Uusi presidentti - et alors ?

Suomen some kiehuu ja kuohuu presidentivaaleja ja uutta presidenttiä. Ranskassa koko asiasta on vaivauduttu hädin tuskin edes uutisoimaan. Mikä ei tietysti liene yllätys kenellekään.


Suomen presidentinvaaleja koskevassa uutisoinnissa on huomioitu lähinnä se, että molemmat presidenttiehdokkaat ovat EU- ja euromyönteisiä. Lyhykäisiin uutisiinkin on onnistuttu mahduttamaan lapsuksia, esimerkiksi Le Figaron mukaan Suomi kuuluu Skandinaviaan. Virhe korjataan useammassa lukijakommentissa, mutta itse juttua ei olla vaivauduttu korjaamaan.


Itse vaalituloksen Le Figaro otsikoi: "Populismi ei voita Suomessa". Leipätekstissä kerrotaan mm. Niinistön seurustelleen entisen Miss Suomen kanssa ja olevan nykyisin naimisissa itseään 29 vuotta nuoremman naisen kanssa.  Le Monde puolestaan uskoo Niinistön taloustietämyksen tuoneen hänelle ääniä finanssikriisin vuoksi. 


Nyt kun Suomen vaalit on juhlittu, voidaankin siirtyä jännittämään Ranskan presidentinvaaleja, jotka käydään ensi huhti- ja toukokuun taitteessa.

Le Grand Froid

Etelä-Suomessa on ehkä kärsitty tänään lumikaaoksesta, mutta Ranskan kiusanapa onkin Suuri Kylmyys. Ranskan meteorologian laitos Météo France on antanut koko maata kattavan pakkasvaroituksen ja kylmä sää oli luonnollisesti aamu-tv:n pääuutinen. France 2 –kanavan terhakka toimittajaneitonen raportoi tilannetta suorana Pariisin Gare du Nordin asemalta: « Täällä on todella kylmä, -7°C, mutta tunnelma on oikein hyvä ». Sanojensa vakuudeksi toimittaja haastatteli turkiskauluriin pukeutunutta täti-ihmistä, joka julisti, ettei liikkuisi asemalle tuotujen ylimääräisten lämmittimien luota ennen kuin olisi pakko.

 Valokuvaaja Janol Apinin näkemys Gare du Nordista (suom. Pohjoisen asema).

Totuuden vuoksi on sanottava, että muualla Ranskassa on paikoin kylmempää ja jopa Pariisin -7°C tuntuu epämiellyttävämmältä kuin vastaava lukema Suomessa. Ääneenhän kylmyyttä ei voi valittaa, paikalliset ovat niin moneen kertaan minulle tähdentäneet, että « Eihän Sulla voi olla kylmä! Sunhan pitäis olla tottunut! ». Kyllä vaan, suomalaisilla on hylkeiden tapaan riuska kylmää eristävä rasvakerros. Olen kansallisuuteni ansiosta geneettisesti ohjelmoitu kestämään kaikenlaista kylmyyttä. 

 

 Lumipeitteinen Montmartre vuonna 1853

Etelä-Suomen tämänpäiväinen lumikaaos ei ole vierasta riemua silti galleillekaan. Vuoden 2010 lopulla Ile de France oli tulvillaan lunta ja raikasta talvisäätä. Kesärenkailla luistelevat autoilijat törmäilivät toisiinsa, kunnes lopulta Pariisiin ja Pariisista kulkeva liikenne  halvaantui käytännössä täysin. Tuhannet autoilijat joutuivat lopulta viettämään yönsä moottoriteillä autoissaan. Työpaikkani sijaitsi tuolloin parisenkymmentä kilometriä Pariisista etelään. Muutama tusina kollegaa vietti yönsä suosiolla työpaikalla. Loput lähettivät toisilleen tien päältä työpaikan yhteisen sähköpostilistan kautta enemmän tai vähemmän epätoivoisia päivityksiä avoimista reiteistä ja vinkkejä mahdollisista vaihtoehtoisista ajoreiteistä. Itselläni kävi poikkeuksellinen tuuri: tavallisesti lakkojen halvaannuttama RER-juna kulki aikataulun mukaisesti kohti Pariisia.

