopistolle törmäsin luovaan ratkaisuun, jolla estetään ohikulkijoita kurkistelemasta sisään katutason ikkunasta:

Farmaseuttinen tiedekunta oli minulle uusi tuttavuus. Rakennus on peräisin 1600-luvulta, ja ennen tiedekuntaa siellä kokoontui apteekkarimestareiden yhteisö.

Punaviinistä aasinsilta toiseen tärkeään punaiseen nesteeseen. Kesäkuun 14. päivä vietettiin nimittäin kansainvälistä verenluovutuspäivää.

Ei hätää, vaikka verta ei olisi juhlapäivänä ehtinyt luovuttaa, sillä tarvetta on varmasti aina. Ainakin Ranskassa verta käytetään paitsi suoraan potilaille, myös mm. malariatutkimukseen, jolloin sen avulla saatetaan pelastaa välillisesti lukemattomia henkiä.

Violetit kyltit osoittavat suurpiirteisesti verenluovutuspaikan 15. kaupunginosassa.

Siis ei kun tuumasta toimeen, jos luovuttajavaatimukset vain täyttyvät! Ranskassa verenluovutuksia hallinnoi EFS, Suomessa Veripalvelu.

Gâteau aux fraises

Sunnuntai ja parlamenttivaalien toisen kierroksen äänestyspäivä. Miehen äänestyspaikaksi osui samainen koulu, école maternelle, jossa hän itse kävi koulua parivuotiaasta kuusivuotiaaksi.

Miehen hoitaessa kansalaisvelvollisuuttaan minä tavailin erikoisia nimiä lasten piirustuksista. Erikoiset nimet tuntuvat olevan trendikkäitä myös Ranskassa, esimerkiksi tuttu vanha nimi saatetaan kirjoittaa uudella tavalla. Tässä koulussa on tietysti myös lapsia monesta eri kulttuurista, joten minun silmiini epätyypillinen nimi saattoi olla lasten vanhemmille vanha perinnenimi.

Äänestäminen tapahtui vähän kuten presidentivaaleissa: kopissa sujautetaan kuoreen äänestyslipuke, jossa lukee halutun ehdokkaan nimi. Jäljelle jäävä lipuke heitetään kopin vieressä olevaan roskikseen. Syystä tai toisesta lipukkeet oli koodattu eri värein: punertava vasemmiston ehdokkaalle ja sinertävä oikeiston ehdokkaalle. Tämän vaalipiirin tulos näytti kuulemma aika selvältä, roskis pursusi sinertäviä lipukkeita. 

Pariisin äänestystulokset jakautuvat yleensä aika selvästi vasemmiston ja oikeiston kesken. Idässä äänestetään vasemmalle, lännessä oikealle. Tämä käy aika hyvin ilmi alla olevasta Pariisin kartasta, jossa ilmoitetaan vuoden 2012 presidentinvaalien toisen kierroksen tulos kaupunginosittain.

Lähde: UNSA

Vaalimainos lyhtypylväässä.

Matka vaalipaikalle kulki hiljaisen kujan kautta.

Annoimme pois toimistona ja vierashuoneena toimivan huoneen vuodesohvan noutoa vastaan. Sohva meni miehen työpaikalla harjoittelijana toimivalle portugalilaistytölle, joka yrittää parhaillaan selvitä Pariisissa avomiehensä palkalla ja 250 euron kuukausittaisella apurahalla. Kiitokseksi saimme Frédéric Pichardin mansikkakakun. Sitä on mukava mutustaa vaalikahvien särpimenä.

Rue Cambronnella Pariisin 15. kaupunginosassa sijaitsevassa Frédéric Pichardin leipomossa on muuten myynnissä myös eräät Pariisin parhaimmista patongeista, kannattaa maistaa!

*Miam!*

Kissoja ja kieliä

"Kun joku ei kykene vastaamaan kysymykseen, hän 'antaa kielensä kissalle'. Sanonta sai alkunsa 1800-luvulla, kun sanonnat 'heittää kielensä koirille' ja 'laittaa jotain kissan korvaan' yhdistyivät. Ensimmäinen tuli tavasta antaa aterian tähteet koirille, jottei ruokaa joutuisi haaskuun. Kun ihmisellä ei ollut mitään sanottavaa tai hän ei osannut vastata kysymykseen, sanottiin, että hänen kielensä oli hyödytön, kieli siis kelpasi koirille heitettäväksi. Jälkimmäinen sanonta tarkoitti salaisuuden uskomista jollekin. Eräiden uskomusten mukaan kissa oli nimittäin niin älykäs, että se kuunteli ihmisiä, muttei koskaan puhunut. Kielen antaminen kissalle antaisi siis sille mahdollisuuden puhua ja paljastaa tuntemansa salaisuudet."

- Direct Matin 15/06/2012 (no 1109)

Kun Suomessa kissa on vienyt hiljaiselta kielen ("Kissako kielen vei?"), Ranskassa vastausta tietämätön antaa kielensä kissalle ("Je donne ma langue au chat !" eli "Annan kieleni kissalle!"), sillä kissa viisaudessaan tietää asiat ihmistä paremmin.

Näetkö näistä silmistä heijastuvan viisauden...?

Ilman ihmiskieltäkin meidän kissoilta irtoava viisaus on, että vain syöminen, leikkiminen ja nukkuminen on tärkeää. Ja ajoittainen masurapsuttelu. Ja pahvilaatikot.