Tunnustuksellista

Norjalaista päiväkirjaa pitävä Heli muisti mukavalla tunnustuksella:

Tunnustuksen säännöt:

1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka tunnustuksen myönsi.

2. Anna tunnustus viidelle (5) suosikkiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.

3. Kopioi post it -lappu ja liitä se blogiisi.

4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain post it -lapulla ja toivo, että omat lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.

Lempibloggaajia on tietysti hankalaa listailla tai asetella mihinkään järjestykseen. Esittelenpä siis epäjärjestyksessä tutustumisen arvoisia blogeja:

1. Vatsassa perhosia: Lumoavia tekstimaalauksia, jotka maistuvat yhtä aikaa arjelta ja unelta. 

2. Häivähdys purppuraa: Kauniita, kuvallisia yksityiskohtia arjesta.

3. Citykids in action: Sopivassa tasapainossa hattaraa ja elämänmakua, huumoria ja syötävän suloisia kuvia. 

4. Oivallus ja uskallus: Oivalluksia ja ajatuksia, milloin runoina, milloin  videolöytöinä.

5. Maailman metrossa: Amsterdamilaisen elämänmenon tarkastelua suomalaisen perheen vinkkelistä. (Piti tähän listaan edes yksi ulkosuomalaisblogi sentään lisätä... ;) )

Tuli tässä muuten mieleen, että suuri osa seuraamistani blogeista on naisten kirjoittamia. Onko miesten kirjoittamia blogeja vähemmän? Vai kirjoittavatko miehet eri asioista kuin naiset? Vai onko miesten tyyli erilainen kuin naisten?

Vähän samaa aihetta viistää Australian Sannabanana taannoisessa postauksessaan. Käykääpä veikkaamassa täällä, jos uskotte erottavanne tekstin perusteella kirjoittajan sukupuolen. Vastaukset saamme ensi keskiviikkona.

Huutelijat

Päivänä muutamana seisoskelin metrolaiturilla iltaruuhkan aikaan iPodiin ja ajatuksiini uppoutuneena, kun vastapäiselle laiturille saapui hieman rehvakkaan oloinen mies kitara selässään. Miehen huomio kiinnittyi välittömästi parikymppiseen nuoreen naiseen, joka lueskeli pokkaria yksikseen. 

"Ah mademoiselle! Olettepa hurmaava! Todella kaunis! Mitkä upeat hiukset! Oh la laaah..."

Aiheeseen liittymätön kuvitus Hollanden tunnetuksi tekemästä Tullesta ja lähiympäristöstä

Nuoren naisen ilmekään ei värähtänyt, vaan pokkarin sivut kääntyivät entiseen tahtiin. Aikansa yritettyään kitaramies luovutti ja istahti alas tuolille. Tuolloin pienen matkan päästä tilannetta seurannut nuorehko nainen purjehti paikalle huikean kiharaista afroaan ravistellen:

"Rahlala! Mitäs tämä nyt oli olevinaan? Miksi ette yritä iskeä minua? Enkö minä mielestänne ole kaunis? Mikäs minussa on sitten vikana?"

Kitaramiehen rehvakkuus oli tiessään. Kyyristellen hän mutisi jotain epäselvää kieltämättä näyttävän, käsillä raivokkaan naisellisesti huitovan neitosen edessä. Tässä vaiheessa metroni valitettavasti saapui ja tilanteen loppuratkaisu jäi minulta näkemättä.

Bock eli 15 cl:n olut. Minioluen tausta-ajatuksena kuulemma on, että voidaan rauhassa käydä yksillä tai kaksilla ja ajaa sitten vuoristoteitä takaisin kotiin. "Jos otat et aja" ei ole vielä(kään) ihan täysin iskostunut ranskalaiseen kulttuuriin.

Näiden huutelijoiden verbaaliakrobatiasta* on varmaan päässyt nauttimaan käytännössä jokainen (nuorehko) Ranskaan eksynyt nainen. Itse kärsin näistä erityisesti vaihtoaikana Bordeaux'ssa, mutta jonkin verran myös myöhemmin Pariisissa. Huutelut ovat kohdallani selvästi vähentyneet samaa vauhtia kuin madame on korvannut mademoisellea ihmisten puhutellessa minua. Olen ilmeisesti rupsahtanut aikuistunut. Tai sitten huutelijakarkoitusilmeeni (ns. v-mäinen mulkaisu) on jalostunut äärimmilleen ja toimii jo ennen huutelun alkamista.

