Parikymppiä Pariisissa

Tämä sunnuntaiaamu valkeni Pariisissa viileänä, mutta aurinkoisena.

Ja mitäpä sitä aurinkoisena sunnuntaiaamuna ihminen mieluummin tekisi kuin juoksisi Eiffelin tanhuvilla 20 kilometriä lähes 30 000 muun sekopään seurassa.

Niin, minä en juossut, vaan vedin sängyssä peittoa toipilaana korviin. Taloutemme toinen ihmishahmo juoksi. Juoksipa vielä ykkösryhmässä. Ja pääsi tavoiteaikaansa. (1.27 ja jotain, virallista aikaa ei ole vielä tullut.) Edit.: Juoksijan pyynnöstä tarkennan, että järjestäjien ilmoittama virallinen aika oli 1:26:49.

Itse asiassa alkujaan hän oli ilmoittautunut kakkosryhmään, mutta aikaisempien aikojen perusteella hänet rankattiinkin yllättäin ykkösryhmään. Ilmeisesti toiseksi huonoimmalla miesten ajalla, mutta kuitenkin. 

Oltiin kuulemma vähän jännän äärellä siellä ammattilaisten keskellä juostessa, vauhtikin oli alkuun vähän hurja, mutta pakko oli pysytellä vauhdissa, ettei takaa tuleva massa murskaisi alleen.

Vähän harmitti, etten tullut lähteneeksi mukaan kameran kanssa, Pariisin keskustaa kiertävästä juoksijamassasta olisi voinut saada herttaisia kuvia. Mutta aikasemmilta vuosilta muistan kyllä, ettei parin tunnin värjöttely ulkosalla ole herkkua, varsinkaan vähän vilustuneena.

Juoksijoiden saama mitali oli herttaisen pinkki, tuli ihan rintasyöpäkamppanja mieleen. (Paitsi että olenko ainoa, jonka silmiin tuo juoksijoiden muodostama Eiffel-hässäkkä näyttää vähän siittiöltä?) 

Paitaa ei miekkonen sitten kehdannut edes käyttää. Pinkki kun on niiiin nolo ja epämiehekäs väri, eihän Kunnon Pariisilainen voi muutenkaan edes pukeutua kuin mustaan (poikkeustilassa ehkä valkoiseen, jos oikein pitää repäistä).

Pääsenpä siis minä sauvakävelemään komian pinkissä paidassa. Tämä yllä sauvakävelijäkin herättänee kunnioitusta Buttes-Chaumontin ja Bois de Vincennesin lenkkipoluilla. Paitsi että koko L on ehkä mitoitukseltaan hieman turhan ilmava. Tai, kuten miekkonen positiivis-kohteliaasti minun paidassa poseeratessani asian ilmaisi: 

"Sehän peittää mukavasti!"

Eikä siinä vielä kaikki. Vaikken 20 km tänään juossutkaan, suoriuduin sentään yhdestä suklaalevystä. Tämä on meillä miekkosen juoksuharrastukseen liittyvä vanha työnjako: Hän juoksee ja minä syön häneltä osanottajien saamat herkut. Mutta koska olen reilu, esimerkiksi omenan jätin hänelle.

20 km de Paris -tapahtuman nettisivut.

Ja juoksureitti näytti tältä:

Krikettiä, pooloa ja linna

Sunnuntaina pääsin nauttimaan syysauringosta keskimääräistä fiinimmissä puitteissa. Lähdin nimittäin katsomaan kaverin miehen krikettimatsia Chantillyn pooloklubin maille.

Varauduin huolellisesti ennen lähtöä lataamalla kameran akun ja pakkaamalla mukaan tyhjän muistikortin. Kun pääsimme perille, tajusin jättäneeni sitten sen täyteen ladatun kameran akun sinne laturiin.

Voi kirosanan kirosana.

Mutta jotta pääsisitte edes vähän tunnelmaan mukaan, poimin aiheeseen jotenkuten liittyviä kuvituskuvia.

