keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Anem Òc! Per la lenga occitana!

Syntyipä 1916 pieneen limousinelaiseen kylään pikkuinen poika, joka sai nimekseen Marcel. Pikku Marcelin äidinkieli oli oksitaani. Se oli kieli, jota hän puhui kotonaan ja ympäristönsä ihmisten kanssa aina siihen asti, kunnes meni kouluun. Koulun kieli oli ranska. Oksitaani oli kielletty, siitä mäjähti korvapuusti.

Kuvituksessa pyöritään Rocamadourissa (oksitaaniksi Ròc Amador)



Niinpä Marcel oppi ranskan. Ja oppi, ettei oksitaanilla pärjännyt elämässä. Tyttärelleen hän puhui siksi vain ranskaa.






Mutta kun tytär aikanaan sai pojan, puhui Marcel hänelle vain oksitaania. Oksitaaniksi oli helpointa kertoa luonnonilmiöistä ja maataloudesta, lähiympäristöstä. Marcel oli armoitettu tarinankertoja myös ranskaksi, mutta hänen vitsinsä olivat kuulemma mehevimmillään oksitaaniksi. Oksitaani oli hänen sydämensä kieli, hänen äidinkielensä.






Kun aika jätti isoisästä, pojanpojalla - miehelläni - ei ole enää oikein ketään, kenen kanssa puhua oksitaania. Kieli on kuulemma yhä hänellä cv:ssään, sillä hän ymmärtää sitä, mutta ei juuri kykenisi puhumaan. Ongelmana on sekin, että oksitaani on jakautunut vahvasti eri murteisiin. Etelä-Ranskassa puhuttu oksitaani jaetaan yleensä kuuteen päämurrealueeseen, mutta todellisuudessa jopa muutaman kymmenen kilometrin päässä toisistaan olevissa kylissä murre-erot saattavat olla niin suuria, että ne vaikeuttavat kommunikointia. Niinpä miehen on vaikeaa treenata oksitaaniaan vaikkapa äitinsä serkun kanssa: tämä asuu 30 km:n etäisyydellä kylästä, jossa miehen isoisä eli, ja sanastossa on kuulemma suuria eroja.







Lingvistien mukaan on kuitenkin selvää, että oksitaani on oma, yhteinäinen kielensä. Oksitaani on romaaninen kieli, joka muistuttaa muista tutuista kielistä lähinnä katalaania. Itse en ymmärrä puhuttua oksitaania, mutta kirjoitetusta oksitaanista ymmärrän sanan sieltä, toisen täältä, vähän samoin kuin italiastakin, muiden opiskelemieni romaanisten kielten pohjalta.






Miehen isoisän kokemalle äidinkielen tukahduttamiselle on oksitaanissa sana: la vergonha. Vuonna 1860, ennen koulupakon alkua, ranskalaisista jopa huikeat 39 % puhui oksitaania. Vuonna 1993 oksitaania puhuvia oli ranskalaisista enää alle 7 %.





La vergonhalle oli syynä Ranskan hallinnon halu luoda maalle yhtenäinen identiteetti. Ranskan suuren vallankumouksen myötä tätä yhteistä identiteettiä luotiin lain keinoin: vuonna 1790 voimaan tullut laki teki ranskasta maan ainoan virallisen kielen.

Hallinnon vuosisatainen aivopesu on tehnyt tulosta. Jopa paikalliset - miehen äitiä myöten - kutsuvat oksitaania vähättelevästi patois'ksi. Näin oksitaani, trubaduurien kieli, kutistuu miksi lie talonpoikain ja muiden heinähattujen käsittämättömäksi löpinäksi.








Oksitaanilla ei ole nykypäivän Ranskassa virallista asemaa. Ranska on Ranskan ainoa virallinen kieli. Perustuslaissa todetaan, että "alueelliset kielet kuuluvat Ranskan kulttuuriperintöön", mutta että "tasavallan kieli on ranska".





