Kodittomat äänessä - Twitterissä

Kodittomat osuvat alkuun silmiin Pariisissa. Heitä makaa suttuisilla patjoilla metroasemilla, monumenteilla, katujen varsilla ja metrojen tuuletusluukuilla. Näky ahdistaa.

Vähitellen silmä tottuu. Kodittomat alkavat sulautua maisemaan, heistä tulee osa kulissia. Kai se on inhimillinen reaktio. Itsesuojeluvaistoa, joka estää musertumasta maailman kärsimyksen alle. 

Joskus olen silti löytänyt itseni katsomasta aamuruuhkassa metronikkunasta, kun vastakkaisella laiturilla koditon kääntää kylkeä. 

Kuinka marginaaliin joudutaan? Mikähän on tuonkin ihmisen tarina? Millainen on hänen arkensa?

Nyt saan sen tietää. Twitterissä.

Mm. viime postauksessa sivutun Abbé Pierre -säätiön ja France Inter -radiokanavan projektissa viidelle kodittomalle annettiin puhelimet ja Twitter-tilit. Ideana on antaa heille paitsi puheenvuoro, myös mahdollisuus kokea yhteisöllisyyttä.


Aika vallankumouksellinen idea, joka otettiin Twitterissä (tägit #tweet2rue ja #tweets2rue) vastaan lievästi sanottuna vaihtelevasti. Suosituin twiittaus taisi olla tämä, joka uudelleentwiitattiin yli 70 kertaa:

"France Inter antaa iPhonet kodittomille [toim. huom., en keksinyt halventavaa suomenkielistä nimitystä kodittomille, mutta sellaista tässä käytettiin], jotta he twittaisivat elämästään kuukauden. --- sairasta."

Projektia syytettiin sosiaalisen median ja tosi-tv:n yhdistelystä, pelkkää kohua hakevasta mainostempauksesta ynnä sosiaalipornosta, kodittomien epäiltiin joutuvan kännykän vuoksi vaikeuksiin [todellisuudessa missään muualla kuin epäilevien kriitokken twiiteissä ei sanottu, että kyseinen puhelin olisi iPhone 5] ja ihmeteltiin, miksei projektissa tarjota kodittomille kännykän sijaan kattoa pään päälle. Osa twiittaajista tuntui oikein hekumoivan paheksunnassaan.

Itse en ole koskaan joutunut elämään kadulla, mutta voin kuvitella, että myös kodittomilla on muitakin inhimillisiä tarpeita kuin nälkä, jano ja tarve yösijaan. Tilaisuus jakaa ja tulla kuulluksi voi tulevaisuudessa auttaa heitä pidemmälle kuin pelkän yösijan tarjoaminen. 

Sitä paitsi nämä kodittomat - roolipelikaupasta haaveillut kolmekymppinen Nicolas, paljon kuvia Twitteriin lataava kolmekymppinen Sébastien, aikaisemmin rekkaa ajanut lähes viisikymppinen Patrick ja Kongosta papereitta Ranskaan joutunut parikymppinen Ryan - antavat siinä sivussa äänen myös niille äänettömille kodittomille, joita arjessa tulee vastaan kymmenittäin.

Vaikka tuntuu silti hirveältä lukea Ryanin twiittaus, jossa hän miettii missä nukkua seuraavana yönä.

Kuten meillä on tapana sanoa kadulla: kun sateenvarjo avautuu, lompakko sulkeutuu.

30 minuutin kävelyn jälkeen majapaikalla, sateessa. Se perkele kastelee. Otan majapaikastani kuvan viikolla.

Tänään olen huolissani, sillä en tiedä missä vietän yön.

Uusi päivä alkaa. Minä yksin päätän, millainen siitä tulee.

Vaikka monia hämmentää, että elitistiseen Twitteriin päätyy marginaalissa elävien ääniä, minusta projekti, joka antaa heille puheenvuoron heidän omilla ehdoillaan, on kannatettava. Kunhan ei käy niin, kuten tässä twiitissä pelätään:

Twiittaamme heidän kanssaan, muttemme tervehdi heitä kadulla. Kaikki kulkee Twitterin kautta!

Hyvää köyhyyden vastaista päivää itse kullekin!

Kodittomien twiittejä voi seurata mm. tällä listalla.
Projektin verkkosivut täällä.

Pariisin paras kaupunginosa

Nyt se on sitten selvitetty! Nimittäin Pariisin paras kaupunginosa. Ja yllättävää kyllä, voisin olla tuloksen kanssa samaa mieltä.

Se nimittäin on...

* Jännitystä tiivistävää rumpujen pärinää... *

...yhdestoista kaupunginosa!

