Matilda ♥ Vilhelm

Taannoiselta Normandian valloitukselta jäi arkistoon kuva poikinensa. Koska en viitsi blogiin ihan pelkkää kuvamassaa tykittää, niin kertoilenpa siinä sivussa erään rakkaustarinan.

Kuvat ovat Caenin naisten luostarista, jonka tiloissa on nykyään kirkon lisäksi mm. paikallishallinnon työtiloja ja taidenäyttelyitä.

Vuonna 1033 Flanderin kreiville koitti onnellinen perheentapahtuma: hänelle syntyi pieni tytär, joka kastettiin Mathildeksi. Tyttärestä varttui aikanaan siro neitonen, langanlaiha ja nykysilmissä pikkuinen, vaivoin 150 cm pitkä.

Kävipä niin, että Mathilden ollessa parikymppinen, impeen iski silmänsä hänen etäinen sukulaisensa Guillaume, joka halusi naimisiin nuoren neitosen kanssa. Tarina kertoo, että Mathilde Guillaumen toiveen kuultuaan närkästyi:

"Alan mieluummin nunnaksi kuin vaimoksi sille äpärälle! Minä, Flanderin kreivin tytär, Ranskan kuninkaan tyttärentytär ja keisari Kaarle Suuren suora jälkeläinen, en alennu koskaan makaamaan isäni vihollisen kanssa!"

Guillaume ei ollut mikään nöyrä poika hänkään. Äpärä hän kyllä oli, siinä Mathilde oli oikeassa. Guillaumen isä oli Robert I, Normandian herttua, mutta Guillaumen äiti Arletta oli vain tavallisen työläisen tytär ja herttuan rakastajatar. Se ei silti saanut Guillaumea kokemaan itseään lainkaan arvottomaksi Mathilden rinnalla. Tai ehkä Mathilden sanat sittenkin koskivat johonkin herkkään kohtaan, sillä tarinan mukaan Guillaume ne kuultuaan joutui raivon valtaan. Raivo oli niin hurja, että Guillaume ratsasti niiltä istumilta Normandiasta Flanderiin asti ja pieksi Mathildea, kunnes tämä vastasi kosintaan myöntävästi.

Keskiaikaista romantiikkaa parhaimmillaan siis!

Toinen tarina kertoo, että Guillaume joskus vaimonopetusmielessä sitoi Mathilden hiukset hevosen häntäjouhiin ja vedätytti häntä näin pitkin Caenin katuja. Caenin keskustassa sijaitseva rue Froide ("kylmä katu") sai tämän tarinan mukaansa nimensä Mathilden itkiessä, miten kylmää väkeä kyseisen kadun varrella asuukaan, kun kukaan ei tullut hänen avukseen.

Toisaalta aikalaishistorioitsijat korostivat, että Guillaumen ja Mathilden välille solmittiin rakkausavioliitto. Ainakin pari sai nähdä kovasti vaivaa päästäkseen vihille. Itse paavi Leo IX nimittäin kielsi liiton vedoten Guillaumen ja Mathilden etäiseen sukulaisuussuhteeseen. Todellisuudessa paavi ei ensinnäkään pitänyt riehuvista normanneista. Toisekseen, hän oli Ranskan kuninkaan liittolainen ja tämä Flanderin ja Normandian yhdistävä liitto olisi tuonut epävakautta Ranskan kuninkaan maille.

Sopuisana miehenä Guillaume lähetti paavin puheille italialaisen suurlähettilään keskustelemaan asiasta. Kuinka ollakaan, kun tämä diplomaatti ehti paavin puheille, Leo IX olikin ehtinyt jo kuolla, ja paavin hiippaa kannatteli kutreillaan uusi paavi, Nikolaus II. Koska maailma on pieni ja Guillaumella kävi satumainen mäihä, tämä uusi paavi sattui olemaan Guillaumen lähettämän diplomaatin entinen oppilas. Näin avioliittokysymys ratkesi lopulta kuin itsestään.

Hurskaina ihmisinä Guillaume ja Mathilde halusivat kuitenkin kiittää Jumalaa ja siinä sivussa paavia ja katolista kirkkoa rakennuttamalla Caeniin kaksi luostarikirkkoa, yhden naisille ja toisen miehille.

Guillaumen ja Mathilden liitto jatkui aikalaisten mukaan onnellisena. Lapsia syntyi ainakin 9 (kymmenennestä ei ole ihan täyttä varmuutta, mutta kukapa noita tyttäriä niin tarkkaan laskisi). Kun Guillaume lähti Britanniaa valloittamaan, Mathilde antoi hänelle romanttisesti matkalahjaksi itse kustantamansa laivan, joka kastettiin Moraksi. Guillaumen valloitellessa Englantia Mathilde hoiteli Normandian asioita. Eikä Guillaume tiettävästi koskaan hairahtanut Mathilden tavattuaan muiden neitosten matkaan, vaikka se tuolloin oli melkeinpä odotettua, siniverisiltä nyt ainakin. Kuvitelkaapa nyt: hurja normannisotilashallitsija, jonka mielessä on valloitettujen alueiden valloittavien neitosten sijaan oma eukko. Ennen kuulumatonta.