 Jääpeitteinen Seine talvella 1891

Kenen syytä on, jos tuhannet ja taas tuhannet ihmiset viettävät yönsä autossa, kun teiltä ei saada raivattua 12 cm:n lumikerrosta? Tyhmempi voisi luulla, että syy on hallinnon heikossa varustautumisessa poikkeustilanteisiin. Vaan väärässä olisi tuo tyhmempi. Pääministeri François Fillonin mukaan nimittäin syyllisiä olivat meteorologit, jotka ennustivat Pariisin seudulle vain korkeintaan 10 cm:n lumikerrosta.

Eipä ole säätieteilijöihin luottaminen.

Maajusseja ja morsiamia

Minulle, tosi-tv:n häpeämättömälle fanille, muutto Ruotsista Ranskaan oli alkuun pieni pettymys. Ehkäpä aika kultaa muistot, mutta muistini mukaan Ruotsissa pääsi seuraamaan reality-höttöä koska tahansa, kun tv :n ääreen osui. Ranskassa taas ollaan ihastuttu puhuvat päät –tekniikkaan: oli aihe mikä tahansa urheilusta politiikkaan tai huumoriin, studioon tuodaan sekalainen joukko tyyppejä (yleensä jonkin tason julkkiksia), jotka sitten kinastelevat ja puhuvat toistensa päälle.

Onnekseni tosi-tv:stä on tulossa vähitellen jokapäiväistä patonkia myös täällä. Erityisesti tv-kanava M6 on kunnostautunut tällä saralla. Tarjolla on ranskalaisversiona muiden muassa karmeita ravintoloita, perheenäitien vaihtoja, sekasotkuisten kämppien siivousta,  painajaismaisia naapureita, illallisarvosteluja, antiikkiesineiden penkomista ullakoilta, huippukokkeja – ja tietysti l'Amour est dans le pré, ihanainen paikallisversio formaatista Maajussille morsian.

Keskiaikaisten linnojen, hedelmäpuiden ja viinipeltojen lomassa saapastelevat ranskalaiset maajussit ja –jaanat poikkeavat ensinäkemältä kotoisista suomalaiskollegoistaan. Ammatitkin kuulostavat hulppeilta: tällä kaudella tarjolla on liha- ja maitokarjan kasvattajien lisäksi muiden muassa viinitilallisia, oliivinviljelijä, mehiläiskasvattaja, hevoskasvattaja ja armanjakin tuottaja. Vaan löytyypä niitä peräkammareita viinitiloiltakin. Kun asuu omassa rauhassa, on väkisinkin kaukana muista – myös niistä mahdollisista morsian- ja sulhaskandidaateista. Ja töitäkin pitäisi molemmille löytyä, sillä maatila ei aina elätä edes sitä puolisokokelasta, kuten kävi viime kaudella Normandiassa asuvalle Jean-Claudelle ja hänen valitulleen Maudelle.

Vinkki: jos etsit ranskalaista sulhoa tai morsianta euronkuvat silmissä, satsaa viinitilallisiin. Heidän keskimääräinen bruttotulonsa oli viime vuonna 55 900 euroa, kun keskimäärin maataloudessa tienattiin viime vuonna noin 30 000 euroa. Bruttopalkka ei kuulosta järin huikealta, mutta toisaalta asumiskustannukset ovat Ranskan maaseudulla edullisia ja koko maan mediaanipalkka nettona oli alle 20 000 euroa.

Raha ei tuo rakkautta, mutta ei siitä kai haittaakaan ole? ;)

Bonne année....!