Ai miten niin? No, tähän lopputulokseen on päätynyt Merci Alfred sivusto, joka muutamia tilastotekijöitä vertaillen etsi Pariisin parasta asuinkorttelia. Tosin kun sivuston asettamia ehtoja tarkemmin katsoo, siinä taidettiinkin hakea viihtyisintä korttelia nuorehkolle, vilkasta vapaa-aikaa viettävälle sinkkumiehelle. Kaupunginosat nimittäin rankattiin sen mukaan, missä on hyviä ravintoloita, hyviä baareja, kulttuuritarjontaa, sinkkuja, naisia, nuoria (alle 40-vuotiaat laskettiin nuoriksi, huh...), viheralueita ja edulliset neliöhinnat. Yhdestoista ei voittanut listausta minkään kriteerin kohdalla, mutta keskiarvo nosti sen ykköseksi. Merci Alfredin arvion mukaan se on siis "eläväinen, nuorekas eikä liian kallis".

Jottei loogisuus lipsahtaisi liiallisuuksiin, tämä kuva ei suinkaan ole 11. kaupunginosasta, vaan 18. kaupunginosasta, Montmartrelta. Nuorekasta on, ja edullista, mutta kuka haluaisi asua arkeaan niin, että ikkunan alla velloo tuollainen turistimassa?

Merci Alfredin yleishuomiot ovat ehkä varsinaista rankkausta kiinnostavampia. Esimerkiksi kunkin alueen "hyvät ravintolat" arvioitiin sen mukaan, mitä hiljattain oli arvioitu Le Fooding -oppaassa, ei esimerkiksi Michelin-tähtien mukaan. Siten parhaiksi ravintola-alueiksi muodostuivat trendikkäät Pohjois-Marais ja Canal Saint Martinin seutu.

Ja tiesittekö, mikä on todellinen ero Seinen oikean ja vasemman rannan välillä? Viihtyisät baarit! Lukuunottamatta vitos- ja kutoskaupunginosien muutamia opiskelijabaareja, eteläranta (siis se vasen ranta) on Merci Alfredin (ja Yelpin asiakasarvioiden) mukaan todellista erämaata.

Kyltistä huolimatta tämä ei ole kampaamo, vaan yksi niistä oikean rannan baareista, jotka tekevät pohjoisrannan baariskenestä vasemman rannan tarjontaa mielenkiintoisemman. Nimittäin Canal Saint Martinilla sijaitseva Le Comptoir Général.

Eniten teattereita on 9. kaupunginosassa, jossa sijaitsee 20 % Pariisin teattereista. Mutta en minä ainakaan asuntoa etsiessä pidä ykköskriteerinä teatterin läheisyyttä...

Eniten sinkkuja asuu ydinkeskustassa, idässä ja pohjoisessa. Ilmeisesti noilla alueilla asunnot ovat pieniä tai neliöhinnat edullisempia. Noin puolet pariisilaisista on sinkkuja, kun ranskalaisista heitä on keskimäärin 38 %. Tihein sinkkuesiintymä Pariisissa on 2. kaupunginosassa, jossa 58 % asukkaista on sinkkuja. Eli sinne sitten heilametsälle, jos sellainen on haussa! Ja tämä koskee erityisesti sinkkumiestä etsiviä, sillä Pariisin naiset asuvat lähinnä kaupungin länsi- ja eteläosissa.

Pariisi on myös nuorekas kaupunki. Pariisin alle nelikymppiset asuvat ydinkeskustan lisäksi erityisesti Marais'lla, Montmartrella, Canal Saint Martinilla ja yhdennessätoista. Ainoa poikkeus nuorekkaaseen Pariisiin on 16. kaupunginosa, jonka asukkaiden keski-ikä on jopa korkeampi kuin Ranskassa keskimäärin.

Tämäkään ei ole 11. kaupungiosasta, vaan 7. kaupunginosasta. Jos joku oikeasti haluaa nähdä maisemia sieltä yhdestätoista, kehotan klikkaamaan tuosta vasemmalta "11. kaupunginosa"-tägiä.

Jottei juttu menisi vallan 11. kaupunginosan kehumiseksi, niin mainittakoon, että voi siellä asua ikävästikin. Vai mitä sanotte 1,56 neliön vuokra-"asunnosta", josta pitää maksaa vuokraa 330 euroa kuussa? Varustetaso kattaa hanan, patjan ja keittolevyn. Viisikymppinen mieshenkilö asui tällaisessa viisitoista vuotta. Abbé Saint Pierre -säätiön edustaja kertoi, ettei ollut nähnyt urallaan mitään vastaavaa. Aikaisempi pinta-ala"ennätys" oli ollut 3 neliötä.

Laillistahan tämä ei ole ollut. Pienin laillinen koko vuokrattavalle asunnolle on Ranskassa huikeat 9 neliötä - mukaan luettuna suihkutilat. Nyt mies vaatii oikeudessa entiseltä vuokranantajaltaan takaisin viiden viime vuoden aikana maksamiaan vuokria. Mikä parasta, miehelle on löytynyt uusi, paljon suurempi ja edullisempi vuokra-asunto.

