Lutetia

Jokainen Stephen Kingin tuotantoon tutustunut tietää, että vanhat hotellit ovat mystisiä paikkoja, joilla on tuhansia tarinoita kerrottavanaan. Jos Pariisin arviolta parintuhannen hotellin seinillä olisi korvien lisäksi suu, pulinaa riittäisi.

Osalla hotelleista tarinat olisivat muita kiinnostavampia. Ja kaikkein kiehtovimpien - ja kammottavimpien - joukossa olisivat Lutetian kertomukset.

Kuva: Ottavi Alain

Art deco -tyylinen hotelli Lutetia valmistui 1910, mutta sen tarina sai alkunsa jo 1800-luvun puolella. Hotelli-idean äiti oli läheisen Le Bon Marché -tavaratalon omistajatar, anteliaisuutensa ohella mahtavista bisneskyvyistään tunnettu madame Boucicaut, joka kaavaili hotellista majoituspaikkaa tavaratalonsa tärkeille asiakkaille.

Kuva: LPLT

Montparnassen ja Saint Germain des Prés'n kortteleiden tuntumassa sijaitsevan Lutetian maine kasvoi sitä mukaa, mitä trendikkäämpi Seinen vasemmasta rannasta muodostui. Varsinainen kukoistuskausi ajoittui sotienväliseen aikaan. Hotellissa majoittui tuolloin taide- ja kulttuurielämän suuruuksia, kuten Matisse, James Joyce, Samuel Beckett, Josephine Baker lukuisine lapsineen ja Antoine Saint-Exupéry vaimoineen. Picasso sai Lutetiassa asuessaan tiedon ystävänsä Apollinairen kuolemasta. Tarina kertoo hänen istuneen pitkään hievahtamatta paikallaan, ja jatkaneen sitten omakuvansa maalaamista.

Kuva: Gary Bembridge

Toisen maailmansodan syttyessä syksyllä 1939 Lutetian kultturelli maine houkutteli hotellin suojiin taide-elämää edustaneita pakolaisia. Natsit kuitenkin miehittivät Pariisin kesäkuussa 1940 ja ottivat Lutetian käyttöönsä heti seuraavana päivänä. Osa hotellissa asuneista pakolaisista ehti paeta, osa joutui natsien vangiksi. Itse hotellirakennus päätyi natsien tiedustelupalvelu Abwehrin käyttöön. Taiteilijoiden sijaan hotellissa majoitettiin, ruokittiin ja viihdytettiin nyt natsiupseereita. Ja kuulusteltiin vastarintaliikkeeseen kuuluviksi epäiltyjä.

Kuva: Gary Bembridge

Kun Pariisi viimein vapautettiin natsimiehityksestä vuonna 1944, hotellin omistajan edellytettiin osoittavan tukeaan vastarintaliikkeelle antamalla hotellin sen käyttöön. Niinpä hotellissa majoitettiin keskitysleiriltä vapautettuja vankeja. Puolalaissyntyinen ranskanjuutalainen, Sabine Zlatin, joka oli menettänyt läheisiään keskitysleireillä ja välttänyt itse täpärästi kuoleman natsien käsissä, järjesteli hotellista käsin sodan tuoksinassa toisistaan eroon joutuneita perheitä takaisin yhteen.

Jonkinlainen ympyrä sulkeutui, kun hotelli päätyi 100-vuotisjuhlavuonnaan juutalaismiljonääri Alfred Akirovin omistukseen. Merkityksellistä tai ei, Pariisin muut legendaariset luksushotellit Ritzistä Crilloniin ovatkin vähiin päin arabiomistuksessa.



Hotelli Lutetiassa osataan muuten näppärästi hyödyntää markkinoinnissa niin kiehtovaa menneisyyttä kuin uutta mediaa. Hotellista ja sen ympäristöstä kerrotaan nimittäin pieniä anekdootteja Le Discret -blogissa, jonka mystistä kirjoittajaa on esitelty lukuisissa muissa blogeissa.

Pieni markkinointi taitaakin olla tarpeen, sillä hotellin saamat asiakasarviot esimerkiksi Booking.comissa ja Tripadvisorissa eivät ole pelkästään ylistäviä. Nihkeän asiakaspalvelun ohella hotellia moititaan nuhjuisen kuluneista tiloista. Ei tosin enää pitkään, sillä hotelli suljetaan peruskorjausten vuoksi ensi keväänä peräti kolmeksi vuodeksi. Työntekijät ovat ehkä syystäkin huolissaan palkkojensa ja työpaikkojensa puolesta. Ja Ranskassa kun ollaan, huolta on ilmaistu viimeksi lokakuun lopulla lakkojen ja mielenosoitusten voimin (katso video Youtubessa).