Tämä v-mäinen mulkaisu on pitänyt kehittää, sillä tavallinen kohtelias "ei" ei näitä takiaispalloja hetkauta. Vielä vähemmän kaikenlaiset tekosyyt, kuten "minulla on mies ja kolme lasta", "olen lesbo" tai "en puhu ranskaa"- nämä kaikki vain innostavat tätä takiaispallotyyppiä. Tehokkainta on liimata kasvoille vihamielinen ilme ja ignoorata heidän olemassaolonsa.

Jos kuitenkin vahinko on jo käynyt ja olet joutunut keskusteluyhteyteen mainitunlaisen hyypiön kanssa, eräs kätevä ratkaisu paeta tilanteesta on antaa puhelinnumero. Kunhan se ei ole omasi. Klassinen vaihtoehto on keksiä joku numerosarja omasta päästä. Toinen vaihtoehto on hyödyntää radioasema Funradion palvelua, jonka ideana on antaa takiaiselle radioaseman puhelinnumero omana numerona. Kun tyyppi sitten soittaa numeroon, puhelu päätyy vastaajaan, jonne nämä ns. relou-tyypit** sitten jättävät usein varsin omalaatuisia viestejään. Parhaat soitetaan radiossa. Muutamia näytteitä voi kuunnella täällä. Osa tyypeistä on viestien perusteella puhtaasti epämiellyttäviä stalkkareita, mutta joukossa on myös aika surullisia tarinoita, kuten esim. nainen, joka kehottaa jättämään miehensä rauhaan - vaikka kyseinen mies oli ilmiselvästi itse rasittava jahtaaja, josta tämä toinen nainen halusi nimenomaan eroon.

Olen aina ihmetellyt näiden jäppisten motiiveja. Mitä hyötyä huutelusta on? Onko tarkoituksena yrittää nöyryyttää ja alistaa naista puolihävyttömyyksillä vai ihan aidosti iskeä naisia? Ja jos tavoitteena on tosiaan naisten iskeminen, kuinka yksinkertainen täytyy nuorukaisen olla, jotta hän voi kuvitella tekniikan toimivan? 

Niin... Itse asiassa ilmeisesti tällä "huutelen kaikille ohikulkijoille" -tekniikalla tärppää aina silloin tällöin. Hämmästelin näitä huutelijatyyppelöitä nimittäin joskus ääneen pohjoismaiselle, vaalealle neitoselle, jonka tiesin suorittaneen korkeakouluharjoittelunsa Ranskassa. 

Neitonen puhahti:

"No niinpä! Kovasti ne huutelevat, mutta sitten kun niiden kanssa lähtee kahville, niillä ei olekaan enää mitään sanottavaa!"

Voin vain kuvitella sitä kulttuurien välistä kolahtelua, kun hämmentynyt machoilija ja pohjoismainen toiminnan nainen yrittävät iskufraaseja pidemmälle keskustelussa. 

Mutta itse tekniikkahan on tuottoisa, jos edes yksi tuhannesta lähtee treffeille asti.

Ken ei tähän mainittuun miestyyppiin ole vielä törmännyt, voi vilkaista esimerkkiä lajityypin kevytversiosta oheisesta videosta. Kyseessä on lyhytelokuva Quais de Seine, joka on osa Paris, je t'aime -elokuvaa. Valitettavasti en onnistunut löytämään laadukkaampaa versiota englanninkielisillä tekstityksillä (muissa löytämissäni käännökset oli tehty päin honkia).

Pääosissa söpöstelevät henkäyksen herkät Leila Bekhti ja Cyril Descours. Pätkässä vilahtavat Seinen rannan lisäksi Jardin des Plantes ja Pariisin moskeija.


*Sarkasmia. Toim. huom.

**Relou on nuorison käyttämää "verlania". Alkuperäinen muoto on lourd (raskas, puhekielessä myös rasittavasta ihmisestä), josta kuperkeikkaa heittämällä saadaan relou.