--

P.S. Merci Alfredin kartat heijastelevat mielenkiintoisesti Pariisin stereotypiakarttaa, josta kirjoitin täällä. Ei savua ilman tulta, kai?
--

P.P.S.
Tsemppiä Suomen joukkueelle illan peliin. Jokaisen Suomen maalin jälkeen lupaan rynnätä parvekkeelle kajauttamaan monikielisesti Suomea kannustavia ja Ranskaa solvaavia huudahduksia.

Ranskalainen isoveli valvoo

Miljoonakaupungissa on miljoona uhkaa ryöstöistä terrorismiin. Mutta kun itse asuu miljoonakaupungissa, niin eihän niitä kaikkia uhkia voi mitenkään päivittäin ajatella, muuten hajoaa pää. Tavallisessa arjessa ne uhkat eivät yleensä edes sen kummemmin näy. Tai siis minua ei ole koskaan yritetty mukiloida tai ryöstää, enkä ole edes joutunut taskuvarkaan uhriksi. Uhat näkyvät kyllä muuten, aseistautuneina sotilaina monumenteilla ja metroasemilla, kuulutuksina uhkaavista taskuvarkaista tai vaikkapa hylätyn matkatavaran takia evakuoituina metroina. Mutta tuollaiseen turtuu nopeasti ja se muuttuu osaksi sitä kulissia, jossa arkeaan tarpoo.

Ainakin siihen asti, kunnes avaa television, josta tuutataan reportaasia, uutista ja dokumenttia terrorismiuhista, ryöstöistä ja järjestäytyneestä rikollisuudesta. Varsinkin ennen vuoden 2012 presidentivaaleja vasemmisto tuomitsi nämä uhkauutisoinnit oikeiston salaliitoksi, jolla yritettiin tuottaa pelon ilmapiiriä, jolla ja jossa voitaisiin oikeuttaa rahan syytäminen poliisivoimille ja valvontaan.

Ovatko esimerkiksi kaikkialla meitä seuraavat valvontakamerat turvan lähde vai esimerkki uhkaavasta poliisivaltiokehityksestä?

Tämmösistä alkuasetelmista lähtee liikkeelle ranskalaistrilleri Aux yeux de tous ("kaikkien silmissä").

Näitä käsivarakameraa tai vastaavaa tuhrufilmiä tehokeinona käyttäviä leffoja on tuutattu ulos jatkuvalla syötöllä aina Blair Witch Projectista alkaen. Yleensä lopputulokset ovat olleet lähinnä rasittavia. Siksi suhtauduin lähes yksinomaan valvontakamera- ja nettikamerafilmiin perustuvaan Aux yeux de tous -elokuvaan etukäteen hieman ennakkoluuloisesti.

Ja kuinka kävi? Pysyin filmin koukussa ensimmäisistä sekunneista lopputeksteihin asti. Ranskalaiseksi elokuvaksi tämä leffa on harvinaisen hyvin rytmitetty ja nopeatempoinen. 

Elokuvassa anonyymi hakkeri (ei tarvitse olla kaksinen Sherlock huomatakseen, mitä porukkaa kohti hakkerin Anonymous26 nimimerkillä osoitellaan) - jonka henkilöllisyys paljastuu vasta aivan elokuvan lopussa - hakkeroi itsensä Pariisin valvonta- ja nettikameraverkkoon ja saa käsiinsä Austerlitzin aseman pommi-iskun valvontakameranauhat, joiden oli luultu kadonneen. Koska en itse hakkerointia harrasta, en tiedä kuinka looginen tai realistinen tarinan tekninen puoli oli, mutta se lienee vähän sivuseikka.

Elokuva ei ilmeisesti ole ainakaan vielä päässyt kansainväliseen levitykseen, mikä minusta on vähän sääli. Dialogia on kyllä lopulta niin vähän, että elokuvaa pystyisi melkein seuraamaan ilman sen syvällisempää kielitaitoa. 

Miinusta annan tälle elokuvalle ainoastaan paikoittain vähän jäykästä näyttelijätyöstä ja siitä, miten loppuratkaisun yhteydessä vähän lapsekkaalla tavalla yritetään osoitella todelliseen poliittiseen tilanteeseen ja oikeisiin poliitikkoihin.

Aux yeux de tous

Riinan pisteet: 7/10

Puhutko pariisia?

 Pariisissa asuessa ei riitä, että osaa ranskaa. Jotta arki sujuisi mahdollisimman sutjakkaasti, pitäisi ymmärtää lisäksi pariisia.

Käteeni osui päivänä muutamana Jean-Laurent Cassellyn ja Camille Saférisin ranska - pariisi -sanakirja Je parle le parisien, josta kliseiden joukosta hahmottui minusta aika hyvin pariisilaiselämän pääpiirteitä. Innostuinpa siksi vallan poimimaan tähän muutaman helmen. Kirjassa termeille annetut lausuntaohjeet varsinkin hihityttivät, mutta ne jätin tähän lisäämättä, kun käännösintoni ei venynyt niiden selittelyyn. Sori hei!