Eräs Lutetian vaiheikkaan historian koskettavimmista tarinoista lienee kuitenkin tapahtunut viime viikolla, kun 60 vuotta yhdessä olleeet Georgette ja Bernard löytyivät hotellihuoneestaan menehtyneinä, toisiaan yhä kädestä pitäen.

Georgette ja Bernard olivat 86-vuotias pariskunta, jotka olivat kohdanneet opiskeluaikoinaan Bordeaux'ssa sodan jälkeisinä vuosina ja rakastaneet toisiaan syvästi siitä pitäen. Pariskunnan poika kertoi vanhempiensa pelänneen eroa ja toisaalta riippuvuutta hoitajista enemmän kuin kuolemaa. Toisen osapuolen sairastuttua he sitten päätyivät yhteisitsemurhaan. Jäähyväiskirjeessä pariskunta kirjoitti oikeudestaan "lempeään kuolemaan". 

Kaunista ja romanttista vaiko vain kammottavaa ja surullista? Ranskassa tapahtuma joka tapauksessa kiihdytti keskustelua eutanasiasta ja vanhusten itsemurhista.

Kuten arvata saattaa, Georgette ja Bernard eivät päätyneet juuri Lutetiaan sattumalta. Hotelli oli erityisesti Georgettelle rakas paikka, sillä juuri siellä hän kohtasi uudelleen sodan jälkeen natsien vangiksi vuosiksi joutuneen isänsä.

---

Hôtel Lutetia
45, boulevard Raspail
Metro: Sèvres-Babylone

Pariisilaiset ravintolassa

Minulta kysellään aina silloin tällöin suosituksia pariisilaisravintoloista. Ja mikäs siinä. Pariisilaiskuppiloiden kiertely on minulle melkein harrastus ja tykkään kyllä suositella paikkoja erityisesti erikoistarpeisiin (Haluatko nauttia romanttista hääpäiväillallista juron äijänkörilään kanssa 15. kaupunginosassa? Tai tavata Maailma kylässä -festareilla viihtyviä kavereita vuosien takaa brunssin äärellä? Käydä leivoskahvilla fiinin täti-ihmisen kanssa?). 

Sen sijaan eräs suosikki-inhokeistani on peripariisilainen tapa julistaa "Pariisin parhaita" paikkoja. Siis tähän tapaan:

"Näätsä ton leipomon? Siellä on Pariisin parhaat croissantit!" 
"Hei mennään tonne. Siellä on Pariisin paras kaakao. Muita ei kannata maistaakaan."

Koska jos nyt ollaan ihan tosikkoja rehellisiä, Pariisissa on lähes 30 000 ravintolaa. Todellisuudessa siinä saisi hassata koko ihmisiän, jos haluaisi niistä katsastaa edes pintapuolisesti edes suurimman osan. Ja sittenkin se parhaus olisi vain kyseisen tyypin korvien välissä ja naapurin näkökulma asiaan voisi olla aivan toinen.

Lisäkeruokia pariisilaisessa korealaisravintolassa, joka ei keskinkertaisuutensa vuoksi ansaitse tulla mainituksi nimeltä tässä blogissa. Enkä ihan totta puhuakseni sitä nimeä enää muistakaan...

Minua ette siis kuule mainostamassa Pariisin parasta hampurilaista/pizzaa/äyriäisravintolaa/leipomoa. Sellaista ei nimittäin olekaan. Pariisin - tai minkä tahansa miljoonakaupungin - viehätys on juuri siinä, että huippupaikkoja on niin paljon, että testattavaa riittää aina, eikä lopullista voittajaa voi koskaan julistaa. Ja sitten taas toisaalta löytyy niitä ihania kantapaikkoja, joissa ruoka ei ehkä ansaitse Michelin-tähtiä, mutta tunnelma, henkilökunta ja muut asiakkaat houkuttelevat palaamaan kerta toisensa jälkeen.

Meillä on joskus todistettavasti tehty myös kotiruokaa. Tässä avokadopastaa, jota tosin en kyllä itse tehnyt...

Jotta tämmöisiä ajatuksia pyörähti mielessä, kun löysin Nomao-sivustolta nippelitilastotiivistelmän pariisilaisten suhteesta ulkona syömiseen. Ja koska ulkona syöminen on jotain, mikä kuuluu sekä pariisilaiseen arkeen että matkailijoiden Pariisi-kokemuksiin, niin innostuinpa jakamaan pari nippeliä blogiinkin. Ynnä pari sopivaa ravintolasuositusta.

Miksi pariisilainen syö ulkona?

