Vaaleanpunaista lokakuuta ja vähän muuta

Muotiviikot päättyivät kai eilen, mutta ei huolta, kyllä Pariisissa riittäisi silti puuhasteltavaa. 

Lokakuu tuo esimerkiksi taas muassaan rintasyöpätietoisuuskampanjat. 

Estée Lauder Pink Ribbon Photo Award -kuvakisa järjestettiin tänä vuonna 20. kertaa. Kampanjan tarkoituksena on kuvakilpailun keinoin lisätä rintasyöpätietoisuutta ja näin saada rintasyöpätapaukset mahdollisimman varhain hoidon piiriin. Kuvissa kerrotaan koskettavia tarinoita niin sairastuneen kuin hänen läheistensä vinkkelistä, välissä vilahtaa mukana hitunen huumoriakin. Palkitut kuvat ovat esillä lokakuun ajan Hôtel de Béthune Sullyssa, Ranskan kansallismonumenttien keskuksessa. Ellei Pariisiin lokakuussa pääse, kuvia voi ihastella täällä.

Voittajakuvan ottanut Emmanuel Brassart kirjoittaa:

"Kuten sisariltaan ja äidiltään, tyttäreltäni Laury-Hannilta on leikattu kasvain rinnasta. He kaikki ovat hyötyneet varhaisista seulonnoista. Laury-Hannin isoäiti ei ollut yhtä onnekas. Häneltä piti poistaa molemmat rinnat. Varhaisseulonta on välttämätöntä. Ei pidä hävetä, vaan puhua. Se on avain. Pitää toimia terveytensä puolesta, ilman tabuja."

Pariisin kaupunki osallistui vaaleanpunaiseen tempaukseen valaisemalla Conciergerien vaaleanpunaiseksi.  Vaaleanpunaisia valaistuksia muualla maailmassa voi ihastella puolestaan täällä.

Itse tulin osallistuneeksi kampanjaan äkättyäni Monoprix-marketissa Essien Pink About It -kynsilakan. Kuten viime vuonna, Essie lahjoittaa joka lakasta euron syöpää sairastaville naisille tarkoitetulle Rose Magazine -lehdelle. Kyynikko voisi kitistä, että kyseessä on lähinnä Essien mainoskampanja, euro 11 euron kynsilakasta kun on melko näennäinen summa. 

Mutta hei, parempi sekin kun ei mitään?

Vasemmalla viime vuoden kampanjalakka, oikealla tämänvuotinen. Huom. tämän kuvan värit eivät oikein vastaa todellisuutta, alempien kuvien värit ovat lähempänä totuutta.

Äkkivilkaisulla lakka on ihan samanvärinen. Hupsis.

Mutta kun tarkemmin katsoo, huomaa jo pienen eron: Tämänvuotisessa (vas.) Pink About It -lakassa (nro 280) on roosanvärisiä minihileitä, viimevuotisessa We're In It Together -lakassa (nro 240) on sinertäviä hileitä. Nih.

Nyt kun vauhtiin pääsin, niin mainostanpa, että lauantaina järjestetään taas Nuit Blanche eli paikallinen taiteiden yö. Tänä vuonna Pariisin Nuit Blanche on keskittynyt Seinen rannoille ja cooliin Itä-Pariisiin: Canal Saint Martinille, Bellevillen ja Ménilmontant'n kortteleihin sekä Marais'n ja Républiquen alueelle. Yön aikana on tarjolla erilaisia taiteeseen liittyviä tapahtumia installaatioista dj:n tahdissa tanssaamiseen. Metrolinjat 1 ja 5 kulkevat poikkeuksellisesti läpi yön ja kyyti on yöllä vieläpä maksuton! Metrot eivät kuitenkaan pysähdy ihan kaikilla asemilla, joten yksityiskohdat kannattaa tarkistaa RATP:n sivuilta. 

Itse kasvavan väkijoukkoallergiani vuoksi taidan jättää nämä pippalot väliin, mutta ken ilmiöstä on innostunut, voi tarkistaa tarkemman ohjelman karttoineen ranskaksi täältä.