Asumisesta:
(Blogg. huom.: Asunnonvälittäjien sanasto termistö taitaa olla aika universaalia, luulenpa että tämäntyyppisiin kiertoilmauksiin ovat törmänneet asunnonetsijät Nakkilasta New Yorkiin...) 
 

Calme 
= Vähintään 20 km:n päässä lähimmältä RER-lähijuna-asemalta. (Blogg. huom. Eli noin 50 km:n päässä Pariisista.)

Cosmopolite
= Afrikkalais-, kiinalais-, turkkilais- tai pakistanilaiskortteli, yleensä hyvä valikoima kebab-kuppiloita ja kaukopuheluliikkeitä.

Coup de coeur
= Asunnonvälittäjällä on vaikeuksia myydä/vuokrata tätä pyydettyyn hintaan.

Fonctionnel
= Ruma

Idéal pour couple
= Liian kallis yhdelle

Idéal pour étudiant
= Alle 10 neliömetriä

Ruokasanastoa:

Chef
= Sama kuin cuisinier, mutta tv:ssä tai lehdessä nähtynä.

Cocktail
= 1. Alkoholijuoma, jonka pariisilainen valmistaa järjestäessään illanviettoja ystävilleen tai työtovereilleen, ja jonka valmistaminen vaatii pitkää perehtymistä, useiden erikoislehtien ostamista ja säännöllistä valmentautumista. 2. Keino vetää kännit.
"Mä en voi jäädä, mulla on kuubalaisen miksologian kurssi Ritzissä klo 22!"

Perhe-elämästä:

Jardin du Luxembourg
[lyko]
= Se vasemman rannan puisto, jonne jälkeläiset kuuluu ohjata täydellisessä DPAM- tai Bonton-asussa syöttämään ankoille leipää, vuokraamaan pienen purjeveneen, polkuautoilemaan tai poniratsastamaan (15 euroa 30 sekunnilta).

Mère
= Naispuolinen henkilö, joka käy säännöllisesti Antoine et Lilissä hankkimassa pukineita jälkeläisilleen.

Työelämä:

Audit
= Töistäerottamishaastattelu, joka edeltää poikkeuksellisen julmaa erottamisprosessia.

Nocturne
= Pariisilaisvirkamiehille töistälähtöaika, joka tapahtuu klo 17.30 jälkeen (klo 19 yksinumeroisissa kaupunginosissa).

Vapaa-aika:

Bobo
= Termi, jota bobot (blogg. huom.: ns. boheemit porvarit, muistuttavat hipstereitä) käyttävät kuvatakseen paikkoja, jotka ärsyttävät heitä siksi, että niissä käy liikaa heidän kaltaisiaan.
"Le Rosa Bonheur? C'est so bobo!"

Event
= 1. Sama kuin événement, mutta kuulostaa newyorkmaisemmalta. 2. Tuotteen (älypuhelin, samppanja, tms.) lanseeraustilaisuus, jonka järjestää yksityinen mainosalan koulu. Vieraina masentuneita ex-julkkiksia.




Nonni. Näillä pärjääkin jo pariisilaisarjessa hitusen paremmin. Että tervetuloa.

Katseemme kohtasivat metrossa

En ole ehkä maailman romanttishenkisin, mutta tämä mustavalkoinen lyhytelokuva osui suoraan johonkin hermoon. Vaikka on ihan utopistista esittää, että pariisitar muka hymyilisi ja vielä metrossa! Ja vaikka mustavalkoinen filmi on selvästi valittu siksi, että virtsatahrat ja muu saasta ei erotu niin selvästi. Ja vaikka kyseessä on vain Pariisin liikennelaitoksen promoelokuva...

Ehkä joku niistä miljoonista Pariisin metroon päivittäin ahtautujista oikeasti kokee siellä noin taianomaisia hetkiä?



Jos ihan oikeasti katseesi on kohdannut kanssamatkustajan katseen Pariisin metrossa, eikä katseeseesi vastannut ollut pelottavaa ahdistelijatyyppiä, vaan pikemminkin mielenkiintoinen tapaus, niin aina voit kokeilla onneasi näille satunnaisesti metrossa kohdatuille tarkoitetulla kontaktisivustolla. Sivustolla voit etsiä sitä-jonka-kanssa-katseet-väkijoukossa-kohtasivat. Tai ehkä joku jo etsii sinua?

http://www.croisedanslemetro.com/

P.S.
Ellei syksyn tuloa ole vielä oivaltanut putoavista lehdistä ja hyistyvästä säästä, sen huomaa viimeistään meidän talossa siitä, että hissiin ilmestyy tämä kuvan lappunen. Siinä voivat asukkaat demokratian hengessä äänestää, laitetaanko talon lämmitys päälle vai ei. Kyllä-puolue näyttäisi olevan johdolla...

Mitä on Pariisi?

Mitä on Pariisi? Meluisa, romanttinen, tyly, kliseinen, haiseva, rakas, maanpäällinen helvetti, elegantti, herkullinen, kodikas, ahdas, kaunis ja ruma. Ja niin paljon muuta.

