torstai 30. toukokuuta 2013

Kun ranska puskee läpi

Kaikkihan me vihaamme anglismeja. Mutta niin intohimoinen punakynäilijä kuin kirjoitetun kielen suhteen joskus olenkin, puheeseeni lipsahtelee nykyään anglismien sijaan jopa fransismeja. Nykyisin New Yorkissa asuvan Laura de Lillen esimerkkiä mukaillen innostuin listaamaan omasta suustani lipsahtaneita fransismeja:

- "Järkyttävä bordelli kylppärissä, kissat ovat avanneet kaapit ja nuohonneet niiden sisustat pitkin lattioita ja kissanvessaa."

- "Työelämä Pariisissa on joskus kyllä yhtä kaleeria."

- "Nuo tramit voisivat kyllä olla käteviä, jos niitä muistaisi joskus käyttää."

- "Kotona haisee maali, kun rappukäytävässä ovat travoot olleet käynnissä jo hyvän aikaa. Saas nähdä, koska valmistuu?"

- "Joo, oli kivat pippalot eilen. Siellä oli koko maailma paikalla."

- "Se on ihana leipomo! Maista ihmeessä niitten päänoshokolaatia!"

- "Ai vitsi, unohdin pädsin byroolle. Odota, kun sen käyn hakemassa, niin voin pointata/pädsätä itseni."

- "Voi ei, muistinkohan mä jättää sen asiakkaan dossierin mun binomille?"

- "Nämä nettijunaliput ovat kyllä siitä käteviä, ettei niitä tarvitse muistaa kompostoida asemalla ennen lähtöä."

Myös tuo Lauran mainitsema "normaalisti"-sanan liikakäyttö kuulostaa tutulta. Siis jopa niin, että saatan laiskana hetkenä sanoa: "Normaalisti Reiska tulee viideltä", vaikka tarkoitus on sanoa: "Reiskan pitäisi tulla viideltä".


kieli01
Jottei tämä vallan löpinäksi menisi, loppuun vielä muutama toukokuinen kuvituskuva puistohetkistä Notre Damella ja Luxembourgin puistossa.

kieli03
kieli04

kieli06

kieli02

kieli05

kieli07

kieli08

Kuulostaako tutulta?

tiistai 28. toukokuuta 2013

Ron Mueck Fondation Cartier'ssa.

Viikonloppuna otimme viimein itseämme niskasta kiinni ja jonotimme reilun tunnin Fondation Cartier'n Ron Mueck -näyttelyyn.



Suoraan sanottuna ei olisi kannattanut. Esillä oli alle 10 työtä ja taiteilijasta kertova lyhyt Still Life -dokumentti (josta pätkä on katsottavissa myös Youtubessa). Aika hento anti, kun lippu maksoi kuitenkin lähes 10 euroa.

Päälle päätteeksi näyttelyssä ei saanut edes kuvata, joten piti poimia kuvitukseksi pari julkaisuluvallista kuvaa esillä olleista töistä.

2010-07-23 13-18-49 - IMG_9620 Sculpture by Ron Mueck - Mask II 2001-2
Mask II, 2002. Kuva: Lance Degilbo

Ron Mueck on Australiassa syntynyt, nykyisin Lontoossa asuva taiteilija, jonka tyylisuuntana on hyperrealismi. Teokset ovat yleensä ihmishahmoja, joiden koko vaihtelee alle metrin korkuisesta jättiläismäiseen. Ennen taiteilijauraa nukkeja elokuviin rakentanut Mueck käyttää materiaaleina mm. lasikuitua ja silikonia.


Brisbane Modern Art Gallery Ron Mueck Youth Feet
Youth, 2009. Kuva: Emmett Anderson
Hahmot eivät ole varsinaisesti kauniita, mutta äärettömän todellisen oloisia. Hädin tuskin sain pidäteltyä itseni hiplaamasta hahmojen ihoa. Olisiko se ollut koskettaessa lämmin? Toisaalta tuntui lähes nololta kurkistella hahmoja läheltä. Ikään kuin olisi rikkonut elävän ihmisen intimiteettiä.

