tiistai 1. tammikuuta 2013

BONANEEEEE...

Uutta vuotta otettiin meillä sitten vastaan pitkän kaavan kautta. Viimeisiä vieraita tuuppasimme ystävällisesti mutta määrätietoisesti ulos ovesta seitsemän aikaan aamulla. Minulle päivä venähtikin hieman pitkäksi, kun olin herännyt aattoaamuna kotimatkalentoa varten puoli neljältä ranskalaista aikaa. Onneksi saimme siivottua jo edellisenä iltana (tai siis tänä aamuna ennen nukkumaanmenoa), oli sanoinkuvaamattoman ihanaa herätä siistiin kotiin.

Iltamat olivat oikein onnistuneet, eikä kukaan halunnut siirtyä juhlimaan kaupungille. Pariisi näytti sitä paitsi ainakin meidän ikkunasta suhteellisen hiljaiselta, sade kai rauhoitti juhlijoita.


uv01
Alkupaloina oli tarjolla mm. uunituoreita, itseleivottuja gougèreita. Nyyttiäisten täytteenä oli juustoa, oliiveja tai hanhenmaksaa. 

uv02
Allekirjoittaneen lisä juhlapöytään olivat piparit Suomi-astiassa. Suomi on muuten kuulemma pupun mallinen. Tässä Suomi-pupu korvat alaspäin.

uv03

uv04
Pääruokana oli suussasulavaa luomukanaa, jossa oli täytteenä mm. herkkusieniä. Lisukkeena bataattia ja kermakastiketta. Tämä annos oli kyllä kaikinpuolin aivan ammattilaistasoa, ravintolassakaan ei aina saa näin hyvää ruokaa. Onnea ovat ruoanlaiton taitavat ja siitä pitävät kaverit.

uv05

uv06
Tarjolla oli myös Perrieriä. Tämä tuntemattoman kameralainaajan näpsäisemä taidekuva löytyi tänään kamerasta, pakkohan se sitten oli jakaa.

uv07
Pöydässä oli suomalainen kippo poikineen.

uv08
Ja jälkiruokakakun jälkeen napsittiin sekä pariisilaisia...

uv09
...että suomalaisia suklaita, salmiakkia unohtamatta. Paitsi että salmiakkeja taisin napsia lähes yksinomaan minä.

uv10
Enologiksi opiskeleva kaveri oli saanut käsiinsä tämän salaperäisen pullon, jollaista ei kuulemma kaupasta löydy.  Lupaava etiketti kätki taakseen kaltaiselleni amatöörillekin maistunutta jälkiruokaviiniä.

uv11
Päivän värejä olivat musta ja kultalamee.
Järkytin muuten aikoinaan joulunpyhiin osuneella ensivisiitilläni anoppia toivottamalla hyvää uutta vuotta etukäteen (siis uudenvuodenaattona) ja unohtamalla toivottaa bonaneeta seuraavalla tapaamisellamme (2.1.). Nyt muistankin sitten visusti toivottaa hyvää uutta vuotta ranskalaisittain kaikille aina helmikuun loppuun asti.

Bonne année siis itse kullekin sinne näytön toiselle puolelle!





24 kommenttia:

  1. Hyvää uutta vuotta ja näyttää juuri niin herkulliselta, että kannatti lentää takaisin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei hukkaan mennyt lentomatkani venäläisten täyttämässä koneessa. ;) En muuten ollutkaan kuullut sitten 1980-luvun ihmisten taputtavan lentokoneen laskeutuessa. :D

      Poista
  2. Ihania ruokakuvia ! Myös meillä tuttavat kutsuivat Suomi pipareita 'road kill bunnies' ....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahhahahaa, tuo road kill bunnies aiheutti pienen äänekkään hymyn. :D En ihan oikeasti ollut nähnyt mitenkään päin pupua Suomen kartassa, mutta nuo meidän kaverit eivät siis olleet yksin tuon ajatuksensa kanssa... :)

      Poista
  3. Teillä on ollut herkkua monenlaista. Juustohiiri-minääni suuresti järkytti tuo juusto, jonka ulkomuoto näyttää, hmm, aivoilta. Onneksi juustoissa ulkomuoto, eikä varsinkaan haju, siis tuoksu, vähennä hyvää makua ;)
    Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, nyt kun sanot, niin onhan tuo hieman aivokkaan näköinen. :D Kyseessä oli vuohenjuusto, crottin de Chavignol: http://fi.wikipedia.org/wiki/Crottin_de_Chavignol

      Kissatkin himoitsivat seuraavana päivänä juustojen jämiä, huumaava tuoksu kerrassaan. ;D

      Poista
  4. Mukavaa uutta vuotta sinulle Riina. Toivottavasti jaksat sivistää meitä taas kokonaisen vuoden!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Sivistän tässä usein lähinnä itseäni ja jaan sitten tietolöytöjäni innokkaana kaikille halukkaille. ;) Kivaa, jos niistä murusista on oikeasti iloa.