Haastavaa

Blogi piti siestatyyppistä taukoa pahimman helleaallon ajan. Lämpö on onneksi laskenut jo vähän inhimillsempiin lukemiin. En voisi ikinä elää tropiikissa. Pahimpia olivat yöt, kun lämpö ei laske riittävästi. Välillä pyöri tuuletin, mutta siitä lähti niin kova meteli, että se piti sammuttaa. Välillä avasimme ikkunan, kunnes sisään tuli hyttysiä, joita sitten metsästimme loppuyön. Mies saa nimittäin hyttysenpistosta golfpallonkokoisia paukamia. Ja hän on tietysti vielä varsinainen hyttysmagneetti. Tai toisaalta kävelevä hyttyskarkotin minulle: jos mies vain on paikalla, yksikään hyttynen ei taatusti pistä minua. Kätevää.

Paikkaampa blogitaukoa vastaamalla haasteeseen, jonka sain Jenniltä Georgiasta (ei se valtio vaan se osavaltio).

Tässäpä nämä säännöt englanniksi: 

1. The person nominated must share 11 facts about themselves.
2. The person nominated must answer the questions the tagger
( the person who nominated them) set for them.
3. The person nominated must choose 11 people to tag (nominate)
and create 11 questions for them to answer.
Then they must go to their pages and let them know they were nominated!
There are no tag backs!

Koira on ihmisen paras ystävä, mutta kissa on hänen jumalansa.

Ensin vähän oleellisia faktoja:

1. Olen pienestä pitäen ollut koiraihminen. Sitten kotiini muutti kaksi kissaeläintä. Nyt pidän ihmisten kaikenlaista jaottelua ja lokerointia typeränä.
2. Haaveilin pienenä (n. 4-v.) muuttavani Ranskaan. Ainoat esteeni olivat pelkoni terroristeja (kyllä, heitä oli jo 1980-luvulla) ja "maanjärinöitä" kohtaan. 
3. Ensimmäiset sanani ranskaa opin Seikkailujen linnaketta (Fort Boyard) katsoessani.
4. Ensimmäiset ranskan sanani olivat "alealeale" ja "vitvitvit". Kolmantena seurasi "lavvii lavvii lavvii" (Olipa kerran elämän tunnusmusiikki).
5. Ranska oli 4. kieli, jota opiskelin. 
6. Nykyisin äidinkieleni lisäksi hallitsemistani kielistä puhun vaivattomimmin ranskaa, kirjoitan englantia ja luen ruotsia.
7. Vihaan shoppailua. Tai ainakin pidän sitä yleisesti erittäin rasittavana puuhana. Paitsi netissä.
8. Luen lehdet aina lopusta alkuun.
9. Sisareni kieltäytyi aikoinaan katsomasta kanssani Father Ted -komediasarjaa, koska muutuin kuulemma hysteerikseksi. ("Ei se nyt noin hauska ole...").
10. Olen erityisen ihastunut puujalkavitseihin.
11. Tämänhetkinen puujalkasuosikkini: 

"A man walks into a bar. He says: 'Ouch!'. 

It was an iron bar." (Tommy Cooper)

Vastauksia Jennin kysymyksiin:

1. Mikä on paras ruoka uudessa kotimaassasi?
Vaikea! En ole mikään ranskalaisen keittiön ylin ystävä. Suosikkejani ovat ehkä ranskalaiset juustot, erityisesti Comté, Cantal ja eri vuohenjuustot. Ja ratatouille tietysti. Ja leivonnaiset! Macaronit ja éclairit etunenässä. Ja tuore pain au chocolat.
2. Minkä paikallisen nähtävyyden kävit viimeksi katsastamassa?
Pyörähdin Père Lachaisella. Tosin se ei ole uusi nähtävyys minulle enkä käy siellä edes kuuluisuuksien hautoja bongaamassa, vaan nauttimassa rauhasta ja puiden havinasta, jota ainoastaan Jim Morrisonin hautaa etsivät (jenkki)turistit häiritsevät.
3. Kuinka paljon muuttotavaraa otit aikoinaan mukaan Suomesta?
Suomesta taisin muuttaa Ruotsiin matkalaukun kanssa. Ruotsista Ranskaan muutti mersullinen tavaraa. Painoa oli niin paljon, että Mersu savusi Saksan motareilla.
4. Mitä otat Suomen-lomilla mukaan takaisin ulkomaille vietäväksi?
Erisanin hoitava puhdistusgeeli, ruotsinkielisiä dekkareita, salmiakkia, suklaata (erityisesti Pätkiksiä), ruisleipää sekä usein jotain satunnaista muuta sälää (esim. kuulemma epätrendikkäitä Muumi-mukeja, sisustustekstiilejä jne.).
5. Entä mitä tuot tuliaisiksi ystäville ja sukulaisille Suomeen?
Aika usein viiniä, juustoja ja suklaata tai vastaavaa. Siskonlapsille paikallisia lastentuotteita, kuten Petit Bateaun vaatteita, Barbababa-kuvakirjoja ja Sophie-kirahveja . :)
6. Jos joskus muuttaisit toiseen maahan, mitä luulet eniten kaipaavasi nykyisestä kotimaastasi?
Riippuu tietysti pitkälti siitä, mihin maahan muuttaisin. Tykkään täällä ihmisten asenteesta - vaikka juuri se täällä myös eniten ärsyttää. Tietynlainen rentous ja joustavuus kaikenlaisten sääntöjen suhteen parhaimmillaan helpottaa elämää ja pahimmillaan vaikeuttaa sitä. Pidän myös monipuolisesta luonnosta ja täkäläisten hartaasta suhtautumisesta ruokailuun. 
7. Nimeä yksi paikka, jossa “pitäisi käydä kun täällä päin maailmaa ollaan”, mutta jossa et ole vielä käynyt.
Niitä on niin paljon, varsinkin naapurimaissa. Sveitsiinkään en ole vielä ehtinyt, sinne pitäisi yrittää syksyn aikana.
8. Miten tutustuit parhaaseen paikalliseen kaveriisi?
Paras paikallinen kaverini on tuo paikallinen miekkonen. Häneen tutustuin aikoinaan erään tukholmalaisen baarin tiskillä. Sanottakoon, ettei ollut varsinaisesti rakkautta ensi silmäyksellä. Kummallekaan. ;)
9. Milloin viimeksi tunsit itsesi ulkomaalaiseksi?
Kaikenlaisissa toivotteluissa. Suomessa ei (minun mielestäni) ole niin nöpönnuukaa, toivotellaanko vähän etuajassa vai vasta jälkeen. Täällä taas se on näköjään hyvinkin tarkkaa. Saatan usein toivotella hyvää uutta vuotta tai onnitteluja hieman etukäteen, mutta syystä tai toisesta unohdan ne sitten kun tapaan saman henkilön seuraavan kerran h-hetken jälkeen. Sitten ollaan nenä solmussa, kunnes annetaan anteeksi tavattomalle ulkkarille. Tätä tapahtuu säännöllisesti.
10. Entä milloin viimeksi tunsit itsesi hyvin integroituneeksi maahanmuuttajaksi?
Yleensä sitä omaa maahanmuuttajuuttaan ei juuri arjessa edes ajattele, ainakaan, jos kaikki sujuu hyvin. Ehkä viimeksi veroja maksaessani? ;)
11. Missä maassa haluaisit viettää eläkepäiväsi?
En tiedä vielä! Kesät Suomessa ja talvet Etelä-Ranskassa? 

Ja sitten omat kysymykseni seuraaville:
1. Mistä raivostuit viimeksi?
2. Mitä nauroit viimeksi?
3. Mikä nosti viimeksi kyyneleet silmiisi?
4. Kuka näyttelijä esittäisi sinua elämäkertaelokuvassasi?
5. Millä aikakaudella/vuosikymmenellä haluaisit elää, ellet saisi elää nykyaikana?
6. Mitä tekisit, missä asuisit ja millainen olisi perheesi nyt, jos ensimmäiset lapsuudenhaaveesi olisivat toteutuneet?
7. Mikä ajoi sinut bloggaamaan?
8. Mikä on mielipaikkasi?
9. Mikä yksittäinen kirja tai elokuva on vaikuttanut sinuun/identiteettiisi/ideologiaasi/elämääsi eniten?
10. Kuvaile täydellinen aamiainen.
11. Seuraava matkakohteesi?

Lähetän haasteen eteenpäin Sannabananalle Australiaan ja Marylle Normandiaan.

Sanokaa mitä sanotte...

...mutta kyllä +38 'C on liikaa Pariisiin.

Siispä suljemme ikkunaluukut ja asennamme laminaattia pimeässä.

Aamupäivällä kävin ostamassa hapollista vettä. Vesijohtovesikin on tietysti juomakelpoista eikä edes erityisen pahaa (esimerkiksi parempaa kuin Jyväskylän Kortepohjassa), mutta en jaksa latkia sitä riittäviä määriä. Ja eikös kuumalla pidä juoda vettä, jossa on suoloja?