1. "Se on tyylikästä."
No tietysti. Tyyli ennen kaikkea, kun Pariisissa ollaan. Tosin kotiruoka taitaa Pariisissakin olla enemmän chic kuin Le McDo':n hampurilaisateriat.
- Alain Ducasse au Plaza Athénee

2. "Se on esteettinen elämys. (Kaunis sisustus, kauniita asiakkaita, kaunis henkilökunta)"
Tämä kaiketi liittyy tuohon ykköskohdan tyylikkyyteen. Mutta olen kyllä samaa mieltä, tunnelman ohella ulkoiset puitteet ovat minullekin vähintään sen puoli ruokaa.
- Le Schmuck(6. kauppunginosa)

3. "Pääsee näkemään ihmisiä."
Ihmisbongaus on minusta kätevintä aurinkolasit silmillä katukahvilan terassilla, mutta kai se sitten onnistuu myös ruokaravintolassa seuralaisen olan yli.
- Rosa Bonheur (19. kaupunginosa)
- Les Philosophes (4. kaupunginosa) 

4. "Pääsee näyttäytymään ihmisille."
Tämä vaatinee korttelikuppilan sijaan puitteeksi trendiravintolan. Itse olen parempi näkijänä kuin näyttäytyjänä, mutta parhaat bongaukset pääsee tietysti tekemään ns. näyttäytymispaikoissa. Ainakin jos bongauksia arvottaa julkkisasteen perusteella.
- L'Avenue (8. kaupunginosa)

5. "Ei tarvitse tehdä itse ruokaa."  
Tosi pariisilainen on tietysti arkena aiiivan liian kiireinen ruoanlaittoon. Varsinkin kun raaka-aineetkin pitäisi hakea tuottajilta ja erikoisliikkeistä. 
- Ellei edes Picardiin ehdi eineksiä tai muita pakasteita noutamaan, niin aina voi poiketa Mäkkärin sijaan belgialaisena syntyneeseen, mutta sittemmin ranskalaistuneeseen Quickiin.

6. "Ja tietysti joskus ulkona syödään myös hyvän ruoan vuoksi." 
Sillä toisin kuin joillain satunnaisilla suomalaisilla keskustelupalstoilla joskus näkee väitettävän, kyllä Pariisissakin saa herkullista ruokaa, jopa ihan inhimilliseen hintaan.
- Pariisin 50 parasta ateriaa Timeoutin mukaan.

Chéri-Chérien ankkahampurilainen

Mikä on pariisilaisten lempiruokaa? 

Äkkiseltään voisi kuvitella, että pariisilaiset nautiskelisivat mieluiten fiinisti ankanrintaa tai mereneläviä tai etanoita tai edes sammakonreisiä. Vaan ei, ainakin nettihakujen perusteella pariisilaisten toiveruokalistat näyttävät aika pikaruokahenkisiltä, elleivät suorastaan jenkkihapatuksellisilta:

1. pizza (Jotain ne italialaisetkin osaavat. Pariisilaisen pizzan päälle ei muuten kylvetä suomalaisittain kilosti oreganoa, vaan tulista öljykastiketta.)

2. le cheesecake [lö tsiskɛk] (Näin menee ulkomainen hapatus kotimaisten leivonnaisten edelle Pariisissakin. Tilausta ei muuten sitten välttämättä ymmärretä, jos juustokakun ääntää liian anglosaksisesti. Huomaa siis oikea ääntämys ranskalaisittain.)

3. hampurilainen (Huom. Pariisilaiset eivät syö hampurilaistaan välttämättä pikaruokana, vaan ns. gourmet-versiot ovat erittäin suosittuja.)

4. tartar-pihvi (Pitihän sitä raakaa lihaakin listalle saada.)

5. paella (Tämä oli minulle vähän yllätys, espanjalaisesta keittiöstä olisin veikannut listalle pikemminkin tapaksia.)

Un café et un peu de cheesecake chez Martine's.

Pariisilaisten suosikki plussat ja miinukset

 

Mistä pariisilaiset sitten kiittivät tai moittivat ravintoloita? Tässä listataan pariisilaisten useimmin ravintola-arvioissaan käyttämät plussat ja miinukset:

 

+ Hyvä ruoka
+ Kohtuulliset hinnat
+ Runsaat annokset
+ Mukava/toimiva asiakaspalvelu
+ Kodikas ympäristö/tunnelma

- Hidas palvelu
- Kylmä vastaanotto
- Lyhyt ruokalista
- Meluisa ruokasali
- Keskinkertainen ruoka

Tätä kissa ostaisi.

Loppuun vielä pari ravintolahakusivustovinkkiä:

Nomao.fr
- Ravintoloita ja muita. Hakutoiminto ja koko sivusto vähän kömpelö, mutta plussaa sadoista asiakasarvioista. Saisivat tosin olla sanallisia, eivätkä vain tähtiä.

Yelp.fr
- Yelp on yksi kätevimmistä ja kattavimmista asiakasarviosivustoista. Kullekin kohteelle on jaettu sekä tähtiä että sanallisia arvioita. Mitä suositumpi kohde, sen enemmän tarjolla on myös englanninkielisiä arvioita.

