Taas Tuileries'ssa

Mitä tekevät pariisilaiset helteisenä sunnuntaina? Ryntäävät tietysti puistoihin.

Kliseinen hetki Tuileries'n tuntumassa: taustalla siintävä Eiffel valvoo petankkipeliä. Vain baskerit puuttuvat!

Kaukaa viisaina päättelimme, että Bois de Vincennesin ja Bois de Boulognen puistot ovat täpötäynnä luonnonhelmaan pyrkiviä pariisilaisia. Tämän vuoksi ydinkeskustan luulisi olevan lähes tyhjä. Loogista, eikö?

Niinpä suuntasimme ydinkeskustan puistoon, Louvren kainalossa sijaitsevaan Tuileries'in. En ollut poikennut Tuileries'ssa lähes pariin vuoteen, ja nyt jo toista kertaa viikon sisällä.

Arvioimme massojen liikkeet hieman väärin. Pariisilaiset toki luultavasti olivat kaupungin laitojen viheralueilla, elleivät suorastaan viikonloppulomilla. Mutta jokunen turisti oli myös saapunut Pariisiin viikonloppulomalle. 

Ja ei kun sekaan vaan, luonnonrauhasta nauttimaan!

Tuileries'n massojen takana siintävät Concorden obeliski, Riemukaari ja Défensen pilvenpiirtäjät.

Ankkalampi

Tuileries'n nykytaidetta.

Nuorta lempeä puiston siimeksessä vol. 1.

Nuorta lempeä puiston siimeksessä vol. 2.

Tuileries'ta matka jatkuin Concorden ohi...

Kohti Champs-Elysées'tä...

Tarkoituksena oli poiketa Champs-Elysées'n Virgin Megastoressa, mutta loppujen lopuksi lämpö ja väenpaljous imi mehut, ja hyppäsimme metroon heti Franklin D. Rooseveltin metroasemalla.

Helmut Newton Grand Palais'ssa

"I love vulgarity. I am very attracted by bad taste - it is a lot more exciting than that supposed good taste, which is nothing more than a standardised way of looking at things." 

- Helmut Newton

Pariisin Grand Palais'ssa esillä olevan Helmut Newtonin näyttelyn reilut parisataa kuvaa - lähinnä alkuperäisvedoksia, myös runsaasti polaroidkuvia! - jättivät kaksijakoisen jäljen. Joukossa oli nerokkaita helmiä, mutta myös tympeyttä.

Newtonin 1960-luvun muotikuvista heijastui omaperäinen nerokkuus; kuvat olivat tuoreita yhä, lähes puoli vuosisataa myöhemmin. Kuvat elivät omina itsenään, muotikuvan kontekstista irrotettuina. Nerokasta kuvissa oli kuitenkin erityisesti se, etteivät vaatteet hukkuneet kuvan tarinaan, vaan ne olivat mahdollisimman monipuolisesti esillä. Harva asia on nimittäin rasittavampaa kuin jotkut nykynaistenlehtien taiteellisuutta tavoittelevat muotikuvaajat, joiden jäljiltä kuvista on lähes mahdotonta hahmottaa vaatekappaleita.


60's - 70's : la presse féminine en France par Rmn-Grand_Palais


Helmut Newtonin nousu 1960- ja 1970-luvuilla liittyy läheisesti muodin ja naistenlehtien murrokseen, kuten Elle:n toimittaja Sylvia Jorif ja Ellen entinen taiteellinen johtaja Peter Knapp oheisessa videossa selventävät:

Tuolloin merkittävät ranskalaiset naistenlehdet olivat kuviin ja elitistiseen, eskapistiseen muotiin keskittynyt Vogue, muodin lisäksi ajankohtaisista asioista kertonut Elle sekä Marie Claire.

Kun muoti yksinkertaistui ja prêt à porter eli valmisvaatteet saivat jalansijaa, kuvissa vaatekappaleiden yksityiskohtia tärkeämmäksi nousivat tyyli ja energia, joilla vaatteita esiteltiin. 