Ensinnäkin se kriketti. Eiliset pelaajat eivät ehkä olleet taidollisesti ihan Ashes-tasolla, mutta oli heillä sentään samannäköiset valkoiset peliasut:



Säännöistä en suoraan sanottuna tajunnut mitään, paitsi että ottelut ovat pitkiä, ja välillä pidetään teetauko. Paitsi että tällä kertaa teetauolla ei tarjoiltu teetä, kun vakituiset teenkeittäjättäret eivät olleet mukana, eikä teen keittäminen jonkinlaisesta yrityksestä huolimatta ukkeleilta onnistunut. Luulin tätä ensin vitsiksi, mutta niin siinä kävi, että teehetkikakkuset huuhdottiin lopulta vedellä ja oluella. Vaikka hyviä ne olivat niinkin.

Minulle valotettiin, että myös sateen tullen järjestetään aina pelitauko. Mikä on sikäli huvittavaa, että kyse on Britanniassa kehitetystä pelistä. Eikös siellä sada aina? Pelaajat olivat eilisessä ottelussa lähinnä Kansainyhteisön maista kotoisin olevia expatteja: brittejä, intialaisia, eteläafrikkalaisia ja niin edes päin. Koko päivän kestänyt peli eteni rennosti, mitä nyt räpylättömään käteen osunut kova pallo aiheutti roiseja mustelmia pelaajien käsiin.

Tämä kriketti- ja teehetki on vangittu Cambridgessa, mutta samanmoiselta se meno näytti Chantillyssakin. Kuva: DS Williams

Englanniksi pelin tuoksinassa huudahdelleiden krikettipelaajien ja teetaukojen lisäksi brittihenkistä tunnelmaa sunnuntaihin toivat poolopelaajat ja erityisesti hevosten ympärillä pyörinyt väki. Erittäin smart casual. Tweedtakkeja näki jopa pikkutenavilla. Toisaalta hevosia kentiltä talliin tai laitumille kuljettaneiden hevosenhoitajat henkivät ihan puhdasta kasuaalia (vailla smarttia) niin pukeutumisessa (tennarit ja lippis) kuin olemuksessa (satulatta hevosen selässä, yhdessä kädessä ratsastettavan plus kolmen muun hevosen ohjat, toisessa älypuhelin).

Pooloklubin sirot ja nopealiikkeiset hevoset aiheuttivat kylmiä väreitä selkäpiissä jopa kaltaiselleni ei-hevoshullulle. Klubin nettisivustolla hevosia kuvataan näin:

"Valtaosa poolohevosista on peräisin Argentiinasta, jossa ne viettävät nuoruutensa vapaina laumassa laitumilla, kunnes ihminen tulee ne noutamaan kouluttaakseen niistä poolokenttien tähtiä. Sirot, lihaksikkaat, herkät ja kestävät argentiinalaishevoset ovat ainutlaatuisen nopeita, rohkeita ja helposti ohjattavia."



Näkemäni poolomatsin huippuhetki minulle oli, kun eräs pelaaja putosi ratsunsa selästä. Kohta kentällä kiisi irtohepo ja perässä huomattavasti hitaampaa huitoi ratsastaja. Vähemmän minua olisi tietysti huvittanut, jos ratsastaja olisi ollut putoamisen jälkeen juoksukyvytön. Ja ehkä vieläkin vähemmän, jos hepo olisi kiitolaukannut minua kohti. 


Chantilly tunnetaan tietysti kriketin ja poolon sijaan pikemminkin hienosta linnastaan. 

Kuva: Barth 1003

Upea Chantillyn linna on rakennettu vaiheittain 1300-luvulta 1800-luvulle. Veden äärelle rakennettu linna toi mieleen Chenonceaun naisten linnan Loiren laaksossa. Linnassa sijaitsee kehuttu Musée Condé -taidemuseo, mutta Euroopan kulttuuriperintöpäivät olivat tuoneet linnalle sellaiset väkimäärät, ettemme viitsiytyneet tutustumaan sen tarjontaan.

Kuva: Craig Patik

Vielä viimeinen vinkki: Pooloklubin lisäksi Chantilly on mainio kohde hevoshullulle siksikin, että ihan linnan vieressä sijaitsee valtava hevosmuseo, Musée du Cheval, jossa on hevostaiteen ja hevosen lajihistorian lisäksi tarjolla esimerkiksi ratsastusnäytöksiä.

