Kuutamolla

Kuu-ukko kurkisteli Pariisia viime yönä.

Liekö syynä taivaalla möllöttävä täysikuu vai ranskalaisittain poikkeuksellisen hyytävä pakkanen? Ranskalaispoliitikoilta on joka tapauksessa kuluneen viikon sisällä päässyt sammakko poikineen, nuijapäistä kunnon rupikonniin.

"Kodittomat, pysykää kotonanne"

Terveysministeri Nora Berra neuvoi lauantaina blogissaan kodittomia pysymään pakkasella kotonaan. Oikeistolaista UMP-puoluetta edustava Berra yritti myöhemmin paikkailla tätä marieantoinettelaista lohkaisuaan, mutta Twitterin vääräleuat olivat jo luonnollisesti ottaneet aiheen omakseen:

"Kodittomat ystävämme, älkää unohtako turvata WiFi-yhteyttänne vaikeasti arvattavalla salasanalla."

"Kodittomat ystävämme, suosikaa näillä pakkasilla turkiksia verryttelytakkien sijaan, ne ovat lämpimämpiä."

"Muslimit vähemmän arvokkaita. Tai siis ei. Tai siis joo."

Sunnuntaina väläytysvuorossa oli UMP-puoluetta edustava sisäministeri Claude Guéant: 

"Toisin kuin vasemmistolaista relativistista ideologiaa kannattaville, meille kaikki kulttuurit eivät ole arvokkaita."   

Keskiviikkona Guéant tarkentaa puheitaan Canal+ -kanavan haastattelussa seuraavasti: 

"CFCM:n (ransk. muslimineuvosto) johtaja pyysi minua tarkentamaan, ettei kannanottoni ollut suunnattu muslimikulttuuria vastaan. Vastasin, että minulle syynä on muslimiuskonto." 

Jotta asia tulisi kaikille mahdollisimman selväksi, Guéant tähdentää vielä: 

"Muslimit edustavat Ranskan toiseksi suurinta uskontoa---Ranska suojelee heitä ja tukee heidän mahdollisuuksiaan harjoittaa uskontoaan.---Puheillani halusin tuomita sosialistien relativismin." 

Jos löydät Guéantin puheista pään tai hännän, ole hyvä ja kerro siitä minullekin.

"Liian ruma politiikkaan"

Keskiviikkona avasi sanaisen arkkunsa myös UMP-puoluetta edustava ministeri Nadine Morano, joka vastaa nykyisessä hallituksessa muiden muassa ammatilliseen koulutukseen liittyvistä kysymyksistä. 

Morano analysoi Le Parisien -lehden  haastattelussa Eva Jolya, norjalaissyntyistä Ranskan vihreiden presidenttiehdokasta seuraavasti:

"Eva Jolyn imago-ongelma ei johdu pelkästään hänen aksentistaan. Ongelma on myös fyysinen."

Toimittajat ja sosiaalinen media tietysti innostuivat. Netissä järjestettiin muiden muassa äänestyksiä otsikolla "Kumpi on rumempi, Nadine Morano vai Eva Joly?".   

Morano paikkaili lausahdustaan myöhemmin muotoilemalla, ettei pidä Jolya rumana, vaan pikemminkin huonosti stailattuna: 

"Naisina meitä tarkkaillaan aamusta iltaan. Epäilemättä enemmän kuin miehiä. Täytyy kiinnittää huomiota kenkiin, kampaukseen ja yleisilmeeseen. Vaatetukseen."   

Niinpä. Morano siis naisena "tietää", miten juuri naisen tulee olla edustavan näköinen ollakseen uskottava. Mutta keitä ovatkaan nuo, jotka näitä vaatimuksia naiselle asettavat? Paitsi siis Morano itse...?


Le Pen iPhonen käyttäjien kuningatar

Bonuksena tietovisakysymys: Mitä yhteistä on Front Nationalin presidenttiehdokkaalla Marine Le Penillä ja Vihreiden presidenttiehdokkaana olleella Pekka Haavistolla? Ideologisesta näkökulmasta yhtäläisyyksiä on tietysti mahdollisimman vähän; Haaviston kampanja perustui suvaitsevaisuudelle ja Le Penin ksenofobisten uhkakuvien luomiselle. Molemmat ovat kuitenkin voittaneet sosiaalisen median presidenttigallupit mennen tullen. 