Jälkiruoaksi vielä makea (hekoheh mikä mainio adjektiivivalinta!) vinkki huomiselle Pariisiin ja pariin muuhunkin ranskalaiskaupunkiin. Union Nationale des Petits Plaisirs järjestää huomenna perjantaina 4.10. tempauksen, jossa jaetaan karkkia ilmaiseksi! Tempauksen takana on makeisalan ammattiliitto. Karkkia saa, kun lupautuu tekemään jonkun pienen hyvän työn lähimmäiselleen. Karkinjakaja kirjaa hyvän työn ylös ja lähettää sen saman tien sähköpostitse vastaanottajalle. Ja tadaa, hyvään työhön lupautunut saa vastapalkaksi karkkia. Tarkat karkinjakoaikataulut Pariisissa löytyvät täältä, mutta tässä muutama täky:

• Place de la République: 10.30-11.00 / 15.00-15.30 / 17.00-17.30
• Bastille: 10.30-11.00 / 12.00-12.30 / 18.00-18.30
• Place Beaubourg /  Pompidou-keskus: 13.00-13.30 / 15.00-15.30 / 18.00-18.30
• Odéonin metroasema: 12.00-12.30 / 14.00-14.30 / 15.00-15.30
• Bercy Village: 18.00-18.30
• Luxembourgin puiston sisäänkäynti: 13.00-13.30 / 16.00-16.30

Taas kyynikko voisi kitistä mainostempauksesta, mutta minä sanon, että tässä voittavat kaikki: ilmaisen karkin saaja, hänen lähimmäisensä ja vieläpä hänen hammaslääkärinsä.

Krikettiä, pooloa ja linna

Sunnuntaina pääsin nauttimaan syysauringosta keskimääräistä fiinimmissä puitteissa. Lähdin nimittäin katsomaan kaverin miehen krikettimatsia Chantillyn pooloklubin maille.

Varauduin huolellisesti ennen lähtöä lataamalla kameran akun ja pakkaamalla mukaan tyhjän muistikortin. Kun pääsimme perille, tajusin jättäneeni sitten sen täyteen ladatun kameran akun sinne laturiin.

Voi kirosanan kirosana.

Mutta jotta pääsisitte edes vähän tunnelmaan mukaan, poimin aiheeseen jotenkuten liittyviä kuvituskuvia.

Ensinnäkin se kriketti. Eiliset pelaajat eivät ehkä olleet taidollisesti ihan Ashes-tasolla, mutta oli heillä sentään samannäköiset valkoiset peliasut:



Säännöistä en suoraan sanottuna tajunnut mitään, paitsi että ottelut ovat pitkiä, ja välillä pidetään teetauko. Paitsi että tällä kertaa teetauolla ei tarjoiltu teetä, kun vakituiset teenkeittäjättäret eivät olleet mukana, eikä teen keittäminen jonkinlaisesta yrityksestä huolimatta ukkeleilta onnistunut. Luulin tätä ensin vitsiksi, mutta niin siinä kävi, että teehetkikakkuset huuhdottiin lopulta vedellä ja oluella. Vaikka hyviä ne olivat niinkin.

Minulle valotettiin, että myös sateen tullen järjestetään aina pelitauko. Mikä on sikäli huvittavaa, että kyse on Britanniassa kehitetystä pelistä. Eikös siellä sada aina? Pelaajat olivat eilisessä ottelussa lähinnä Kansainyhteisön maista kotoisin olevia expatteja: brittejä, intialaisia, eteläafrikkalaisia ja niin edes päin. Koko päivän kestänyt peli eteni rennosti, mitä nyt räpylättömään käteen osunut kova pallo aiheutti roiseja mustelmia pelaajien käsiin.

Tämä kriketti- ja teehetki on vangittu Cambridgessa, mutta samanmoiselta se meno näytti Chantillyssakin. Kuva: DS Williams

Englanniksi pelin tuoksinassa huudahdelleiden krikettipelaajien ja teetaukojen lisäksi brittihenkistä tunnelmaa sunnuntaihin toivat poolopelaajat ja erityisesti hevosten ympärillä pyörinyt väki. Erittäin smart casual. Tweedtakkeja näki jopa pikkutenavilla. Toisaalta hevosia kentiltä talliin tai laitumille kuljettaneiden hevosenhoitajat henkivät ihan puhdasta kasuaalia (vailla smarttia) niin pukeutumisessa (tennarit ja lippis) kuin olemuksessa (satulatta hevosen selässä, yhdessä kädessä ratsastettavan plus kolmen muun hevosen ohjat, toisessa älypuhelin).

Pooloklubin sirot ja nopealiikkeiset hevoset aiheuttivat kylmiä väreitä selkäpiissä jopa kaltaiselleni ei-hevoshullulle. Klubin nettisivustolla hevosia kuvataan näin:

"Valtaosa poolohevosista on peräisin Argentiinasta, jossa ne viettävät nuoruutensa vapaina laumassa laitumilla, kunnes ihminen tulee ne noutamaan kouluttaakseen niistä poolokenttien tähtiä. Sirot, lihaksikkaat, herkät ja kestävät argentiinalaishevoset ovat ainutlaatuisen nopeita, rohkeita ja helposti ohjattavia."