 Ranska on allekirjoittanut Euroopan alueellisia tai vähemmistökieliä koskevan peruskirjan, mutta on jättänyt sen ratifioimatta. Useat poliitikot vastustavat peruskirjaa yhä, sillä se koetaan vahingollisena "tasavallan identiteetille". Nicolas Sarkozy totesi puheessaan vuonna 2007 sopimuksesta seuraavasti (allekirjoittaneen vapaana käännöksenä):

"En halua, että tulevaisuudessa eurooppalainen tuomari, joka on tottunut meistä poikkeaviin vähemmistöongelmiin, päättää että alueellinen kieli saisi virallisen, ranskaan rinnastettavan aseman. --- Olen vakuuttunut, että Ranskassa, vapauden maassa, yhtäkään vähemmistöä ei sorreta. Siksi ei ole tarpeen antaa eurooppalaisille tuomareille valtaa kysymyksessä, joka kuuluu kansallisen identiteettimme alueelle, ja jolla ei ole mitään tekemistä Euroopan rakentamisen kanssa."

Oikein hyvää vuotuista Euroopan kielten päivää itse kullekin lukijalle!








Oksitaaninkielisiä radiokanavia:
Ràdio Lénga d'Òc
Radio Occitania



15 kommenttia:

  1. Olipa mielenkiintoinen postaus - ja kuvitus upea! (Taas yksi paikka mikä täytyy pistää mieleen ja lähteä joskus käymään...) Sääli kyllä näiden katoavien tai katoamassa olevien kielten suhteen. Tulee jotenkin mieleen Viipurin murre, johon totuin lapsena, mutta jota en osaa itse puhua. Eikä kukaan tunnu puhuvan sitä samalla tavalla kuin oma isoäiti ja vanhemmat sukulaiset puhuivat...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rocamadourissa kannattaa kyllä käydä, varsinkin jos on yhtään kiinnostunut keskiajasta.

      Mä olen aivan raivoissani oksitaanin kohtalosta, varsinkin kyse oli alkujaan elinvoimaisesta kielestä, joka on täysin tahallisesti tuhottu. Viime aikoina sitä on yritetty hiukan elvytellä, mutta taitaapi tulla liian vähän ja liian myöhään. Jotenkin näen oksitaanin kohtalossa sen, mitä olisi voinut tapahtua suomelle Ruotsi-Suomessa, jos historia olisi mennyt hieman toisin.

      Poista
  2. Komppaan Pineaa, olipa mielenkiintoista! Olen ennen muuttoa ajatellut, että ranska on ranskaa ja vain yksi kieli, mutta viime kuukausina on alkanut valjeta, miten paljon variantteja siitäkin on. Sama käsitys minulla oli aiemmin Espanjasta: että siellä puhutaan vain sitä espanjaa, ja vähän katalaania jossain nurkassa, vaikka oikeasti maassa virallisia kieliä on neljä. Näin sitä viisastuu, ja kiva kun jaksat sivistää meitä lukijoita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mikään ihme, ettet ollut kuullut, eipä näistä kauheasti edelleenkään puhuta. En minäkään olisi varmaan asiaan kiinnittänyt kummempaa huomiota, ellei perheeseen olisi osunut oksitaaneja. :) Ranska haluaa edelleen aktiivisesti unohtaa vähemmistökielensä (paitsi korkeintaan museoituina kuriositeetteina).

      Tarkennetaan vielä, että oksitaani ei ole ranskan variantti, vaan se on kehittynyt suoraan latinasta (siinä kuin ranskakin), ei ranskasta. Vielä sydänkeskiajalla oksitaani oli varsinainen kulttuurin kieli (trubaduurien laulut olivat oksitaaniksi), mutta se syrjäytettiin sittemmin ranskan avulla, mm. juuri väittällä oksitaania vain "huonoksi ranskaksi", ei oikeaksi, erilliseksi kieleksi.

      Tässä nyt keskityttiin oksitaaniin, mutta Ranskassa on puhuttu ranskan rinnalla aikojen alusta lukuisia muitakin kieliä, mm. bretonia, korsikaa ja baskia, joilla on ollut samanmoinen kohtalo.

      Poista
    2. Onko sinulla muuten kokemusta korsikan kielestä: ymmärtääkö sitä ranskan pohjalta / pystyykö kommunikoimaan? Muutama vuosi takaperin muistaakseni Ranskan euroviisuedustaja oli Korsikalta ja lauloi paikallisellä kielellä, joka ainakin korvakuulolta muistutti minusta enemmän italiaa kuin ranskaa.

