Paratiisin lapset

"Vos gueules, on n'entend plus le pantomime !"

"Turpa kiinni, emme kuule pantomiimia!"

Tulin taskuja tyhjentäessäni huomanneeksi, että tivolimuseon sisäänpääsylipun kylkiäisinä saimme pääsylipun Cinémathèque Françaisessa esillä olevaan näyttelyyn, jonka aiheena on Les Enfants du Paradis eli Paratiisin lapset. Kyseessä on 1800-luvun Pariisiin sijoittuva, mutta miehitysaikana kuvattu ja vuonna 1945 valmistunut ranskalaisen elokuvan suuri klassikko.

Näyttelyyn en ole vielä ehtinyt, mutta koska se on vakaana aikomuksenani, päätin leffan kahlata läpi jo etukäteen. Aikaisemmin olin nähnyt tästä kolmetuntisesta melodraamaeepoksesta vain pätkiä, joten olihan tämmöinen aukko yleissivistyksessä paikattava.

Tällaiselle musiikkivideosukupolven kasvatille oli alkuun hieman haastellista päästä sisään rauhallisemman tarinankerronan rytmiin. Kun keskittyminen lopulta onnistui, tarina vei mukavasti mennessään, eikä aika käynytkään pitkäksi. Tosin ajanpuutteen vuoksi leffa piti katsoa muutamassa erässä.

"Paris est tout petit pour ceux qui s'aiment d'un aussi grand amour!" - Garance (ironisesti...)

Elokuvan henkilöhahmoja ovat kaikkien miesten jumaloima Garance (jota näytellyt Arletty oli kuvaushetkellä lähes viisikymppinen. Virkistävää!) sekä häneen tavalla tai toisella rakastuneet miehet: miimikko Baptiste (raivostuttava vässykkä!), näyttelijä Frédérick, varas Lacenaire ja aatelismies Edouard.

Sen enempää juonesta paljastamatta sanoisin, että kukaan henkilöhahmoista ei kyllä minusta oikeasti rakastanut toista. Joku kaipasi muusaa, toinen ihailijaa, kolmas hoivattavaa. Pääparikin oli lähinnä teinimäisesti etärakastunut omaan mielikuvaansa toisesta, ei todelliseen ihmiseen. Nathalie, elokuvan toinen naispäähahmo, huomauttaakin Garancelle, miten tämän on helppo olla utuisen etäinen rakkauden ja kaipuun kohde, mutta hänen itsensä on pitänyt yrittää rakastaa ja olla rakastettu joka päivä, arjessa. Mutta eipä se Nathalienkaan rakkaus mitenkään aidolta saati pyyteettömältä vaikuttanut; hän ei välittänyt rakkaudenkohteensa omista tunteista tuon taivaallista, tarkoituksena oli vain muokata sillä ns. rakkaudellaan tuota rakkaudenkohdetta omien toiveiden kaltaiseksi.





Nyt kun asiaa tarkemmin pohdin, miten minulle ei yhtäkkiä tule mieleen oikein mitään muutakaan elokuvaa, jossa kuvattaisiin oikeaa, pyyteetöntä ja neuvottelevaa rakkautta? Ei siis mitään lapsekasta pakkomiellehöyryilyä tai pinnallista himoilua. 

Ns. suurissa traagisissa rakkaustarinoissa pariskunnat yleensä tuskin tuntevat toisiaan, ennen kuin kuolo korjaa joko toisen tai jopa molemmat. Niin romanttiset komediat kuin kansansadutkin loppuvat viimeistään siihen, kun pari saa viimein toisensa ja "elää elämänsä onnellisina loppuun saakka". Lähimmäksi omaa mielikuvaani rakkaudesta päässevät näin äkkiä mietittynä Ellie ja Carl Pixarin ja Disneyn piirrossadussa. (*niisk*)

Tämä tässä on täytekuva.

Paratiisin lapsiin palaan vielä, jos ja kun pääsen vierailemaan miehitysajan Ranskassa tehdyistä filmauksista kertovaan Cinémathèquen näyttelyyn. Sitä odotellessa pari pienyä tarjousvinkkiä nyt tammikuulla Pariisissa (tai muualla Ranskassa) oleileville leffojen ystäville:

1. UGC ja Le Figaro tarjoavat 9. - 15.1.2013 kolmen euron tarjoushintaan elokuvanäytöksiä viime vuoden suosittuihin leffoihin. 

Tarjouksen lunastaakseen pitää esittää joko UGC:n kanta-asiakaskortti tai vaihtoehtoisesti Le Figaron kuponki (Le Figarossa 8. ja 12.1., Figaroscopessa 9.1., Figaro Magazinessa 11.1. ja Madame Figarossa 11.1. Mukana olevat teatterit, näytökset ja elokuvat täällä.

2. Gaumont Pathé puolestaan tarjoaa 9. - 15.1.2013 aktivoidun kanta-asiakaskorttinsa haltijoille elokuvanäytökset viidellä eurolla.

Kanta-asiakaskortti on maksuton, mutta tarjous ei koske mm. 3D-elokuvia tai ensi-iltoja. Lisätietoja täältä.

3. Télérama tarjoaa lehtiensä välissä 9.1. ja 16.1. passin, jonka avulla pääsee valikoituihin elokuvanäytöksiin kolmella eurolla 16. - 22.1.2013.

Mukana on 228 elokuvateatteria eri puolilla Ranskaa. Lisätietoja täältä.