Brisbane Modern Art Gallery Ron Mueck Boat
Man in a Boat, 2002. Kuva: Emmett Anderson
Esillä olleet teokset olivat siis kiehtovia. Pienuuden, hinnan ja pitkien jonojen vuoksi en silti ehkä suosittelisi näyttelyä muille kuin ehdottomille Mueck-faneille.

mueck05
Olin nuori kapinallinen ja otin näyttelystä kuvan ulkoa käsin.

mueck04
Näyttelyjonoa Fondation Cartier'n puolivillin puutarhan läpi nähtynä.

mueck03

mueck02
Fondation Cartier'n jännän, puutarhan joukkoon katoavan rakennuksen on muuten suunnitellut samainen Jean Nouvel, jonka käsialaa on myös blogissa taannoin vilahtanut Arabimaailman instituutti,

mueck01





Ron Mueck -näyttely Fondation Cartier'ssa 16.4. - 29.9.2013
261, boulevard Raspail
Metro: Raspail/Denfert Rochereau

maanantai 27. toukokuuta 2013

Les Minous pour Tous et Toutes ?

Eilen piti palata kotiin bussin sijaan metrolla. Bussini oli peruttu samaa sukupuolta olevien avioliitto- ja adoptio-oikeutta vastustavien Manif pour tous -mielenosoituksen vuoksi. Näitä on nyt järjestelty pitkin kevättä, ja joka kerta osanottajamäärä on ollut edelliskertaa vähän pienempi.

Metroasemalla näin vastakkaisella laiturilla kokonaisia perheitä alle 10-vuotiaine lapsineen ja lippuineen matkalla mielenosoitukseen. En vain voi ymmärtää, mikä saa vanhemmat raahaamaan lapsensa mukanaan tällaiseen mielenosoitukseen. Varsinkin, kun sen tiedettiin äityvän väkivaltaiseksi. Sisäministeri Manuel Valls oli jopa pyytänyt etukäteen mielenosoittajia jättämään lapsensa kotiin. Vaan ei.

Tässä mielenosoituksen etukäteismainos:

Ja tältä siellä näytti todellisuudessa:





Toki pahimmat rähinät alkoivat vasta, kun poliisi pyysi osanottajia hajaantumaan mielenosoituksen päätteeksi. Videokuvista päätellen lapsiperheet olivat siinä vaiheessa jo lähteneet. Mutta nämä vanhemmathan eivät voineet tietää etukäteen, missä vaiheessa räjähdysaltis tilanne poksahtaa käsiin. Huutojen perusteella äärioikeistolainen rähinäjengi vastusti niin sosialistihallitusta kuin tiedotusvälineitäkin. Ja tietysti maahanmuuttajia. Homot olivat heille ilmeisesti melkein sivuseikka. Väkivallan kohteeksi kelpasivat niin poliisit kuin toimittajatkin. 

Että semmoinen koko perheen tapahtuma.

Ja kuten ehkä tiedätte, laki samaa sukupuolta olevien avioliitto-oikeudesta on täällä jo hyväksytty. Ensimmäiseksi vihille ehtivät 6 vuotta yhdessä olleet Bruno ja Vincent, joiden häitä juhlitaan 500 vieraan voimin ensi keskiviikkona. Onnea heille!

Ehtihän tämä homoaihe tietysti Cannesiinkin. Kultaisen palmun voitti kahden nuoren naisen rakkaudesta kertova La Vie d'Adèle / Blue is the Warmest Color:



Elokuvan voittojuhliin tuli pieni särö Canal+ -kanavan omituisesta twiittauksesta voittajan paljastuttua. Twiittauksessa pohdiskeltiin, mahtaisivatkohan voittajat "nuoleskella toistensa mirrejä" voittoa juhliakseen. Oksettavan huono ja typerä vitsi vai homofobiaa? Twiittaus julkaistiin kätevästi samaan aikaan kun Pariisissa homoliittoja vastustavat mielenosoittajat heittelivät irtoesineillä poliiseja. Se tosin tuli sikäli oudosta lähteestä, että Manif pour Tous -liikkeen osanottajat ovat syyttäneet Canal+ -kanavaa siitä, että se esittäisi heidät toistuvasti vähän naurettavassa tai ainakin epäedullisessa valossa. Twiitti poistettiin muutamassa minuutissa, ja tilalle tuli hyvittelevä viesti, jossa yritettiin tyynnytellä "turhaa polemiikkia". Liian myöhään, tietysti. (Twiittejä ja lisätietoja täällä)


Mahtaako kortistossa nyt olla yksi community manager enemmän, vai oliko kyseessä sittenkin harkittu mediatemppu? Ken tietää.

