Kodittomat äänessä - Twitterissä

Kodittomat osuvat alkuun silmiin Pariisissa. Heitä makaa suttuisilla patjoilla metroasemilla, monumenteilla, katujen varsilla ja metrojen tuuletusluukuilla. Näky ahdistaa.

Vähitellen silmä tottuu. Kodittomat alkavat sulautua maisemaan, heistä tulee osa kulissia. Kai se on inhimillinen reaktio. Itsesuojeluvaistoa, joka estää musertumasta maailman kärsimyksen alle. 

Joskus olen silti löytänyt itseni katsomasta aamuruuhkassa metronikkunasta, kun vastakkaisella laiturilla koditon kääntää kylkeä. 

Kuinka marginaaliin joudutaan? Mikähän on tuonkin ihmisen tarina? Millainen on hänen arkensa?

Nyt saan sen tietää. Twitterissä.

Mm. viime postauksessa sivutun Abbé Pierre -säätiön ja France Inter -radiokanavan projektissa viidelle kodittomalle annettiin puhelimet ja Twitter-tilit. Ideana on antaa heille paitsi puheenvuoro, myös mahdollisuus kokea yhteisöllisyyttä.


Aika vallankumouksellinen idea, joka otettiin Twitterissä (tägit #tweet2rue ja #tweets2rue) vastaan lievästi sanottuna vaihtelevasti. Suosituin twiittaus taisi olla tämä, joka uudelleentwiitattiin yli 70 kertaa:

"France Inter antaa iPhonet kodittomille [toim. huom., en keksinyt halventavaa suomenkielistä nimitystä kodittomille, mutta sellaista tässä käytettiin], jotta he twittaisivat elämästään kuukauden. --- sairasta."

Projektia syytettiin sosiaalisen median ja tosi-tv:n yhdistelystä, pelkkää kohua hakevasta mainostempauksesta ynnä sosiaalipornosta, kodittomien epäiltiin joutuvan kännykän vuoksi vaikeuksiin [todellisuudessa missään muualla kuin epäilevien kriitokken twiiteissä ei sanottu, että kyseinen puhelin olisi iPhone 5] ja ihmeteltiin, miksei projektissa tarjota kodittomille kännykän sijaan kattoa pään päälle. Osa twiittaajista tuntui oikein hekumoivan paheksunnassaan.

Itse en ole koskaan joutunut elämään kadulla, mutta voin kuvitella, että myös kodittomilla on muitakin inhimillisiä tarpeita kuin nälkä, jano ja tarve yösijaan. Tilaisuus jakaa ja tulla kuulluksi voi tulevaisuudessa auttaa heitä pidemmälle kuin pelkän yösijan tarjoaminen. 

Sitä paitsi nämä kodittomat - roolipelikaupasta haaveillut kolmekymppinen Nicolas, paljon kuvia Twitteriin lataava kolmekymppinen Sébastien, aikaisemmin rekkaa ajanut lähes viisikymppinen Patrick ja Kongosta papereitta Ranskaan joutunut parikymppinen Ryan - antavat siinä sivussa äänen myös niille äänettömille kodittomille, joita arjessa tulee vastaan kymmenittäin.

Vaikka tuntuu silti hirveältä lukea Ryanin twiittaus, jossa hän miettii missä nukkua seuraavana yönä.

Kuten meillä on tapana sanoa kadulla: kun sateenvarjo avautuu, lompakko sulkeutuu.

30 minuutin kävelyn jälkeen majapaikalla, sateessa. Se perkele kastelee. Otan majapaikastani kuvan viikolla.

Tänään olen huolissani, sillä en tiedä missä vietän yön.

Uusi päivä alkaa. Minä yksin päätän, millainen siitä tulee.

Vaikka monia hämmentää, että elitistiseen Twitteriin päätyy marginaalissa elävien ääniä, minusta projekti, joka antaa heille puheenvuoron heidän omilla ehdoillaan, on kannatettava. Kunhan ei käy niin, kuten tässä twiitissä pelätään:

Twiittaamme heidän kanssaan, muttemme tervehdi heitä kadulla. Kaikki kulkee Twitterin kautta!

Hyvää köyhyyden vastaista päivää itse kullekin!

Kodittomien twiittejä voi seurata mm. tällä listalla.
Projektin verkkosivut täällä.

Junailusta

Perjantaina istuimme olohuoneessa ja löpisimme niitä näitä. Tv mölisi taustahälynä, kunnes alitajunta rekisteröi sieltä mölinästä sanat juna ja onnettomuus ja kuolonuhrit ja Pariisi. Löpinämme katkesi kuin veitsellä leikaten ja minulta lipsahti epäuskoinen "Meeeerde...".