Tripadvisor
- Tripadvisor on varmasti monelle tuttu. Pariisin ravintolahauissa palvelun ongelma on lähinnä se, että sinne ovat siivilöityneet ne vakiintuneet ja turistien suosimat kohteet. Nousevia tähtiä ja uusia paikallisten suosikkeja täältä on aika turha etsiä.
 
L'internaute.com
- Kukin ravintola on esitelty lyhyesti, mutta tarjolla on lisäksi asiakasarvioita sekä sanallisesti että tähtinä. Tähtiä jaetaan lisäksi sisustuksen, hintalaatu-suhteen, asiakaspalvelun, tunnelman ja ruoan laadun perusteella. Valitettavasti sivusto on tarjolla vain ranskaksi.

Petit Futé
- Petit Futé on eräänlainen ranskalaisversio suomalaisille tutummasta löynli plänetistä. Aikansa kaiveltuaan hieman sekavalta sivustolta saattaa löytää ravintolaesittelyn, Petit Futé -oppaan oman pisteytyksen sekä asiakasarvioita niin sanallisesti kuin tähdin hymiöin.

The Fork   
La Fourchette
Melko kattavalta ravintolavaraussivustolta löytyy kohtalaisen toimiva hakutoiminto, asiakasarvioita, valokuvia ja joskus jopa ihan kiinnostavia tarjouksia. Jonkun verran sivustoa käyttäneenä sanoisin, että varauspalvelu toimii yleensä ihan kohtalaisesti, mutta jos pöytä on ihan ehdottomasti saatava tiettyyn aikaan tiettynä iltana, soittaisin varmasti varmuudeksi vielä perään.

Où bruncher
Brunsseihin keskittynyt sivusto, jossa sopivia pariisilaisbrunsseja voi haravoida mm. sijainnin, hinnan ja brunssityypin perusteella. Sivuston omien esittelyjen ja arvioiden lisäksi jonkun verran asiakasarvioita ja varauspalvelu.

Timeout Paris
Melko kattavasti ravintolaesittelyjä. Timeout tuntuu usein antavan pisteensä vähän yläkanttiin ja aika harvasta ravintolasta on tarjolla asiakasarvioita, joten suosittelen vilkaisemaan tietyn ravintolan arvioita muiltakin sivustoilta ennen kuin lähtee kyseiseen syöttölään rahojaan hassaamaan.

Le Fooding
Le Foodingissa ei ole asiakasarvioita, mutta opas on sen verran trendikäs, että pakkohan se oli vielä mainita. Nettiversiossa on käytettävissä melko toimiva haku, jonka avulla voi hakea erityyppisiä ruokapaikkoja vaikkapa lähimmän metroaseman perusteella. Hieman bobon, mutta konstailemattomia hyvän ruoan paikkoja haravoivan Le Foodingin toimintaperiaatteista voi lukaista lisää vaikkapa Wikipediasta.

Murhamysteeri Pariisin metrosta

Halloweenin kunniaksi murhamysteeri vuosikymmenten takaa. Kyse on ensimmäisestä murhasta Pariisin metrossa.

On toukokuinen sunnuntai vuonna 1937. Pariisin metrolinjalla 8 sijaitsevan Porte Doréen metroasemalla ensimmäisen luokan vaunuun nousee kuusi matkustajaa. Vaunussa on heitä ennen vain yksi matkustaja: punahiuksinen nuori nainen, joka on pukeutunut vihreään leninkiin. Neito näytti torkkuvan valkoinen hattu silmillään.

Pariisin metro 1930-luvulta.

Metron nytkähtäessä liikkeelle nainen tuupertuu yllättäen metron lattialle. Eräs vaunuun nousseista sattuu olemaan lääkäri, ja hän kiirehtii auttamaan naista. Kauhukseen hän huomaa, että naisen kaulaan on isketty puukko. Uhri on vielä hengissä, mutta menehtyy ambulanssissa matkalla sairaalaan tajuihinsa tulematta.

Murhamysteeri hämmensi tutkijoita. Metro oli lähtenyt Porte de Charentonin päätepysäkiltä, jolta uhrinkin oli siis täytynyt kyytiin nousta, kello 18.27 ja metro saapui Porte Doréen asemalle kello 18.28. Nuori uhri ehti siis istua metrossa vain noin minuutin. Matkustajat molemmissa murhavaunua ympäröivissä vaunuissa vannoivat, ettei kukaan ole yrittänyt pyrkiä vaunuihin asemien välillä. Murhaajan on täytynyt tehdä verityönsä salamannopeasti näiden kahden metroaseman välillä ja poistua vielä liikkeellä olleesta vaunusta jalan. 

Murhaajan löytääkseen tutkijat ryhtyvät selvittämään uhrin taustoja. 

