tiistai 6. elokuuta 2013

Ranskalaisten suosikkiranskalaiset

Ranskassa selvitellään vuosittain kyselytutkimuksen keinoin, kuka on ranskalaisten suosikkiranskalainen. Aikoinaan tenniksestä laulamaan siirtynyt Yannick Noah tuntui olevan tutkimuksessa ylivoimainen, mutta eipä enää. "Kenestä ne ikinegatiiviset ranskalaiset muka tykkäävät?", kyselenee lukija siellä. No minäpä kerron.

1. Jean-Jacques Goldman
Joo, en (minäkään) nimestä heppua tunnistanut. Anteeksi. Mutta esimerkiksi tämän biisin olin kuullut kyllä autoradiosta jokusen kerran. Saksan- ja puolanjuutalaisille vanhemmille Pariisissa syntynyt Goldman on viimeiset 10 tehnyt kappaleita muille artisteille, kuten esim. Celine Dionille, Gérald de Palmasille ja Johnny Hallidaylle. Hittibiisit eivät yksin selitä Goldmanin kansansuosiota. Heppu on nimittäin ollut myös aktiivisesti mukana erilaisissa hyväntekeväisyysprojekteissa, esimerkiksi vähävaraisille ruokaa jakelevan Les Restos du Coeur -yhdistyksen kampanjoissa. Oheisella videolla hän osallistuu L'Arche-vammaisyhdistyksen kampanjaan - myös taustalla soiva kappale on Goldmanin käsialaa:



2. Omar Sy
Kansainväliselle yleisölle tämä Pariisi esikaupunkialueelta kotoisin oleva senegalilais-mauritanialaisten vanhempien poika on tuttu parin vuoden takaisesta Koskemattomat-filmistä. Huikea näyttelijä ja hilpeä koomikko.



3. Sophie Marceau
Herkkä mutta rento, säteilevä ja tyylikäs Sophie Marceau on ollut jo vuosikymmeniä ranskalaisten suosikkinäyttelijätär. Marceau ponkaisi kansansuosioon jo vuonna 1980 julkaistun La Boum -klassikkonuorisoelokuvan myötä.




4. Jean Dujardin 
...tuli kansainvälisesti tunnetuksi The Artist -elokuvasta, mutta on tietysti näytellyt muuallakin. Charmikas setä, ja hellyttävän rakastunut vaimoonsa, mutta puhuu surkeaa englantia.



5. Gad Elmaleh
Marokkolaissyntyinen Gad Elmaleh on tällä hetkellä yksi Ranskan parhaista stand up -koomikoista. Elmaleh vilahtaa myös mm. Woody Allenin Midnight in Paris -elokuvassa salapoliisin roolissa.



6. Simone Veil
Simone Veil on Auschwitzista selvinnyt Ranskan akatemian jäsen ja veteraanipoliitikko, joka terveysministerinä ollessaan onnistui vuonna 1975 ajamaan läpi Loi Veil -nimellä tunnetun lain, jolla Ranskassa sallittiin abortti. Tämä nosti Veilin pitkäksi aikaa erääksi suosituimmista poliitikoista.

Veil osallistui myös viime talvena homoliittomielenosoituksiin. Monien yllätykseksi Veil osoitti mieltään samaa sukupuolta olevien avioliitto-oikeutta vastaan.
 



7. Jean Reno
Reno on monesta Hollywood-tuotannostakin tuttu ranskalaisnäyttelijä, joka syntyi itse asiassa nykyisessä Marokossa espanjalaisille vanhemmille, ja muutti Ranskaan vasta 17- vuotiaana.



8. Francis Cabrel
Italialaistaustaiseen perheeseen syntynyt Francis Cabrel on paitsi ranskalaisen iskelmän ehdottomia klassikkonimiä, myös mukavan vaatimattoman oloinen tyyppi, joka Pariisin parrasvalojen sijaan viihtyy kotonaan perheensä kanssa synnyinseudullaan Lot-et-Garonnessa Lounais-Ranskassa. Kuten Goldman, myös Cabrel on Les Restos du Coeur -hyväntekeväisyyskampanja-aktiivi. Tässä hän esittää Shakirankin coveroimaa Je l'aime à mourir -kappaletta live-yleisön kanssa:



9. Dany Boon
Boon on pohjoisranskalais-algerialaiseen perheeseen Pohjois-Ranskassa syntynyt näyttelijä, koomikko ja ohjaaja. Boon ohjasi ja näytteli yhtä pääosaa Pohjois-Ranskan paikalliserikoisuuksille nauraneessa elokuvassa Bienvenue chez les Ch'tis, joka on Ranskassa kaikkien aikojen suosituin ranskalaiselokuva teattereissa käyneiden lukumäärän perusteella. Oheisessa trailerissa Boon vilahtaa kohdasta 1:10 alkaen (punaisessa sadetakissa).



