lauantai 24. elokuuta 2013

Kuplivaa ja Philippe Starckia Sitikassa

Vesi vanhin voitehista. (Kovasti mietin, mutten keksinyt mitään kliseisempää aloitusta.) Tänään sitä vettä tihuuttelee ihan taivaalta, mutta eilen kun taivaalla mollotti sadepilvien sijaan aurinko ja asteetkin huitelivat kolmenkympin tanhuvilla, sitä kaipasi myös sisäisesti.

Onneksi Pariisissa on tarjolla monen muun hyvän ohella ilmaisia vesipisteitä. Juotavaa vettä on tarjolla lähes 500 vesipisteessä ympäri kaupunkia. Osa niistä hieman toisia laadukkaampia.


Monipuolista puistomuotia vesipisteellä
Kolmessa vesipisteessä on nimittäin tarjolla tavallisen veden lisäksi kuplavettä. Yksi näistä kuplavesipisteistä sijaitse André Citroënin puistossa 15. kaupunginosassa.

Vettä tulee napista painamalla. Ja kas, kyltit ovat myös englanniksi.
Sikäli mikäli joku insinöörishenkinen on kiinnostunut siitä, miten tämä kuplahomma vesipisteillä toimii, tässä kaaviokuva:


Vesi on ilmaista omaan pulloon pakattuna. Ellei pulloa ole mukana, sellaisen voi ostaa pankkikortilla kolmen euron hintaan automaatista.


Kolme euroa voi kuulostaa hieman suolaiselta hinnalta tyhjästä muovipullosta, mutta hei, tämän on suunnitellut itse Philippe Starck.


Jos joku ei heppua nimeltä tunne, Philippe Starck on paitsi paljasjalkainen pariisilainen, myös eräs kansainvälisesti tunnetuimpia ranskalaismuotoilijoita. Hänen käsialaansa ovat mm. Ghost-tuoli, Miss Lacy -tuoli ja Alessin tuttu sitruspuristin. Starck on suunnitellut myös sisustuksia ympäri maailmaa. Minulla on ollut jo vähän aikaa projektina poiketa yksillä Mama Shelter -hotellin baarissa Pariisissa, ihan vain Starckin sisustuksen vuoksi. Hotelli on kuitenkin sen verran syrjäisellä paikalla, ja asiakaspalvelu kuulopuheiden mukaan niin kankeaa, etten ole saantu aikaiseksi. 

Mutta nyt ei sitten tarvitsekaan, kun on tämä vesipullo!

Juu, on se komia. Mutta hieman epäkäytännöllinen myös. Pohja on nimittäin tyylikkään vino, joten pullo ei pysy pystyasennossa.

Pullot ovat osa France Libertés -säätiön kampanjaa. Presidentti Mitterandin puolison Daniellen perustaman säätiön tarkoituksena on ajaa kaikkien ihmisoikeutta puhtaaseen veteen. Säätiön nettikaupassa on näköjään muuten kaupan muutama vesipullo myös, osa Starckin, osa Agnès B.:n tuotantoa.

Kuplavesi oli hyvää ja raikasta. Kuplaisuus oli kuitenkin vähäisempää kuin vaikka Perrier-vedessä, ja kuplat haihtuivat melko nopeasti.

Kurkistetaan nyt Sitikka-puistoonkin, kun paikalla kerran ollaan.


Ultramodernia André Citroën -puistoa kovasti moititaan kolkoksi, mutta kauniina kesäiltana se on oikein viihtyisä paikka. Tarjolla on paitsi nurmikenttää myös pieniä suojaisia nurkkauksia eväshetkeen, lueskeluun tai vaikka kuherteluun.


Sitikka-puisto sijaitsee klassiselle eau de Javel -puhdistusaineelle nimensä antaneessa Javelin korttelissa Pariisin 15. kaupunginosassa. Puiston paikalla toimi 1970-luvulle asti (yllätys, yllätys) Citroënin autotehdas.


Tuolla vedessä ui pieniä kaloja!

Tuolla vedessä en nähnyt yhtään pientä kalaa. Mutta ehkä tuon levä(?)kerroksen alla?

Guggaseita!


Auringossa kasvihuoneen edustalla.

Lisää vettä pulppusi André Citroënin suihkulähteistä.

Näistä julkisista suihkulähteistä puhuttiin tv:ssä kesällä. Vesileikit julkisissa suihkulähteissä eivät ole sallittuja, sillä puhdistamaton vesi on melkoinen terveysriski. Toisaalta ne eivät myöskään ole erikseen kiellettyjä, vaan niitä suvaitaan. Omalla vastuulla.

Mutta lapset ainakin nauttivat silminnähden.

Olenko tullut maininneeksi, että rakastan kuumailmapalloja?


Parc André Citroënin pallo ei itse asiassa ole varsinaisesti kuumailmapallo, sillä se nousee ilmaan sähkökäyttöisen vinssin voimalla. Jos oikein silmiä siristää, palloa maahan yhdistävän kaapelin näkee myös kuvissa.