Kuva: Natachenka

Polo Club du domaine de Chantilly

La Ferme d'Apremont 

60300 Apremont

Château de Chantilly

Chantilly sijaitsee 40 km Pariisista pohjoiseen. Auton lisäksi paikalle pääsee junalla (esim. RER D, asema Chantilly Gouvieux). Linnalle on asemalta noin puolen tunnin kävelymatka. Pooloklubin tilukset talleineen ovat parin kilometrin päässä linnalta.

- Musée du Cheval (hevosmuseo)

- Musée de Condé (linnan taidemuseo)

- Chantilly Cricket Club

Rantaelämää pariisilaisittain

Se on taas kesä ja Pariisin rantakausi avattu. Koska viime vuonna blogissa poikettiin ydinkeskustan Paris Plagella, katsastetaan tällä kertaa lauantai-illan tunnelmia Bassin de la Villetten puolella 19. kaupunginosassa.

Ellet jaksa tihrustaa, klikkaa kuva isommaksi.

Villetten puolella hiekkaa on hieman vähemmän, mutta tunnelmaa enemmän.

Kanavalla pyöri jos jonkinlaista venhettä.

Kesäillassa kaikui vuoron perään rock'n'rollin ja tangon säveliä, kun tanssilavalla hulmutettiin helmoja ja pistettiin jalalla koreasti.

Vastakkaisella rannalla sai puolestaan varoa, ettei saanut petankkikuulaa päähänsä, sen verran tiheään petankkipelejä oli paikoin järjestetty.

Vaan mitä ovatkaan nuo tutunnäköiset puumötikät? Kyllä, kuten Facebookissa vinkkasin, le mölkky alkaa itse asiassa olla ainakin Pariisissa melko tunnettu laji. Ainakin joissain piireissä.

Niin petankki kuin mölkkykin vaativat tarkkaa harkintaa...

 

Elleivät urheilusuoritukset kiinnosta, rannalle voi aina tulla tietysti ihan vaan piknikille. 

Paris Plage - Bassin de la Villette 20.7. - 18.8.
Metro: Jaurès/Crimée/Laumière

Suhinaa öisessä Pariisissa

Se kesäperjantai oli kuuma. Vaikka ilta oli jo hämärtynyt pimeäksi - tai niin pimeäksi kuin Pariisi nyt ikinä hämärtyy - ulkona pärjäsi silti mainiosti lyhythihaisessa. Pasteur-metroaseman viereisen kahvilan terassi oli yhä täynnä perjantai-illan viettäjiä. Siellä istuin minäkin ystäväni kanssa illallisen jälkeisellä lasillisella.

Yhtäkkiä selkäni takaa kuului suhahdus. Ja toinen. Ja sitten tauoton suhahdusten sarja.

Käännyin katsomaan, ja tajusin suhinan lähtevän tuhansista ohi kiitävistä rullaluistelijoista.

Hetki oli niin taianomainen, että kaivoin kameran esiin ja räpsin ison kasan kuvia terassin vierestä pyyhältävästä massasta. Joku terassiltamme hurrasi ja taputti luistelijoille.

Koska olen niin amatööri ja koska tilanne oli niin yllättävä, kuvien laatu on mitä sattuu. Mutta ehkä niistä välittyy vähän tunnelmaa?

Ohitsemme pyyhältäneet rullaluistelijat osallistuivat Paris Roller -yhdistyksen joka perjantai järjestämälle luistelukierrokselle, joka kiertää Pariisin keskustassa 25 - 30 km:n reitin. Kierros starttaa Montparnassen tornin tuntumasta (kokoontuminen klo 21.30, lähtö klo 22 ja paluu Montparnasselle yhden aikaan aamuyöllä). Kierros järjestetään vuoden jokaisena perjantaina, sään salliessa. Osallistuminen on maksutonta, eikä etukäteisilmottautumista vaadita. Välineet pitää luistelijoilla olla mukana omasta takaa.