Laetitia Toureaux

Paljastuu, että uhri on nimeltään Laetitia Toureaux. Aostanlaaksossa Italiassa vuonna 1907 syntynyt Laetitia oli muuttanut perheineen Ranskaan ja mennyt sittemmin naimisiin ranskalaisen miehen kanssa. Mies kuitenkin kuoli neljän avioliittovuoden jälkeen.

Lähipiiri kuvaili Laetitiaa diskreetiksi, jopa salamyhkäiseksi. Työtoverit tehtaalta kuvasivat Laetitiaa ensin auttavaiseksi mallityöläiseksi. Tarkemmissa tutkimuksissa kävi kuitenkin ilmi, että Laetitia myös vakoili kollegoitaan ja toimi ilmiantajana työnantajansa laskuun. Vapaa-ajallaan kaunis Laetitia viihtyi tanssisaleilla ja baareissa, mutta sen lisäksi hän teki töitä myös italialaisyhteyksistä tunnetulle yksityisetsivätoimistolle. Murhahetkellä Laetitialla oli rakastajia kaksin kappalein. Molemmat olivat sotilaita valtion turvallisuuden kannalta keskeisissä kohteissa, toinen Toulonissa, toinen Maginot-linjalla.

Mistä oli siis kyse? Laetitian paljastaman työtoverin kostosta? Mustasukkaisuussurmasta? Vai oliko Laetitia kenties synnyinmaansa Italian leivissä toimiva vakoilija, joka koettiin turvallisuusuhaksi Ranskalle?

Vuosikymmenien ajan Pariisin metron murhamysteerin tutkimukset herättivät enemmän kysymyksiä kuin tarjosivat vastauksia.

Uusi Charenton Écoles -asema avattiin linjalle 8 muutama vuosi murhatapauksen jälkeen. Kuva noin vuodelta 1940.

Eräs mahdollinen ratkaisu saapui poliisille viimein vuonna 1962. Poliisi sai tuolloin nimettömän tunnustuksen kirjeen muodossa. Perpignanilaiseksi lääkäriksi itsensä esittelevä anonyymi tunnustaja aloitti kirjeensä seuraavasti:

"Herra komissaario,
En tiedä saatteko tämän kirjeen. Ehkä se ennen sitä heitetään hullun tekosina roskiin, ja niin olisi ehkä parasta. Muistatte ehkä Laetitia Toureaux'n murhan, joka tapahtui Porte de Charentonissa, metrossa, 16. toukokuuta 1937. Minä olen Laetitia Toureaux'n murhaaja."

Kirjeessään anonyymi kuvasi olleensa tapahtuma-aikaan nuori ja komea. Vastikään Perpignanista Pariisiin saapuneen opiskelijan leveä maalaismurre aiheutti kuitenkin nuorissa pariisilaisneitosissa lähinnä ivallista riemua. Tunnustaja kirjoitti kohdanneensa Laetitian Pariisin yöelämässä ja rakastuneensa tähän päätäpahkaa. Pari tapasi joitain kertoja, mutta Laetitia kohteli tunnustajaa lähinnä äidillisesti. Intohimoisen rakastunut nuori mies ei kestänyt sitä, että joutui jakamaan Laetitian muiden miesten kanssa.

Kohua herättäneestä murhamysteeristä on kirjoitettu mm. tämä kirja.

Tunnustuksessaan mies kertoo hankkineensa käsiinsä pelastushenkilöstölle tarkoitetun erikoisavaimen, jonka avulla hän kulki vaunusta toiseen. Vaunun vaihto onnistui muilta matkustajilta huomaamatta tavallisten matkustajien noustessa ja laskeutuessa asemalla.

Emme luultavasti koskaan saa tietää, onko kyseinen kirje totta vai hullun hourailuja. Kaunis Laetitia Yolanda Toureaux on joka tapauksessa haudattu perheensä hautaan Thiais'n hautausmaalle Pariisin esikaupunkialueelle. 

Ja tarina kertoo, että yksinäisen punahiuksisen neidon voi nähdä vaeltamassa yhä Pariisin metron käytävillä, Porte de Charentonin tienoilla...

Porte de Charentonin metroasema nykyään. Kuva: Greenski

Lähteinä mm. L'express, Paris unplugged ja Paris zigzag

The Parisianer

Pariisilaiset eivät varmaan koskaan tätä ääneen myöntäisi, mutta epäilen heidän olevan salaa kateellisia newyorkilaisille. Viinistä, tupakansavusta, katukahviloista ja ylimielisen snobista asenteesta huolimatta pariisilaiset eivät ehkä asukaan siinä kaikkein cooleimmassa metropolissa.