Minä suosittelisin näitä kaikkia kiihkomielisiä hankkimaan itselleen ihan oikean minoun eli mirrin. Siis kissan. Sitä ei kuullu nuolla, vaan silittää. Kissan kehräyksen kuuntelu ja kissan silittely tutkitusti laskevat verenpainetta ja vähentävät stressiä. Ettei tarvitsisi enää purkaa ahdistustaan mielenosoituksissa ja twiiteissä.

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Pariisin bretagnelaiskortteli

Montparnasse on se alue, jonka Pariisissa poikkeava tunnistaa korkeasta, mustasta tornista, joka törröttää kuin tulehtunut finni keskellä kaupungin hienostunutta poskea.

Mutta on Montparnasse muutakin kuin toimistotorni ja rautatieasema. Kun paikalle noin 150 vuotta sitten rakennettiin rautatieasema, sinne ilmaantuivat myös ensimmäiset bretagnelaiset, nuo junantuomat. 


Mustavalkoinen Gwenn ha Du eli Bretagnen lippu on kehitetty 1920-luvulla Kreikan ja Yhdysvaltojen lippujen pohjalta.
Miksi ihmeessä bretagnelaiset sitten jumittivat rautatieaseman ympärille? Bretagnelaistaustainen ystäväni tarjosi kolmea selitystä: 1. Heitä ei kiinnostanut lähteä tutustumaan pidemmälle pääkaupunkiin. 2. Aseman läheltä pääsi halutessaan nopeasti takaisin Bretagneen. 3. Bretagnelaiset eivät tunnetusti kuppiin sylje, joten ehkä he eivät jaksaneet hoiperrella enää asemaseutua pidemmälle.

Nykyisin korttelin bretagnelaistausta näkyy lähinnä kreppipaikkojen määrässä. Erityisesti rue du Montparnassella crêperieitä riittää melkein silmänkantamattomiin.

Gouel Breizhia eli vuotuisia Bretagne-festivaaleja juhlittiin ympäri Ranskaa tällä viikolla. 19. toukokuuta juhlitaan Bretagnen suojelupyhimystä.
Mistä lie johtuu, mutta bretagnelaiset ovat korsikalaisten ohella ehkä Ranskan kotiseuturakkainta väkeä. Bretagnelaiset ovat tuulenpieksemästä kotiseudustaan ylpeitä, ja esimerkiksi kiinnittävät usein mielellään Bretagnen lippuja autoonsa tai polkupyöräänsä.

Jos poikkeat Pariisissa eikä aikasi riitä lähteä Bretagneen asti, poikkea ihmeessä krepillä ja siiderillä rue du Montparnassella.
Todella hyviä ja autenttisia kreppejä ja galetteja saa Pariisista muualtakin, mutta täällä kreppipaikan valikoiminen on tarjonnan runsauden vuoksi helppoa ilman etukäteissuunnitteluja. Kokemukseni mukaan paikat ovat hinta-laatutasoltaan keskenään melko samanlaisia. Esimerkiksi kuvan La Crêperie de Josselin on ok, samoin La Crêperie Bretonne, jossa tänään poikkesimme syömässä.


Taustalla häämöttä klassikko la crêpe complète, jonka täytteisiin kuuluu puoliraakaa kananmunaa, kinkkua ja juustoa.

Itse valitsin mozzarellalla, tuoreilla tomaateilla ja basilikalla täytetyn lettusen. Ohessa lisäksi salaattia. Basilika olisi saanut maistua enemmän.

lauantai 25. toukokuuta 2013

Ranskalaiset, nuo Euroopan rasistit?

Ranskalaiset ovat Euroopan rasistisinta kansaa. Näin vihjaa meille ruotsalaisekonomien tekemä tutkimus, jossa eri maiden kansalaisilta tiedusteltiin, keitä he eivät haluaisi naapurikseen. Yhtenä vaihtoehtona oli "Eri rotua edustavan henkilö". Tämän vaihtoehdon ruksitti haastatelluista ranskalaisista 22,5 %, mikä vei heidät Euroopan ykkössijalle. The Washington Postissa julkaistuun "rasismikarttaan" voi tutustua täällä.