Lähikaupan vesihyllyt ammottivat puolityhjinä. Perrier oli loppu, samoin Badoit. Vaihtoehtoina olivat San Pellegrino tai oksettavan suolainen St. Yorre. 

Ensimmäinen kysymys kotiin palatessani oli leikkisä: "No mikä on kun ei edes ranskalainen vesi kelpaa?".

Pääni yllä syttyi pieni lamppu. Siksi siis Pellegrino oli jäänyt hyllyyn: patrioottiranskalaiset olivat hamstranneet ensi sijassa kotimaisia vesiä.

Tai sitten ihan vain siksi, että Pellegrino maksaa muutaman sentin enemmän.

Hellettä ja maatiaisia

Kuvassa aito maatiaiskissa:

Un chat de gouttière: maatiaiskissa; kirjaimellisesti: räystäs-/rännikissa.

Kuva sopii päivän tunnelmaan siksikin, että Pariisin yllä tuntuu tällä viikolla viipyilevän sellainen unelias loppukesän tunnelma. Pariisi on tuntuu lähes tyhjältä, ihmiset kävelevät hitaammin ja kaiken yllä leijuu autereinen helle.

Keskiviikko oli arkipyhä, ja iso osa heistä, jotka eivät muuten olleet kesälomalla, tuntui ottavan välipäivät vapaaksi. Yleensä tätä välipäivien vapaaksi ottamista sanotaan "sillan tekemiseksi" (faire le pont). Eräs vitsiniekka sanoi tekevänsä tällä viikolla sillan sijaan akveduktin, kun välipäiviä otettiin samalle viikolle 2+2.

Ranskassa varaudutaan myös viikonlopun helteisiin. Hellevaroitus on annettu 21 departementtiin. Helleraja riippuu alueesta: Pohjois-Ranskassa hellettä on, kun lämpötila ei yöllä laske alle 18 'C:n eikä päivällä alle 30 'C:n. Etelä-Ranskassa vastaavat lukemat ovat  puolestaan 20 'C ja 35 'C. Suomen hellerajan muistelisin olevan 25 'C.

Helleaallon arvioidaan jatkuvan sunnuntaille tai jopa ensi viikon keskiviikolle asti. Ranskan meteorologian laitoksen edustajan mukaan helleaalto on pahin sitten vuoden 2003 lämpöaallon, joka aiheutti Ranskassa  arviolta 15 000 ihmisen kuoleman. Samanlaisiin lämpötiloihin ei kuitenkaan tällä kertaa arvioiden mukaan nousta.


Loppukevennykseksi pariisilaisia vesileikkien parissa:

Kävelyllä punaisessa kylässä

Sunnuntaikävelymme suuntautui viime viikolla Pariisin sijaan Collonge la Rougeen, joka on listattu Ranskan kauneimpien kylien joukkoon ja valittiin hiljattain yleisöäänestyksessä Ranskan 9. kauneimmaksi kyläksi.

Collonge la Rougesta tekee poikkeuksellisen tuhansien muiden keskiaikaisten kylien joukossa rakennusten punertava pinta. Seudulle poikkeukselliselle punavärille on geologinen selitys: siirros, joka yhdistää Briven syvännettä Meyssaciin, on rajalinja kalkkipitoisen maaperän ja hiekkakiven välillä. Punainen väri johtuu paikallisen hiekkakiven korkeasta rautaoksidipitoisuudesta.

Kyläraitilla kohtasimme myös paikallisen asukkaan.

Paikallinen kissa ei antanut turistien häiritä.

Collonge la Rougella on keskiaikaiset juuret. Charroux'n luostarin munkit perustivat paikalle 700-luvulla luostarin. Linnoitus houkutteli suojiinsa talonpoikia, käsityöläisiä ja kauppiaita. Tuloja toivat pyhiinvaeltajat, jotka suuntasivat kohti Santiago de Compostelaa Rocamadourin kautta. Vuosisatojen kuluessa Collonge la Rougesta muodostui Turennen varakreivikunnan aatelisten suosikkipaikka. Tuolloin tämä 25 tornin kaupunkina tunnettu kylä sai myös kuuluisat torninsa. Kylä hiljeni 1800-luvulla, jolloin alueen maaseutu tyhjeni yhteiskunnan rakennemuutoksen ja viinikirvan aiheuttamien vaikeuksien vuoksi.