New York vilahtelee Pariisissa siellä täällä. Konseptimyymälä Mercissä oli hiljattain MoMa-teemaviikot. Pariisilaiset haluavat noutaa lounaansa newyorkilaisittain food truckista. Éclairien tai macaronien sijaan maistuukin les cupcakes. Iänikuisen täytetyn patongin sijaan täytetty bagel. New York -henkisyys on vuodesta toiseen trendikästä sisustuksessa. Kahteen kaupunkiin rakastunut Vahram Muratyan teki kirjaksi asti ulottuneen taideprojektin, jossa New Yorkin ja Pariisin erot ja yhtäläisyydet korostuivat.

Oli vain ajan kysymys, milloin The New Yorker suorastaan ikonisine kansikuvineen päätyy pariisilaisten New York -fanien kynsiin.

Projektin nimi on The Parisianer, ja sen verkkosivuilla projektin ydinajatusta kuvataan seuraavaasti:

"Kuvittele pariisilainen aikakauslehti, The Parisianer. Miltä näyttäisivät sen kannet ja millaisia tarinoita se kertoisi Pariisista? Tämän kuvitteellisen lehden kansikuvien kautta 100 taiteilijaa ilmaisee käsityksensä Pariisista. Taiteilijoiden näkemykset vaihtelevat runollisesta pisteliääseen ja humoristisesta realistiseen."

Kun newyorkilainen cool yhdistyy pariisilaiseen chic:iin, lopputulos ei voi olla kuin onnistunut.

Mm. Pariisin kaupungin tukemaan projektiin kerätään myös varoja joukkorahoituksen keinoin. Työt esitellään 20. - 23.12.2013 näyttelyssä Cité des Arts de Paris'ssa, ja niistä julkaistaan kirja.

Lisää kuvia kurkisteltavissa mm. Ranskan Ellen sivuilla, projektin Facebook-sivuilla tai projektin verkkosivuilla. 

Fransujen Fantasiat eli Ken on heistä kaikkein kaunein?

Makuasioita ja stereotypioitahan nämä, mutta minusta ranskalaiset ovat kyllä noin ulkonäöllisesti yksi maailman viehättävimmistä kansakunnista. Niin miehet kuin naisetkin. Siksi oli mielenkiintoista lueskella Opinion Matters -instituutilla teetettyä kyselytutkimusta, jossa mitattiin, keitä ranskalaisia ranskalaiset itse pitävät kaikkein vetävimpänä.

Oli hauska huomata, että parikymppiset silikonibimbot tai muskelimiehet eivät ranskalaisten fantasioissa juuri juhli, heihin puree näköjään pikemminkin nelikymppisten elämäkokemuksen myötä hankittu charmi.

Naiset:

5. Vanessa Paradis

No totta kai ihana nelikymppinen Vanessa kuuluu tälle listalle hammasrakoineen, hentoisine vartaloineen ja hunajaisine äänineen. Johnny Depp on kyllä ääliöiden ääliö.

Vanessa Paradis vuonna 2010. Kuva: Baptiste Roussel

5. Karine Le Marchand

Vanessan kanssa jaetulle vitossijalle nousi burundilais-ranskalaiseen perheeseen 45 vuotta sitten syntynyt Karine. Hän aloitti uransa mallina, mutta on viime vuodet toiminut tv-juontajana. Viime vuosina Karinea on työllistänyt erityisesti paikallinen versio Maajussille morsian -tosi-tv-sarjasta, jonka promokuvissa hän alla virnistelee.

Karine Le Marchand

4. Carole Bouquet

Ikinuori 56-vuotias Bouquet pyörii yhä ranskalaisten päiväunissa. Jännää kyllä, ketjussa polttanu Bouquet näytti minusta jo parikymppisenä Bond-tyttönä 1970-luvulla vähintään vuosikymmentä vanhemmalta. Minusta tämä on aika yleinen ilmiö ranskattarilla: nuorena he eivät ole välttämättä erityisen viehättäviä, mutta heidän charminsa jalostuu vuosikymmenten saatossa kuin vuosikertaviinillä konsanaan.

Carole Bouquet vuonna 2012. Kuva: Frantogian

3. Marion Cotillard

38-vuotias Cotillard taitaa olla kansainväliselle elokuvayleisölle tutuin Inceptionista ja erityisesti Pariisin varpunen -elokuvasta, jossa hän näytteli Edith Piafia Oscarin arvoisesti. Cotillard on kyllä karismaattinen ja vaikuttava, mutta minusta hän on syystä tai toisesta pikemminkin pelottava kuin ihana.

Marion Cotillard vuonna 2010. Kuva: Ninha Morandini

2. Jenifer Bartoli 

Star Academy -tosi-tv-laulukisasta kuuluisuuteen ponnistanut ja sittemmin mm. Ranskan The Voicea tuomaroinut Jenifer on kohta 31-vuotias laulajatar ja minusta ehkä listauksen klassisesti kaunein neitonen. Tosin minusta hän oli viehättävämpi ennen sitä mystistä ilmiötä, joka mm. hänen nenälleen tapahtui. Jenifer itse kieltää tiukasti olleensa kauneusleikkauksissa, mutta kukin voi arvioida kuvia esim. täältä. 