Suomalaisittain uudesta vuodesta on tietysti vierähtänyt jo tovi, mutta ranskalaisittain uuden vuoden toivotuksia jaeltiin vielä tammikuun loppuun asti. 


Suomessa on tapana toivottaa hyvät joulut ja uudet vuodet ennen lomille lähtöä. Ranskalaisessa yhteiskunnassa laïcité eli valtion ja kirkon erottelu on pyhä elementti, siksi joulun toivotukset eivät käy laatuun. Sen sijaan uuden vuoden toivottaminen on Ranskassa suoranainen instituutio, joka ulottuu yleisestä yksityiseen. Uuden vuoden toivottaminen alkaa tietysti heti kellon lyödessä puolta yötä vuoden vaihtuessa. Siinä sitten suudellaan paitsi rakkaimpia, myös kaikkia muita samaan tilaan osuneita - heille onneksi riittää tosin pelkät poskisuudelmat. Allekirjoittaneen iloksi samassa tilassa uuden vuoden vaihtuessa sattui olemaan nelisenkymmentä eteläranskalaista maanviljelijää ynnä eläkeläistä. Voi sitä aperitiivien ja illallisviinin siivittämän moiskeen määrää. 


Mutta ei siinä vielä kaikki. Kohta puhelin alkaakin piipata uuden vuoden kunniaksi. Joka vuosi olen saanut tuttujen toivotusten lisäksi kauniita toivotuksia tuiki tuntemattomilta. Uusi vuosi on vähän kuin suomalainen pakollinen joulukortti, jolla muistetaan niitä, joihin ei oikeastaan muuten olla pidetty mitään yhteyttä noin vuosikymmeneen. Ei siis yllättävää, että viestejä tulee harhanumeroihin. Kukapa niitä uusia numeroitaan ihan kaikille muistaisi - tai haluaisi - jaella.


Uuden vuoden toivottelut jatkuvat sitten läpi koko tammikuun aina, kun näet jonkun, jota et vielä samana vuonna ole nähnyt: "Bonne année ! Meilleurs voeux !" ... työpaikalla, paikallispubissa, lähikaupassa, ravintolassa, kavereiden kesken... Ellei toivotettavan kanssa ole poskisuuteluväleissä, niin toivotuksia pitää kuitenkin höystää vähintään kättelemällä.


Toivottelukulttuuri ulottuu aina yrityselämään asti. Tärkeimmille kumppaneille lähetetään kaunis kortti, ehkäpä jopa pienen lahjan kera. Muille riittävät sitten sähköpostit, viimeiset viestit tupsahtivat sähköpostilaatikkooni eilen illalla.


Koska en ole ranskalainen ja muutenkin olen pieni kapinallinen, niin päätin odottaa helmikuun ensimmäiseen:
BONNE ANNEE !  ;)

Kuvakulmia likaiseen maahanmuuttajaan

Ranskalaiset viranomaiset muistivat minua kirjeellä: terveysvakuutuskortistani puuttui passikuva. Liitteessä mainittiin joitain ehtoja kuvalle sekä vinkattiin, että kuvan voi ottaa joko metroasemien automaatissa tai kuvaajalla. En halunnut kuvaani bumerangina takaisin, joten päätin luottaa paikallisen ammattilaisen ammattitaitoon.

Poikkesin siis pikku kuvaamoon, joka sijaitsee värikkäässä 20. kaupunginosassa. Mainittakoon taustoitukseksi, että Bellevillen, Ménilmontant’n ja St. Fargeaun alueista muodostuvassa 20. kaupunginosassa on runsaasti maahanmuuttajataustaista väestöä. Vuonna 1999 yli 25 % kaupunginosan asujaimistosta oli syntynyt Manner-Ranskan ulkopuolella, ja tämän näkee myös katukuvassa.

