Pariisin paras kaupunginosa

Nyt se on sitten selvitetty! Nimittäin Pariisin paras kaupunginosa. Ja yllättävää kyllä, voisin olla tuloksen kanssa samaa mieltä.

Se nimittäin on...

* Jännitystä tiivistävää rumpujen pärinää... *

...yhdestoista kaupunginosa!

Ai miten niin? No, tähän lopputulokseen on päätynyt Merci Alfred sivusto, joka muutamia tilastotekijöitä vertaillen etsi Pariisin parasta asuinkorttelia. Tosin kun sivuston asettamia ehtoja tarkemmin katsoo, siinä taidettiinkin hakea viihtyisintä korttelia nuorehkolle, vilkasta vapaa-aikaa viettävälle sinkkumiehelle. Kaupunginosat nimittäin rankattiin sen mukaan, missä on hyviä ravintoloita, hyviä baareja, kulttuuritarjontaa, sinkkuja, naisia, nuoria (alle 40-vuotiaat laskettiin nuoriksi, huh...), viheralueita ja edulliset neliöhinnat. Yhdestoista ei voittanut listausta minkään kriteerin kohdalla, mutta keskiarvo nosti sen ykköseksi. Merci Alfredin arvion mukaan se on siis "eläväinen, nuorekas eikä liian kallis".

Jottei loogisuus lipsahtaisi liiallisuuksiin, tämä kuva ei suinkaan ole 11. kaupunginosasta, vaan 18. kaupunginosasta, Montmartrelta. Nuorekasta on, ja edullista, mutta kuka haluaisi asua arkeaan niin, että ikkunan alla velloo tuollainen turistimassa?

Merci Alfredin yleishuomiot ovat ehkä varsinaista rankkausta kiinnostavampia. Esimerkiksi kunkin alueen "hyvät ravintolat" arvioitiin sen mukaan, mitä hiljattain oli arvioitu Le Fooding -oppaassa, ei esimerkiksi Michelin-tähtien mukaan. Siten parhaiksi ravintola-alueiksi muodostuivat trendikkäät Pohjois-Marais ja Canal Saint Martinin seutu.

Ja tiesittekö, mikä on todellinen ero Seinen oikean ja vasemman rannan välillä? Viihtyisät baarit! Lukuunottamatta vitos- ja kutoskaupunginosien muutamia opiskelijabaareja, eteläranta (siis se vasen ranta) on Merci Alfredin (ja Yelpin asiakasarvioiden) mukaan todellista erämaata.

Kyltistä huolimatta tämä ei ole kampaamo, vaan yksi niistä oikean rannan baareista, jotka tekevät pohjoisrannan baariskenestä vasemman rannan tarjontaa mielenkiintoisemman. Nimittäin Canal Saint Martinilla sijaitseva Le Comptoir Général.

Eniten teattereita on 9. kaupunginosassa, jossa sijaitsee 20 % Pariisin teattereista. Mutta en minä ainakaan asuntoa etsiessä pidä ykköskriteerinä teatterin läheisyyttä...

Eniten sinkkuja asuu ydinkeskustassa, idässä ja pohjoisessa. Ilmeisesti noilla alueilla asunnot ovat pieniä tai neliöhinnat edullisempia. Noin puolet pariisilaisista on sinkkuja, kun ranskalaisista heitä on keskimäärin 38 %. Tihein sinkkuesiintymä Pariisissa on 2. kaupunginosassa, jossa 58 % asukkaista on sinkkuja. Eli sinne sitten heilametsälle, jos sellainen on haussa! Ja tämä koskee erityisesti sinkkumiestä etsiviä, sillä Pariisin naiset asuvat lähinnä kaupungin länsi- ja eteläosissa.

Pariisi on myös nuorekas kaupunki. Pariisin alle nelikymppiset asuvat ydinkeskustan lisäksi erityisesti Marais'lla, Montmartrella, Canal Saint Martinilla ja yhdennessätoista. Ainoa poikkeus nuorekkaaseen Pariisiin on 16. kaupunginosa, jonka asukkaiden keski-ikä on jopa korkeampi kuin Ranskassa keskimäärin.