Haaviston some-menestystä selitti se, että hänellä oli suhteessa muihin ehdokkaisiin runsaasti kannattajia sosiaalisen median ahkerien käyttäjien joukossa. Marine Le Penin kampanjassa kampanjatoimisto kehottaa kannattajia suoraan äänestämään linkkien takaa löytyvissä nettiäänestyksissä. 

Toinen Le Penin kampanjataktiikka on luoda iPhone-sovelluksia, joita mainostetaan omien kannattajien joukossa. Kun näiden omien sovellusten tulokset sitten ennustavat omalle ehdokkaalle murskavoittoa, niistä on hyvä otsikoida: "Marine iPhone-käyttäjien ehdoton suosikki".

Le Grand Journal du 08/02 - La chronique de Vincent Glad

Korvamato ja käsimerkit 

Kuuden vuoden kuuliaisuuteen kyllästyneille vielä lopuksi ranskalainen korvamato, jossa on panostettu sielukkaan sanoituksen sijaan rytmikkääseen jumputukseen. Kyseessä on sosialistien presidenttiehdokkaan François Hollanden kannatusrallatus, jonka syvällinen sanoma on "Changement c'est maintenant" eli muutoksen aika on nyt.

Halukkaat voivat kuunnella korvamatoa tuolta:

http://soundcloud.com/partisocialiste/le-changement-cest-maintenant

Kampanjaan kuuluu myös käsimerkki, joka puhuu puolestaan.

Le changement, c'est maintenant: le signe de... par francoishollande

Eihän näistä ranskalaisista poliitikoista voi enää vääntää edes satiiria, kun ne tekevät sen jo ihan itse.

Lounas Marais'lla - Le Loir dans la Théière

Värikäs Marais on Pariisin Södermalm. Tämä vanha juutalaiskortteli tunnetaan nykyisin myös monenmoisista putiikeistaan ja homokulttuuristaan.

Marais'n sydämessä, osoitteessa 3, rue des Rosiers (metro Saint Paul tai Hôtel de Ville) sijaitsee teehuone Le Loir dans la Théière.

Paikka on lounasaikaan täpötäynnä. Asiakaskunnan ikäjakauma on laaja, parikymppisistä opiskelijoista harmaahapsisiin turisteihin. Täydestä salista huolimatta tarjoilijat ovat hyväntuulisia ja ohjaavat tyhjään pikku pöytään aidon ystävällinen hymy huulillaan. 

Tarjolla on kakkujen ja haudutetun teen lisäksi lounasvaihtoehtoja: suolaisia piirakoita, keittoa ja päivän annos. Suolaiset piirakat tarjoillaan vihreän salaatin kera.

Pariisissa on tänään kylmä. Pakkasasteita purevoittaa navakka tuuli. Tuhti piirakka maistuu kylmällä oikein hyvin - lämpimällä säällä se saattaisi olla salaattilounaaseen tottuneelle hieman liian raskas lounas.

Piirakkani täytteenä oli emmentalia, hunajaa ja pinjansiemeniä. Epäröin aluksi hunajaa liian makeaksi suolaiseen piirakkaan, mutta lopputulos ei ollut äitelä, vaan lähinnä pehmeä.

Seuralaisen lautaselta löytyi viipale kinkku-purjo-cheddar-piirakkaa. Mehevä ja maukas valinta.

Tarjoilija kiiruhtaa kakkupöydän ohitse.

Tuijotimme kakkupöytää tovin kuola valuen, kunnes annoimme periksi houkutukselle. Marenkisitruunakakku oli unelmaisen hyvää, mutta 15 cm:ä pitkä ja viitisen cm:ä korkea kakkupala oli turhan iso pala haukattavaksi allekirjoittaneelle.

Onko sinulla vaikeuksia päättää, minkä jälkiruoan valitsisit? Nyt voit valita useamman kerralla. Tässä nimittäin jälkiruoka, jossa krepit yhdistyvät muhevaan suklaakakkuun ja raikkaaseen marjakremetäytteeseen. Kaikki osaset olivat herkullisia, mutta ne olisi ehkä nauttinut mieluummin erikseen. 