Jenifer vuonna 2013. Kuva: G. Garitan

1. Sophie Marceau

Voilà, ranskalaisten päiväunien kohde numero yksi on 46-vuotias näyttelijätär Sophie Marceau, jonka vilahti 1990-luvulla mm. Bond-tyttönä ja Braveheart-elokuvassa. Sophien vuosikymmeniä jatkunut suosio ei tunnu laantuvan. Kuten joku saattaa muistaa, hänet valittiin myös hiljattain 3. suosituimmaksi ranskalaiseksi.

Sophie Marceau vuonna 2007. Kuva: Andrey Lunin

Miehet:

5. Gad Elmaleh

Elmaleh on 42-vuotias marokkolaissyntyinen koomikko, joka Marceaun tavoin pärjäsi hyvin suosituinta ranskalaista äänestettäessä. Liekö Elmalehin salaisuutena terävä huumorintaju vai pistävänsiniset silmät, mutta ainakin hänen vetovoimansa on riittänyt Monacon Charlotte Casiraghin lapsen isäksi asti.

Gad Elmaleh vuonna 2011. Kuva: Grégory Bellemont

4. Vincent Cassel

46-vuotias näyttelijä Vincent Cassel ei sinisistä silmistään huolimatta ole kyllä minusta millään tapaa komea, pikemminkin rujo. Vetovoimainen hän kyllä on, eipä eräs maailman kauneimmista naisista olisi kai muuten hänen kanssaan naimisiin mennyt ja lapsia hankkinut.

Vincent Cassel vuonna 2010. Kuva: Rochus Wolff

3. Tony Parker

Pitkille monimiljönääriurheilijoille riittää varmasti ottajia. Esim. Tony Parker kelpasi Eva Longorialle, kunnes jäi kiinni vehkeilystä muiden naisten kanssa Evan siron selän takana. Ranskassa kasvanut Parker on muuten syntynyt Belgiassa hollantilaiselle äidille ja amerikkalaiselle isälle, joten en nyt tiedä, edustaako hän varsinaisesti ranskalaista mieskauneutta.

Tony Parker vuonna 2010 silloisen vaimonsa Eva Longorian kanssa. Kuva: LGEPR

2. Jean Dujardin

41-vuotias Jean Dujardin nyt on ainakin klassisen komea mies, että sikäli ymmärrettävä valinta tälle listalle. Tosin olen jotenkin saanut hänestä julkisuudessa niin harmittoman hömelön vaikutelman, ettei hän kyllä ainakaan omiin päiväuniini mahtuisi. Varsinkaan, kun Dujardiniä on ylipäänsä mahdoton kuvitella ilman hänen pellavapäistä vaimoaan, Alexandra Lamya, joka tuntuu olevan aina siellä missä miehensäkin.

powered by Fotopedia

1. Guillaume Canet

Miesten ykkökseksi kipusi naisten kolmosen elämänkumppani, nelikymppinen Guillaume Canet. Eikä kyllä paha valinta millään muotoa. Jos Canet'n ja Cotillardin yhteiskemia kiinnostaa, kannattaa katsoa hieman erilainen rakkauselokuva, Rakasta jos uskallat (Jeux d'enfants). Elokuvan filmauksen aikoihin Canet tosin oli yhä naimisissa Diane Krugerin kanssa.

Guillaume Canet vuonna 2010. Kuva: Yann Caradec

Koska ranskalaiset ovat osittain väärässä ja minä täysin oikeassa, kerron teille, keitä kaikkia listalta minusta ehdottomasti puuttuu:

1. Huippumalli ja näyttelijätär Laetitia Casta, joka on toiminut mallina myös Ranskan symbolille Mariannelle. 

2. Leïla Bekhti, lähes kolmekymppinen, ihanan mustasilmäinen näyttelijätär, joka on syntynyt Pariisin esikaupunkialueella algerialaistaustaisille vanhemmille.

3. Améliesta tuttu Audrey Tautou, joka ei taida esittelyjä kaivata. Syystä tai toisesta Audrey ei muuten tunnu olevan erityisen suosittu tai rakastettu näyttelijätär Ranskassa (katso kommentteja hänestä ranskaksi esim. täällä).

4. Eva Green, kolmekymppinen ruotsalaisen hammaslääkärin ja ranskalaisen näyttelijätär-kirjailijattaren tytär, joka on minusta valkokankaalla yhtä pelottava kuin Marion Cotillard, mutta sen lisäksi vielä hurmaava.