Yhdistyksen mukaan luistelu houkuttelee joka perjantai keskimäärin 10 000 osanottajaa, kesäisin jopa tuplasti. Eikä ihme, vaikea kuvitella hienompaa tapaa katsastaa öistä Pariisia! Itse olen vain niin surkea rullailija, että tämä tapahtuma on vastaisuudessakin jätettävä väliiin. Kierros on tarkoitettu nimenomaan kokeneille luistelijoille, sillä vauhti on melko kiivas ja maasto haastavaa. Kulkuetta seuraa sekä ambulanssi että poliisi, mutta mieluummin jätän heidän työllistämisensä omalta osaltani väliin.

Jos into luistelemaan on tarpeeksi kova, mutta taidot eivät ihan riitä perjantai-illan kierrokselle, tarjolla on myös aloittelijoille (jotka jo sentään pysyvät luistimilla pystyssä ja osaavat vähän jarruttaakin...) tarkoitettu kierros, jonka järjestää Rollers & Coquillage -yhdistys. Se starttaa Bastillelta sunnuntaisin klo 14.30.

Vertailun vuoksi: tältä näyttää meno perjantaisella Pari Roller -kierroksella:


Ja tämä on meno sunnuntaisella Roller & Coquillages -kierroksella:


Lisätietoja tapahtumasta ja kulloisestakin reitistä voi etsiä Pari Roller -yhdistyksen nettisivuilta: Pari-Roller.com ja Roller & Coquillage -yhdistyksen sivustolta: rollers-coquillages.org. Molemmat sivustot ovat ranskankielisiä, mutta ellei ranska suju, niitä voi aina yrittää tulkita konekääntäjien avulla.

Tänään on tiedossa eri jännä...

...tv-ilta. Löysin nimittäin televisiostamme kanavan, joka näyttää kiakon mm-kisoja. Ja tänään jännätään tietysti Suomi - Ranska -matsia. Minulla ja suomensukuisilla kissaeläimillämme on jo Suomen lippu valmiina. Ranskan lippuja meiltä ei taida löytyäkään, hah sille. ;)

Latinalaiskorttelissa

Ainoa puute tässä tietysti on se, ettei tv:stä kuulu Mertarannan selostus, vaan ranskalaisten urheilutoimittajaheebojen höpinää. Saksa - Suomi -ottelussa päivittelivät esimerkiksi, että onpa Jukka Jalonen kovasti ilmeetön mies. Vaikka näin useampia suomalaismiehiä elämässäni nähneenä pitäisin ihan keskiverto ilmeikkäänä. Siis suomalaismieheksi.

Näkymä Galeries Lafayetten kattoterassilta

Jääkiekkopelin jälkeen telkkarista tuleekin Top Chefin finaalien finaali. Tämän vuoden finaali oli itse asiassa jo viime viikolla. Harmi vain, että vähiin päin kaikki näyttävät suorastaan inhoavan voittajaksi leivottua Naoëlleä. "Epämiellyttävä persoona ja varas", analysoivat kaverinikin, ja väittivät Naoëllen voittaneen yksinomaan siksi, että hänen pomonsa tunsi jonkun tuomariston jäsenen. Facebookissa on perustettu inhoryhmiä Naoëlleä vastaan, kuten lähes 3000 tykkäystä kerännyt "Naoëlle, katkarapuvaras" (ilmeisesti jossain jaksossa hän vei jonkun katkarapujen päitä?) ja "Naoëllen vastainen ryhmä", jonka kuvauksessa tarkennetaan "Ilman rasismia tai naisvihaa, emme vain yksinkertaisesti pidä sinusta Naoëlle!".

Tämän vuoden Ranskan Top Chefin ratkaisunhetket:

Minusta Naoëlle vaikutti päämäärätietoiselta ja kunnianhimoiselta sekä ilmiselvästi kyvykkäältä kokilta. Epäilen, että nämä piirteet nuoressa naisessa miehiseksi koetulla alalla ärsyttävät aika monia.

No mutta, kaikkien Naoëllen inhoajien iloksi tänään hän joutuu vielä taistelemaan finaalien finaalissa viime vuotista voittajaa, Jeania, vastaan. Toivotaan nyt vain, ettei Naoëlle ota ja voita tätäkin erää. Siinähän se riemu repeäisi.