Muhkeat jälkiruokakakkumme herättivät myös viereisen pöydän rouvaporukan huomion. Ihastunutta huokailua seurasi yhteispäätös tilata samoja herkkuja sinnekin.

Le Loir dans la Théièren seinämaalauksessa seikkailee Liisa Ihmemaassa.

Paluumatkalla poikkesimme Merci-liikkeessä, jossa on kaupan kaikenlaista kiehtovaa huonekaluista ja astioista aina vaatteisiin, kirjoihin ja tapetteihin. Osoitteessa 111, boulevard Beaumarchais (metro Saint Sébastien - Froissart) sijaitseva Merci on siitä kätevä vaihtoehto, että shoppailun tuotosta menee osa hyväntekeväisyyteen.

Matkaani tarttui tällä kertaa nostalgisen hellyttäviä emalimukeja espressokuppikoossa.

Uusi presidentti - et alors ?

Suomen some kiehuu ja kuohuu presidentivaaleja ja uutta presidenttiä. Ranskassa koko asiasta on vaivauduttu hädin tuskin edes uutisoimaan. Mikä ei tietysti liene yllätys kenellekään.


Suomen presidentinvaaleja koskevassa uutisoinnissa on huomioitu lähinnä se, että molemmat presidenttiehdokkaat ovat EU- ja euromyönteisiä. Lyhykäisiin uutisiinkin on onnistuttu mahduttamaan lapsuksia, esimerkiksi Le Figaron mukaan Suomi kuuluu Skandinaviaan. Virhe korjataan useammassa lukijakommentissa, mutta itse juttua ei olla vaivauduttu korjaamaan.


Itse vaalituloksen Le Figaro otsikoi: "Populismi ei voita Suomessa". Leipätekstissä kerrotaan mm. Niinistön seurustelleen entisen Miss Suomen kanssa ja olevan nykyisin naimisissa itseään 29 vuotta nuoremman naisen kanssa.  Le Monde puolestaan uskoo Niinistön taloustietämyksen tuoneen hänelle ääniä finanssikriisin vuoksi. 


Nyt kun Suomen vaalit on juhlittu, voidaankin siirtyä jännittämään Ranskan presidentinvaaleja, jotka käydään ensi huhti- ja toukokuun taitteessa.

Le Grand Froid

Etelä-Suomessa on ehkä kärsitty tänään lumikaaoksesta, mutta Ranskan kiusanapa onkin Suuri Kylmyys. Ranskan meteorologian laitos Météo France on antanut koko maata kattavan pakkasvaroituksen ja kylmä sää oli luonnollisesti aamu-tv:n pääuutinen. France 2 –kanavan terhakka toimittajaneitonen raportoi tilannetta suorana Pariisin Gare du Nordin asemalta: « Täällä on todella kylmä, -7°C, mutta tunnelma on oikein hyvä ». Sanojensa vakuudeksi toimittaja haastatteli turkiskauluriin pukeutunutta täti-ihmistä, joka julisti, ettei liikkuisi asemalle tuotujen ylimääräisten lämmittimien luota ennen kuin olisi pakko.

 Valokuvaaja Janol Apinin näkemys Gare du Nordista (suom. Pohjoisen asema).

Totuuden vuoksi on sanottava, että muualla Ranskassa on paikoin kylmempää ja jopa Pariisin -7°C tuntuu epämiellyttävämmältä kuin vastaava lukema Suomessa. Ääneenhän kylmyyttä ei voi valittaa, paikalliset ovat niin moneen kertaan minulle tähdentäneet, että « Eihän Sulla voi olla kylmä! Sunhan pitäis olla tottunut! ». Kyllä vaan, suomalaisilla on hylkeiden tapaan riuska kylmää eristävä rasvakerros. Olen kansallisuuteni ansiosta geneettisesti ohjelmoitu kestämään kaikenlaista kylmyyttä. 

