lauantai 24. elokuuta 2013

Kuplivaa ja Philippe Starckia Sitikassa

Vesi vanhin voitehista. (Kovasti mietin, mutten keksinyt mitään kliseisempää aloitusta.) Tänään sitä vettä tihuuttelee ihan taivaalta, mutta eilen kun taivaalla mollotti sadepilvien sijaan aurinko ja asteetkin huitelivat kolmenkympin tanhuvilla, sitä kaipasi myös sisäisesti.

Onneksi Pariisissa on tarjolla monen muun hyvän ohella ilmaisia vesipisteitä. Juotavaa vettä on tarjolla lähes 500 vesipisteessä ympäri kaupunkia. Osa niistä hieman toisia laadukkaampia.


Monipuolista puistomuotia vesipisteellä
Kolmessa vesipisteessä on nimittäin tarjolla tavallisen veden lisäksi kuplavettä. Yksi näistä kuplavesipisteistä sijaitse André Citroënin puistossa 15. kaupunginosassa.

Vettä tulee napista painamalla. Ja kas, kyltit ovat myös englanniksi.
Sikäli mikäli joku insinöörishenkinen on kiinnostunut siitä, miten tämä kuplahomma vesipisteillä toimii, tässä kaaviokuva:


Vesi on ilmaista omaan pulloon pakattuna. Ellei pulloa ole mukana, sellaisen voi ostaa pankkikortilla kolmen euron hintaan automaatista.


Kolme euroa voi kuulostaa hieman suolaiselta hinnalta tyhjästä muovipullosta, mutta hei, tämän on suunnitellut itse Philippe Starck.


Jos joku ei heppua nimeltä tunne, Philippe Starck on paitsi paljasjalkainen pariisilainen, myös eräs kansainvälisesti tunnetuimpia ranskalaismuotoilijoita. Hänen käsialaansa ovat mm. Ghost-tuoli, Miss Lacy -tuoli ja Alessin tuttu sitruspuristin. Starck on suunnitellut myös sisustuksia ympäri maailmaa. Minulla on ollut jo vähän aikaa projektina poiketa yksillä Mama Shelter -hotellin baarissa Pariisissa, ihan vain Starckin sisustuksen vuoksi. Hotelli on kuitenkin sen verran syrjäisellä paikalla, ja asiakaspalvelu kuulopuheiden mukaan niin kankeaa, etten ole saantu aikaiseksi. 

Mutta nyt ei sitten tarvitsekaan, kun on tämä vesipullo!

Juu, on se komia. Mutta hieman epäkäytännöllinen myös. Pohja on nimittäin tyylikkään vino, joten pullo ei pysy pystyasennossa.

Pullot ovat osa France Libertés -säätiön kampanjaa. Presidentti Mitterandin puolison Daniellen perustaman säätiön tarkoituksena on ajaa kaikkien ihmisoikeutta puhtaaseen veteen. Säätiön nettikaupassa on näköjään muuten kaupan muutama vesipullo myös, osa Starckin, osa Agnès B.:n tuotantoa.

Kuplavesi oli hyvää ja raikasta. Kuplaisuus oli kuitenkin vähäisempää kuin vaikka Perrier-vedessä, ja kuplat haihtuivat melko nopeasti.

Kurkistetaan nyt Sitikka-puistoonkin, kun paikalla kerran ollaan.


Ultramodernia André Citroën -puistoa kovasti moititaan kolkoksi, mutta kauniina kesäiltana se on oikein viihtyisä paikka. Tarjolla on paitsi nurmikenttää myös pieniä suojaisia nurkkauksia eväshetkeen, lueskeluun tai vaikka kuherteluun.


Sitikka-puisto sijaitsee klassiselle eau de Javel -puhdistusaineelle nimensä antaneessa Javelin korttelissa Pariisin 15. kaupunginosassa. Puiston paikalla toimi 1970-luvulle asti (yllätys, yllätys) Citroënin autotehdas.


Tuolla vedessä ui pieniä kaloja!

Tuolla vedessä en nähnyt yhtään pientä kalaa. Mutta ehkä tuon levä(?)kerroksen alla?

Guggaseita!


Auringossa kasvihuoneen edustalla.

Lisää vettä pulppusi André Citroënin suihkulähteistä.

Näistä julkisista suihkulähteistä puhuttiin tv:ssä kesällä. Vesileikit julkisissa suihkulähteissä eivät ole sallittuja, sillä puhdistamaton vesi on melkoinen terveysriski. Toisaalta ne eivät myöskään ole erikseen kiellettyjä, vaan niitä suvaitaan. Omalla vastuulla.

Mutta lapset ainakin nauttivat silminnähden.

Olenko tullut maininneeksi, että rakastan kuumailmapalloja?


Parc André Citroënin pallo ei itse asiassa ole varsinaisesti kuumailmapallo, sillä se nousee ilmaan sähkökäyttöisen vinssin voimalla. Jos oikein silmiä siristää, palloa maahan yhdistävän kaapelin näkee myös kuvissa.

Pallosta tuli sitten napsittua muutama kuva...

Vaikkei tämä nyt ihan oikea kuumailmapallo olekaan, niin ihan mielenkiintoinen näköalapaikkavaihtoehto kuitenkin, sillä pallo vinssataan 150 metrin korkeuteen. Lisätietoja pallosta Ballon de Paris -nettisivulta.




Juoksijoita lähes 30 asteen lämpö ei hidastanut.







Parc André Citroën
Metro: Javel - André Citroën / Lourmel



perjantai 23. elokuuta 2013

Siis mihin olet menossa...?

Ranskan ääntämys on joskus haastavaa. Tai ainakin vaatii vähän keskittymistä. 