Vuonna 1974 ranskalaiskirjailija Georges Perec vietti päivän Place Saint-Sulpice -aukiolla. Hänen tavoitteenaan oli kirjata kaikki näkemänsä ja kokemansa, valoineen, varjoineen, tunnelmineen ja äänineen. Perec uskoi, että lopputulos heijastaisi Pariisin ja pariisilaisten arkea. Muistiinpanot julkaistiin viimein 60-sivuisena kirjana, jonka nimeksi tuli Tentative d'épuisement d'un lieu parisien.

Perecin hengessä Pariisin kaupunki kehottaa pariisilaisia, Pariisissa vierailevia ja Pariisia tuntevia twiittaamaan ajatuksiaan ja tuntemuksiaan Pariisista. Twitter-täginä toimii #jdtap (un Jour de tweets à Paris). Tähän mennessä twiittailtuja Pariisi-ajatuksia pääsee lukemaan täällä.

Pariisiin liittyy lukemattomia kliseitä, mutta minusta Pariisissa parasta se, että se on monikerroksinen ja -kasvoinen miljoonakaupunki, joka on kliseitään paljon suurempia ja syvempi kokemus, jos vain siihen uskaltaa heittäytyä. Tai arjen tohinaltaan ehtii.

Ja ei kun pohtimaan omaa 140 merkin kiteytystä Pariisista. Alla muutama kuva (kyllä, osa kuvista on wanhoja, mutta kierrätys on päivän sana) ja sitaatti mielikuvituksen vauhdittamiseksi.

"Mutta Pariisihan on todellinen valtameri. Minkä luotaattekin, ette koskaan sen 
syvyyttä tunne. Niin huolellisesti kuin koetattekin sitä tutkia ja kuvata ja niin
paljon kuin tämän meren innokkaita tutkijoita onkin: aina tapaa siinä jonkin
ennenkäymättömän paikan, tuntemattoman onkalon, kukkia, helmiä, hirviöitä, 
jotakin ennenkuulumatonta, kirjallisten sukeltajain unohtamaa. "
(Balzac, Ukko Goriot, s. 14; käännös Eino Voionmaa)

"I love Paris in the summer, when it sizzles."
- Cole Porter

"...Paris was a city of love for unimaginative folks."
- Lauren Morrill, 'Meant to be'.

"Brother, if you can't paint in Paris, you'd better give up and marry the boss's daughter."
- Alan Jay Lerner

"If you are lucky enough to have lived in Paris as a young man, then wherever you go for the rest of your life, it stays with you, for Paris is a moveable feast".
- Ernest Hemingway, 'A Moveable Feast'.

"In Paris they simply opened their eyes and stared when we spoke them in French! We never did succeed in making those idiots understand their own language!".
- Mark Twain, 'The Innocents Abroad'

"When good Americans die, they go to Paris."
- Oscar Wilde

"J'ai deux amours... Mon pays et Paris".
- Josephine Baker

Oma suosikkini on ehkä tämä:

"Le vrai parisien n'aime pas Paris, mais il ne peut vivre ailleurs."
- Alphonse Karr

Eli "oikea pariisilainen" ei pidä Pariisista, muttei voi asua muuallakaan.

 



P.S. Pieni lisäys. Löysin tuolta Pariisi-twiittien joukosta helmen, joka piti jakaa:

"Linjan 7 metrossa 5 minuuttia sitten: poika herättää tytön, jotta voisi iskeä tätä. Sitä myöskin on Pariisi."

Tuijottelijoita ja kerrostaloelämää

"Suomessa kaikki tuijottavat!", valitteli minulle joskus eräs Suomessa asuva ranskalaishemmo.  Kadullakin kaikki vastaantulijat kuulemma tuijottivat häpeämättä silmiin.

"No hei, se nyt johtuu vain sun eksoottisen komeasta ulkonäöstäsi!", kuittasin vuodatuksen naureskellen. "Minuakin katseltiin kadulla Ranskassa vaihtoaikoina, mutta se johtui vain eksoottisesta hiusväristäni!"

Sittemmin olen tullut vähän toisiin aatoksiin. Kieltämättä minullakin oli tapana Suomessa katsoa vastaantulijoita silmiin, ihan huomaamatta. Pariisissa se tapa on jäänyt. Ehkä osittain siksi, että vastaantulijoita on niin paljon, ettei heitä kaikkia ehdi kuitenkaan katsella silmiin. Ohikulkijoiden katselu katukahvilassa on tietysti oma taiteenlajinsa, mutta kadulla tai julkisissa liikennevälineissä katson ikään kuin vastaantulijoiden läpi. Rekisteröin heidän olemassaoloaan juuri sen verran, etten kävele päin.