 

 Lumipeitteinen Montmartre vuonna 1853

Etelä-Suomen tämänpäiväinen lumikaaos ei ole vierasta riemua silti galleillekaan. Vuoden 2010 lopulla Ile de France oli tulvillaan lunta ja raikasta talvisäätä. Kesärenkailla luistelevat autoilijat törmäilivät toisiinsa, kunnes lopulta Pariisiin ja Pariisista kulkeva liikenne  halvaantui käytännössä täysin. Tuhannet autoilijat joutuivat lopulta viettämään yönsä moottoriteillä autoissaan. Työpaikkani sijaitsi tuolloin parisenkymmentä kilometriä Pariisista etelään. Muutama tusina kollegaa vietti yönsä suosiolla työpaikalla. Loput lähettivät toisilleen tien päältä työpaikan yhteisen sähköpostilistan kautta enemmän tai vähemmän epätoivoisia päivityksiä avoimista reiteistä ja vinkkejä mahdollisista vaihtoehtoisista ajoreiteistä. Itselläni kävi poikkeuksellinen tuuri: tavallisesti lakkojen halvaannuttama RER-juna kulki aikataulun mukaisesti kohti Pariisia.

 Jääpeitteinen Seine talvella 1891

Kenen syytä on, jos tuhannet ja taas tuhannet ihmiset viettävät yönsä autossa, kun teiltä ei saada raivattua 12 cm:n lumikerrosta? Tyhmempi voisi luulla, että syy on hallinnon heikossa varustautumisessa poikkeustilanteisiin. Vaan väärässä olisi tuo tyhmempi. Pääministeri François Fillonin mukaan nimittäin syyllisiä olivat meteorologit, jotka ennustivat Pariisin seudulle vain korkeintaan 10 cm:n lumikerrosta.

Eipä ole säätieteilijöihin luottaminen.

Maajusseja ja morsiamia

Minulle, tosi-tv:n häpeämättömälle fanille, muutto Ruotsista Ranskaan oli alkuun pieni pettymys. Ehkäpä aika kultaa muistot, mutta muistini mukaan Ruotsissa pääsi seuraamaan reality-höttöä koska tahansa, kun tv :n ääreen osui. Ranskassa taas ollaan ihastuttu puhuvat päät –tekniikkaan: oli aihe mikä tahansa urheilusta politiikkaan tai huumoriin, studioon tuodaan sekalainen joukko tyyppejä (yleensä jonkin tason julkkiksia), jotka sitten kinastelevat ja puhuvat toistensa päälle.

Onnekseni tosi-tv:stä on tulossa vähitellen jokapäiväistä patonkia myös täällä. Erityisesti tv-kanava M6 on kunnostautunut tällä saralla. Tarjolla on ranskalaisversiona muiden muassa karmeita ravintoloita, perheenäitien vaihtoja, sekasotkuisten kämppien siivousta,  painajaismaisia naapureita, illallisarvosteluja, antiikkiesineiden penkomista ullakoilta, huippukokkeja – ja tietysti l'Amour est dans le pré, ihanainen paikallisversio formaatista Maajussille morsian.

Keskiaikaisten linnojen, hedelmäpuiden ja viinipeltojen lomassa saapastelevat ranskalaiset maajussit ja –jaanat poikkeavat ensinäkemältä kotoisista suomalaiskollegoistaan. Ammatitkin kuulostavat hulppeilta: tällä kaudella tarjolla on liha- ja maitokarjan kasvattajien lisäksi muiden muassa viinitilallisia, oliivinviljelijä, mehiläiskasvattaja, hevoskasvattaja ja armanjakin tuottaja. Vaan löytyypä niitä peräkammareita viinitiloiltakin. Kun asuu omassa rauhassa, on väkisinkin kaukana muista – myös niistä mahdollisista morsian- ja sulhaskandidaateista. Ja töitäkin pitäisi molemmille löytyä, sillä maatila ei aina elätä edes sitä puolisokokelasta, kuten kävi viime kaudella Normandiassa asuvalle Jean-Claudelle ja hänen valitulleen Maudelle.