Pallosta tuli sitten napsittua muutama kuva...

Vaikkei tämä nyt ihan oikea kuumailmapallo olekaan, niin ihan mielenkiintoinen näköalapaikkavaihtoehto kuitenkin, sillä pallo vinssataan 150 metrin korkeuteen. Lisätietoja pallosta Ballon de Paris -nettisivulta.




Juoksijoita lähes 30 asteen lämpö ei hidastanut.







Parc André Citroën
Metro: Javel - André Citroën / Lourmel



22 kommenttia:

  1. Vautsi,nyt olen kyllä vähän kateellinen kun teillä on noin hienoja vesipisteitä! Etenkin tuo että on ihan vielä kuplavettäkin!
    Philippe Starck on muuten Tel Avivissa suunnitellut muutaman asuintornitalon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Starck on kyllä varsinainen yleisnero, kun kykenee suunnittelemaan kaikkea rakennuksista pieniin käyttöesineisiin. Uusin Navigo-kortti Pariisin julkiseen liikenteeseen on muuten myös Starckin tekosia! :) Starck on tietysti taiteilijaluonne, mutta vaikuttaa tyypiltä, jolla riittää integriteettiä. Esim. tässä on mielenkiintoinen haastattelu ranskaksi. On näköjään pyörähtänyt TED-talkissakin, mutten kestänyt hänen ranskalaista aksenttiaan enkussa minuuttia pidempään, joten en osaa sen laadusta sanoa. ;D

      Poista
  2. Taas opin uutta ilmaisen kuplaveden muodossa. Tuollaisia kun olisi lentokentilläkin turvatarkastuksen takana.
    Sitikkapuisto on sekin meiltä käymättä. Niin paljon paikkoja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, noita kuplavesipisteitä on pari muutakin ja lisää tulossa. Hieno palvelu ainakin tällaiselle kuplajuomafanille! ;)

      Poista
  3. Mukavaa sun blogin kautta saada nimia niille Pariisin paikoille, joissa on melkein puolihuomaamatta tullut kayneeksi. Odottelen jo uutta ja entista ehompaa kierrosta :) Vesipiste saa minut hykertelemaan ja etta kupla-designversiotakin on tarjolla, wau! Kesaisin raahaan aina litratolkulla vetta, ettei tulisi niin paljon roskaa aina uudesta pullosta, joten tuollanen keventaisi mun elamaa.

    Tervetuloa Buenos Airesin Faena-hotelliin, joka on Starckin suunnittelema!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, täällä ei kyllä kävelykierroskohteet heti lopu kesken. :) Mä heti googlasin Faenan, ja kyllä tykkään Starckin tyylistä, vaikka kuulemma kosiskelee liikaa massoja, kuten se neitonen tuossa Jaelille linkittämässäni haastattelussa moitti. :P Mä olen osa massaa sitten! ;)

      Poista
  4. Ei ole todellista - mitä luksusta, kun saa kuplavettäkin! Tietäisin heti ainakin yhden maailmankolkan, jossa tuollaisille ilmaisille vesipisteille olisi kysyntää. :-/

    Minäkin fanitan kuumailmapalloja. :-) Oletko koskaan käynyt tuossa vinssattavassa pallossa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käsittääkseni tuo pullokampanjan takana oleva säätiö on mukana ajamassa puhdasta juomavettä myös kehitysmaihin, että toivottavasti mun kolmesta eurostani meni edes osa sinne suuntaan. :P

      En ole käynyt tuon kuvan pallon kyydissä. Mutta kyllä alkoi kovasti kiinnostaa, ehkä seuraavan turistiksi saapuvan kyläilijän mukana sinne pitää mennä. :)

      Poista
  5. Tulipa mieleen Pariisin suuruus, kun taas kerran esittelit uusia paikkoja. En luonnollisestikaan voi olla vertaamatta sitä Osloon, joka vaikkapa Tukholmaan tai Kööpenhaminaan verrattuna on tunnelmaltaan provinssikaupunki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, ja Tukholma tuntui kovin pieneltä, kun siellä tänne muutettuani pitkästä aikaa poikkesin. :D Mutta on täällä tosiaan kulmia, joissa ei ole tullut minunkaan pyörittyä. Blogin myötä olen alkanut tietoisesti käydä eri kulmilla, niin kovin helposti muuten pyörii aina samoissa tutuissa maisemissa.

      Poista
  6. Läträisin siellä varmaan koko ajan noiden vissyvesiautomaattien kanssa... Uuu miten ihana palvelu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin aika mahtava! :) Automaatteja on kuulemma tulossa lisää, joten läträys helpottuu huomattavasti. ;)

      Poista
  7. Tämäkin on täällä, että ooooh, ilmaista kuplavettä tarjolla. Tuon(kin) kun olisi tiennyt...