Sisään astuessani minua tervehti hymyilevä kuvaaja, jonka alkuperän sijoitin piirteiden ja nimen perusteella mielessäni jonnekin Pohjois-Afrikkaan. Selvitin asiani, ja kuvaaja kehotti minua istumaan tuolille kun olisin valmis kuvattavaksi. Pöyhin hetken näön vuoksi hiuksiani peilin edessä, istahdin tuolille ja valmistauduin hymyilemään säteilevästi. Kuvaaja kohotti kameransa ja laski sen sitten alas.

”No mutta madame, pelottaako teitä?”

Änkytin jotain epäselvää siitä, kuinka ahdistuin kuvaustilanteista kameran väärälle puolelle joutuessani.

”Kuulkaa madame, tässä ei olla kuvaamassa mitään taidekuvaa. Kaunista tästä kuvasta ei tule kuitenkaan, joten voitte lopettaa jännittämisen.”

Syystä tai toisesta kuvaajan lakoninen huomautus sai minut rentoutumaan ja ruma mutta pakollinen kuva saatiin napsaistua.

Kuvan kehittymistä odotellessa pääsin sitten nauttimaan pienestä small talk –tuokiosta. Kuvaaja kyseli mistä päin herttainen aksenttini oli kotoisin ja vastauksen kuultuaan lateli pakolliset litaniat kauniista pohjoismaisesta luonnosta ja sitäkin kauniimmista pohjoismaisista naisista.

”Itse kävisin lomillani vain Pohjoismaissa ihailemassa kauniita naisia. Vaimo vain on eri mieltä, hän haluaa etelään ihailemaan italialaisia miehiä”, kuvaaja virnisti silmää iskien.

Naurahdin kohteliaasti ja myöntelin, että pohjoismaista luontoa tulee näin kevään korvalla ikävä. Kuvaaja nyökkäili ja kehui vähän lisää pohjoismaista valoisaa kesää ja ihmisten vähyyttä. Sitten hänen kulmansa kurtistuivat:

”Mutta siellä ollaan kyllä menossa huonompaan suuntaan!”

”Ai miten niin?”, hämmästyin äkillistä muutosta.

”Ne maahanmuuttajat! Ne eivät osaa käyttäytyä!”

Suuni loksahti auki silkasta hämmennyksestä, enkä osannut todeta muuta kuin ”Ah..?”

Kuvaaja oli nähtävästi vasta pääsemässä vauhtiin: ”Ennen siellä oli niin puhdasta. Nyt siellä on melkein niin kuin täälläkin. Roskia kadulla!”

Yritin naurahtaa, mutta ei auttanut.

”Teidän pitää sanoa niille ei! Täällä on nyt saastaista, kun ei osattu sanoa ajoissa ei!”

Tilanne oli absurdi: mitä ilmeisimmin pohjoisafrikkalaisperäinen asiakaspalvelija julisti juuri maahanmuuttajaksi toteamalleen asiakkaalle, kuinka maahanmuuttajat ovat lianneet Ranskan. Puolittain tuohtuneena, puolittain huvittuneena avasin suuni kysyäkseni tarkennusta siihen, kuinka esimerkiksi minä olin liannut Gallian ihanaista maaperää, mutta kuvaaja ehti jälleen ensin:

”Pohjoismaalaiset ovat siistejä. Kerran kävelimme vaimon kanssa asemalla Helsingissä. Vastaan tuli lihava ukko ympäripäissään. Vaimoni oikein kavahti pelosta kauemmas. Mutta tiedättekö mitä ukko teki? Tyhjensi oluttölkkinsä ja laittoi sen roskikseen. Roskikseen, voitteko kuvitella?”

Huomasin hetkeni tulleen:

”Toivottavasti metallinkeräykseen? Jätteiden lajittelu on kyllä Ranskassa Pohjoismaihin verrattuna vielä alkeellista”, totesin voitonriemuisena päästessäni vaihtamaan aihetta.

Kuvaaja katsoi minua pää kallellaan:

”Kyllä siihen vielä opitaan, kunhan maa pysyy siistinä… Katsos, kuvanne ovat valmiina. C’est bien vous madame?”