Näkemäni poolomatsin huippuhetki minulle oli, kun eräs pelaaja putosi ratsunsa selästä. Kohta kentällä kiisi irtohepo ja perässä huomattavasti hitaampaa huitoi ratsastaja. Vähemmän minua olisi tietysti huvittanut, jos ratsastaja olisi ollut putoamisen jälkeen juoksukyvytön. Ja ehkä vieläkin vähemmän, jos hepo olisi kiitolaukannut minua kohti. 


Chantilly tunnetaan tietysti kriketin ja poolon sijaan pikemminkin hienosta linnastaan. 

Kuva: Barth 1003

Upea Chantillyn linna on rakennettu vaiheittain 1300-luvulta 1800-luvulle. Veden äärelle rakennettu linna toi mieleen Chenonceaun naisten linnan Loiren laaksossa. Linnassa sijaitsee kehuttu Musée Condé -taidemuseo, mutta Euroopan kulttuuriperintöpäivät olivat tuoneet linnalle sellaiset väkimäärät, ettemme viitsiytyneet tutustumaan sen tarjontaan.

Kuva: Craig Patik

Vielä viimeinen vinkki: Pooloklubin lisäksi Chantilly on mainio kohde hevoshullulle siksikin, että ihan linnan vieressä sijaitsee valtava hevosmuseo, Musée du Cheval, jossa on hevostaiteen ja hevosen lajihistorian lisäksi tarjolla esimerkiksi ratsastusnäytöksiä.

Kuva: Natachenka

Polo Club du domaine de Chantilly

La Ferme d'Apremont 

60300 Apremont

Château de Chantilly

Chantilly sijaitsee 40 km Pariisista pohjoiseen. Auton lisäksi paikalle pääsee junalla (esim. RER D, asema Chantilly Gouvieux). Linnalle on asemalta noin puolen tunnin kävelymatka. Pooloklubin tilukset talleineen ovat parin kilometrin päässä linnalta.

- Musée du Cheval (hevosmuseo)

- Musée de Condé (linnan taidemuseo)

- Chantilly Cricket Club

Satien maailma

Kyllä mä kohta taas pääsen takaisin Pariisiin myös blogin puolella, mutta kun olisi vielä pari juttua kerrottavana maakuntamatkalta...!

Tänään ajattelin kertoilla Erik Satiesta ja hänelle omistetusta museosta Honfleurissä. 

Ken ei Satieta vielä tunne, voi nyt kelata nopeasti tämän postauksen loppuun ja näpätä taustamusiikiksi jonkun niistä Youtube-videoista. Tai voi sen tietysti tehdä muutenkin.

Edelleni jonoon museon avaushetkellä ehti kuvan aasialainen reppureissaaja, jolla oli apunaan elämää suurempi kartta.

Museo sijaitsee Honfleurin keskustassa, kirkon ja vanhan sataman tuntumassa. Satie putkahti maailmaan tässä suloisessa ristikkotalossa vuonna 1866.

Satie harrasti sanomalehtien ja sateenvarjojen keräilyä.

Olin lukenut museosta etukäteisarvioita, ja siksi tiesin, että täällä ei olisi odotettavissa mitään perinteistä museoelämystä. Tämän voi sitten kukin kohdallaan kokea joko positiivikseksi tai negatiiviseksi.

Kun kriitikko moitti Satien sävellyksiä muodottomiksi, Satie nimitti seuraavat sävellyksensä "Päärynän muotoisiksi kappaleiksi".

Sisään astuessani miekkonen tiskin takana antoi äänioppaan, joka korvilla talossa pitää liikkua tilasta toiseen. Tosin kyse ei ole varsinaisesta oppaasta, sillä korviin ei pajateta minkäänlaista varsinaista nippelitietoa Satiesta tai muustakaan. Lähinnä musiikkia tai ajatuksia tai dialoginpätkiä, jotka vaihtuvat sen mukaan, missä kohtaa mitäkin tilaa sattuu kulloinkin seisomaan. Kannattaa siis liikkua aktiivisesti paikasta toiseen. Ihanteellista on, jos museota pääsee kiertelemään ihan yksin.

Kuten sanottua, tästä ratkaisusta pitää tai sitten ei. Minä pidin. Tunnen päässeeni lähemmäs Satien persoonaa ja todellisuutta tämän vähän surrealistisen elämyksen kautta kuin olisin päässyt pelkkiä entisöityjä huoneita jäyhien opastaulujen takaa tuijottelemalla.