    VastaaPoista
  8. Näyttää aika Sodastreamerilta tuo tekniikka. Sen sijaan vedestä piti kysyä, miltä se siellä maistuu? Täällä tunkee kalkin maku aika pahasti läpi, ja moni kaveri suodattaa juomavetensä, mutta mietin että onko siellä parempaa, kun ranskalaisetkin suosivat täällä pullovettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei se aina hyvältä maistu, ehkä se sitten on se kalkki joka puskee läpi. Toisaalta mä olen juonut maultaan pahempaa vesijohtovettä Suomessa, mm. Jyväskylässä paikoin. :P Kun vesi on kerran juomakelpoista ja ihan laadukastakin, niin juon kyllä kraanavettä, en pullovettä. Paitsi aika usein tulee ostettua Perrieriä tai muuta kuplavettä. Aika moni ranskalainen tuntuu juovan pullovettä täälläkin, kai se sitten on vaan niin fiiniä. Tai joku tapa? Mä en vaan yksinkertaisesti jaksa kantaa kaupasta vettä. Eikä se kauhean ekologistakaan ole. Plus että ilmainen on edullisempaa. :P

      Poista
  9. Ton suihkulähteen (jossa lapset leikkii) vesi on poikkeuksellisesti inansa kloorattua ja se poikkeuksellisesti vaihdetaan kerran viikossa. Ja tosiaan; lähteessä vesi-iloittelu EI periaatteessa kaupungin järjestyssäännön mukaan ole sallittua, mutta sitä nyt ei kumminkaan vartijoiden toimesta suoranaisesti estetä. Voilà, tällä taas selvittiin ongelmasta. Suomalaisille lyhyt oppimäärä ranskalaiseen ajattelutapaan…

    Täytyy kumminkin chapeauta nostaa korkealle suihkulähteen suunnittelijalle, joka ei tullut kirves kädessä karkottamaan kakruja jotka pilaavat hänen hienon taideteoksensa, vaan on tämän jälkeen tehnyt useisiin Ranskan kaupunkeihin vastaavia suihkulähteitä joissa jo alunperin on otettu huomioon niissä virkistäytyvät lapset. Lisää tämmöisiä designereitä.

    Ja Riina, mene ehdottomasti Honfleuriin! Jos yhtään epäröit, katso netistä ensin Turnerin vesivärityöt kaupungista, millainen se oli 1800-luvun alkupuolella. Samanlainen se on edelleen. Deauville on kuttaperkkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tietää, etteivät kuvien lapset siis joutuneet kieriskelemään kuolemantaudissa! ;) Tosiaan, tämä on jotenkin tosin kuvaava tapa ranskalaisen säädännön/ajattelutavan suhteen: Asia, joka ei ehkä ole sallittua, muttei ihan suoraan kiellettyäkään. :D

      Olen samaa mieltä, että nuo lapset tuosta suihkulähteestä vasta taidetta tekevät. Ilman heitä se on vain joukko reikiä, joista suihkuaa vettä. ;)

      Menin muuten Honfleuriin! :) Vaikka (tai ehkä juuri siksi että) Deauvillessä olisi ollut parhaillaan amerikkalaisen elokuvan festivaalit. Kiitos vinkistä, Honfleur oli söpö. Äitelän somia kuvaoksennuksia siis luvassa myös blogissa. ;)

      Poista
  10. Starck osaa kyllä hommansa. Olen asunut Starckin suunnittelemassa Hudson-hotellissa New Yorkissa, jossa huoneet olivat todella pieniä. Silti ne oli niin näppärästi suunniteltu, että kaksi ihmistä, alati kassvava ostoskassikeko ja kaikki muuta tavaratkin mahtuivat hyvin huoneeseen. Hotellin yleiset tilatkin olivat viihtyisät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Starckissa minusta hienoa on juuri se, että design on yleensä paitsi esteettisesti kiinnostavaa, myös toimivaa. :) Tykkään myös siitä, että Starck on yleensä jotenkin vähän rönsyilevämpi kuin perinteinen pohjoismainen pelkistetty tyyli.

      Poista
  11. Asun Lontoossa. Vähän olen kade. Ei tulisi päättäjillä mieleenkään täällä panostaa mihinkään tälläiseen, se nääs veisi tuloja kaupoilta ja sehän nyt ei käy!!! Varsinkaan nykytaloustilanteessa. Lontoo on niin ripoff, niin ripoff, ettei mitään määrää. Joskus brittimentaliteetti ottaa todella päähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh. :) Aloin tuossa asiaa oikein pohtia, ja minusta tuntuu, että Pariisissa panostetaan jonkun verran turisteja kiinnostaviin kohteisiin. Sitten taas turistialueiden ulkopuolella ja varsinkin köyhemmillä esikaupunkialueilla paikat saavat enemmän tai vähemmän rauhassa ränsistyä. Että kyllä se raha lopulta puhuu täällä Kanaalin etelärannallakin. :P

      Poista

Kiitos kommentistasi. Kommentit ovat tämän blogin suola. Ja pippuri. Ja sokeri.