Kaatuneista junavaunuista tuli elävästi mieleen muinainen Jyväskylän junaonnettomuus. Ajoin silloin julkisilla onnettomuuspaikan ohi ja inhosin ylikulkusillalle kokoontuneita pällistelijöitä. Raatokärpäset!

Ranskan junaonnettomuudessa ohikulkijat eivät kuulemma edes tyytyneet pällistelemään. Lähteestä riippuen 15 - 30 paikallista lähiönuorta nimittäin intoontui juuri onnettomuuden jälkeen paikalle ryöstelemään uhrien tavaroita. Kun avustustöissä olleet palomiehet pyrkivät estämään, he saivat kivisateen niskaansa. Joku kumautti avustamassa ollutta lääkäriä ja vei tämän älypuhelimen. 

Minulta meni hetkeksi usko ihmisyyteen.

Myöhemmin paikalla avustaneen Punaisen Ristin edustajat kielsivät mitään ryöstelyä tapahtuneen. Mutta joku oli silti kuulusteltavana puhelimen ryöstöstä. Oliko tarina väärinkäsitystä vai keksittyä vai mitä lienee sattunut? (Lisää täällä)

Tämä onnettomuus melkein liippaa läheltä siksikin, että minulla on junalippu kyseiselle rataosuudelle. Matkaan lähden tänä aamuna. Junani näillä näkymin ei ole peruutettu, mutta se liikennöi poikkeuksellista reittiä. Mikä tarkoittaa, että matka-aika venyy tavanomaisen 4 tunnin sijaan reiluksi seitsemäksi tunniksi. Toivoa sopii, että ilmastointi pelaa.

La Rochellen rautatieasemalla

Ennen junaan nousua liput pitää leimata tällaisessa härvelissä. Paitsi jos ne ovat netistä tulostettuja.

Koskapa minulla ei ole tulostinta, tulostan liput asemalla ennen lähtöä tällaisesta härvelistä. Mukaan tarvitsen tilausvahvistuksen mukana saamani koodin ja pankkikortin, jolla liput maksoin.

Laite puhuu jopa useita eri kieliä.

P.S. En tiedä koska pääsen jälleen koneelle, mutta olen ajastanut kuluvalle viikolle pari huisin jännää postausta.

Les Minous pour Tous et Toutes ?

Eilen piti palata kotiin bussin sijaan metrolla. Bussini oli peruttu samaa sukupuolta olevien avioliitto- ja adoptio-oikeutta vastustavien Manif pour tous -mielenosoituksen vuoksi. Näitä on nyt järjestelty pitkin kevättä, ja joka kerta osanottajamäärä on ollut edelliskertaa vähän pienempi.

Metroasemalla näin vastakkaisella laiturilla kokonaisia perheitä alle 10-vuotiaine lapsineen ja lippuineen matkalla mielenosoitukseen. En vain voi ymmärtää, mikä saa vanhemmat raahaamaan lapsensa mukanaan tällaiseen mielenosoitukseen. Varsinkin, kun sen tiedettiin äityvän väkivaltaiseksi. Sisäministeri Manuel Valls oli jopa pyytänyt etukäteen mielenosoittajia jättämään lapsensa kotiin. Vaan ei.

Tässä mielenosoituksen etukäteismainos:

Ja tältä siellä näytti todellisuudessa:





Toki pahimmat rähinät alkoivat vasta, kun poliisi pyysi osanottajia hajaantumaan mielenosoituksen päätteeksi. Videokuvista päätellen lapsiperheet olivat siinä vaiheessa jo lähteneet. Mutta nämä vanhemmathan eivät voineet tietää etukäteen, missä vaiheessa räjähdysaltis tilanne poksahtaa käsiin. Huutojen perusteella äärioikeistolainen rähinäjengi vastusti niin sosialistihallitusta kuin tiedotusvälineitäkin. Ja tietysti maahanmuuttajia. Homot olivat heille ilmeisesti melkein sivuseikka. Väkivallan kohteeksi kelpasivat niin poliisit kuin toimittajatkin. 

Että semmoinen koko perheen tapahtuma.

Ja kuten ehkä tiedätte, laki samaa sukupuolta olevien avioliitto-oikeudesta on täällä jo hyväksytty. Ensimmäiseksi vihille ehtivät 6 vuotta yhdessä olleet Bruno ja Vincent, joiden häitä juhlitaan 500 vieraan voimin ensi keskiviikkona. Onnea heille!