Digiä Lapissa ja Pariisissa

"Onnittelut teille, jotka katsotte tätä lähetystä. Se nimittäin tarkoittaa, että TV-yhteytenne toimii ongelmitta”, tervehti pirteä aamu-tv:n täti kuluneella viikolla. Näihin toimittajan loogisiin sanoihin oli syynä digi-tv. Ranskassa ollaan nimittäin siirtymässä viimein digitaalisiin lähetyksiin asteittain tämän vuoden aikana. 8.3. vuorossa oli Île de Francen seutu, johon Pariisikin kuuluu.

Digilähetyksiin siirtyminen ei ole täällä näkynyt yhtä suurina kampanjoina kuin Suomessa vuonna 2007. Toisaalta muutos ei esimerkiksi meillä vaatinut minkäänlaisia toimenpiteitä, sillä televisiolähetys tulee internetin kautta. Googlen ystävällisellä avustuksella löysin jopa kampanjasivuston, jossa trikolorin sinisessä ja punaisessa hehkuvat herttaiset tv-laatikot kertovat halukkaille lisätietoja.

Digi-tv tarjoaa mainion sillan, jota myöten tämän blogin aasi voi köpötellä kohti elokuvaelämyksiä. Lähes kuukausi sitten Pariisissa pyöri nimittäin suomalainen elokuva, Napapiirin sankarit, jossa metsästetään digiboksia pitkin öistä Lappia.

Elokuvaa esitettiin Pariisissa kahdeksassa eri teatterissa. Yllättävää kyllä, teatterit olivat suurien ketjujen teattereita, eivät pienen budjetin elokuviin erikoistuneita indie-teattereita. Ainostaan yksi teattereista esitti dubattua versiota, muissa leffa pyöri alkuperäisversiona. Dubbaus kuulosti netistä löytämieni pätkien perusteella varsin kohtuulliselta, vaikka alkuperäisversion murre katosikin dubbauksessa yleisranskan jalkoihin.

Ongelmana elokuvassa ei silti ollut niinkään kieli, vaan kulttuuriset viittaukset, jotka kerta kaikkiaan eivät käänny suomalaisuutta tuntemattomille. Kuten nimimerkki alexdu12220 toteaa ranskalaisen allocine.fr-elokuvasivuston keskustelussa: ”Miten itsemurhille voidaan nauraa? Jääkiekko ei voisi vähempää kiinnostaa!” 

Toinen ongelma oli elokuvan ranskalaisen levittäjän älynväläys: elokuvan nimen ”ranskannos” muotoon ”Very Cold Trip”. Nimi jäljittelee amerikkalaisen ”Hangover”-elokuvan nimeä, joka syystä tai toisesta oli väännetty Ranskassa muotoon ”Very Bad Trip”. Tästä syystä suuri osa ranskalaisista joko luuli, että kyseessä oli kyseisen elokuvan jatko-osa, tai että elokuvan tekijät olivat ehdoin tahdoin halunneet matkia kyseistä amerikkalaiskomediaa. Tarpeetonta lienee sanoa, että näillä elokuvilla ei ole mitään tekemistä keskenään, niin juonen kuin tekijöidenkään suhteen.

Osin edellä mainituista syistä erilaiset elokuvafoorumit pursusivat negatiivisia ranskalaiskommentteja, mutta ranskalaisten huumorintajun rajat tuntevana päätin mennä testaaman elokuvan tasoa omin silmin.

Jo oikean salin löytäminen oli haaste: popcornit ostettuani tajusin, ettei leffaa oltu listattu teatterin ohjelmistossa, vaikka lipuissa luki selvästi Montparnasse ja saman ketjun teatteri. Henkilökunnan avuliaan neuvonnan ansiosta löysin itseni hetken kuluttua kulman takana sijaitsevan teatterin maan alla sijaitsevasta salista, jota värisytti muutamien minuuttien välein ohi kulkeva metro. Parinsadan hengen salissa oli arviolta parikymmentä katsojaa, joista valtaosa oli sulloutunut takariville.