Limousin'ssa sijaitseva Collonge la Rouge on nykyisin alle 500 asukkaan kylä, joka elää turismista. Talvisin paikka on hiljainen, mutta kesäaikaan kaduilla kuhisee: pelkästään kylän matkailutoimistossa vieraili viime vuonna lähes 75 000 asiakasta. Vierailijoiden kokonaismäärää voidaan vain arvailla.

Miltä tuntuisi asua maalaiskylässä, kun kotitalon ikkunan alla vellovat turistimassat kameroineen?

Collonge la Rougen kirkon ensimmäiset rakennelmat ovat peräisin 1000-luvulta. Uskonsotien aikaan kirkon kahta laivaa käytettiin vaihtoehtoisesti milloin protestanttien milloin katolisten jumalanpalveluksiin.

Tarjouksessa ankkaa ja hanhenmaksaa.

Turismi tuo muassaan kaikenlaisia yrittäjiä.

Noitakaupan katto oli noitanukkejen vallassa.

Ennen vierailua meille kerrottiin kylän veloittavan vierailijoilta parin euron pysäköintimaksun. Saavuimme kylään kuitenkin hieman takakautta ja pysäköimme maksuttomalle paikalle.

Punaisten talojen lomasta pilkotti kaunis laaksomaisema.

Kuinka pääset perille:

Autolla
- Pohjoisesta tai etelästä: moottoritie A20, liittymä nro 52 (Noailles-Collonge la Rouge), sitten 15 kilometriä maantietä (D158 sitten D38).
- Brivestä: 19 km (n. 23 min). Seuraa D38-tietä (Meyssac, Beaulieu sur Dordogne).
- Tullesta: 44 km (n. 44 min). Aja D940-tietä Beaulieu sur Dordognen suuntaan, käänny sitten oikealle D38-tielle Meyssacin suuntaan.
- Idästä tai lännestä: Aja A89-moottoritietä (tai  kantatietä (route nationale) 89). Käänny sitten moottoritielle A20 kohti etelää. Poistu moottoritieltä liittymässä nro 52 (Noailles-Collonge la Rouge) ja jatka 15 km maantietä (D158 ja sitten D38).

Junalla: 
Lähin rautatieasema Brive la Gaillarde (20 km).

Lentokoneella:
Lähimmät lentoasemat sijaitsevat Brivessä ja Limogessa.


Agrandir le plan

Hääjuhlintaa Keskiylängöllä

Viikonloppuna suuntasimme Keskiylängölle juhlimaan miehen lapsuudenkaverin häitä.

Hääauton virkaa toimitti rättisitikka.

Ranskalaisissa häissä pakollinen osuus on mairie eli kaupungin-/kunnantalo, jossa pormestari vihkaisee parin. Mairien osuus pitää siis hoitaa, vaikka päälle järjestettäisiin kirkkohäät.

Valokuvaaja ikuisti hääparin ja todistajat mairien pihassa.

Koska kylän mairie oli pikkuruinen, kaikki kolmisensataa vierasta eivät sinne mitenkään olisi mahtuneet. Jäin siis suosiolla pihalle nauttimaan paahtavasta helteestä.

Kun pari oli virallisesti vihitty, vieraat siirtyivät jalan muutaman sadan metrin päässä odottavalle kirkolle.

Nämä olivat elämäni ensimmäiset kirkkohäät Ranskassa, joten päätin mennä sisään asti - kirkkoonkaan eivät kaikki sisään mahtuneet. Ja moni tuntui jäävän ulkopuolelle ihan mielellään.

Kylän 1400-luvulta peräisin oleva kirkko oli pieni, kaunis ja yksinkertainen. Kirkko on lähinnä juhlakäytössä, mutta kelloja soitetaan yhä kahdesti päivässä: aamulla kello 7 sekä keskipäivällä. Näin pelloilla työskentelevät maajussit osaavat palata kotiin patojen ääreen oikeaan aikaan.