Ja tässä viime vuoden voittaja Jean, ihku pörröpää:


Mutta nyt matsin pariin!

Suomi - Ranska

Älkää ymmärtäkö väärin, en ole vieläkään innostunut potkupallosta. Mutta harvemmin Suomi vilahtelee täällä otsikoissa yhtä paljon kuin nyt Suomi - Ranska -MM-karsintaottelun alla.

Suomalaisista jalkapalloilijoista Ranskassa tunnetaan tietysti vanha legenda Litmanen. Mutta entäpä nykyisistä maajoukkuepelaajista?



Christophe Jallet:
"Siellä on kaksi veljestä... Heillä on vieläpä venäläiset nimet, outoa sinänsä. Emerenko tai jotain sinne päin. Ja Juki, suuri hyökkääjä, tarkkaan ottaen 192 cm..."

Mathieu Valbuena:
"Katsottiin hetki sitten video. Luulen, että siellä oli Juki tai Kuli... no se pelaaja joka teki maaleja. Mutta muuten ei, en tuntenut pelaajia ennen kuin näin videon..."

Anthony Réveillère:
"Tiedän, että siellä on veljekset, jotka pelaavat Rubin Kazanissa. Opiskelimme heitä videolta, mutta nimet eivät jääneet mieleen, valitan. No ne ovat blondeja pohjoisesta..."


Pitänee perjantaina suunnata lähipubiin siniristilippu kainalossa - vaikka Gourcuff jättääkin loukkaantumisen vuoksi tämän ottelun väliin.

Amisviiksiä ja räiskyviä luomivärejä

Suorastaan hämmentävää, miten usein tunnun löytävän urheiluaiheita tähän blogiin. Kaltaiseltani epä(penkki)urheiljamaiselta henkilöltä aika poikkeuksellista.

Suomalaisia urheilijoita ei näissä olympialaisissa ole täältä käsin juuri päässyt ihastelemaan, mutta esitellään nyt kaksi ranskalaista urheilijasuosikkiani. 

Ensin Myriam Soumaré, joka yllätti kaikki vuoden 2010 yleisurheilun EM-kisoissa juoksemalla ulkoradalta 200 m:n kultaa. Nyt 25-vuotias Soumaré aloitti yleisurheilun 18-vuotiaana, hieman vastentahtoisesti. Sarcellesista, Pariisin pahamaineiselta pohjoiselta esikaupunkialueelta tulevan Myriamin brändiin kuuluvat kupliva luonnonlapsen persoona, hersyvä nauru ja värikkäät luomivärit. Herttainen Myriam menestyy eurooppalaisella tasolla, mutta jäi Lontoossa selvästi jamaikalaisten ja yhdysvaltalaisten kilpasiskojen varjoon. Kuka tietää millä tasolla neitonen olisi, jos olisi aloittanut treenit aikaisemmin ja suostuisi harjoittelemaan enemmän kuin neljä kertaa viikossa, kuten valmentaja kertoo.

Oheinen reportaasi on ranskaksi, mutta siitä heijastuu Myriamin persoona kieltä taitamattomillekin. Aivan viime sekunneilla lisäksi Soumarén koreografiaa Barcelonan palkintopallilta.

Toinen suosikkini on ihanan awkward* Christophe Lemaitre, "se ainoa valkoihoinen pikajuoksija". Ujon oloinen Lemaitre kaiketi vetoaa ässävikoineen ja amisviiksenhaituvineen syvällä uinuviin äidinvaistoihini. Jos Lemaitreen joskus törmäisin, minun olisi luultavasti pakko pörröttää tukkaa ja nipistää poskesta: "Hyvin se menee! Reipas Risto!". 

Urheilijatyyppinä 22-vuotias Lemaitre on muutamaa vuotta vanhemman, rennon ja räiskyvän Usain Boltin vastakohta. Lemaitre pääsi ajan perusteella Lontoon olympialaisten 200 m:n finaaliin, joka kisataan tänään. Mitaleille Ristolla on tuskin asiaa, mutta hurraan silti hänelle.

Tässä Lemaitre juttelee englanniksi, aaaww... Tämä on kaiketi se ranskalainen versio rallienglannista?