Samanaikaisesti Knapp uudisti Ellen visuaalista muotoa mm. poistamalla kolmipalstajaon. Knappin tavoite oli houkutella lukijoita yllättämällä heidät viikko toisensa jälkeen.

Polka 17/2012.

Toinen suosikkiosuuteni olivat muotokuvat. Newton on kuvannut tunnettujen hahmojen muotokuvia Elisabeth Taylorista Margaret Thatcheriin ja Jean-Marie Le Peniin.

Polka 17/2012.

Newton onnistuu sommittelemaan kuvattavilleen syvyyttä. Toisaalta kuvissa oli usein niin paljon Helmut Newtonia itseään, että oli vaikea hahmottaa, missä kohtaa muotokuvattavan persoona päättyy ja kuvaajan persoona alkaa.

Polka 17/2012

Newtonin nerous ja tympeys piilevät hänen taistelussaan hyvää makua vastaan. On totta, että hyvä maku ja sovinnaisuus ovat äärimmillään yksitoikkoisia. Kauneus ja kiinnostavuus asuvat säröissä: Vanessa Paradis'n etuhampaiden lovessa tai Cindy Crawfordin luomessa.

Tympeää sen sijaan oli Newtonin otoksista välittynyt naiskuva. Viime vuosina Newtonin aikanaan vallankumouksellisen ja  polemiikkiä herättäneen tyylin on arvioitu jopa voimaannuttaneen naisia. Grand Palais'n näyttelyn esittelytekstissä Newtonin naisia kuvataan voimakkaiksi viettelijöiksi, dominoiviksi ja vaikuttaviksi, jopa pelottaviksi:

"Nämä [Newtonin] naiset ovat seksuaalisen vallankumouksensa huipulla; he nauttivat vapaasti kehostaan, ilman paikkaan tai aikaan liittyviä rajoituksia, avoinna kaikenlaisille fantasioille. Nämä naiset ovat rikkaita, he ovat valloittaneen maailman ja rahan, hameista vuoteisiin heitä ympäröi äärimmäinen hienostuneisuus. Newtonin naisen slogan voisi olla 'Luksusta, tyyliä ja aistillisuutta'".

Omaan 2010-luvun seksuaalittuneen ja pornografistuneen mediakuvaston turruttamaan silmääni tämä sadomasokismiinkin kallistuva Newtonin linja ei näytä tuoreelta, yllättävältä tai raikkaalta, vaikka se sitä ehkä aikoinaan on ollut. Raaka paljas pinta ei shokeeraa, vaan muistuttaa lähinnä uimahallin saunasta. Kuvista välittyvä nainen on yksiulotteinen karikatyyri, jopa pelkkä lihapala. Newtonilainen "voimaannuttaminen" on minun silmiini maskuliinisten fantasioiden juhlistamista, ei kunnianosoitus todelliselle naiseudelle.

Helmut Newton itse piti itseään feministinä:

 "I'm against this ghetto that women are put in, often by themselves, 'women photographers', 'women artists', what counts is the work."

Helmut Newton, l'exposition - la bande annonce par Rmn-Grand_Palais




Helmut Newton -näyttely Pariisin Grand Palais'ssa 24.3. - 30.6.2012. 

Aperitiivi Tuileries'ssa

Helle on viimein saapunut Pariisiin, ja pariisilaiset täyttävät puistot ja terassit. Louvren ja Concorden välissä sijaitsevassa Tuileries'ssa tungeksi turistien joukossa muutama paikallinenkin.

Vaikka pariisilaiset nauttivat auringosta ja lämmöstä, ihan tukholmalaisten veroisia auringonottajia ei juuri näy. Ei bikineitä, ei folioita. Tai sitten käyn väärissä puistoissa. 

Katukuvassakaan ei silti juuri näy niitä ylirusketuksia, joilla vihjaillaan veneilyharrastuksesta tai kaukomatkoista, vaikka todellisuudessa katsojan ensimmäisiä mielleyhtymiä ovat solarium ja ihosyöpä. Tai suihkurusketus.