Syystä tai toisesta odotin jotain luterilaista hääseremoniaa muodollisempaa. Nämä häät olivat kuitenkin jokseenkin epämuodolliset. Kirkossa ei esimerkiksi ollut urkuja, vaan musiikki (mm. Edith Piafin Hymne à l'amour ja jotain tuntemattomaksi jäänyttä ranskalaista iskelmää) soitettiin CD-soittimelta. DJ:nä toiminut henkilö ei ollut aivan ajantasalla: kappaleet alkoivat puolesta välistä ja loppuivat yhtä töksähtäen. Volyymi oli joskus liian kovalla, toisinaan taas liian pienellä. Väliin soitettiin väärää kappalettakin. Vieraat nauroivat makeasti, mutta morsiamen hymy oli hieman kireä.

Keskeisin tunnelmanluoja oli kuitenkin curé eli pappi, joka oli varsinainen persoona. Häät alkoivat myöhässä, sillä pappi oli ollut paikallisten metsästäjien järjestämällä aterialla. Kun hääväki oli kärvistellyt lähes 40 'C:n tienoille kivunneessa paahteessa puolisen tuntia yli suunnitellun alkamisajan, pihaan kurvasi hilpeä pappi, joka posket ruokajuomista punoittaen kertoi metsästäjien aseella uhaten käskeneen jäämään aterian loppuun asti. 

Seremonian alkupuolella pappi nauratti yleisöä pilkkaamalla turhantärkeitä pariisilaisia, jotka eivät tiedä mitään Oikeasta Elämästä. Kun seurakunnan aamen ei kaikunut tarpeeksi kovaa, seurasi rock-konserttihenkinen hengennostatustuokio: 
"En kuullut, kuinka?" 
"Aamen!" 
"Ei kuulu vieläkään!"
"AAMEN!"

Curén kesäiset työkengät.

Ennen häitä pappi poikkesi morsiusparin kotona valmistelutilaisuuksissa, jotka pidettiin parin töiden vuoksi varhain aamulla, siis ennen kello kahdeksaa. Pappia ei kuulemma saanut kertaakaan ulos talosta ennen kuin hänelle oli tarjottu kaksi lasillista "jogurttia" eli pastista ilman laimennusta (vettä tai jäitä).

Häiden kirkko-osuuden käsiohjelma.

Kuten yllä mainitsin, maistraattiosuus on se ranskalaisten häiden virallinen osuus. Mutu-tuntumalla sanoisin, että aika harva järjestää sen lisäksi kirkko-osuutta. Toisekseen oman ikäpolveni katolilaisuuteen kastetuista ranskalaisista valtaosa tuntuu olevan kastettu ihan vain koska uskovaiset isovanhemmat sitä aikoinaan vaativat.

Näissä häissä pariskunta oli asunut yhdessä teinivuosista asti, ja lapsiakin oli siunaantunut jo kolme tomeraa poikaa. En tiedä oliko syynä isovanhempien vaatimus, mutta samalla kirkkokäynnillä kastettiin myös pojat.

Pariskunnan kastetut pojat kuulemma pitivät remakasta papista, sillä hän tiesi kaiken rugbystä ja jalkapallosta.

Nuorimmainen vakavana kastemaljan ääressä.

Kirkkotilaisuus häineen ja kasteineen kesti puolisentoista tuntia, minkä jälkeen siirryttiin pihamaalle ottamaan vastaan tuoretta avioparia.

Kirkon pihassa nuokkui mirabelle- eli luumupuu. Korkealla rinnepaikalla sijaitsevalta kirkolta avautuu näkymä satojen kilometrien päässä siintäville vuorille. Ohikulkeneen häävieraan kysymys tätä kuvaa ottaessani: "Mitä, eikö teillä Suomessa ole puita?".

Riisin sijaan hääparin niskaan satoi paperisydämiä ja höyheniä.

Vitivalkoinen pariisinsuomalainen erottui huutomerkkinä kauniisti päivettyneiden paikallisten joukosta.

Kirkosta siirryttiin autoilla muutaman kilometrin päässä sijaitsevalle leirintäalueelle, jossa järjestettiin vin d'honneur eli cocktail/alkumalja, jonka ohella tarjoillaan pientä purtavaa.

Luumua ja ilmakuivattua kinkkua

Kuten usein on tapana, kaikkia viralliseen seremoniaan ja vin d'honneuriin kutsuttuja ei oltu kutsuttu illalliselle. Näihin juhliin kutsutuista noin kolmestasadasta vieraasta muutama kymmen jatkoi illalliselle. Me suuntasimme kaveripariskunnan kanssa muualle grillailemaan ja nauttimaan ilta-auringosta.