Kerroin hiljattain kavereille lähteväni reissuun. Ensireaktio oli innostus, joka vähän aikaa juteltuamme lopahti "Jaaa...Miksi ihmeessä sinne?" -tyyppiseksi hämmästelyksi. Kävi sitten ilmi, että ääntämyksessäni oli ollut hieman toivomisen varaa.

Kohteeni ei siis ole Cannes ['kan]...


Kuva: Christophe Finot
Kuva: Mathieu Lebreton
Kuva: Tomyoshi


...vaan Caen [ˈkɑ̃]




Kuva: Wikimedia commons
Kuva: Rundvald
Kuva: Viault



Okei, ei ehkä ihan reilu kuvasarja Caenille, mutta heijastaa hyvin juttukavereideni mielikuvia kyseisistä kaupungeista. Ja sijaitseehan toinen näistä noin tuhat kilometriä toista pohjoisemmassa. 




P.S. Äännän tästä lähtien [kannesi] ja [kaeni]. Eivätpä mene sekaisin.

P.P.S. Jos jollain on mielenkiintoisia vinkkejä Caeniin ja lähiseudulle Normandiaan, niin otan niitä innolla vastaan.

tiistai 20. elokuuta 2013

Roy Lichtenstein Pompidou-keskuksessa

Kuten Facebookissa vinkkasin, Pariisissa poptaide on justiinsa nyt tosi pop. Tai ainakin käynnissä on parikin isoa poptaidenäyttelyä. Se toinen oli viime viikolla blogissa vilahtanut Keith Haring, ja se toinen on tämä:



Eräänä kuulaana sunnuntaiaamuna päätimme kyljen kääntämisen sijaan olla kultturelleja, ja hilpaista Roy Lichtensteinin näyttelyyn, jotta voisimme luontevasti osallistua kultivoituneihin illalliskeskusteluihin. (Oikeasti, joskus tuntuu että täällä kaiken maailman näyttelyitä pitää kiertää jo ihan siksikin, että kykenee osallistumaan smalltalkiin.)

Olimme siitä rohkeita, että ilmaannuimme paikalle ilman etukäteislippuja. Varttia vaille ovien avausta jonoa oli muutama metri. Viittä minuuttia myöhemmin jono ulottui jo piha-aukion yli.


Selvisimme kuin selvisimmekin koko jonotusoperaatiosta ovien avauduttua muutamassa minuutissa, sillä muiden liputtomien rynniessä lippuluukuille me rynnimme lippuautomaateille.

Ja sitten vain taide-elämysten kimppuun!

Look Mickey, 1961


Roy Lichtenstein (1923 - 1997) oli yhdysvaltalainen poptaiteen suuri nimi, ehkä tunnetuin poptaiteilija Andy Warholin ohella. Lichtenstein tunnetaan parhaiten sarjakuvamaisista teoksistaan.


Hopeless, 1963

We Rose Up Slowly, 1964


Jos taannoin blogissa esitelty Keith Haring otti kantaa vähän kaikkeen, Lichtenstein puolestaan ei ottanut taiteellaan kantaa tiettävästi oikein mihinkään. Mitä nyt vähän ironisoi. Vähän kuin hipsteri, josta ei saa siksi otetta, että kaiken on oltavan niin kovin ironista. Siksi näyttely oli minusta vähän pettymys. Tai ei ehkä näyttely sinällään, töitähän oli esillä paljon ja maisemointikin oli aika jännästi toteutettu. Pettymys oli minulle pikemminkin Lichtenstein, jonka työt olivat ihan kivoja, mutta eivät herättäneet minkäänlaisia tunne-elämyksiä. Työt olivat sellaisia, joita voisin kuvitella hissimusiikinomaisesti vaikka keittiön seinälle, jossa ne eivät mitäänsanomattomuutensa vuoksi häiritse liikaa.


Ylh.Small Explosion (Desk Explosion), 1965; Alh. The Adventures of Mao on the Long March, 1971




Oikealla: Fishing Village, 1987

Lichtenstein teki usein samasta teemasta sekä maalauksia että veistoksia. Yellow Apple, 1981



Omien sanojensa mukaan Lichtenstein ei parodioinut, vaan uudelleen tulkitsi muita taiteilijoita. Bull Profile, 1973.

Rouen Cathedral, Set 5, 1965

Lichtensteinia ei voi suositella trypofobiasta kärsiville. Lichtensteinin sanoin: "It's an industrial way of making Impressionism - or something like it - by a machine-like technique. But it probably takes me ten times as long to do one of the Cathedral or Haystack paintings as it took Monet to do his...". Kuvassa Rouen Cathedral, Set 5, 1965 (yksityiskohta).


Mirror II, 1977

Cup and Saucer II, 1977

Goldfish Bowl II, 1978

Artist's Studio "Look Mickey", 1973. Huomaa seinälle ripustettu maalaus, joka on sama kuin tämän postauksen ensimmäisessä näyttelykuvassa (Look Mickey).



Landscape with Philosopher, 1996

Siltä varalta, ettei filosofi erottunut edellisestä kuvasta: Siinä hän nököttää, oikeassa alanurkassa.

"The studio paintings that I do, while having absolutely nothing to do with my real studio, [---] is a way of making collage out of some works that I've done and some Matisse works, with kind of feeling about Matisse that I'm trying to develop - not his feeling, but my feeling about his work". Kuvassa: Artist Studio, "Foot Medication", 1974.

Roy Lictenstein -näyttely 3.7.- 4.11.2013
Centre Pompidou
Place Georges Pompidou
Metro: Rambuteau/Hôtel de Ville/Châtelet - Les Halles