(Syystä tai toisesta tosin kukaan ei erikseen tarkenna, oliko Mathilde yhtä uskollinen. Toivon mukaan.)

Kun Mathilde sitten 51-vuotiaana sairastui ja kuoli, Guillaume oli murheen murtama. Väsynyt ja sotimisen raihnistuttama mies kuoli ratsastusonnettomuuden aiheuttamiin vaivoihin vain muutamaa vuotta myöhemmin.

Notre Damen esikuva.

Pariskunta on haudattu erilleen. Guillaume (tai ainakin hänen sääriluunsa) lepää nykyisin Caenin miesten luostarissa, Matilda puolestaan rakennuttamassaan naisten luostarissa.

"Tämä upea paasi peittää tavoiltaan ja juuriltaan kuninkaallisen Matildan hautaa. Hänen isänsä oli Flanderin kreivi ja äitinsä Adèle, Ranskan kuninkaan Robertin tytär ja kuninkaana hallinneen Henrin sisar. Matilda oli mahtavan kuningas Vilhelmin puoliso. Hän rakennutti tämän kirkon ja varusti sen. Köyhien lohduttajana, hurskaana ja vaatimattomana ihmisenä Matilda oli yltäkylläinen vain lahjoissa, joita antoi köyhille. Hän saavutti siten ikuisen elämän marraskuun ensimmäisenä, Pyhän Primen juhlan jälkeen."

Tarinan opetus: kaiken takana on nainen. Jopa Guillaumen, eli Vilhelm Valloittajan. 

Abbaye aux Dames
Place Reine Mathilde
14035 Caen

Ilmaisia opastettuja kierroksia joka päivä, kahdesti päivässä.

Honfleur

Tänään ei taida olla vielä karkkipäivä, mutta kurkistellaan silti äitelänsuloiseen Honfleuriin.

Varhain lauantaiaamuna taivalsin nimittäin halki krapulaisen aamu-usvaisen Caenin, joka oli puoliksi heräilemässä, puoliksi menossa vasta nukkumaan, ja hyppäsin Honfleurin-bussiin.

Olin ensin kaavaillut vierailevani läheisessä Deauvillessa, jossa oli parhaillaan käynnissä amerikkalaisen elokuvan festivaalit, eli Normandian versio Cannesin elokuvajuhlista. Lopulta päädyin kuitenkin Honfleuriin, lukuisten kehujen kannustamana. Ja siksikin, ettei Deauvillen mahdollinen festivaalitungos hirveästi houkuttanut.

Saavuin Honfleuriin kello kahdeksalta, ennen turistimassoja. Vanhan sataman veneilijät puuhastelivat pursillaan ja torimyyjät availivat kojujaan. Istahdin torin laidalle terassille aamupalastamaan teetä ja croissantia ja kuuntelemaan puolella korvalla kanta-asiakkaiden rupattelua.

Päivä valkeni harmaana, jopa pari tippaa ripsahti niskaan, mutta se kuului ikään kuin asiaan. Ja sitä harmautta ei oikein edes huomannut näin värikkäässä paikassa.

Mitä Honfleurissä sitten on? No lähinnä ruokapaikkoja, pikku putiikkeja ja ateljee-/galleriatiloja. Ja pari museota, joista jätin Eugene Boudin -museon väliin (kun niitä impressionisteja tuli jo nähtyä). Sen sijaan vierailin erittäin omaperäisessä Erik Satie -museossa, mutta siitä lisää joskus toiste.

Honfleurin kaupungin turisti-infosta on muuten saatavilla kävelyreittikarttoja, joiden avulla keskustaa voi kierrellä impressionistien jalanjäljillä ja bongailla maalauksista tuttuja maisemia ja kuvakulmia.

Tunnettuja honfleuriläisiä Boudainin ja Satien lisäksi: maalarit Alexandre Dubourg, Fernand Larue, Bernard Loriot sekä laivapotkuria Honfleurissä kehitellyt ja testaillut insinööri Frédéric Sauvage.

Honfleurissä oli toripäivä. Vaatepuoli oli keskittynyt vanhan sataman ympäristöön, ruokamyyjät puolestaan Sainte Catherinen puukirkkoa ympäröivälle aukiolle.

Punamulta näytti mukavan kotoisalta.

Sainte Catherinen 1400-luvulta peräisin oleva tummanpuhuva puukirkko oli mukavaa vaihtelua iänikuisten kivikirkkojen joukossa.

Kirkon ikkunaa.

Lounaspaikkavaihtoehtoja olin haravoinut netistä etukäteen. Himoitsin normandialaisia kreppejä/galetteja paikallisen siiderin kera. Mm. Tripadvisorin ja Yelpin arvioiden perusteella ruokapaikaksi valikoitui sitten Crêperie des Arts. 

En tullut kreppiravintolan julkisivusta tämän parempaa kuvaa näpänneeksi.