Tämäkään ei ole 11. kaupungiosasta, vaan 7. kaupunginosasta. Jos joku oikeasti haluaa nähdä maisemia sieltä yhdestätoista, kehotan klikkaamaan tuosta vasemmalta "11. kaupunginosa"-tägiä.

Jottei juttu menisi vallan 11. kaupunginosan kehumiseksi, niin mainittakoon, että voi siellä asua ikävästikin. Vai mitä sanotte 1,56 neliön vuokra-"asunnosta", josta pitää maksaa vuokraa 330 euroa kuussa? Varustetaso kattaa hanan, patjan ja keittolevyn. Viisikymppinen mieshenkilö asui tällaisessa viisitoista vuotta. Abbé Saint Pierre -säätiön edustaja kertoi, ettei ollut nähnyt urallaan mitään vastaavaa. Aikaisempi pinta-ala"ennätys" oli ollut 3 neliötä.

Laillistahan tämä ei ole ollut. Pienin laillinen koko vuokrattavalle asunnolle on Ranskassa huikeat 9 neliötä - mukaan luettuna suihkutilat. Nyt mies vaatii oikeudessa entiseltä vuokranantajaltaan takaisin viiden viime vuoden aikana maksamiaan vuokria. Mikä parasta, miehelle on löytynyt uusi, paljon suurempi ja edullisempi vuokra-asunto.

--

P.S. Merci Alfredin kartat heijastelevat mielenkiintoisesti Pariisin stereotypiakarttaa, josta kirjoitin täällä. Ei savua ilman tulta, kai?
--

P.P.S.
Tsemppiä Suomen joukkueelle illan peliin. Jokaisen Suomen maalin jälkeen lupaan rynnätä parvekkeelle kajauttamaan monikielisesti Suomea kannustavia ja Ranskaa solvaavia huudahduksia.

Village Popincourt

Saint Ouenin kirppu- ja antiikkitorit tuntee moni, mutta myös Pariisin rajojen sisällä on tarjolla yllättäviä helmiä vanhoista esineistä kiinnostuneille.

Village Popincourt on rauhallinen, hyväntuulinen kortteli, jossa on useiden vanhojen tavaroiden liikkeiden lisäksi ruokapaikkoja ja gallerioita.

Raukean uneliaassa Village Popincourtissa on vaikea uskoa, että République-aukio ja vilkas rue Oberkampf ovat ihan vieressä.



Asiakaspalvelijat ovat aidosti ystävällisiä ja miellyttäviä. Esineitä saa tutkiskella rauhassa, kukaan ei hengitä niskaan.



Kuten kuvamassasta voi päätellä, tavarapaljous ja tyylien sekamelska oli minusta inspiroivaa. Mitään ei silti tarttunut mukaan, sillä tiedän kokemuksesta, ettei se kulunut karttapallo tai hassu tonttu välttämättä enää näytäkään niin hauskalta ja raikkaalta omassa hyllyssä.

Edustan lasipullon käyttötarkoitus jäi minulle vähän auki. Sen sijaan tuo taustalla oleva valtava lipasto oli ihana. Harmi ettei meille kyllä tarvita enää yhtään ainutta lipastoa. Ja millä tuon kuljettaisi kaupasta kotiin, 9. kerrokseen?

Sekamelska houkuttelee penkomaan.

Purnukoita laidasta laitaan.

En ole mikään antiikin asiantuntija, joten en osaa sanoa miten mahtavia löytöjä Village Popincourtin antiikkiliikkeissä voi tehdä. Hintahaitari ainakin ulottuu muutamasta eurosta muutamaan tonniin.

Leluliesi ja leluompelukone.

Tajusin taas uuden tarpeen: meillä ei ole telinettä etanahaarukoille! Meidän etanahaarukatkin taitavat olla eriparisia.