      Poista
    3. Meillä on itse asiassa yksi korsikalaistaustainen kaveri, jonka kautta tunnen useampiakin korsikalaisia Pariisissa. Tämä kyseinen tyyppi on itse syntynyt Pariisissa, mutta korsika on yksi hänen kotikielistään ja hän viettää lomansa Korsikalla, missä isovanhemmat ja muuta sukua yhä asuu. Hän myös testailee usein korsikalaispaikoiksi itseään mainostavissa ravintoloissa/baareissa henkilökunnan kielitaitoa. :D En ymmärrä juurikaan puhuttua korsikaa, muistuttaa minustakin korvakuulolta enemmän italiaa kuin ranskaa.

      Korsikan kielellä on se ero oksitaaniin, että korsikalaiset ovat erittäin ylpeitä etnisestä taustastaan ja kieli on heille tärkeä osa identiteettiä. Oksitaaninpuhujilla ei näytä olevan yhtä selkeää maantieteellistä tai kulttuurista identiteettiä, vaan he ovat ranskalaisia, jotka vain on kautta vuosisatojen leimattu kielensä vuoksi maatiaisranskalaisiksi (ja oksitaania puhutaan myös italiassa ja espanjassa). Tämä ehkä selittää sitä, miksi korsika on jossain määrin elinvoimaisempi kuin oksitaani, vaikka samaa ranskankielistämispolitiikkaa on sovellettu sielläkin.

      Poista
  3. Oon ehdottomasti samaa mieltä edellisten kommentoijien kanssa: todella mielenkiintoinen postaus ja aihe! Oksitaanista on joskus jollain ranskan historian luennolla puhuttu vähän, mutta muuten on aika hämärän peittoon jäänyt koko asia.

    Mun mielestä on todella raivostuttavaa, miten vähän Ranskassa arvostetaan muiden kulttuurien ja kielten rikkautta. Kaikki halutaan tasapäistää olemaan samanlaisia ja puhumaan samaa kieltä. Esimerkiksi mun poikaystävä on äitinsä puolelta italialainen (äidin vanhemmat ovat siis muuttaneet Ranskaan äidin ollessa ihan pieni), mutta ei puhu sanaakaan italiaa ja kokee hyvin vahvasti olevansa vain ranskalainen.

    Monet tuntuvat myös pitävän kaksikielisyyttä jotenkin haitallisena, ja erityisesti pieniin kieliin (kuten suomeen) kohdistuu "kielirasismia". Oon kuullut, että esim. päiväkodeissa tädit suhtautuu hyvin nihkeästi siihen, että toinen vanhemmista puhuu lapselle jotain muuta kieltä kuin ranskaa. Asia voidaan jotenkin ymmärtää, jos tämä toinen kieli on ns. hyödyllinen kieli, kuten englanti tai espanja, mutta täysin "hyödyttömien" kielten (suomi, puola, you name it) puhumista suositellaan välttämään!

    Anteeksi kilometripostaus (ja osittain aiheen ohi menevä vuodatus), tämä asia saa mut vain näkemään punaista aika usein :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. P.S. Mun mielestä Marcel on ihana nimi :) Oon jo pitkään ajatellut, että jos joskus saan (puoliksi ranskalaisen) poikalapsen, sen nimeksi vois tulla Marcel!

      Poista
    2. Marcel on täällä Hollannissakin hyvin suosittu nimi, itse tunnen kuusi Marcelia joista kaksi asuu edelleen Suomessa ja yhden naispuolisen vastineen Marcella:)

      Harmi että kielet kuihtuvat noin. Onhan niitä tuhansia ikivanhoja kieliä joita kukaan ei puhu enää.