Kuten lukijat ovat ehkä huomanneet, rakastan kuitenkin hillittömästi kaikenlaista nippelitietoa, joten en millään malta olla kirjoittamatta nyt tähän, mitä itse olen muualla Satiesta oppinut:

Satie oli paitsi säveltäjä, pianisti ja avantgardisti, myös tyypillinen 1800- ja 1900-lukujen taitteen pariisilaisboheemi. Hankittuaan kahdesti potkut konservatoriosta laiskuuden vuoksi Satie värväytyi armeijaan, mutta totesi pian, ettei sekään ollut häntä varten. Niinpä hän sairastutti itsensä tahallaan keuhkokuumeeseen ja muutti kapakkapianistiksi Montmartrelle. Satie soitteli mm. legendaarisessa Chat Noirissa ja tutustui siinä ohessa aikakauden taiteilijapersooniin Picassosta ja Matissesta aina Raveliin ja Debussyyn.

"Säilytän valitsemani paviljongin suojissa kolmeatoista työpöytää ja viittä pianoa, sillä Kirja vahvistaa, että on typerää ja terveydelle haitallista polttaa samaa piippua kahdesti peräkkäin". Satien mietelmiä voi lueskella lisää myös suomeksi Muistinsa menettäneen muistelmat -teoksesta.

Satie oli jopa boheemeissa taiteilijapiireissä melko omaperäinen persoona. Lukuunottamatta pikaista suhdetta taidemaalari Suzanne Valadoniin, joka särki syvästi rakastuneen Satien sydämen, hän eleli elämänsä yksin, vaikka ystäviä riittikin. 

Satie pukeutui aina samanlaiseen samettipukuun ja kantoi mukanaan sateenvarjoa ja vasaraa. 1890-luvulla hän kiinnostui ruusuristiläisyydestä, mutta hylkäsi sen lopulta perustaakseen oman uskontokunnan, jonka ainoa jäsen hän itse oli.

Saatiinpa postaukseen myös ehta päivän asu -kuva.

Absintin kyllästämä taiteilijaelämä vaati lopulta veronsa: Satie menehtyi alkoholin aiheuttamaan maksakirroosiin vuonna 1925, vain 59-vuotiaana. 

Satie asui viimeiset 27 elinvuottaan Pariisin esikaupunkialueella Arcueil'ssä, eikä päästänyt koskaan ketään vierailemaan asunnossaan. Kun lähimmät ystävät näkivät asunnon ensi kertaa säveltäjän kuoleman jälkeen, heitä odotti sekasorto. 

Äärimmäisessä köyhyydessä elänyt Satie oli ahtanut pikkuruiseen asuntoonsa kaksi päällekkäin sidottua pianoa, joista ylempi toimi säilytystilana. Tismalleen samanlaisten samettipukujen lisäksi asunto pursusi sateenvarjoja, avaamattomia kirjeitä ja paketteja ja lyhyitä muistiinpanoja sekä ennennäkemättömiä, mutta myös Satien itsensä kadonneiksi luulemia sävellyksiä.

Nyt nippeleitä lueteltuani Satien tarina vaikuttaa yhtäkkiä jotenkin melankoliselta. Siksi museon ratkaisu korostaa Satien persoonan salaperäistä ja vaikeasti hahmoteltavaa puolta on minusta niin loistava: Satie ei pelkisty pelkkiin surumielisiin faktoihin. Edes Satien aikalaisystävät eivät kokeneet täysin tuntevansa häntä, miten me vuosisataa myöhemmin siis voisimme kuvitella tutustuvamme Satieen pelkkiä kuivia knoppitietoja luettelemalla?

Ja loppuun ne Satien kolme tunnetuinta (ja helpoimmin kuunneltavaa) sävellystä:








Maisons Satie
67, boulevard Charles V
Honfleur

Kuplivaa ja Philippe Starckia Sitikassa

Vesi vanhin voitehista. (Kovasti mietin, mutten keksinyt mitään kliseisempää aloitusta.) Tänään sitä vettä tihuuttelee ihan taivaalta, mutta eilen kun taivaalla mollotti sadepilvien sijaan aurinko ja asteetkin huitelivat kolmenkympin tanhuvilla, sitä kaipasi myös sisäisesti.

Onneksi Pariisissa on tarjolla monen muun hyvän ohella ilmaisia vesipisteitä. Juotavaa vettä on tarjolla lähes 500 vesipisteessä ympäri kaupunkia. Osa niistä hieman toisia laadukkaampia.

Monipuolista puistomuotia vesipisteellä

Kolmessa vesipisteessä on nimittäin tarjolla tavallisen veden lisäksi kuplavettä. Yksi näistä kuplavesipisteistä sijaitse André Citroënin puistossa 15. kaupunginosassa.