Village Popincourt
Rue du Marché Popincourt/rue Neuve Popincourt/rue Ternaux/rue Jacquart
Metro: Parmentier/Oberkampf

Gâteau des rois

Muutama viikko sitten opin - kiitos Simpukan kommentin - että ranskalaiseen loppiaisperinteeseen kuuluu yleisranskalaisen galette des rois'n lisäksi provencelainen gâteau des rois. Pakkohan sitä oli päästä maistamaan. 

Siispä tämä neiti Etsivä hyökkäsin Googlen kimppuun. Tai itse asiassa tarkastin gâteau des rois -merkinnät yhtenä sokerileipomoreferenssinä käyttämästäni Raids Pâtisseries -blogista (suosittelen, jos ranska vain taipuu!).

Kyseisessä blogissa kehuttiin Cyril Lignacin gâteau de rois'ta seuraavasti: "yksinkertainen ja maukas, vailla ylimääräisiä hömpötyksiä". Kiinnostukseni heräsi. Koska nyt oli kyse ensimmäisestä kerrasta, halusin nimenomaan maistaa jotain yksinkertaista ja maukasta. Toisekseen, Cyril Lignac on paikallinen Jyrki Sukula: telkkarista tuttu julkkiskokki, joka on myös esiintynyt ääninäyttelijänä Rottatouille-elokuvassa. Lignacilla on tällä hetkellä kolme ravintolaa ja tämä leipomo, joten lienee selvää, etteivät sieltä ostetut kakut ole Lignacin omin käsin pyörittelemiä. Mutta melkein sukua julkkikselle kuitenkin.



Siispä pyhitin sunnuntaiaamupäivän kakkusten hakuun 11. kaupunginosasta. Miekkosen kanssa kävimme asiasta seuraavanlaisen keskustelun:
"Niin mitä sä haluat hakea sieltä asti?"
"Gâteau des rois'n. Tai pari pientä."
"Tarkoitat siis galette des rois'ta?"
"Ei kun gâteau. Kun en ole sellaista koskaan maistanut."
"Ai sitä marseillelaisten juttua? Miksi?"
"Kun en ole koskaan maistanut. Mikset sä muuten ole koskaan kertonut, että sellaisia on olemassa?"
"Äh, ne on marseillelaisten juttuja ne..."



Sunnuntaiaamupäivällä leipomon jono ulottui ulos asti. Tosin se ei ole mikään tavattoman suosion merkki, niin se nimittäin ulottuu myös lähileipomossamme, jossa ei tosiaan voida edes julkkisyhteyksillä leveillä. Jono eteni kuitenkin nopeasti ja asiakaspalvelu oli asiallisen ripeää.

Valitsin yhden ison sijaan kaksi pientä kakkua, jotka vastasivat kooltaan kotimaista pullaa. Myös rakenne muistutti erittäin kuohkeaa pullaa. Leivonnaisen päällä oli tahmea appelsiinimarmeladikuorrute, sokeria ja melonimarmeladihippuja. Kakkuset maksoivat 3,50 euroa kappaleelta.

Ihan hyvää. Parempaa kuin galette, en nimittäin ole voitaikinan ystäviä. Ainoa pettymys oli, ettei leivonnaisen sisällä ollut mitään galettesta tuttua pikku yllätystä. (Tai jos oli, se löytynee vessanpöntöstä lähiaikoina). Syöminen oli myös marmeladikuorrutteen vuoksi tosi tahmaista puuhaa. Servettiäkään ei voinut käyttää, se olisi vain turhaan nöyhtäyttänyt kakkusen. Onneksi tästä murheesta selvittiin pesemällä kädet briossihetken päätteeksi.



Loppiaisen juhlintaan kuuluvia gâteauja ja galetteja on saatavilla yleensä tammikuun loppuun asti.

Tässä Cyril Lignac kertoilee itsestään ja motivaatioistaan. Valitettavasti vain ranskaksi. Mutta kuunnelkaa, mikä herkullisen eteläinen aksentti.




La Patisserie by Cyril Lignac
24, rue Paul Bert
Metro: Charonne/Rue des Boulets/Faidherbe - Chaligny