*Kyllä, minustakin on vastenmielistä, että englannin sanoja kylvetään noin suomenkielisen tekstin joukkoon, mutta en ole keksinyt awkward-sanalle yhtään tarpeeksi kuvaavaa käännöstä. Keksiikö joku muu? 

Hevospalloa ja tiilenpäitä

Pari kuvaa viime viikonlopulta vielä. Kävimme nimittäin myös moikkaamassa JB:n hevosta. Kyseinen humma on rodultaan amerikkalainen lämminverinen. Hepo toimi aikaisemmin kisahevosena*, mutta myytiin hitautensa vuoksi eteenpäin. JB ihastui hevosen (anteeksi, kyseisen eläimen nimi oli aivan liian pitkä ja arabiankielinen, jotta voisin sen muistaa) siroon ulkonäköön ja sähäkkään luonteeseen. Sähäkkä, nopeasti syttyvä luonne oli tärkeä, sillä JB harrastaa hevospalloa.

Vaikka suvussani hevosihmisiä riittää, itse olen ollut lähikosketuksessa hevosjuttuihin viimeksi parikymmentä vuotta sitten. En siis tiedä, mikä on in ja pinnalla suomalaisessa hevosmaailmassa. Ranskassa nouseva suosikki on kuulemma juuri horseball eli hevospallo. 

Tiivistetysti kyseessä on vauhdikas, koripalloa muistuttava pallopeli, jota pelataan ratsain. Meno näyttää hurjalta, mutta JB vakuutti, että hevoset ovat hyvällä hoidolla. Laji vaatii erittäin hyvää yhteistyötä ja -ymmärrystä hevosen ja ratsastajan välillä, eikä masentunut tai vastentahtoinen hevonen siksi pärjää lajissa.



Nopeatempoisuutensa ja suhteellisen simppelien sääntöjensä ansiosta laji on mielenkiintoista seurattavaa, mutta olympialajiksi asti se ei vielä ole edennyt. 

Tallikavereita

Hilpeä tallikoira, joka oli sekoitus saksanpaimekoiraa, vasikkaa ja jotain molossityyppistä rotua.

Hevospallosta tiilenpäihin: en tiedä heijastaako se sisäistä tamperelaisuuttani, mutta olen koko ikäni ollut ihastunut vanhaan punatiileen. Indressä vanhaa punatiiltä riitti niin katoissa kuin seinissäkin. Moni talo oli rakennettu myös kokonaan kivistä. 

Kun aikoinaan vierailin ensimmäistä kertaa ranskalaisella maaseudulla, olin vakuuttunut, että siellä asui köyhää väkeä. Sittemmin olen oppinut, että hieman rujon rustiikkiset seinät kätkevät usein sisäänsä arvokalusteita ja kallista elektroniikkaa. Kuten joku reissun aikana kärjisti: "Täällä köyhät rakentavat uuden talon. Varakkaammilla on sukutila tai varaa ostaa vanha rakennus".

Toki todellisuudessa vähävaraisuutta riittää myös Ranskan maaseudulla.

Ihastuin ikihyviksi JB:n 1800-luvulta peräisin olevan talon hirsirakenteisiin ja tiilipintoihin.

Erityisesti ihastuin keittiön punaisenkirjavaan kivikaakelilattiaan, josta näkyvät sukupolvien jalanjäljet.

Vaikka rakennus oli hieno, joukossa oli joitain yksityiskohtia, jotka paljastivat, että kyseistä huushollia asutti poikamies. Löysin nimittäin nurkasta mittavan hämähäkinseitin, jonka laidalla kuikuili elämää suurempi hämähäkki. 

Ensimmäinen reaktioni oli "Kill it with fire!", mutta JB kehotti jättämään lemmikkinsä rauhaan.

Hämähäkin nimi oli kuulemma Séraphine, ja hän oli asuttanut eteisen nurkkaa kolmisen kuukautta.

Taitaa olla tullut aika ilmoittaa JB paikalliseen Maajussille morsian -sarjaan. Heti ensi kaudelle.

*En itse asiassa tullut kysyneeksi missä lajissa, oletin että laukkakilpailuissa.