Lizard Lounge

Viime aikoina on tullut lähinnä jumitettua vanhoissa tutuissa paikoissa, joten blogiinkaan ei ole oikein ollut esiteltävää. Eilen päätin pitkästä aikaa pinnistää ja poiketa urautuneista poluista.

Niin vei tie Lizard Loungeen Marais'lle.

Kuvat on näpsitty iPhonella. Että sori vaan tuhruista.

Ei tämäkään varsinaisesti uusi paikka minulle ole, täällä tuli poikettua melko ahkerasti muutamia vuosia sitten. 

Asiakaskunta on kansainvälistä ja keski-iältään alle kolmekymppistä. Viereisistä pöydistä kaikuu englanti erilaisilla aksenteilla ja henkilökuntakin puhuttelee mielellään englanniksi.

Iso osa porukasta on perjantai-iltana lasillisella, ei syömässä. Salissa on muutama pöytä - ja volyymi katossa - parvikerroksessa pari istuinpaikkaa ja kellarin baarissa vähän lisää tilaa. 

Lizard Loungessa on monipuolinen drinkkilista, mutta saa sieltä tosiaan ruokaakin. Parasta Lizard Loungessa ovat hampurilaiset, mutta päädyin tällä kertaa Lizard Loungen nimikkosalaattiin: grillattua kanaa, cheddaria, kananmunaa, salaattia, kurkkua ja tomaattia. Aika perus pubisalaatti. Ihan raikas, muttei mikään poikkeuksellinen elämys.

Seuralainen nappasi hampurilaisen, tällä kertaa vuohenjuustosellaisen. Hyvä oli, kuulemma.

Ellei hampurilainen tai happyhour (klo 17 - 22, riippuen missä salissa istuu) houkuttele, sunnuntaisin tarjolla on kehuttu brunssi, joka tosin minun silmiini riisimuroineen näytti enemmän aamiaiselta.

Lizard Lounge
18, rue Bourg Tibourg
Metro: Hôtel de Ville/Saint Paul

Kultaa ja puuteroituja peruukkeja

Onko kiehtovampaa ja ennen kaikkea ranskalaisempaa aikakautta kuin 1700-luku valtavine peruukkeineen, syväänuurrettuine kaula-aukkoineen ja rokokookiekuroineen? Minä en ainakaan heti keksi. Koska pieni aikamatkailu tekee hyvää, poimin Normandian Maryn blogista vinkin ja pujahdin hälisevältä Marais'lta Cognacq-Jayn museon uumeniin.

Museo sijaitsee Hôtel de Dononissa, 1500-luvulla rakennetussa kaupunkikartanossa, joka on kiehtova pytkini jo itsessään. Edustaa kuulemma klassista ranskalaista renessanssia.

Museon sisäpihaa.

Maalattuja kattohirsiä

Museo on saanut nimensä pariisilaiselta yrittäjäpariskunnalta, Ernest Cognacqilta ja Marie-Louise Jaylta. Ernest aloitti uransa kauppaamalla sateenvarjoja sillalla, Marie-Louise myyjättärenä. Sinnikkäällä työllä pari päätyi avamaan maineikkaan La Samaritaine -tavaratalon ja kartuttamaan huisin omaisuuden.

Ernest ja Marie-Louise jäivät lapsettomiksi, joten johonkin ylimääräistä aikaa ja rahaa oli tuhlattava. 1800-luvun lopulla, lähes kuusikymppisenä, upporikkaana miehenä, Ernest päätti ryhtyä keräilijäksi. Kuoltuaan Ernest sitten testamenttasi keräilemänsä 1700-luvun taiteen Pariisin kaupungille.

Härski äijä kurkistelee ompelupöydän ääreen uinahtaneen neitokaisen tissejä. Mutta onpa neitosella luonnottoman pieni jalka!

Muotivärinä kulta.

Tästä tuli mieleen Pip Studio.

Suosittelen museota kaikille 1700-luvun taiteesta kiinnostuneille. Selitystekstejä ei juuri tainnut englanniksi olla, mutta enpä tullut niitä juuri ranskaksikaan lukeneeksi, nautin vain kauniista esineistä. Ilmaisesta sisäänpääsystä huolimatta museo on hiljainen, mikä on tervetullutta vaihtelua liian suuren osan elämästään Pariisin jonoissa viettäneelle. 