5. Delphine Wespiser, vuoden 2012 Miss Ranska. Koska kyllähän tälle listalle piti joku parikymppinenkin saada. Ja Wespiser nyt on vaan piirteiltään klassisen kaunis.

Kunniamaininta: Hengästyttävän kaunis näyttelijätär Mélanie Laurent (jonka katse tosin on melkein yhtä pelottava kuin Eva Greenilla ja Marion Cotillardilla).

Syystä tai toisesta miesten listaa olikin huomattavasti vaikeampi laatia, mutta yritetään nyt, tasa-arvon nimissä...

1. Kolmekymppinen näyttelijä Cyril Descours on kaunis mies, jos siis sellaisesta herkän runollisesta miestyypistä pitää.

2. Lyonin jalkapallojoukkueessa pelaava Yoann Gourcuff on ainoa hyvä syy seurata ranskalaista potkupalloa. Tai potkupalloa ylipäänsä. Piste.

3. Melkein nelikymppinen Raphaël Haroche taitaa olla liiankin kaunis mies, jotta voisi olla vakavasti otettava laulaja tai lauluntekijä.

4. Uimari Camille Lacourt ei edusta omaa miesmakuani sitten ollenkaan, mutta onhan hän nyt ulkonäöltään kiistatta klassisen komea mies.

5. Klassisen komean ulkonäön lisäksi Harry Roselmack pääsee listalle rauhallisen karismaattisen olemuksensa ansiosta. Nelikymppinen Roselmack on toimittaja ja uutisankkuri.

Kunniamaininnat: Paikallisesta Top Chef -kisasta julkkiksiksi nousseet Norbert Tarayre & Jean Imbert ovat symppiksiä ja osaavat sitä paitsi laittaa ruokaa. Mitäpä muuta voisi tyttö toivoa?


Entäs siellä ruudun takana? Miltä oma listasi näyttäisi? Vai ovatko ranskalaiset sinun makuusi turhan rujoa kansaa?

---

Lähteitä: RTL, People Premier ja Pure people.

Raclettea ja kellarikoti

Kesähelteillä tekee mieli syödä kevyesti, mutta näin talven lähestyessä tarkenee taas pitkästä aikaa kaivaa raclette-vehkeet esille. Kuluneena viikonloppuna kävimme racletoimassa kaveripariskunnan luona.

Joo, keitettyjä perunoita ei oikeasti kuuluisi säilyttää kuumalla levyllä, mutta pysyvätpä näin pidempään lämpiminä. Ja niistä lähti hassu ääni.

Juusto sulaa.

Kohta kasvaa luusto.

Juustosulaa.

Juustot sulaa.

Ruokajuomaa ja höyryäviä patoja.

Ja loppuun pieni mutta pirteä kahvi.

Esitellään nyt vähän kavereiden kotiakin, jonka he hiljattain ovat itselleen kunnostaneet.

Sisäänkäynti on katutasossa, pienellä, somalla sisäpihalla. 

Buttes Chaumontin tuntumassa, 1800-luvulla rakennetussa talossa sijaitseva huoneisto oli pariskunnalle varsinainen löytö. Remontoitavaa riitti, mutta neliöhinta jäi perusteellisten kunnostustöidenkin jälkeen suhteellisen edulliseksi Pariisin ja alueen yleiseen hintatasoon nähden.

Katutason kerroksessa on avokeittiö ja olohuone sekä tilava kylpyhuone.

Yläkerta on viihtyisä ja moderni, mutta erityisen kiinnostava on asunnon kellarikerros, jonne on rakennettu makuuhuone ja lastenhuone.

Yläkerrasta tulevien portaiden alla on pieni kirjahylly. Huomaa myös aito ja alkuperäinen 1980-luvun Nintendo.

Kellarikerros ei ollut aikaisemmin asuinkäytössä, vaan ihan vain kellaritilana. Kaverimme halusivat luonnollisesti nekin neliöt hyötykäyttöön. Urakka oli iso, mutta lopputulos kyllä palkitsee harmaat hiukset.

Holvikaarikattoinen alakerta on kodikas kuin hobitin kolo.

Lastenhuoneen katossa kulkeva putki on koristeltu kukkasin.

Pirteänoranssi väriläikkä lastenhuoneessa.

No mutta kukas se siellä saapastelee?

Minä kävelin oviaukosta kumartumatta, mutta pitkän ihmisen kannattaa pitää varansa.

Kellari ei kuulemma ole erityisen kostea, vaikka niin voisi kuvitella. Päivisin nurkassa hyrrää silti kosteudenpoistin. 

Kiviseinän ikävä puoli on kuulemma ainoastaan vaalea pöly, jota se tuottaa. Huoltotoimenpiteenä seinät ja katot harjataan perusteellisesti noin kerran viikossa ja harjauksen nostattama pöly imuroidaan sitten pois.

Kippis ja kiitos!