      Opettajista sen verran että sama homma on joka maassa sillä myös Suomessa vanhempia kehoitetaan puhumaan pelkästään suomea lapsille jo ennen kouluun menoa jotta lapsi pystyy seuraamaan opetusta. Meidän lapset muuttuvat pikkuhiljaa enemmän ja enemmän hollannin kielisiksi, asia johon en osaa sanoa mikä suhtautumiseni siihen on...Mun 12-vuotias poika aloitti tänä vuonna koulussa ummikkona saksan ja ranskan kielen, muilla oppilailla kieliä oli ollut jo monta vuotta, samalla hän on opetellut hollannin kieltä. Suomen kielen sanat pakkaavat unohtua jo tässä vaiheessa ja kielitehtäviä tehdessä hän kääntää hollanti/saksa, hollanti/ranska muttei suomen kieleen vaikka se on 12 vuotta ollut hänen äidinkielensä. Se tuntuu näin äidin näkökulmasta kyllä oudolta.

      Poista
    3. @Anna: Heh, ei haittaa kilometripostaus. Kuten sanottua, minuakin ärsyttää, miten Ranskassa yritetään teennäisesti rakentaa identiteettiä survomalla kaikki saman, kuvitellun peruspierren muotin läpi.

      Ja tuo uskomus siitä, ettei lapsi kykene oppimaan yhtä useampaa äidinkieltä on tosiaan vanhanaikaiseksi todettu. Noinhan Suomessakin uskottiin vielä 1970-luvulla. Esimerkiksi eräs tuttuni tulee kaksikielisestä kodista (äiti suomenkielinen ja isä ruotsinkielinen). Koska tuolloin kuviteltiin, ettei lapsi voi oppia sujuvasti kuin yhden äidinkielen, lapselle puhuttiin kotona vain ruotsia. Suomen hän oppi melko sujuvasti myöhemmin, mutta kyllä hänestä kuulee melko nopeasti, ettei kyse ole äidinkielestä. Sääli.

      Ja juu, Marcel on symppis nimi. Istuisi ihan kohtuullisesti suomalaiseenkin suuhun, vaikka siinä tuo vierasperäiseltä kalskahtava c onkin.

      Poista
    4. @Sissi: Aika järkyttävää, jos Suomessakin vielä kehotetaan vanhempia puhumaan lapselle suomea, ellei se ole vanhempien äidinkieli. Siinä tehdään karhunpalvelus sekä lapsen suomelle että sen vanhempien äidinkielen oppimiselle.

      Totta, että kieliä kuolee. Ovathan suomensukuisetkin kielet häviämässä Suomen itärajan takana. Tässä Ranskan tapauksessa vaan jotenkin kuohuttaa tämä useiden alkujaan todella elinvoimaisten kielien aktiivinen tappaminen, joka yhä tänäänkin lakaistaan maton alle. Ja samaan aikaan Ranska hehkuttaa olevansa vapauden puolesta ja sortoa vastaan, vaikka harjoitetaan varsinaista kolonialismipolitiikkaa ihan omalla mantereellakin. :P

      Kaksi/monikielisten lasten kasvattaminen on varmasti haastavaa. Tunnen/tiedän useita esimerkkejä täältä, joissa lapset ovat viimeistään teini-iässä kieltäytyneet puhumasta suomea, kun se on heistä niin noloa... Pitäisi löytää jostain vahvoja siteitä Suomeen ja suomalaisiin, niin että lapsi oivaltaa, ettei se suomi ole vain joku suomalaisen vanhemman oma hobittikieli. Ja tietysti ylipäänsä siksikin, että lapsi kuulisi monenmoista suomen kieltä. Ei ole helppoa. :)

      Poista
    5. Mun on kyllä pakko tarkentaa tuohon, että Suomessa kyllä kehoitetaan jokaista vanhempaa puhumaan OMAA äidinkieltään lapselle, oli se sitten suomi, ruotsi, saame, somali tai jokin muu. Nykyään ymmärretään, että oman äidinkielen vahva osaaminen on pohja vieraiden kielten oppimiselle, ja siksi myös peruskoulussa annetaan 2 viikkotuntia oman äidinkielen opetusta (kun joku minimiryhmä tulee täyteen). Maahanmuuttajalapset oppivat suomea päiväkodissa, viimeistään eskarissa ja koulussa on myös hyvät suomi toisena kielenä -tunnit tarjolla kaikille tarvitseville (toisin kuin täällä Hollannissa).