Vettä tulee napista painamalla. Ja kas, kyltit ovat myös englanniksi.

Sikäli mikäli joku insinöörishenkinen on kiinnostunut siitä, miten tämä kuplahomma vesipisteillä toimii, tässä kaaviokuva:

Vesi on ilmaista omaan pulloon pakattuna. Ellei pulloa ole mukana, sellaisen voi ostaa pankkikortilla kolmen euron hintaan automaatista.

Kolme euroa voi kuulostaa hieman suolaiselta hinnalta tyhjästä muovipullosta, mutta hei, tämän on suunnitellut itse Philippe Starck.

Jos joku ei heppua nimeltä tunne, Philippe Starck on paitsi paljasjalkainen pariisilainen, myös eräs kansainvälisesti tunnetuimpia ranskalaismuotoilijoita. Hänen käsialaansa ovat mm. Ghost-tuoli, Miss Lacy -tuoli ja Alessin tuttu sitruspuristin. Starck on suunnitellut myös sisustuksia ympäri maailmaa. Minulla on ollut jo vähän aikaa projektina poiketa yksillä Mama Shelter -hotellin baarissa Pariisissa, ihan vain Starckin sisustuksen vuoksi. Hotelli on kuitenkin sen verran syrjäisellä paikalla, ja asiakaspalvelu kuulopuheiden mukaan niin kankeaa, etten ole saantu aikaiseksi. 

Mutta nyt ei sitten tarvitsekaan, kun on tämä vesipullo!

Juu, on se komia. Mutta hieman epäkäytännöllinen myös. Pohja on nimittäin tyylikkään vino, joten pullo ei pysy pystyasennossa.

Pullot ovat osa France Libertés -säätiön kampanjaa. Presidentti Mitterandin puolison Daniellen perustaman säätiön tarkoituksena on ajaa kaikkien ihmisoikeutta puhtaaseen veteen. Säätiön nettikaupassa on näköjään muuten kaupan muutama vesipullo myös, osa Starckin, osa Agnès B.:n tuotantoa.

Kuplavesi oli hyvää ja raikasta. Kuplaisuus oli kuitenkin vähäisempää kuin vaikka Perrier-vedessä, ja kuplat haihtuivat melko nopeasti.

Kurkistetaan nyt Sitikka-puistoonkin, kun paikalla kerran ollaan.

Ultramodernia André Citroën -puistoa kovasti moititaan kolkoksi, mutta kauniina kesäiltana se on oikein viihtyisä paikka. Tarjolla on paitsi nurmikenttää myös pieniä suojaisia nurkkauksia eväshetkeen, lueskeluun tai vaikka kuherteluun.

Sitikka-puisto sijaitsee klassiselle eau de Javel -puhdistusaineelle nimensä antaneessa Javelin korttelissa Pariisin 15. kaupunginosassa. Puiston paikalla toimi 1970-luvulle asti (yllätys, yllätys) Citroënin autotehdas.

Tuolla vedessä ui pieniä kaloja!

Tuolla vedessä en nähnyt yhtään pientä kalaa. Mutta ehkä tuon levä(?)kerroksen alla?

Guggaseita!

Auringossa kasvihuoneen edustalla.

Lisää vettä pulppusi André Citroënin suihkulähteistä.

Näistä julkisista suihkulähteistä puhuttiin tv:ssä kesällä. Vesileikit julkisissa suihkulähteissä eivät ole sallittuja, sillä puhdistamaton vesi on melkoinen terveysriski. Toisaalta ne eivät myöskään ole erikseen kiellettyjä, vaan niitä suvaitaan. Omalla vastuulla.

Mutta lapset ainakin nauttivat silminnähden.

Olenko tullut maininneeksi, että rakastan kuumailmapalloja?

Parc André Citroënin pallo ei itse asiassa ole varsinaisesti kuumailmapallo, sillä se nousee ilmaan sähkökäyttöisen vinssin voimalla. Jos oikein silmiä siristää, palloa maahan yhdistävän kaapelin näkee myös kuvissa.

Pallosta tuli sitten napsittua muutama kuva...

Vaikkei tämä nyt ihan oikea kuumailmapallo olekaan, niin ihan mielenkiintoinen näköalapaikkavaihtoehto kuitenkin, sillä pallo vinssataan 150 metrin korkeuteen. Lisätietoja pallosta Ballon de Paris -nettisivulta.

Juoksijoita lähes 30 asteen lämpö ei hidastanut.

Parc André Citroën
Metro: Javel - André Citroën / Lourmel