Keith Haring eli Tutisevat tikku-ukot poliittisina

Kuten ennenkin olen tainnut kehua, yksi mainio puoli elokuisessa Pariisissa on se, että kaikki pariisilaiset ovat lomilla ja kaupungissa on ainoastaan turisteja. Hienoa tässä on esimerkiksi se, että kun turistit rynnivät Louvreen katsomaan Mona Lisaa ("Ai se on noin pieni! Miksi ihmeessä tätä piti tulla katsomaan?"), erikoisnäyttelyissä on yleensä normaalia väljempää.

Esimerkiksi Pariisin modernin taiteen museon Keith Haring -näyttelyyn ei ollut eilen illalla käytännössä lainkaan jonoa.

Itselläni ei ollut Keith Haringista suoraan sanottuna suurempaa mielikuvaa kuin tutisevat tikku-ukot ja loikkivat koirat. Sellainen hilpeän positiivinen tunnelma. Kun näyttelyn otsikkona oli kuitenkin Political Line, odotin jännityksellä, millaista poliittisuutta tikku-ukoista saisi irti.

Ja olihan siellä sitä, poliittisuutta. Mutta minun silmiini vähän lapsellisen alleviivaavasti. Anteeksi.

Kuka oli tämä häiskä ja mitä hän teki? Keith Haring (1958 - 1990) oli yhdysvaltalainen kuvataiteilija, joka tuli alkujaan tunnetuksi katutaiteensa kautta.

Ihmishahmon läpi hyppäävä koira oli toistuva aihe Haringin kuvituksissa 1980-luvun alusta asti. Haring sai vision tähän kuultuaan John Lennonin murhasta.

Haring ajoi montaa asiaa. Hän puolusti yksilön oikeuksia valtiota vastaan sekä kritisoi kapitalismia ja Yhdysvaltojen hegemoniaa, massamediaa, uskontoa, rasismia ja ydinaseita. 1980-luvun trendiaiheita siis.

Minulle Haringin lähestymistapa muistutti maailmantuskaa kokevan lukiolaisen lähestymistapaa. Ehkä tämä kaikki sitten oli aikoinaan tuoretta? Ja olihan Haring taiteillessaan nuori, vaikkei sentään enää lukiolainen.

Katutaiteilijana aloittanut Haring piirustamassa metrossa.

Koko näyttely henki 1980-lukua ja taustalla soi kasarihenkinen jytke.

Perinteisessä kristityssä perheessä kasvaneen Haringin uskonnon kritiikki liittyi hänen kriittiseen näkemykseensä historiasta ja kolonialismista:

"A lot of the evil in the world is done in the name of good (religion, false prophets, bullshit artists, politicians, businessmen)".

Kykeniköhän Haring itseironiaan, vai kokiko hän olevansa "bullshit artistien" yläpuolella?

Keith Haring: "Photographers", featuring Riina.

Valtaosa Haringin töistä tuntui olevan nimettömiä. Tässä kuitenkin Tree of Monkeys vuodelta 1984.

Brazil, 1989.

Näyttelyn ainoa osa, joka minua todella puhutteli, olivat sen viimeiset työt. Muutettuaan New Yorkiin 1970-luvun lopussa Haring oli avoin homoseksuaalisuutensa suhteen. 1980-luvulla homoyhteisöön iskeneestä aidsista tuli Haringille jälleen yksi taistelun aihe. Taistelu muuttui henkilökohtaiseksi vuonna 1988, jolloin Haring sai tietää kärsivänsä samasta sairaudesta. Haring menehtyi aidsiin 16.2.1990 New Yorkissa, 31-vuotiaana.

Silence = Death, 1989.

Silence = Death, 1989 (yksityiskohta)

Unfinished Painting, 1989

Keith Haring: The Political Line
19.4. - 18.8.2013
MAM (Musée d'art moderne de la ville de Paris)
11, avenue du Président Wilson
Metro: Iéna/Alma - Marceau

Aasiaa Pariisissa

Tänään tutustuin Émileen.

Lyonissa 1836 syntyneen Émilen isä keksi keinotekoisen ultramariinivärin, jota hän tuotti omassa tehtaassaan, jota Émilekin ryhtyi vartuttuaan johtamaan. 

Jos isältä periytyi Émilelle tehtailijan ura, taidemaalariäiti puolestaan periytti pojalleen rakkauden taiteeseen. Luova Émile ei tyytynyt vain maalaustaiteeseen, vaan kokeili myös keramiikkaa ja veistoa. Vanhemmalla iällä hän laajensi luovuuttaan edelleen kuvataiteista musiikkiin ja sävelsi muutamia teoksia.