Ehtihän tämä homoaihe tietysti Cannesiinkin. Kultaisen palmun voitti kahden nuoren naisen rakkaudesta kertova La Vie d'Adèle / Blue is the Warmest Color:



Elokuvan voittojuhliin tuli pieni särö Canal+ -kanavan omituisesta twiittauksesta voittajan paljastuttua. Twiittauksessa pohdiskeltiin, mahtaisivatkohan voittajat "nuoleskella toistensa mirrejä" voittoa juhliakseen. Oksettavan huono ja typerä vitsi vai homofobiaa? Twiittaus julkaistiin kätevästi samaan aikaan kun Pariisissa homoliittoja vastustavat mielenosoittajat heittelivät irtoesineillä poliiseja. Se tosin tuli sikäli oudosta lähteestä, että Manif pour Tous -liikkeen osanottajat ovat syyttäneet Canal+ -kanavaa siitä, että se esittäisi heidät toistuvasti vähän naurettavassa tai ainakin epäedullisessa valossa. Twiitti poistettiin muutamassa minuutissa, ja tilalle tuli hyvittelevä viesti, jossa yritettiin tyynnytellä "turhaa polemiikkia". Liian myöhään, tietysti. (Twiittejä ja lisätietoja täällä)

Mahtaako kortistossa nyt olla yksi community manager enemmän, vai oliko kyseessä sittenkin harkittu mediatemppu? Ken tietää.

Minä suosittelisin näitä kaikkia kiihkomielisiä hankkimaan itselleen ihan oikean minoun eli mirrin. Siis kissan. Sitä ei kuullu nuolla, vaan silittää. Kissan kehräyksen kuuntelu ja kissan silittely tutkitusti laskevat verenpainetta ja vähentävät stressiä. Ettei tarvitsisi enää purkaa ahdistustaan mielenosoituksissa ja twiiteissä.

Ranskalaiset, nuo Euroopan rasistit?

Ranskalaiset ovat Euroopan rasistisinta kansaa. Näin vihjaa meille ruotsalaisekonomien tekemä tutkimus, jossa eri maiden kansalaisilta tiedusteltiin, keitä he eivät haluaisi naapurikseen. Yhtenä vaihtoehtona oli "Eri rotua edustavan henkilö". Tämän vaihtoehdon ruksitti haastatelluista ranskalaisista 22,5 %, mikä vei heidät Euroopan ykkössijalle. The Washington Postissa julkaistuun "rasismikarttaan" voi tutustua täällä.

Kuva: Glenn March

Jos minulta olisi kysytty 10 vuotta sitten, olisin ollut samaa mieltä - ranskalaiset olivat Euroopan rasisteja. Pidin vaihtokokemukseni perusteella ranskalaisia keskimäärin ennakkoluuloisina ja sisäänpäinkääntyneinä mörköinä, joita ei kiinnostanut mikään oman navan ulkopuolella tapahtuva. Noin niin kuin vähän kärjistäen. Varsinaista rasismia en tosin ehkä itse joutunut kokemaan, mutta loppumattoman määrän huonoja blondivitsejä, joihin kertojat tuntuivat usein vieläpä itse puolittain uskovan. Kaiken päälle Le Pen vanhempi pääsi noihin aikoihin presidentinvaalien toiselle kierrokselle.

Banania-kaakaon mainosjuliste 1930-luvulta.

Kurkistetaanpa uudelleen karttaan. Sen mukaan ruotsalaiset ovat Euroopan vähiten rasististen kansojen joukossa. Hah hah. Missään en ole joutunut kokemaan samanlaisia ennakkoluuloja syntyperäni vuoksi kuin Ruotsissa. Vai eikö sitä lasketa, kun en ole "eri rotua"? Malawilaisen kaverini kokemusten mukaan ruotsalaiset eivät ehkä suoraan sano mitään negatiivista, mutta sen sijaan tuijottelevat ja kohtelevat kuin vähäjärkistä. Yritin lohduttaa, että päähäntaputtelu ja lässytys nyt olivat Svea-mamman hallinnon tapoja hoivata asukkaitaan. Kaverini koki, ettei hänen tohtorisihmisenä tarvinnut sellaista loppuikäänsä kuunnella, ja jatkoi uraansa Lontooseen.