Tämä valkeni minulle erityisesti tässä kuluneella viikolla metrossa. Olin istunut paikallani jo muutaman pysäkin verran, kun minua vastapäätä istunut mieshenkilö vahingossa tönäisi minua jalallaan. Hänen pyytäessään anteeksi kohotin katseeni "ei se mitään"-eleeseen. Samalla satuin huomaamaan, että miehen vieressä istui kaverini. 

"Oho, enpä huomannut sinua ollenkaan!", hän naureskeli nyppien kuulokkeita korvistaan.

Muutaman asemanvälin jutustellessamme hän kertoi uudehkosta työstään, jonka kautta oli vieraillut hiljattain erikoisessa pariisilaisasunnossa. Tai asunto sinällään ei alunperin ollut mitenkään poikkeuksellinen. Sen asukas vain oli yönä muutamana herännyt hirveään meteliin. Kun hän unenpöpperössä ryntäsi katsomaan metelin lähdettä, häntä odotti unenomainen näky: yläkerran naapurin kokonainen huone oli pudonnut hänen olohuoneeseensa. Huonekaluineen päivineen. Kaikeksi onneksi henkilövahingoilta vältyttiin - mitä nyt kyseiset asukkaat saivat vähän hengenahdistusta silkasta järkytyksestä.

Tarina kuulosti niin uskomattomalta, että kotiin päästyäni yritin sitä googlailla, tuloksetta. Toisaalta, kun tietää pariisilaisen rakennuskannan homeisine rakenteineen ja joskus vähän leväperäisine rakennusmiehineen, ei tuo nyt ihan niin oudolta ja yllättävältä vaikuta. Tähän saakka olen pelännyt tulipaloja (Mihin pelastaudumme, jos jossain alakerrassa syttyy tulipalo, joka tukkii kapean rappukäytävän? Parvekkeelle? Yltävätkö palomiesten tikkaat 9. kerrokseen? Entä jos joku uuvatti on pysäköinyt autonsa parvekkeen alle?) ja keittiön kaasuhelloista aiheutuvaa räjähdystä (Onneksi muutamaa kerrosta alempana asunut pikkuhiljaa alkoholisoitunut toimittaja muutti pois!). Täytyykö nyt lisätä pelkolistalle, että yläkerta putoaa niskaan? 

Koiramainen Pariisi

Postauksen otsikoksi piti tulla Paris-chien, mutta se(kään) ei näköjään ollut originelli keksintö, joten näillä nyt mennään.

Lenkkeilyhaaste on vienyt minua viime viikkoina tavallista useammin pariisilaispuistoihin (koostepostaus luvassa erittäin läheisessä tulevaisuudessa), joissa huomio on kiinnittynyt kaksijalkaisten lisäksi runsaslukuisiin nelijalkaisiin. Tai siis lähinnä koiriin.

Montmartrelaishauva nauttii auringosta liikkeen edustalla.

Pariisissa asustaa 167 000 koiruutta, jotka tuottavat päivittäin noin 12 tonnia kikkareita. Ja vaikka ulosteiden siivoamatta jättämisestä voidaan tuomita jopa 450 euron sakkoihin, kakkapussit unohtuvat yhä edelleen niin monelta pariisilaiselta koiranomistajalta, että Pariisin kaupungin kakkasiivouskulut kohoavat vuosittain noin 11 miljoonaan euroon. Eikä siinä vielä kaikki, koirien ulosteet aiheuttavat vuosittain 650 onnettomuutta. Tosin tilasto ei tarkentanut, minkälaisesta onnettomuudesta on kyse. Täyttikö esimerkiksi Carrie Bradshaw'n askellus pariisilaiskakkaan onnettomuuden kriteerit?

Kevään ensi kukkasista nauttiva jackrussell Buttes Chaumontissa.

Koirat ovat tietysti paaaljon muutakin kuin tehokkaita kakantuottajia. Älkää kertoko meidän kissapersoonille, mutta minä niin mielelläni ottaisin koiran, jonka kanssa voisin käydä lenkeillä ja harrastaa. Koiraa ei meille kuitenkaan tule niin kauan kuin Pariisissa asumme. 

Koira lenkkeilemässä Bois de Boulognessa.

En silti väitä, etteikö Pariisissakin koira voisi elää onnellista koiranelämää, vaikka naapuritalon parvekkeelle kakkaava yorkshirenterrieri ei niihin onnellisiin taida kuulua. Toisaalta taas ensinäkemältä kodittomien kanssa liikkuvat koirat saattavat herättää sääliä, mutta niillä on ainakin jatkuvasti seuraa ja yleensä ne saavat myös riittävästi liikuntaa. 

Kodittomien koiraihmisten eräs alalaji ovat punk à chien -tyypit, jotka ovat 15 - 30 -vuotiaita nuoria, jotka elävät kiertävää elämää ja hankkivat yleensä toimeentulonsa kerjäten. Punk à chienien koirat ovat yleensä keskisuuria tai suuria sekarotuisia, tyypiltään usein paimenkoiria, noutajia tai molosseja. Erityisesti vaikutuksen tekee se, miten tavattoman hyvin sosiaalistettuja koirat ovat. Ne eivät yleensä rähise eivätkä hätkähdä väkijoukoista tai melusta. (Punk à chieneistä ja heidän koiristaan lisää ranskaksi täällä ja täällä).