Elokuvaelämystä säesti kaikuva hiljaisuus. Syystä tai toisesta hiljaisuus aiheutti minussa hysteerisen vastareaktion, joten hihitin lähes läpi elokuvan silmät vettä valuen. Katsomon jäätävä hiljaisuus katkesi ainoastaan kahdesti. Ensin jonkun nauraessa ääneen, kun päähenkilöistä se pullea juuttui vatsastaan ikkunaan. Toinen kerta oli, kun elokuvan päähenkilöiden moottorikelkka hajoaa jäälle, ja päähenkilö alkaa pohtia itsemurhaa vaihtoehtona. Edessämme istunut herra sai tällöin ilmeisesti tarpeekseen itsemurhista tai talvesta tai suomalaisista tai pimeästä, sillä hän ärähti jotain epäselvää ja ryntäsi salista puolijuoksua.

En tiedä, olisinko lähtenyt katsomaan elokuvaa Suomessa, tuskinpa. Näin ulkosuomalaisena suomalaisen kulttuurin vientiä haluaa kuitenkin tukea kaikin tavoin. Sitä paitsi, puolitoista tuntia lumista kaamosta, mustaa huumoria ja suomenkieltä oli ihanan raikas tuulahdus. Revontulten loimu ja pakkashangen ratina seurasivat minua vielä pitkään astuttuani teatterin ovista Montparnassen vilinään. Sillä hetkellä kiinnostukseni ranskalaisten elokuva-arvioihin oli yhtä vähäistä kuin auringonpaiste Utsjoella joulukuussa.

Populismi on populaaria

Ranskalaiset mielipidemittaukset muistuttavat mielenkiintoisesti yhä enemmän suomalaisia – populismi on nostamassa jälleen karvaista päätään myös baskeripäiden joukossa. Tähän viittaisi ainakin Le Parisien -lehden Harris Interactivella teettämä mielipidemittaus, jonka mukaan äärioikeistolaisen Front National –puolueen johtaja Marine Le Pen voittaisi presidentinvaalit 23 prosentin osuudella. Toiseksi tulisivat tasaäänin nykyinen presidentti, oikeistolaista UMP-puoluetta edustava Nicolas Sarkozy sekä sosialistipuolueen pääsihteeri Martine Aubry,  molemmat 21 %:n ääniosuudella.

Mielipidemittaustuloksista ei tietenkään voida vetää suoria johtopäätöksiä vaalituloksiin, etenkin kun seuraaviin presidentinvaaleihin on Ranskassa vielä vuosi aikaa. Kiinnostavaa on sen sijaan se, miten paljon ranskalaisen populistipuolueen ympärillä käyty keskustelu muistuttaa Perussuomalaisista käytyä keskustelua.

Jean-Daniel Levy, mielipidemittauksen tehneen instituutin osastonjohtaja, näkee tuloksen kuvastavan sitä, miten ranskalaiset ovat huolissaan kansainvälisestä tilanteesta ja sen vaikutuksista Ranskaan, toisin sanoen maahan pyrkivistä tunisialaisista ja libyalaisista pakolaisista. ”Marine Le Penin vahvuus on, että hän sanoo nämä huolet ääneen, vaikkei hän tarjoakaan ratkaisuja”, Levy arvioi Le Figaron sivuilla.

Le Penin menestys mielipidemittauksessa on herättänyt kiivasta keskustelua internetissä. Oikeistolaisen Le Figaro –lehden internetsivuilla nopeasti katsottuna Le Penin kannattajat näyttäisivät olevan enemmistönä. Front Nationalin kannatusta perustellaan patrioottisin sanankääntein:

”Ranskalaiset haluavat, että maata ja sen lakeja viimeinkin kunnioitetaan”, uskoo nimimerkki Hélène L.