Banania-mainosta mukaileva juliste mainostaa rasisminvastaista konserttia. Kuva: Cicilie Fagerlid

Luulenpa, että kartta kertoo enemmän kunkin maan poliittisesta korrektiudesta kuin suoranaisesta rasismista. The Washington Post liippasi myös läheltä tätä selitystä arvuutellessaan, ettei Suomi ehkä maana ollut suoranaisesti rasistisempi kuin Ruotsi, suomalaiset olivat vain rehellisempiä. Itse epäilisin, ettei keskimääräinen ruotsalainen koskaan myöntäisi ääneen - ei ehkä edes itselleen - ettei halua "eri rotua edustavaa" naapurikseen. Ruotsalainen vain muuttaisi kaikessa hiljaisuudessa muualle. Ranskalainen taas kertoilisi rasistishenkisiä vitsejä "eri rotua edustavasta" naapuristaan - tyttärensä ja naapurin pojan häissä. Toisin kuin vaikkapa Yhdysvalloissa (ainakin pohjoisamerikkalaisen viihdeteollisuuden mukaan), Ranskassa "eri rotua edustavien" liitot eivät ole tabu. Niitä näkee niin televisiossa kuin arjessa. Tilastollisesti 11,8 % ranskalaisten solmimista avioliitoista solmitaan ulkomailla syntyneen kanssa. Siis enemmän kuin vaikkapa Isossa-Britanniassa. Kyseinen tilasto ei tietenkään tarkenna puolisoiden "rotua", mutta on kuitenkin suuntaa-antava.

Banania-paketti nyt. Lisää Bananiaan liitetystä rasismista esim. täällä.

Toisin kuin ensimmäisen Ranska-kokemukseni jälkeen, en siis enää pidä ranskalaisia rasisteina, korkeintaan hieman ksenofobeina. Mutta kelläpä meistä ei ennakkoluuloja olisi? Ensimmäinen askel on myöntää ne itselleen. Ranskalaiseen huumoriin kuuluu sitä paitsi pieni epäkorrekti ilkeily. Sitä ei kannata ottaa kirjaimellisesti, ettei tule turhaan paha mieli. Jos ranskalainen on tyly, hän on sitä luultavasti vähän kaikille, siinä ei ole mitään henkilökohtaista. Ja jos syyllistää ulkomaalaista huonosta ranskantaidosta, hän tekee sen ehkä peitelläkseen omaa kielitaidottomuuttaan, jota häpeää. Ääliöitä on toki joka maassa, mutta noin niin kuin yleisellä tasolla.

Kuva: Marya

Niin, sitten vielä tuo ruotsalaistutkimuksen rotukysymys. Sana rotu nimittäin poistettiin hiljattain Ranskassa virallisista papereista. Joku voi pitää tätä poliittisen hyperkorrektiuden ilmentymänä: "Seuraavaksi pitää poistaa teksteistä kansalaisuudet -- ja termi homo sapiens, mikä vapauttaisi eläintarhoihin vangitut esi-isämme!", nälvi esimerkiksi toimittaja-historioitsija Benoît Rayski. Rotu on sanana kuitenkin tietyssä poliittisessa ja historiallisessa kontekstissa muodostettu sosiaalinen konstruktio, jolla ei nykyisen ymmärryksen mukaan ole tieteellisiä perusteita. Rotu ja sitä kautta rasismi eivät myöskään ole enää termejä, joilla voisi määritellä mitenkään kattavasti yksilöön kohdistuvia ennakkoluuloja. Entäpä ennakkoluulot muita uskontoja tai seksuaalista suuntautumista edustavia kohtaan? Tai muita etnisiä tai kieliryhmiä kohtaan? Tai toista kansallisuutta olevaa kohtaan? Tai, krhm, toisenlaista hiusväriä kantavia kohtaan? Ehkä tämä kaikki osaltaan vaikutti ranskalaisten tapaan vastata tähän ruotsalaisten esittämään kysymykseen?

Barbie-nukke Intiasta. Kuva: TN

Kuten huomaatte, minulla ei ole mitään Suurta Vastausta aiheeseen. Kunhan halusin jaaritella. Olisi myös mielenkiintoista lukea Intiaa ja Etelä-Koreaa tuntevien mietteitä maiden korkeasta sijoituksesta kyselyssä. Satu ja Terhi, heräsikö teillä esimerkiksi mitään ajatuksia...?

On siis kevät...

...kuljen Seinen rantaa. Tuuli ei tuule mutta sade kyllä jaksaa...

Paitsi että vaihteeksi ei sada, vaan paistaa aurinko. Ja lämpökin on huidellut parissakympissä ja päälle jo muutaman päivän. Ja minäkin paranin ja pääsin ulos haistelemaan aurinkoa.

Koivussa on jo minilehtiä!

