Lutetia

Jokainen Stephen Kingin tuotantoon tutustunut tietää, että vanhat hotellit ovat mystisiä paikkoja, joilla on tuhansia tarinoita kerrottavanaan. Jos Pariisin arviolta parintuhannen hotellin seinillä olisi korvien lisäksi suu, pulinaa riittäisi.

Osalla hotelleista tarinat olisivat muita kiinnostavampia. Ja kaikkein kiehtovimpien - ja kammottavimpien - joukossa olisivat Lutetian kertomukset.

Kuva: Ottavi Alain

Art deco -tyylinen hotelli Lutetia valmistui 1910, mutta sen tarina sai alkunsa jo 1800-luvun puolella. Hotelli-idean äiti oli läheisen Le Bon Marché -tavaratalon omistajatar, anteliaisuutensa ohella mahtavista bisneskyvyistään tunnettu madame Boucicaut, joka kaavaili hotellista majoituspaikkaa tavaratalonsa tärkeille asiakkaille.

Kuva: LPLT

Montparnassen ja Saint Germain des Prés'n kortteleiden tuntumassa sijaitsevan Lutetian maine kasvoi sitä mukaa, mitä trendikkäämpi Seinen vasemmasta rannasta muodostui. Varsinainen kukoistuskausi ajoittui sotienväliseen aikaan. Hotellissa majoittui tuolloin taide- ja kulttuurielämän suuruuksia, kuten Matisse, James Joyce, Samuel Beckett, Josephine Baker lukuisine lapsineen ja Antoine Saint-Exupéry vaimoineen. Picasso sai Lutetiassa asuessaan tiedon ystävänsä Apollinairen kuolemasta. Tarina kertoo hänen istuneen pitkään hievahtamatta paikallaan, ja jatkaneen sitten omakuvansa maalaamista.

Kuva: Gary Bembridge

Toisen maailmansodan syttyessä syksyllä 1939 Lutetian kultturelli maine houkutteli hotellin suojiin taide-elämää edustaneita pakolaisia. Natsit kuitenkin miehittivät Pariisin kesäkuussa 1940 ja ottivat Lutetian käyttöönsä heti seuraavana päivänä. Osa hotellissa asuneista pakolaisista ehti paeta, osa joutui natsien vangiksi. Itse hotellirakennus päätyi natsien tiedustelupalvelu Abwehrin käyttöön. Taiteilijoiden sijaan hotellissa majoitettiin, ruokittiin ja viihdytettiin nyt natsiupseereita. Ja kuulusteltiin vastarintaliikkeeseen kuuluviksi epäiltyjä.

Kuva: Gary Bembridge

Kun Pariisi viimein vapautettiin natsimiehityksestä vuonna 1944, hotellin omistajan edellytettiin osoittavan tukeaan vastarintaliikkeelle antamalla hotellin sen käyttöön. Niinpä hotellissa majoitettiin keskitysleiriltä vapautettuja vankeja. Puolalaissyntyinen ranskanjuutalainen, Sabine Zlatin, joka oli menettänyt läheisiään keskitysleireillä ja välttänyt itse täpärästi kuoleman natsien käsissä, järjesteli hotellista käsin sodan tuoksinassa toisistaan eroon joutuneita perheitä takaisin yhteen.

Jonkinlainen ympyrä sulkeutui, kun hotelli päätyi 100-vuotisjuhlavuonnaan juutalaismiljonääri Alfred Akirovin omistukseen. Merkityksellistä tai ei, Pariisin muut legendaariset luksushotellit Ritzistä Crilloniin ovatkin vähiin päin arabiomistuksessa.



Hotelli Lutetiassa osataan muuten näppärästi hyödyntää markkinoinnissa niin kiehtovaa menneisyyttä kuin uutta mediaa. Hotellista ja sen ympäristöstä kerrotaan nimittäin pieniä anekdootteja Le Discret -blogissa, jonka mystistä kirjoittajaa on esitelty lukuisissa muissa blogeissa.

Pieni markkinointi taitaakin olla tarpeen, sillä hotellin saamat asiakasarviot esimerkiksi Booking.comissa ja Tripadvisorissa eivät ole pelkästään ylistäviä. Nihkeän asiakaspalvelun ohella hotellia moititaan nuhjuisen kuluneista tiloista. Ei tosin enää pitkään, sillä hotelli suljetaan peruskorjausten vuoksi ensi keväänä peräti kolmeksi vuodeksi. Työntekijät ovat ehkä syystäkin huolissaan palkkojensa ja työpaikkojensa puolesta. Ja Ranskassa kun ollaan, huolta on ilmaistu viimeksi lokakuun lopulla lakkojen ja mielenosoitusten voimin (katso video Youtubessa).



Eräs Lutetian vaiheikkaan historian koskettavimmista tarinoista lienee kuitenkin tapahtunut viime viikolla, kun 60 vuotta yhdessä olleeet Georgette ja Bernard löytyivät hotellihuoneestaan menehtyneinä, toisiaan yhä kädestä pitäen.

Georgette ja Bernard olivat 86-vuotias pariskunta, jotka olivat kohdanneet opiskeluaikoinaan Bordeaux'ssa sodan jälkeisinä vuosina ja rakastaneet toisiaan syvästi siitä pitäen. Pariskunnan poika kertoi vanhempiensa pelänneen eroa ja toisaalta riippuvuutta hoitajista enemmän kuin kuolemaa. Toisen osapuolen sairastuttua he sitten päätyivät yhteisitsemurhaan. Jäähyväiskirjeessä pariskunta kirjoitti oikeudestaan "lempeään kuolemaan". 

Kaunista ja romanttista vaiko vain kammottavaa ja surullista? Ranskassa tapahtuma joka tapauksessa kiihdytti keskustelua eutanasiasta ja vanhusten itsemurhista.

Kuten arvata saattaa, Georgette ja Bernard eivät päätyneet juuri Lutetiaan sattumalta. Hotelli oli erityisesti Georgettelle rakas paikka, sillä juuri siellä hän kohtasi uudelleen sodan jälkeen natsien vangiksi vuosiksi joutuneen isänsä.

---

Hôtel Lutetia
45, boulevard Raspail
Metro: Sèvres-Babylone