10. Yannick Noah
No mahtuuhan se Noahkin sentään vielä kärkikymmenikköön. Kamerunilais-ranskalaisille vanhemmille Champagnen seudulla syntynyt tennispelaaja-muusikko on muiden listan muusikkojen tapaan tehnyt myös ahkerasti hyväntekeväisyystöitä mm. lasten parissa. Ja tietysti Les Restos du Coeur -kampanjoissa. Noahin Les Lionnes ("Naarasleijonat") oli muuten iso hitti kun aikoinani olin yliopistovaihdossa Ranskassa. Oi muistoja.



Kuriositeettina kerrottakoon, että pari viimeistä presidenttiäkin on päässyt ranskalaisten suosikkiranskalaisten joukkoon. Nykyinen presidentti Hollande löytyy sijalta 44 (nousua viime vuoteen yksi sija) ja Sarkozy jopa sijalta 20 (nousua kokonaista 32 sijaa).

Millaisia ajatuksia lista kärkikymmenikkö herätti? Minusta oli jopa vähän yllättävää, että yleensä niin ironiset ja kyyniset ranskalaiset tykkäävät melkein ällöttävän sympaattisista tyypeistä. Mutta tässä vinkkejä, jos haluat päätyä ranskalaisten kansansuosikiksi:


  • Synny mielellään Ranskassa, mutta vähintään toisen vanhempasi on hyvä olla ei-ranskalainen.
  • Tee Chérie FM -radiokanavalle sopivaa musiikkia.
  • Ellei muusikon lahjoja ole, ryhdy edes näyttelijäksi.
  • Jos ryhdyt näyttelijäksi, tee komedioita. 
  • Ole symppis, älä diivaile.
  • Panosta hyväntekeväisyyteen, erityisesti Les Restos du Coeur -kampanjointiin.

8 kommenttia:

  1. Minulle ennestään tuntemattomat noista olivat vain Dany Boon ja Omar Sy...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla onkin hyvä yleissivistys ranskalaisjulkkisten suhteen. :) Jotenkin nolottaa, etten koko Goldmania tietänyt. Hän oli kuulemma aikoinaan vaatimattomana tyyppinä kieltänyt, että häntä ilmoitettaisiin kyseisellä listalla. Nyt sitten ponkaisi heti kerralla kärkeen.

      Poista
  2. Mun taytyy tunnustaa sivistymattomyyteni toteamalla etta noista nimista vain Jean Reno on tuttu...

    Mutta Ranskassakin nailla listoilla nakyy parjaavan muusikot ja nayttelijat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jean Reno noista taitaa ihan heittämällä ollakin kansainvälisesti tunnetuin. Ja en mäkään varmasti tunnistaisi vaikka Saksan samanlaisen listan tyyppejä. :)

      Muusikoista ja näyttelijöistä on ilmeisesti helpompi tykätä kuin vaikka poliitikoista? :D Urheilijoista korkeimmalla oli muuten Zinédine Zidane (18.) ja Sébastien Loeub (19.).

      Poista
  3. Ei ollut suurin osa tuttuja mullekaan, osan tunnistin näöltä, mutten olisi osannut nimetä.

    Heitin sinua haasteella ruokablogissa, käy katsomassa ja ota koppi, jos ehdit :)

    http://www.lily.fi/blogit/poyta-koreaksi/haastetta-kerrakseen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukapa noita muiden maiden julkkiksia osaisi listailla? :) Koreasta en varmaan tunnistaisi ainuttakaan. :P

      Kiitos hirveästi haasteesta, käyn kurkkaamassa! :)

      Poista
  4. Minulle noista ennestään tuttuja olisivat olleet vain The Artist -näyttelijä ja Jean Reno... paitsi että toissapäivänä ranskantunnilla katsottiin Intouchables, joten nyt tunnen myös Omar Syn! Ai että oli symppis leffa, ja jopa keskimäärin ymmärsin missä mentiin (ihan täysin ranskankielisen tekstityksen avulla, Omarin puhe oli minulle ihmeellisenkuuloista pärskimistä).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, just eilen tuli tv:stä reportaasia, jossa lähiöstä ponnistanut ja sittemmin oikiksesta valmistunut rouva koulutti lähiötaustaisia nuoria, jotta nämä pärjäisivät paremmin työmarkkinoilla. Koulutukseen kuului mm. kuinka liikkua, miten päästä irti lähiösanastosta ja -aksentista, jne. Ja täytyy sanoa, että tällaiselle perusranskaan tottuneelle se lähiösanasto on aika vierasta, vaikka tuo aksentti ei ihan pelkältä pärskimiseltä sentään kuulostaisi. :D

      Mutta tuo Intouchables oli munkin mielestä tosi symppis elokuva! Etukäteen pelkäsin, etten vanhana kyynikkona pitäisi siitä, kun sitä oli niin paljon hehkutettu täällä. Mutta pidin ja suosittelen. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi. Kommentit ovat tämän blogin suola. Ja pippuri. Ja sokeri.