Erityisplussaa mukavasta henkilökunnasta. Liekö museovahdin homma hiljaisessa museossa vähän tylsää, mutta kaikki vahdit tervehtivät ja useampi heitti muutaman smalltalk-henkisen sanan. Oli kuin olisi ollut vieraisilla tavallista museota intiimimmässä tilassa, mutta ei ahdistavalla, vaan kodikkaalla tavalla.

Ranskalaisia kasvatusmetodeja 1700-luvulta.

Tämä minimandoliini oli itse asiassa taskukello.

Tässä nuuskarasia pin up -kuvituksella.

Tämän lasisen nuuskarasia kylkeen oli koristeltu kaikenlaisia ihanan naisellisia kukerruksia. Kuten viuhka, lintu ja silitysrauta.

Museon viehkoon puutarhaan on käynti Ruotsi-instituutin vierestä, osoitteesta 9, rue Payenne.

Musée Cognacq-Jay
8, rue Elzévir
Metro: Saint Paul, Chemin vert

Marais'n kujilla eli Pehmeä lasku kuntoiluun

Sen kummempia harkitsematta lupauduin osallistumaan Minen haasteeseen. Luulin lupautuvani viiteen tunnin (kunto)lenkkiin kahdessa viikossa. Ulkoilusta pitäisi vielä julkaista kuvallista todistusaineistoa blogissa. Itse asiassa haaste olikin kymmenelle tunnin lenkille kahdessa viikossa. Tämä saattaa aikataulullisesti tehdä vähän turhan tiukkaa, kun lenkkimaastojakaan ei ole ihan ulko-oven vieressä, enkä koe lenkkeilyä tuolla kadulla täysin mielekkääksi. 

Otan siis vapauden osallistua haasteeseen "sopivaksi katsomallani summalla", kuten tapana kuulemma on. Eli viidellä tunnin lenkillä. 

Tänään pieni pehmeä lasku kuntoiluun, nimittäin lounaslenkki Pohjois-Marais'lla. Eh oui, taas Marais'lla. Lupaan ja vannon, että yritän lähiaikoina pyöriä muuallakin.

Kävelykierros suuntautui tänään parille somalle kujalle, jotka molemmat sijaitsevat rue Saint Martinin varrella.

Osoitteessa 223, rue Saint Martin on melko tavanomaisen näköinen sininen ovi.

Ovesta kannattaa kuitenkin kurkistaa, sillä sen takana odottaa tällainen näky.

Kyseessä on Passage de l'Ancre, kuja kuin pieni vihreä keidas.

Kujan mielenkiintoisin liike lienee tämä, Ranskan ainoa sateenvarjonkorjaaja. Moni pitää sateenvarjoja kertakäyttökamana, mutta Pep'sissä työskentelevä Thierry lupaa korjata varjon kuin varjon. Säästää kuulemma paitsi ympäristöä, myös rahaa.

"Soita ovikelloa, olen korjaamassa yläkerrassa." Pep'siin voi kurkistaa täällä.

Pienen kierroksen jälkeen takaisin rue Saint Martinille ja muutama askel eteenpäin. Osoitteessa 157, rue Saint Martin odottaa nimittäin seuraava kiinnostava pikkukuja.

Passage Molière on soma, mutta huomattavasti vähemmän vehreä kuin Passage de  l'Ancre.

Täällä ei ole sateenvarjonkorjaajaa, mutta sen sijaan kiehtovia pieniä gallerioita.

Jennifer 6 kuukautta ja Theo 5 ja puoli kuukautta.

Kujan varrella sijaitseva ravintola on vaihtanut vuosi, pari sitten nimensä Au vieux Molière:sta Restaurant des Poèts:iksi. Kylttiä ei kuitenkaan vaihdettu, vaan lisättiin vain kuvan uusi, pieni kyltti isoon vihreään.

Kevyttä näyteikkunashoppailua pääsi myös harrastamaan.

Marais'n rauhallisin terassi?

"Kiitos naapureille!"

Metro: Réamur Sébastopol/Arts et Métiers/Étienne Marcel/Rambuteau