Tarjolla olisi ollut myös paikallisia erikoisuuksia mm. camembert- tai kampasimpukkatäytteillä, mutta päädyin lopulta perusmalliin, eli juusto-kinkku-muna-täytteiseen galette complèteen (7,50 euroa). Aterian hintaan sisältyi kuvan kaalisalaatti. Juomaksi valikoin mukillisen paikallista puolikuivaa siideriä (3 euroa).

Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Pääsin istumaan ikkunan ääreen nurkkapöytään, josta oli mukava tuijotella ohikulkijoita. 

Asukkaita Honfleurissä on vähän päälle 8000, mutta näin kesälauantaina väkimäärä helposti tuplaantuu, ellei jopa triplaannu.

Vanhan sataman satama-altaassa ui tämmöisiä vonkaleita. 

Tässä innostuin impressionistihenkeen vedenpinnan heijastumista. Lokkia selvästi ärsytti turistityylinen kuvanläiskintäni.

Lounasaikaan aamulla niin hiljainen sataman terassialue oli jo täpötäynnä.

Crêperie des Artistes
rue du Puit
Carré des Arts/Quartier Saint Catherine
14600 Honfleur

Bus Verts Calvados -yhtiön linja 20 kulkee Caenista Honfleuriin reilussa parissa tunnissa. Ellei maakuntamatkailu kiinnosta ja aika on tiukilla, kannattaa valita muutaman kerran päivässä kulkeva pikavuorolinja 39 (aikataulut linjan 20 aikataulujen joukossa), joka kulkee matkan noin tunnissa. Bussilla 39 matka maksaa reilut 8 euroa suuntaansa, bussilla 20 ilmeisesti hieman vähemmän. Nopeimmin matka taittunee henkilöautolla, sillä Caenista on Honfleuriin vain kuutisenkymmentä kilometriä. Kunhan tulee ajoissa, jotta löytää hyvän pysäköintipaikan.

Heijastumia

Muistatteko kun lapsena innostui kirjasta tai vaikka televisio-ohjelmasta niin, että kirjan tai televisio-ohjelman loputtua (elin lapsuuteni aikana, jolloin televisiosta ei tullut ympäri vuorokauden ohjelmaa) sitä ryntäsi ulos leikkimään samaan teemaan liittyvää leikkiä? Milloin Ritari Ässää, milloin ryövärintytärtä. Minulle osui nimittäin samanlainen inspiraatiohetki Normandiassa.

Ensin pieni alustus:

Vilhelm Valloittajan linnamuurien suojassa Caenissa on kaksi museota, Normandian paikallishistoriaan (ennen maailmansotia) keskittyvä pikku museo ja Caenin taidemuseo. Taidemuseossa on parhaillaan käynnissä impressionisminäyttely, joka on osa Normandian kattavaa näyttelysarjaa, jossa tutkaillaan impressionismin ja veden suhdetta.

Impressionismin syntyaikoihin Normandiasta muodostui pariisilaisten leikkikenttä, jonne hienostuneet pariisilaiset rynnivät suoraan bulevardeilta viettämään lomahetkiään. Normandiassa impressionisteja viehätti alati vaihtuva valo, joka heijastui joka hetki erilaisena merestä ja taivaasta.

Mukana oli tunnettujen taiteilijoiden töitä, joskaan ei ehkä niitä kaikkein tunnetuimpia. 

Ei jonoja, ei tungosta. Vain minä ja taiteilijoiden luomat tunnelmat. 

Kun töitä katsoi läheltä, ne olivat yhtä mielivaltaisten siveltimenvetojen ja väritäplien sotkua. Mutta kun astui muutaman askeleen kauemmas, tajusi, että siveltimenvedot ja täplät vangitsivatkin kankaalle pieniä tunnelmallisia hetkiä menneisyydestä.

Joaquin Sorolla: Instantanea, Biarritz (1906).

Unenomaista, hattaraa, onnellisia kesämuistoja. Viipyilyä, sanoisi isäni. Jonkinlaisen kuvan Caenin ja Rouenin museoiden näyttelyistä saa kurkistamalla Le Parisienin sivuille, vaikkei se tietysti aitoa elämystä korvaa.

Innostuin rantatunnelmista niin, että hyppäsin bussiin ja lähdin elämään omia impressionistisia hetkiä Rivan rannalle Ouistrehamiin.

Sändäri eli täytetty lounaspatonki. Tarkoitus oli syödä camembertpatonki, Normandiassa kun oltiin, mutta viimeinen myytiin boulangeriessa nenäni edestä. Kuvitelkaa siis kanatäytteinen patonki camemberttäytteiseksi.

Rannalle kellahdettuani laitoin kalpean vaaleanpunaisen huivin kasvoilleni. Alkujaan siksi, ettei uhkaavasti punertuva nenäni palaisi. Sitten tajusin, että huivin läpi tarkasteltuna maailma oli yhtä impressionismia.

Un été au bord de l'eau -näyttely Caenin taidemuseossa 27.4. - 29.9.2013
Yhteislippu (taidemuseon pysyvä näyttely + erikoisnäyttely + pääsy Normandia-museoon) 10 euroa.
Ranta: Ouistreham, Riva plage. Caenista bussilinjalla 1 noin vartissa, bussilipun hinta 1,35 euroa.