Paras helleaperitiivi on panaché, limsalla laimennettu olut. Maku on huomattavasti vähemmän kuvottava kuin voisi kuvitella. Ranskalaisessa versiossa sekoitetaan yhteen osaan olutta kolme osaa limsaa. Korkein laissa sallittu alkoholipitoisuus panachélle on Ranskassa 1,2 %.

Pysähdyimme hintavalle* panachélle Tuileries'n puiden siimeksessä sijaitsevaan ulkoravintolaan. Paikan ihanuutta varjostivat vain röyhkeän aggressiiviset pulut, jotka hyökkäilivät asiakkaiden kimppuun ja varastivat ruokaa lautasilta kuin lokit ikään. Kuvan puluhyväkäs kosti kuvaussessioni vielä ruikauttamalla yli lentäessään kädelleni löysän tervehdyksen.

*Yksi 25 cl:n panaché kustansi 4,70 euroa.

Arvoituksellinen otus

On tullut aika paljastaa edellisen postauksen jännittävän kuva-arvoituksen salaisuus. Helluhan sen näki, kuvan keskellä pilkottaa otus. Mutta mikä otus?

En ollut tarpeeksi tsurnalisti raivatakseni minun ja otusta ympäröivän aitauksen väliin ryhmittyneitä lapsiperheitä pois tieltäni, joten blogissa saadaan tyytyä aidallisiin kuviin.

Niiden onneksi, jotka eivät yllä olevasta kuvastakaan otusta tunnistaneet, otin kuvan myös aidassa olleesta kyltistä:

Otus on siis punakaulakengurun alalajeihin lukeutuva bennettinvallabi, joka elelee Pariisin kasvitieteellisessä puutarhassa, Jardin des Plantesissa.


Näitä minikenguruita elelee muuten Pariisin liepeillä myös luonnonvaraisina. Rambouillet'n metsässä, viitisenkymmentä kilometriä länteen Pariisista, elää nimittäin viitisenkymmentä yksilöä käsittävä vallabilauma. Eläinten kantaisät karkasivat läheisestä eläintarhasta 1970-luvulla. Ranskan ilmasto on muistuttaa Tasmanian ilmastoa, joten ainoa este vallabien Ranskan valloitukselle on ihmisasutus.

Ei hätää, en tähtää luontokuvaajaksi.

edit: Uusi-Seelanti vaihdettu Tasmaniaksi. ;)

Urheilua ja irokeeseja

Sillä välin kun Suomessa eilen jännättiin pienen mustan pyörylän kohtaloa, Ranskassa jännättiin vähän isomman täplikkään pallukan käänteitä. Lopulta pallukka pyörähteli niin, että Montpellier voitti Ranskan mestaruuden ja Pariisin PSG jäi kakkoseksi. Pariisin vastustaja eilisessä ottelussa ei tosin ollut Montpellier, vaan Lorient, ja Montpellier pelasi Auxerrea vastaan. Kokonaispisteet vain asettuivat niin, että Montpellier voitti tittelin ja Pariisin PSG jäi kakkoseksi. Näin minulle potkupalloa paremmin tuntevat ainakin asian selittivät.


Montpellier'in voittojuhlia seuratessa ilmeni, että montpellier'laisfaneille tärkeää ei ollut niinkään voitto, vaan Pariisin lyöminen. Vähän samassa hengessä kuin suomalaisille ei ole tärkeää voitto, vaan Ruotsin lyöminen.


Voiton kunniaksi Montpellier'n joukkueen johtaja, Louis "Loulou" Nicollin leikkautti ja värjäytti itselleen uuden hiustyylin. Loulou oli luvannut Montpellier'n faneille, että jos voitto tulee, hän leikkauttaa itselleen vihatun Pariisin vihatun PSG-joukkueen vihatun Jérémy Ménezin vihatun irokeesin*, jota vastaan on sentään Facebookissakin viharyhmä. Ménezin irokeesia pääsee ihailemaan täällä edestä ja täällä takaa.