Minikoiria ja niiden emäntä Bois de Boulognessa. Kuvassa myös neljäs koira.

Punk à chienit ovat ehkä ääriesimerkki, mutta ylipäänsä minua jaksaa hämmentää, miten hyvätapaisia pariisilaiskoirien valtaosa on. Koiria näkee usein kadulla irti, mutta täysin omistajan hallinnassa. Oma koirani aikoinaan oli tottelevainen - kisasimme jopa tottelevaisuuskokeissa - mutta en todellakaan olisi ulkoiluttanut sitä irti yleisellä paikalla. Jos se näki pakenevan kissan tai muun pikkueläimen, se lähti kuin ohjus ja sen perään oli silloin turha huudella. Joko pariisilaiskoirilla ei ole riistaviettiä, tai sitten Pariisin liikenne on karsinut Darwinin hengessä nämä karkailevat yksilöt.

Koiria hihnassa ja ilman Bois de Boulognessa.

Pariisilaiskoirat ovat sosiaalistuneita, sillä ne otetaan mukaan lähes kaikkialle. Niitä näkee kaduilla, tietysti, ja puistoissa, mutta myös kahviloissa ja ravintoloissa (taas tulee mieleen Carrie Bradshaw Pariisissa...). Ruokakauppoihin koiria ei saa hygieniasyistä viedä, mutta usein hauveli odottaa emäntäänsä tai isäntäänsä kaupassa sisäpuolella oven vieressä. Irti. Pariisin julkisen liikenteen välineisiin koiria saa viedä, mutta pienten, alle 6-kiloisten koirien pitäisi olla kuljetuskopassa ja sitä suuremmilla pitäisi olla kuonokoppa. Sääntöä tosin tunnutaan noudatettavan aika löyhästi.

Kaduilla ja puistoissa koirien pitäisi olla kytkettyinä, jopa Bois de Boulognessa. Kuten sanottua, tähänkin sääntöön suhtaudutaan aika löyhästi. Oli niskavilloja nostattavan kaunista nähdä komea dobermanni kiitolaukkaamassa onnellisena parinsadan metrin ympyröitä omistajansa ympärillä, mutta toisaalta, koirapelkoisena tai pienen koiran omistajana minua ei olisi paljoa naurattanut.

Leikkiin valmiita koiria Buttes Chaumontissa.

Löysin muuten Pariisiin ja koiriin liittyvän HAUskan (ehe ehe) ranskankielisen sivuston, jossa pääsee paitsi testaamaan, mikä koira on, myös katsomaan Pariisin katuja koiran perspektiivistä. France Culturen ja Arten tuottamalla sivustolla on myös lyhyitä mutta mielenkiintoisia dokumentteja pariisilaiskoirista ja heidän omistajistaan: Webdog.franceculture.fr

Paljastuin kovaäänisesti haukahtelevaksi kleinspitziksi. Vai splitziksi?

Pariisin koiriin liittyviä tietoja ja sääntöjä löytyy kaupungin nettisivuilta: Paris.fr.

Vessajuttuja ja remonttireiskailua

Onko tämä nyt sitten jotain aikuistumisen ensi oireita, että Leroy Merlinissä (paikallisessa K-Raudassa) törmää lauantaina ruuhka-aikaan pariinkin tuttavapariskuntaan ja illanistujaisillakin juttuaiheet käsittelevät remonteeraamista?


Kaikki tuntuvat remontoivan, enemmän tai vähemmän. Syykin on helppo keksiä. Heikkokuntoiset asunnot ovat huomattavasti edullisempia myyntihinnaltaan. Ja kun Pariisissa on kumminkin ihan pakko asua ("Eiiii mitään banlieuetä! Kulkeeko sinne edes metro?"). Sitten sitä kuvittelee säästävänsä, kun tekee työt itse.

Tai jopa niin, että palkkaa tutun tutun ammattilaisen tekemään remonttia. Edullinen ja luotettava! Paitsi että siinä voi käydä vanhanaikaisesti. Tutuntuttu tekee aluksi hyvää työtä, mutta homma venyy ennakoitua pidemmäksi ja tulee muita projekteja ja päällekkäisyyksiä (Miten ne työt voivat aina venyä? Vai onko joku kuullut rakennus- tai remonttiprojektista, joka on valmistunut etuajassa? Ainakaan Ranskassa? Kuka niitä hommia aikatauluttaa? Joku yltiöoptimisti, jonka lasi ei ole edes puoliksi täynnä, vaan suorastaan kuohuu yli?). Pariskunta on ehtinyt irtisanoa jo kämppänsä, mutta uuteen ei voikaan muuttaa, kun siellä ei ole vettä tai lattioita. Siispä pariksi kuukaudeksi tuttavien nurkkiin hengailemaan!