      Poista
    6. Näin mäkin olen ymmärtänyt, että Suomessa yleisenä "politiikkana" on tukea oman äidinkielen kehitystä, mikä se äidinkieli ikinä onkaan. Käsitin tuosta Sissin viestistä, että hänellä olisi päinvastaisia käytännön kokemuksia.

      Poista
  4. Tämä on todella mielenkiintoinen postaus. Tulee lisää pitkiä vuodatuksia aiheesta. Ranska on tunnettu tuosta "tiukkapipoisuudestaan".

    Mie puhun serkkujen kanssa karjalan kieltä, naapurien kanssa mää kylä pruukaan puhua satkunnan murretta, virastoissa yleiskieltä, tuttujen kanssa änkytän kahdella kielellä, töissä virheetöntä saksaa ja välillä Pfalzin murretta.

    Lapseni osaavat neljää kieltä (saksa, ranska, englanti, suomi), mutta eivätpuhu minun kanssani Pfalzin murretta. Me ollaan sitten visiin hiukan vinksahtaneita, kun nuorin tytär halusi opiskella indogermanistiikkaa Berliinissä maisteriksi asti, muttei tainnut olla yliopistossa tarjolla niitten 9-10 kielen joukossa tuota oksitaania. Puute selittyy sillä, että kukaan dosentti ei von Humbold-yliopistossa sitä osaa. Puute selittyy sillä, että Ranskan yliopistoissakaan sitä ei voi opiskella ja tutkintoja suorittaa.

    Eräs ranskalainen tuttavani puhuu vanhempiensa kanssa Elsassin murretta, sisarustensa kanssa ranskaa, töissä, suomalaisen vaimonsa ja lastensa kanssa saksaa.
    Minä niin tykään hänen pehmeistä(ranskalaisista) vokaaleistaan saksan kielessä.Euroopan kulttuurin rikkaus on sen kielissä. Böö, kaikille, jotka yrittävät hehkuttaa englantia jonkinlaiseksi "maailman yleiskieleksi".

    Muuten nykyään kaikilla koululaisilla on oltava ekaluokalta asti portfolio oppimistaan vieraista kielistä ja muunmaalaisilla kielipassi.
    Olen tavallaan erikoistunut alakoulussa opettamaan saksaa vieraana kielenä kuten kaikenlaista muutakin tukiopetusta. Niin, meitä varoitettiin vielä 1970-luvulla "puolikielisyydestä", mutta me pidimme päämme.Päin vastoin kielillä on transferia. Voisin puhua enemmänkin noista aivojen kielikeskuksista.

    Ajat ovat muuttuneet. Monsieur Sarkozy on vielä sitä "vanhaa aikaa", koska hänellä on kai omat kompleksinsa kansallisesta identiteetistään ja unkarilaisesta taustastaan. Joo, eihän saamelaisilla ole vähemmän suomalainen identiteetti, vaikka opiskelevat saamen kielellä.

    Kiva, että miehesi harrastaa oksitaniaa.Tästä tulee vielä mieleeni Sofi Oksasen kirja "Puhdistus", missä mummo oli maanpaossa opettanut tyttärentyttärelleen eestiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, tämä on aihe, joka synnyttää vuodatuksia. Kuten huomaat, myös omat vastaukseni ovat varsinaisia vuodatuksia. :D

      Oksitaania voi käsittääkseni opiskella nykyään yliopistotasolla ainakin Montpellier'ssä ja Toulousessa, ilmeisesti ainakin maisteritasolle? Sen tarkempaan en näitä opintolinjoja tunne, mutta periaatteessa tuo on hyvä uutinen kielen säilymisen kannalta.

      Olen ihan samaa mieltä tuosta Sarkozyn ajattelun vanhakantaisuudesta. Maailmalla on lukuisia esimerkkejä siitä, että monikielisellä valtiolla voi olla voimakas kansallinen identiteetti - vaikkapa esimerkiksi Suomi. Ehkäpä Sarkozyn pelkona oli, että jos yhdelle vähemmistökielelle antaa myönnytyksiä, pitää antaa muillekin, ja hetken kuluttua baskien ja korsikalaisten separatistiliikkeet vaativat itsenäisyyttä? En tiedä.

      Poista

Kiitos kommentistasi. Kommentit ovat tämän blogin suola. Ja pippuri. Ja sokeri.