Louis Nicollin, crête sur la tête : "Je me... par LeNouvelObservateur

Vastustan yleensä kaikenlaisia viharyhmiä, mutta tuo Ménezin irokeesin leikkaamista vaativa ryhmä on kyllä hyvällä asialla. Sen sijaan Loulou Nicollinin värikäs kuontalo sopii tälle miekkoselle kuin nyrkki silmään. Toivottavasti tyyli ei vaihdu liian nopeasti.


Jottei tämä urheiluanalyysi painuisi liian syvälliseksi, tässä maanantai-illan loppukevennykseksi topito.com-sivuston laatima top 15 -lista ihmiskuntaa vastaan juonivista eläimistä:

http://www.topito.com/top-animaux-complotent

Elleivät hassut eläimet riitä piristämään maanantai-iltaa, tässä vielä kuva-arvoitus. Kysymys kuuluu: "Mitä kuva esittää?". Tai pikemminkin: "Mitä kuvan on tarkoitus esittää?". Vastaus saataneen heti huomenissa.

*Oheisen videon mukaan Louloun irokeesiesikuva tosin olisi Montpellier'n Rémy Cabella, mikä kuulostaa ehkä loogisemmalta... Noh, irokeesi kuin irokeesi.

Sunnuntaikävelyllä - Promenade Plantée

Vallankumouksen tiimellyksessä tuhotun Bastiljin vankilan paikalla place de la Bastille -aukiolla kohoavaa pylvästä ympäröivät tänään uhkaavan tummat pilvet.

Hurjapäinä päätimme uhmata ukkosta lupailleita säätiedotuksia, vaikka mustanpuhuvat pilvet ripsottivat niskaamme muutaman pisarankin. Jatkoimme matkaamme Bastillen oopperatalon oikeanpuoleista sivustaa pitkin rue de Lyonia ja edelleen avenue Daumesnil -kadulle.

Bastillen oopperatalo

Avenue Daumesnilin alkupäässä odotti vaatimaton portaikko, jota pitkin kapusimme ylös...

Portaikon yläpäässä avautui toinen maailma: taianomainen ja vehreä käytävä, Promenade Plantée.

Promenade Plantéen maisemat ovat elokuvaharrastajalle tuttuja, ainakin jos kyseinen harrastaja on kiinnostunut romanttisista elokuvista ja/tai Ethan Hawkesta. Täällä nimittäin kuvattiin pätkä Hawken yhdessä Julie Delpyn kanssa tähdittämään Before Sunset -elokuvaan. Still-kuvia kyseisestä kohtauksesta voi selailla Internet Movie Database -sivustolla.

Promenade Plantéella pääsee nauttimaan puistotunnelmasta Pariisin kattojen korkeudella.

Sunnuntai-iltapäivänä puistokäytävä täyttyi sunnuntaikävelijöiden ohella turisteista ja lenkkeilijöistä.

Promenade de Plantée seurailee avenue Daumesnil -katua aina Jardin de Reuilly -puistoon asti. Puiston jälkeen reitti jatkuu allée Vivaldin kautta aina suureen Bois de Vincennesin puistoon asti.

Tänään emme jatkaneet matkaa Jardin de Reuillyn puistoon asti, vaan laskeuduimme alas portaita, joita Promenade Plantéella on tasaisten välimatkojen päässä toisistaan.

Promenade Plantéen puistokatua kannatteleva maasilta rakennettiin 1800-luvun puolivälissä Bastillea Vincennesiin yhdistänyttä rautatietä varten. Useita vuosikymmeniä aikaisemmin hylätty rautatie kunnostettiin puistokäyttöön 1990-luvun alussa. Tuolloin myös punatiilirakennelman katutason tilat kunnostettiin ja nimettiin uudelleen Viaduct des Arts -nimellä. Tiloissa on taidegallerioita, ateljeetiloja ja erilaisia taidekäsityöläisiä korutaiteilijoista taidetapettiliikkeisiin.

Viaduct des Artsin näyteikkunasta bongattua.

Metro: Bastille