Vinkki: jos etsit ranskalaista sulhoa tai morsianta euronkuvat silmissä, satsaa viinitilallisiin. Heidän keskimääräinen bruttotulonsa oli viime vuonna 55 900 euroa, kun keskimäärin maataloudessa tienattiin viime vuonna noin 30 000 euroa. Bruttopalkka ei kuulosta järin huikealta, mutta toisaalta asumiskustannukset ovat Ranskan maaseudulla edullisia ja koko maan mediaanipalkka nettona oli alle 20 000 euroa.

Raha ei tuo rakkautta, mutta ei siitä kai haittaakaan ole? ;)

Bonne année....!

Suomalaisittain uudesta vuodesta on tietysti vierähtänyt jo tovi, mutta ranskalaisittain uuden vuoden toivotuksia jaeltiin vielä tammikuun loppuun asti. 


Suomessa on tapana toivottaa hyvät joulut ja uudet vuodet ennen lomille lähtöä. Ranskalaisessa yhteiskunnassa laïcité eli valtion ja kirkon erottelu on pyhä elementti, siksi joulun toivotukset eivät käy laatuun. Sen sijaan uuden vuoden toivottaminen on Ranskassa suoranainen instituutio, joka ulottuu yleisestä yksityiseen. Uuden vuoden toivottaminen alkaa tietysti heti kellon lyödessä puolta yötä vuoden vaihtuessa. Siinä sitten suudellaan paitsi rakkaimpia, myös kaikkia muita samaan tilaan osuneita - heille onneksi riittää tosin pelkät poskisuudelmat. Allekirjoittaneen iloksi samassa tilassa uuden vuoden vaihtuessa sattui olemaan nelisenkymmentä eteläranskalaista maanviljelijää ynnä eläkeläistä. Voi sitä aperitiivien ja illallisviinin siivittämän moiskeen määrää. 


Mutta ei siinä vielä kaikki. Kohta puhelin alkaakin piipata uuden vuoden kunniaksi. Joka vuosi olen saanut tuttujen toivotusten lisäksi kauniita toivotuksia tuiki tuntemattomilta. Uusi vuosi on vähän kuin suomalainen pakollinen joulukortti, jolla muistetaan niitä, joihin ei oikeastaan muuten olla pidetty mitään yhteyttä noin vuosikymmeneen. Ei siis yllättävää, että viestejä tulee harhanumeroihin. Kukapa niitä uusia numeroitaan ihan kaikille muistaisi - tai haluaisi - jaella.


Uuden vuoden toivottelut jatkuvat sitten läpi koko tammikuun aina, kun näet jonkun, jota et vielä samana vuonna ole nähnyt: "Bonne année ! Meilleurs voeux !" ... työpaikalla, paikallispubissa, lähikaupassa, ravintolassa, kavereiden kesken... Ellei toivotettavan kanssa ole poskisuuteluväleissä, niin toivotuksia pitää kuitenkin höystää vähintään kättelemällä.


Toivottelukulttuuri ulottuu aina yrityselämään asti. Tärkeimmille kumppaneille lähetetään kaunis kortti, ehkäpä jopa pienen lahjan kera. Muille riittävät sitten sähköpostit, viimeiset viestit tupsahtivat sähköpostilaatikkooni eilen illalla.


Koska en ole ranskalainen ja muutenkin olen pieni kapinallinen, niin päätin odottaa helmikuun ensimmäiseen:
BONNE ANNEE !  ;)

Kuvakulmia likaiseen maahanmuuttajaan

Ranskalaiset viranomaiset muistivat minua kirjeellä: terveysvakuutuskortistani puuttui passikuva. Liitteessä mainittiin joitain ehtoja kuvalle sekä vinkattiin, että kuvan voi ottaa joko metroasemien automaatissa tai kuvaajalla. En halunnut kuvaani bumerangina takaisin, joten päätin luottaa paikallisen ammattilaisen ammattitaitoon.

Poikkesin siis pikku kuvaamoon, joka sijaitsee värikkäässä 20. kaupunginosassa. Mainittakoon taustoitukseksi, että Bellevillen, Ménilmontant’n ja St. Fargeaun alueista muodostuvassa 20. kaupunginosassa on runsaasti maahanmuuttajataustaista väestöä. Vuonna 1999 yli 25 % kaupunginosan asujaimistosta oli syntynyt Manner-Ranskan ulkopuolella, ja tämän näkee myös katukuvassa.