”Ranska ranskalaisille!”, julistaa nimimerkki biscot ytimekkäästi.

”Äänestettyään vuosikymmeniä oikeistoa ja vasemmistoa ranskalaiset viimein reagoivat! On muutoksen aika. FN on vapaa ja demokraattinen puolue eikä Marinen puheissa ole mitään ääriaineksia edustavaa”, esittää puolestaan nimimerkki David TT.

Kiehtovaa on se, miten Perussuomalaisten kannattajat ovat perustelleet eri palstoilla kantaansa täsmälleen samanlaisin argumentein. Aivan kuten FN, Perussuomalaiset nähdään ainakin säännöllisesti seuraamissani hs.fi:n keskusteluissa protestina ja vaihtoehtona, jonka avulla voidaan suojautua kansallista identiteettiä uhkaavaa ulkopuolista vastaan.

Front Nationalin vastustajat puolestaan leimaavat puolueen kannattajat naiiveiksi – aivan kuten Perussuomalaisten vastustajat suomalaisessa debatissa. Esimerkkinä tästä toimii Le Parisienin keskustelussa nimimerkki Crayonner, jota huolestuttaa eniten ihmisten naivismi: ”Nielette mitä tahansa. Marine Le Penin ainoa ansio on, että hän ymmärtää tämän ja osaa hyödyntää tätä. Yrittäkää avata silmänne, älkääkä olko kuin laumaa seuraavat lampaat. Ovatko ranskalaiset näin tyhmiä?”

Samalla sivustolla kommentoiva nimimerkki Raphael epäilee mielipidemittauksen luotettavuutta: ”Mikäli oletamme, että tämä kertoo ranskalaisten todellisista äänestysaikomuksista, pidän Marinen kannattajia naiiveina, mikäli he uskovat että FN ratkaisee heidän ongelmansa. Esitetty ohjelma on naamioitua manipulaatiota, joka perustuu epävarmuudelle ja lähimmäisen pelolle.”

Miten vaalivoittajaksi ennustettu Marine Le Pen sitten itse arvioi tulosta? Vasemmistolaisen La Libérationin mukaan Le Pen uskoo muutoksen hetken tulleen: ”Kolme kuukautta sitten kannatukseni oli 11 tai 12 %, nyt eri mielipidetiedustelujen mukaan kannatukseni on 20 – 25 %. Ettekö tunne, että jotain on tapahtumassa? Itse uskon, että jotain on tapahtumassa.”

Sosialistipuolueen parlamenttiedustaja Manuel Valls puolestaan ei usko FN:n menestykseen. France 5 –televisiokanavan haastattelussa 6.3.2011 Valls arvioi, että presidentiksi tullaan aikanaan valitsemaan joko Sarkozy tai sosialistipuolueen edustaja. ”Muutosta haluavien pitää äänestää meitä”, Valls esittää.

Yleinen mielipideilmasto näyttäisi Ranskassa kääntyneen Sarkozya vastaan. Viime syksyisten mielipidemittausten mukaan jopa 66 % äänestäjistä vastustaisi nykyistä presidenttiä. Nähtäväksi jää, onko sosialistipuolueella tälläkään kertaa tarjottavanaan uskottavaa vastaehdokasta. Toisaalta Sarkozy miellyttänee tiukoilla otteillaan myös Front Nationalin potentiaalisia äänestäjiä. Mahdollista on, että vuoden 2012 vaaleista muodostuu vuoden 2002 toisinto: Front Nationalia äänestetään ensimmäisellä kierroksella protestiksi, mutta toisella kierroksella muiden puolueiden kannattajat yhdistynevät äänestämään vastaehdokasta, oli tämän sitten Sarkozy tai joku muu. 

Kaikesta huolimatta minun on erittäin vaikea kuvitella, että Ranskaa johtaisi äärioikeistolainen presidentti.