Meillä ainoastaan sähkötyöt ja olohuoneen ja käytävän parketin asettaminen on teetetty muilla. Tosin meidän remontti on loppujen lopuksi ollut kevyttä ja pinnallista. Ei ole löytynyt entisen omistajan lattiapinnoitteen alle piilottamia kaivoja tai muitakaan jännittäviä yllätyksiä. Tämmöinen kiehtova askarteluharrastus lähinnä.

Seuraavat kuusi valokuvaa ovat Leroy-Merlinin inspiraatiokuvia.

Koivunranka toisi eriöhetkeen tietysti melkein suomalaista tunnelmaa.

Näitä kuvia kuuluisi varmaan katsoa suunnitteluvaiheessa...

...eikä vasta sitten, kun kaakelit ja muut on hirveän ahdistuksen saattelemana kaupasta valinnut.

New York muuten näyttää olevan Ranskassa nykyään tosi trendikäs. Sitä tuputetaan sisustukseen niin sisustusliikkeissä ja -ohjelmissa kuin vaikkapa baareissa ja ruokapaikoissakin.

Ensimmäinen mieleen tuleva sana saattaa olla kitch, mutta älkää sanoko sitä ääneen. Meillä on nimittäin yksi seinä maalattu tuolla turkoosilla, jota näytteen perusteella oli muka vedenvihreää. Todellisuus oli sitten hieman pirtsakampi. Värin nimi, "Vauva Valas", olisi tietysti voinut ehkä paljastaa jotain.

Ja tältä näyttää meidän vessan seinä nyt, parin kirosanan ja yhden iltapäivän ähräämisen jälkeen. Keskeneräistä taideteosta ei tietysti saa arvostella...

...mutta Doriksen ilme vessan oven avautuessa oli kyllä hyvin arvostelevainen ellei jopa suorastaan tuomitseva.

Aiheeseen liittymätön tunnelmakuva kahdesta sunnuntainviettäjästä, joilla tosin arki ei juuri poikkea sunnuntaista. Missäpä olisi mukavampaa kuin patterin päälle sisaruksen kainalossa. Paitsi että Doris nukahdettuaan säännöllisesti mätkähtää patterilta lattialle...

...ja kun sisko on raivattu pois tieltä, Nemo venyttää onnellisena kroppansa koko patterin pituudelle.

Pariisi, inhokkini

Monille Pariisi on unelma, mutta yhä useammalle näköjään painajainen. Ile de Francen alueella asuvalle keskijohdolle (eli sille perusduunareiden ja ylempien toimihenkilöiden väliin jäävälle porukalle) tehtiin loka-marraskuussa kyselytutkimus, jonka mukaan 65 % heistä halusi muuttaa muualle. Muualta alueelle muuttaneista jopa 70 % halusi häipyä muualle. Muualla asuvista keskijohdon työntekijöistä puolestaan vain 16 % oli kiinnostunut muuttamaan Pariisin seudulle.

 

Mikä sitten oli syynä tähän tyytymättömyyteen? Vain 16 % kyselytutkimukseen osallistuneista oli sitä mieltä, että Pariisin seutu tarjosi hyvän elinympäristön. Ja ainoastaan 14 % koki elämänlaadun Pariisin seudulla hyväksi. Tutkimuksesta uutisoinut Le Monde arvioi syyksi vuodesta toiseen kohoavia elinkustannuksia, jotka karkaavat hiljalleen talouskriisin lyömän peruspalkansaajan ulottumattomiin. Siinäpä suloinen noidankehä: Keskituloiset työnnetään yhä kauemmas esikaupunkialueelle, työmatkat pitenevät ja elämänlaatu heikkenee.

Ja kun päälle lisätään vielä perusranskalaisen epäluulo ja vastenmielisyys pääkaupunkiseutua kohtaan (josta muuten Elämää Ranskanmaalla -blogissa kirjoitettiin hiljattain osuvasti), niin tyytymättömyyden soppa on valmis.

Samaisen Le Monden uutisen mukaan perinteisesti Ranskan pohjois- ja itäosat ovat olleet niitä vähiten houkuttelevia, sillä niitä on pidetty taloudellisesti epädynaamisina alueina. Itäranskalaiset keskijohdon työntekijät pitävät tosin hyvää elämänlaatua ja elinympäristöä asuinalueensa parhaina puolina.

Luonnollinen seuraus tästä tietysti on, että kaikki haluaisivat asua oikeasti Etelä-Ranskassa.

Minulle syyksi riittäisi ihan vain se ärsyttävä aurinkosuiru, joka päivästä ja vuodesta toiseen tuntuu viistävän Etelä-Ranskaa, kun muun Ranskan yllä roikkuu tummanharmaa pilvimassa.

Huomaa poikkeuksellinen hattara Etelä-Ranskan yllä. Voi reppanoita! Kuva: Télématin

Lähde: Le Monde