Chez le véto

"Epäilen eläinlääkärimme pitävän meitä hieman hurahtaneina...", totesi mies päivänä muutamana. 

"Miksi ihmeessä?", ihmettelin.

"Kuulitko miten hän puhui...?"

Toden totta, eläinlääkärillämme on tapana puhua korostetun hitaasti ja selväsanaisesti, kuin lapselle tai hidastajuiselle aikuiselle. Kuvaavaa on, että olen niin tottunut ranskalaisten puhuvan minulle kuin vähä-älyiselle, kaiketi aksenttini vuoksi, etten kiinnittänyt asiaan kummempaa huomiota.

Toisaalta puhetapaan voi olla myös syynsä. Olemme nimittäin vierailleet vastaanotolla kuluneen vuoden aikana mm. seuraavista syistä: 

1. Minä: "Kissa aivastelee ja vaikuttaa nuhaisen voipuneelta..."
Kissa: Juoksee kahdeksikkoa pitkin vastaanottotilan lattiaa ja kiljuu riemusta.

2. Minä: "Kissa imeskelee hännänpäätään ja vaikuttaa masentuneelta..."
Kissa: Juoksee kahdeksikkoa pitkin vastaanottotilan lattiaa ja kiljuu riemusta.

3. Minä: "Kissa juoksi kesken leikin päin takorautapöytää, vaikutti pöllämystyneeltä ja nenästä tuli pisara verta..."
Kissa: Juoksee kahdeksikkoa pitkin vastaanottotilan lattiaa ja kiljuu riemusta.

4. Minä: "Kissalla on kaulassaan epämääräinen muhkura, siskollaan ei ole samanlaista..."
Kissa: Juoksee kahdeksikkoa pitkin vastaanottotilan lattiaa ja kiljuu riemusta.
Eläinlääkäri (huokaisten): "Sitä kutsutaan mikrosiruksi, madame..."

"Ja noita pillereitähän minä en kurkustani alas pistä!"

Tällä viikolla päädyin sitten taas eläinlääkärin vastaanotolle, tällä kertaa mukanani leikattu uroksemme Nemo:

Minä: "Istuin illalla koneella, ja kissa kävi välillä vieressä naukumassa ja välillä vessassa, aina muutamien minuuttien välein. Sitten se meni vieressä olleeseen avonaiseen kassiin, katsoi minua silmiin, naukaisi ja tiristi sinne pissatipan..."
Kissa: Kehrää kaikuvasti tutkimuspöydällä.
Minä: "Niin kun nämä virtsavaivat ovat todella yleisiä leikatuilla kissoilla, eivätkös nämä ole oireita..."
Eläinlääkäri (kissan vatsaa tunnustellen): "Täällä ei kyllä tunnu mitään. Eihän kissalle ole annettu markettiraksuja? Onko teillä ollut stressiä elämässä?"
Minä (Mielessäni: pitääkö eläinlääkäri minua stressaantuneen näköisenä? Miksi? Ovatko silmänaluseni niin mustat?): "Eeeiii..."
Eläinlääkäri (puhuu korostetun hitaasti artikuloiden): "Kissalla ei siis ole muita oireita kuin kassiinne virtsaaminen? Se ei vaikuta kärsivältä..."

Minä: "Siis se kävi tavallista useammin laatikolla, eikä virtsaa tule kuin tippa kerrallaan. Mutta kyllä se leikkii ja syö ja juo..."

Eläinlääkäri (huokaisten): "Kirjoitan reseptin. Otamme näytteen vasta, ellei tilanne parane viidessä päivässä".

Puhetyylistä huolimatta emme kuitenkaan ole eläinlääkäriä vaihtamassa, sillä olemme heihin päätyneet yrityksen ja erehdyksen kautta. Lemmikit ovat iso bisnes; Ranskassa on lemmikkieläimiä eniten Euroopassa - 61,6 miljoonaa - ja lähes joka kolmannessa ranskalaistaloudessa on ainakin yksi kissa. Kissat ovat erityisen suosittuja kaupunkialueilla, joilla koiranpito on hankalampaa. Isot markkinat houkuttelevat tietysti sitten myös eläinlääkintäalalle kaikenlaista yrittäjää.

Kymmenessä vuodessa ranskalaisten eläinlääkärikulut ovat kohonneet 72 %. Peruskäyntimaksut ovat paikallisen eläinlääkäriliiton mukaan 30-50 euroa. Meidän eläinlääkärimme veloittaa 36 euroa, mikä on Pariisin yleishintatasossa varsin kohtuullista. Vastaanottotilat ovat tasokkaita, kissojamme kohdellaan aina erittäin asiallisesti ja vaivat hoidetaan hyvin.

Ja ennen kaikkea: eläinlääkäri muistaa aina kehaista, kuinka kauniita ja solakoita kissamme ovat. Eläinlääkärimme otannan mukaan 90 % pariisilaiskissoista on nimittäin ainakin jonkin verran ylipainoisia.

Ja me tietysti punastelemme tyytyväisinä. Vaikka eläinlääkäri unohtaakin aina tarkentaa, että maailman kauneimmat kissat...

Mustasukkainen pikkusisko punkesi mäkättäen itsensä kuljetuslaatikkoon heti palattuamme eläinlääkäriltä: "Antaa olla viimeinen kerta kun minut unohdatte reissusta!"

Tilastolähde: Le Figaro