      Poista
  5. Painava protesti ranskalaisille: Suomi ei ole kuin pupu vaan kuin lapanen, ovat minun lapseni todenneet jo aikoja sitten! Lasten suusta kuulee tunnetusti totuuden. Sapuskoista,juomista ja salmiakista olen ranskalaisten kanssa tässä hyvinkin samaa mieltä.Ja täällä Saksassa pitää muistaa kädestä pitäen toivottaa myös työpaikalla jokaiselle vastaantulijalle "Alles Gute!" tai "Guten Rutsch!". Pitää vain sitten muistaa, kenet niistä 30-40 on jo tavannut. (Eihän sitä nyt liikaa kannata työtovereilleenkaan onnea toivottaa.)Hyvää tätä vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapanen! :D Tuo Suomen karttakuvahan on suorastaan kuin musteläiskätesti konsanaan. :D Ainakin täällä kohistiin joskus, miten "pervolta" Ruotsi ja Suomi näyttivät yhdessä ilman Norjaa:
      http://www11.edu.fi/materiaali/files/orig/203_1euro.jpg

      Hah, ei tosiaan kannata liikaa onnitella niitä kollegoitakaan. :D Mutta joku muistisääntö tuohon toivotteluun pitäisi keksiä, kun joka vuosi tulee toivotelleeksi vahingossa pari kertaa jollekin, joka sitten muistuttaa, että: "Kyllähän me jo tavattiin tänä vuonna, etkös muista..?!". Helpointa olisi pysytellä poissa Ranskasta helmikuun loppuun asti. ;)

      Poista
  6. Ihania ruokakuvia! Noi juustot näyttää TOSI herkullisilta! Ja noita gougèreita on ihan pakko kokeilla, googlasin jo reseptiä ja ne menee lähipäivinä kokeiluun ja jos onnistuvat, niin teen niitä sitten alkupalaksi meidän ensi lauantain vieraille.

    Hyvää uutta vuotta sinulle Riina. On ollut ihana seurata blogiasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä gougèreiden kanssa. En tullut kysyneeksi respetiä, mutta voin sitä kysäistä, jos ko. leipurin kanssa tavatessa muistan. Kerro sitten ihmeessä, miten gougèreiden kanssa kävi! :)

      Ja kiitos kiitoksista, tätä blogia on mukava tehdä ja erityisen mukavaa on lukea teidän lukijoiden mielenkiintoisia kommentteja. :)

      Poista
  7. Ihanaa Uutta Vuotta ja kiitos taas kauniista kuvista ja fiilistelyistä! Ah, nuo juustot ja gougèret... Ja sun kynsilakka-asukoordinaatio on huippu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos (samoin) Sanna! Mä olin salaa todella ylpeä koordinaatiostani. :D Mulla oli myös musta puolihame ja paidan ja kynsilakan sävyyn sointuvat kultalameesävyiset sukkahousut. Jonain muuna ajankohtana kokonaisuus voisi olla ns. tacky, mutta ei uudenvuodenaattona. ;)

      Poista
  8. No jo oli hyvät juhlat, kun vieraita piti ihan väkisin työntää ulos! :-D

    Hyvää bonneanneeta sinullekin, vai mikä se nyt oli. :-) Vaikka taisin toivotella jo aikaisemminkin (oli muistaakseni tämän vuoden puolella kuitenkin, hih), mutta kerta kiellon päälle on hyvä, eikös. ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, voi olla että uusiavuosia olemme jo toivottelleet, mutta kerta kiellon päälle: Hyvää uutta vuotta! :D

      Epäilin jo vähän, että tuo aamun asti meillä hilluminen oli joku kosto, me kun olemme tunnetusti aina se pariskunta, joka ei "huomaa" lähteä, ennen kuin emäntä pukeutuu vihjailevasti yöpaitaan. ;D Meillä ei kukaan pukeutunut yöpaitaan (paitsi minä kyllä Hello Kitty -tohveleihin), tyhjensimmepä vain pöydät ja sanoimme, että bileet oli tässä, klo on seitsemän aamulla ja isäntäväki kaipaa kauneusunia. :D Eivätkä vieraat edes pahastuneet, päivittelivätpä vain ajankulua. :)

      Poista
  9. Hyvää uutta vuotta Pariisiin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein mahtavaa uutta vuotta Barcelonaan myös! :)

      Poista
  10. Kiitos mukavista teksteistäsi, jatka vain samaan malliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin Simpukka! Ja hyvää uutta vuotta tietysti! :)

      Poista
  11. Bonne annéé ja kiitokset viime vuoden loistavista lukuhetkistä! Olet muistaakseni myös ensimmäinen bloggari, joka linkitti minun blogini, joten saan kiittää sinua varmaan muutamasta lukijastakin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin Leidi! Muistan löytäneeni blogisi Blogilistalta, ja pitihän sitä niin mahtava löytö jakaa lukijoiden kanssa. :)

      Poista
  12. Godt nyttår! Me ratkaisimme aaton 'päivällisongelman' lähtemällä ravintolaan, mutta avoinna olevaa piti etsiä hetki. Säästyimme kokkaamiselta. Ja siivoamiselta jälkeenpäin :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tuo on kyllä vähän sisäsiistimpi vaihtoehto. :) Täällä on useissa ravintoloissa erikoismenyy uudenvuodenaatolle, mutta vähänkin paremmat paikat on sitten myös varattu hyvissä ajoin etukäteen.

      Poista

Kiitos kommentistasi. Kommentit ovat tämän blogin suola. Ja pippuri. Ja sokeri.