Taiteen lisäksi Émilellä oli toinenkin suuri intohimo, nimittäin matkailu. Ensimmäinen matka 1860-luvulla suuntasi tuon ajan muotikohteeseen, Egyptiin. Mukaan tarttui komea määrä matkamuistoja: patsaita, sarkofageja, papyruksia, amuletteja ja muumioita. Reissu sytytti kuitenkin ennen kaikkea Émilessä halun ymmärtää vieraita kulttuureja:

"Tunsin, että kokoamani esineet olivat mykkiä, mutta että niillä oli kuitenkin paljon kerrottavanaan. En vain osannut esittää kysymyksiä. Aloin lukea Champollionia, Chabasia ja de Rougéa - niitä harvoja egyptologian teoksia, jotka tuolloin oli julkaistu. Eteeni avautui Egyptin huikea historia ja sen monimutkaiset uskomukset, voimakkaat uskonnot, mahtavat filosofiat, ahdasmieliset taikauskot ja puhdas moraali. Vertaaminen muihin arkaaisiin sivilisaatioihin oli välttämätöntä. Minun täytyi kääntää katseeni kohti Intiaa, Kaldeaa ja Kiinaa."

Hymyjä Kambodžasta.

Alentuva Buddha on alentuva.

Hirn!

Niinpä vuonna 1876 Émile Guimet lähti maailmanympärysmatkalle yhdessä taidemaalari Félix Régameyn kanssa. Matkalla kerättiin esineistöä, jonka pääpainopisteet olivat kaukoidän kansojen uskoinnoissa ja filosofioissa. Guimet vietti matkallaan aikaa erityisesti Japanissa, joka teki häneen suuren vaikutuksen.

Eteläintialainen tanssin jumala Shiva Nataraja 1000-luvulta.

Yksityiskohta tanssivan Shivan jalasta ja sen alta.

Eteläintialainen Yogini 800- ja 900-lukujen taitteesta. Noista kulmakarvoista moni drag-taiteilija myisi mummonsa.

Palattuaan Guimet halusi perustaa näyttelytilan, johon voisi asettaa matkoillaan hankkimansa esineet yleisön nähtäville. Tarkoituksena oli Guimet'n sanoin luoda "tieteen tehdas". Musée d'histoire naturelle - Guimet avasi ovensa Lyonissa 1879.

Norsuja! Myötäpäivään ylhäältä vasemmalta: kiinalainen, vietnamilainen ja kambodžalainen elefantti.

Ja tässä intialainen elefantti, tai oikeammin hindujumala Ganesha 1400-luvulta. Tämän Ganeshan selän takaa löytyi myös yllätys...

...nimittäin karkkikätkö! Ovatkohan nämä museovahdin salaeväitä vai museovieraiden uhrilahjoja? 

Émile Guimet'n näyttelytila ei kuitenkaan saanut Lyonissa hänen toivomaansa suosiota. Pettyneenä Émile Guimet lahjoitti esineistön valtiolle muutamaa vuotta myöhemmin. Uusi Guimet-museo avattiin Pariisiin 1888. Museosta tuli yleisön suuri suosikki ja Guimet toimi museon johtajana loppuelämänsä.

Tämän päivän Pariisi ja eilisen Intia rinnakkain.

Yksityiskohta 900-luvulta peräisin olevasta kiinalaispiiroksesta, joka kuvaa Buddhan elämää.

Tämä pohjoiskiinalaispatsas on peräisin 1100-luvulta. Patsaan aiheena on Arhat Tamrabhadra, Buddhan 6. opetuslapsi. Ilmeestä päätellen pyhittyminen aiheutti vatsanpuruja.

Émile Guimet oli minulle vielä tuntematon hahmo tänä aamuna. Aamupalaa mutustaessani oivalsin, että tänään on kuukauden ensimmäinen sunnuntai - sisäänpääsy on siis ilmainen isoon osaan valtion museoista. Aasialaisen taiteen museo Guimet kuulosti kiinnostavalta vaihtoehdolta.

1800-luvun lopulta peräisin oleva tiibetiläinen tanssinaamio.

Mongolialaisen Simhavaktra-jumalattaren nelisensataa vuotta vanhat varpaat.

Keskitiibetiläisiä tanssahtelevia jumalattaria 1400-luvulta.

Zeniläismunkin tyyni tuijotus 1400-luvun Japanista.

Hurmaava korealainen kaappi 1800-luvulta.

Pupu!(?)

En pettynyt valintaani: esillä oli riittävä - vaan ei uuvuttava - määrä aasialaista taide-esineistöä esihistoriasta viime vuosisadan alkuun. Museotilat ovat siistit ja taustoitusta on kohtalaisesti. Unohdin sisään tullessani ottaa äänioppaan, joten sen laatua en osaa kommentoida. 

Ehtoja Ming-vaaseja.

Erityisen plussan Guimet-museo saa rauhallisuudestaan. Vaikka tänään sisäänpääsy oli ilmainen, jonoja ei ollut ja teoksia sai tarkastella kaikessa rauhassa. Suuri osa yleisöstä näytti olevan aasialaista alkuperää. 

Mm. norsunluusta valmistettu pienoishuvila pikkuhahmoineen on valmistettu Qing-dynastian Kiinassa n. 1700-luvun tienoilla.

Museon ylimmästä kerroksesta vilahti tuttu torninäkymä.

Aasialaisen taiteen museo Musée Guimet
place de Iéna
Metro: Iéna / Boissière

Émile Guimet -taustoituksen lähde Wikipedia.