Sisään astuessani minua tervehti hymyilevä kuvaaja, jonka alkuperän sijoitin piirteiden ja nimen perusteella mielessäni jonnekin Pohjois-Afrikkaan. Selvitin asiani, ja kuvaaja kehotti minua istumaan tuolille kun olisin valmis kuvattavaksi. Pöyhin hetken näön vuoksi hiuksiani peilin edessä, istahdin tuolille ja valmistauduin hymyilemään säteilevästi. Kuvaaja kohotti kameransa ja laski sen sitten alas.

”No mutta madame, pelottaako teitä?”

Änkytin jotain epäselvää siitä, kuinka ahdistuin kuvaustilanteista kameran väärälle puolelle joutuessani.

”Kuulkaa madame, tässä ei olla kuvaamassa mitään taidekuvaa. Kaunista tästä kuvasta ei tule kuitenkaan, joten voitte lopettaa jännittämisen.”

Syystä tai toisesta kuvaajan lakoninen huomautus sai minut rentoutumaan ja ruma mutta pakollinen kuva saatiin napsaistua.

Kuvan kehittymistä odotellessa pääsin sitten nauttimaan pienestä small talk –tuokiosta. Kuvaaja kyseli mistä päin herttainen aksenttini oli kotoisin ja vastauksen kuultuaan lateli pakolliset litaniat kauniista pohjoismaisesta luonnosta ja sitäkin kauniimmista pohjoismaisista naisista.

”Itse kävisin lomillani vain Pohjoismaissa ihailemassa kauniita naisia. Vaimo vain on eri mieltä, hän haluaa etelään ihailemaan italialaisia miehiä”, kuvaaja virnisti silmää iskien.

Naurahdin kohteliaasti ja myöntelin, että pohjoismaista luontoa tulee näin kevään korvalla ikävä. Kuvaaja nyökkäili ja kehui vähän lisää pohjoismaista valoisaa kesää ja ihmisten vähyyttä. Sitten hänen kulmansa kurtistuivat:

”Mutta siellä ollaan kyllä menossa huonompaan suuntaan!”

”Ai miten niin?”, hämmästyin äkillistä muutosta.

”Ne maahanmuuttajat! Ne eivät osaa käyttäytyä!”

Suuni loksahti auki silkasta hämmennyksestä, enkä osannut todeta muuta kuin ”Ah..?”

Kuvaaja oli nähtävästi vasta pääsemässä vauhtiin: ”Ennen siellä oli niin puhdasta. Nyt siellä on melkein niin kuin täälläkin. Roskia kadulla!”

Yritin naurahtaa, mutta ei auttanut.

”Teidän pitää sanoa niille ei! Täällä on nyt saastaista, kun ei osattu sanoa ajoissa ei!”

Tilanne oli absurdi: mitä ilmeisimmin pohjoisafrikkalaisperäinen asiakaspalvelija julisti juuri maahanmuuttajaksi toteamalleen asiakkaalle, kuinka maahanmuuttajat ovat lianneet Ranskan. Puolittain tuohtuneena, puolittain huvittuneena avasin suuni kysyäkseni tarkennusta siihen, kuinka esimerkiksi minä olin liannut Gallian ihanaista maaperää, mutta kuvaaja ehti jälleen ensin:

”Pohjoismaalaiset ovat siistejä. Kerran kävelimme vaimon kanssa asemalla Helsingissä. Vastaan tuli lihava ukko ympäripäissään. Vaimoni oikein kavahti pelosta kauemmas. Mutta tiedättekö mitä ukko teki? Tyhjensi oluttölkkinsä ja laittoi sen roskikseen. Roskikseen, voitteko kuvitella?”

Huomasin hetkeni tulleen:

”Toivottavasti metallinkeräykseen? Jätteiden lajittelu on kyllä Ranskassa Pohjoismaihin verrattuna vielä alkeellista”, totesin voitonriemuisena päästessäni vaihtamaan aihetta.

Kuvaaja katsoi minua pää kallellaan:

”Kyllä siihen vielä opitaan, kunhan maa pysyy siistinä… Katsos, kuvanne ovat valmiina. C’est bien vous madame?”