Ranskan verottaja muisti taas kivalla kirjeellä, mistä tuli mieleen, miten kiinnostuneita suomalaiset ovat muiden veroista. Tai kai lähinnä muiden tuloista. Järkyttelen aina välillä ranskalaisia kertomalla, miten Suomessa julkaistaan katkerien naapurien iloksi lehtiä, joissa luetellaan kunkin pitäjän varakkaimmat asukkaat oikein nimeltä.

Koivun takana häämöttää Pont de l'Archevêché -silta lukkoineen.

Täällä ei vastaavaa harrastella, mutta sen sijaan Le Parisienissa listattiin Ranskan alueet, joissa maksetaan eniten varallisuusveroa (eli yli 1 300 000 euron omaisuudesta maksettavaa veroa).

Listassa on ennakoimieni Pariisin kaupunginosien ja läntisen esikaupunkialueen lisäksi muutama outolintu, kuten Lillen lähellä sijaitseva pikkukaupunki Croix ja Nantesin tuntumassa sijaitseva Saint-Herblain. Ja ainakin minä yllätyin, ettei Etelä-Ranskasta mukana ollut kuin Marseille. Missä ovat Rivieran raharikkaat? 

Tässä tuulessa heiluvan koivunoksan takana häämöttää vihertävänruskea Seine.

 TOP 5 verotettavien lukumäärän mukaan:
1. Pariisi 16. kaupunginosa (13 427)
2. Pariisi 15. kaupunginosa (5656)
3. Pariisi 17. kaupunginosa (5421)
4. Pariisi 7. kaupunginosa (5398)
5. Neuilly-sur-Seine (5374)

(Koska Pariisissa asuu eniten ihmisiä, on kai luonnollista että täällä asuu myös eniten rikkaita. 16. kaupunginosa ja läntisellä esikaupunkialueella sijaitseva Neuilly eivät yllätä, sen sijaan 17. kaupunginosa on yllättävän korkealla. Olisin veikannut sen yläpuolelle jotain yksinumeroista kaupunginosaa. Ehkä niissä ei asu tarpeeksi ihmisiä?)

Piknik-kausi on selvästi alkanut.

Top 5 keskimääräisen varallisuusveron määrän mukaan: 
1. Neuilly-sur-Seine (37 805 euroa)
2. Pariisi 7. kaupunginosa (35 075 euroa)
3. Pariisi 8. kaupunginosa (28 183 euroa)
4. Pariisi 14. kaupunginosa (27 947 euroa)
5. Saint Herblain (25 505 euroa)

Siis Neuillyssä varallisuusveron piiriin kuuluvat maksavat keskimäärin 37 805 euroa tätä yksinomaista veroa. Summahan on suurempi kuin ranskalaisen keskimääräinen vuosipalkka (alle 30 000 euroa).

Top 5 keskimääräisen omaisuuden mukaan:
1. Pariisi 7. kaupunginosa (4,74 milj. euroa)
2. Neuilly sur Seine (4,65 milj. euroa)
3. Pariisi 16. kaupunginosa (4,07 milj. euroa)
4. Pariisi 8. kaupunginosa (4 milj. euroa)
5. Croix (3,92 milj. euroa)

Tässä koivun taakse on sommiteltu häämöttämään Notre Dame.

Että semmoista kourittavaa on ranskalaisella verokarhulla.

Joku jännittävä kasvi.

Ranskan verotus on ollut viime aikoina otsikoissa varsinkin Depardieun julistettua palauttavansa Ranskan passin verotussyistä. Depardieun verotuksellista tilannetta Belgiassa (jonne Depardieu viime vuoden lopulla muutti) ja Ranskassa vertailtiin mielenkiintoisesti Rue 89:n taustoittavassa uutisessa. Itse asiassa Depardieun tuloverotus olisi jutun mukaan Belgiassa kovempi, mutta Ranskan muu veroviidakko tekee veropotista Ranskassa melko muhkean.

Itselläni ei onneksi ole Depardieun tuloja, omaisuutta tai verotaakkaa. Silti täysin omien kokemusteni perusteellakaan en arvioisi verotusta Ranskassa ainakaan kevyemmäksi kuin Suomessa tai Ruotsissa.

Aasialaisia morsiuspareja tönöttää kuvattavana vähän joka sillalla.

Mutta ei siinä mitään. Vaikka verot maksuhetkellä vähän kirpaisevat, ja vaikka Ranskan hallinnossa olisi ehdottomasti tehostamisen varaa, niin kyllähän täällä verojensa vastineeksi saa ihan kohtuullisen sosiaaliturvan. 

Aperitiiviksi terassirosee.

Ja hei, ei sukkia! Vaan hohtavanvalkoinen jalka jälkiysäriä henkivässä mokkasiiniballeriinapurjehduskengässä!