Le Arrogant Frog
Kuva: Glenn March

Jos minulta olisi kysytty 10 vuotta sitten, olisin ollut samaa mieltä - ranskalaiset olivat Euroopan rasisteja. Pidin vaihtokokemukseni perusteella ranskalaisia keskimäärin ennakkoluuloisina ja sisäänpäinkääntyneinä mörköinä, joita ei kiinnostanut mikään oman navan ulkopuolella tapahtuva. Noin niin kuin vähän kärjistäen. Varsinaista rasismia en tosin ehkä itse joutunut kokemaan, mutta loppumattoman määrän huonoja blondivitsejä, joihin kertojat tuntuivat usein vieläpä itse puolittain uskovan. Kaiken päälle Le Pen vanhempi pääsi noihin aikoihin presidentinvaalien toiselle kierrokselle.


Ethnic Stereotype
Banania-kaakaon mainosjuliste 1930-luvulta.

Kurkistetaanpa uudelleen karttaan. Sen mukaan ruotsalaiset ovat Euroopan vähiten rasististen kansojen joukossa. Hah hah. Missään en ole joutunut kokemaan samanlaisia ennakkoluuloja syntyperäni vuoksi kuin Ruotsissa. Vai eikö sitä lasketa, kun en ole "eri rotua"? Malawilaisen kaverini kokemusten mukaan ruotsalaiset eivät ehkä suoraan sano mitään negatiivista, mutta sen sijaan tuijottelevat ja kohtelevat kuin vähäjärkistä. Yritin lohduttaa, että päähäntaputtelu ja lässytys nyt olivat Svea-mamman hallinnon tapoja hoivata asukkaitaan. Kaverini koki, ettei hänen tohtorisihmisenä tarvinnut sellaista loppuikäänsä kuunnella, ja jatkoi uraansa Lontooseen.


a different use of "y a bon banania"
Banania-mainosta mukaileva juliste mainostaa rasisminvastaista konserttia. Kuva: Cicilie Fagerlid

Luulenpa, että kartta kertoo enemmän kunkin maan poliittisesta korrektiudesta kuin suoranaisesta rasismista. The Washington Post liippasi myös läheltä tätä selitystä arvuutellessaan, ettei Suomi ehkä maana ollut suoranaisesti rasistisempi kuin Ruotsi, suomalaiset olivat vain rehellisempiä. Itse epäilisin, ettei keskimääräinen ruotsalainen koskaan myöntäisi ääneen - ei ehkä edes itselleen - ettei halua "eri rotua edustavaa" naapurikseen. Ruotsalainen vain muuttaisi kaikessa hiljaisuudessa muualle. Ranskalainen taas kertoilisi rasistishenkisiä vitsejä "eri rotua edustavasta" naapuristaan - tyttärensä ja naapurin pojan häissä. Toisin kuin vaikkapa Yhdysvalloissa (ainakin pohjoisamerikkalaisen viihdeteollisuuden mukaan), Ranskassa "eri rotua edustavien" liitot eivät ole tabu. Niitä näkee niin televisiossa kuin arjessa. Tilastollisesti 11,8 % ranskalaisten solmimista avioliitoista solmitaan ulkomailla syntyneen kanssa. Siis enemmän kuin vaikkapa Isossa-Britanniassa. Kyseinen tilasto ei tietenkään tarkenna puolisoiden "rotua", mutta on kuitenkin suuntaa-antava.


banania
Banania-paketti nyt. Lisää Bananiaan liitetystä rasismista esim. täällä.

Toisin kuin ensimmäisen Ranska-kokemukseni jälkeen, en siis enää pidä ranskalaisia rasisteina, korkeintaan hieman ksenofobeina. Mutta kelläpä meistä ei ennakkoluuloja olisi? Ensimmäinen askel on myöntää ne itselleen. Ranskalaiseen huumoriin kuuluu sitä paitsi pieni epäkorrekti ilkeily. Sitä ei kannata ottaa kirjaimellisesti, ettei tule turhaan paha mieli. Jos ranskalainen on tyly, hän on sitä luultavasti vähän kaikille, siinä ei ole mitään henkilökohtaista. Ja jos syyllistää ulkomaalaista huonosta ranskantaidosta, hän tekee sen ehkä peitelläkseen omaa kielitaidottomuuttaan, jota häpeää. Ääliöitä on toki joka maassa, mutta noin niin kuin yleisellä tasolla.


purple eyes, blue eyes, green eyes
Kuva: Marya

Niin, sitten vielä tuo ruotsalaistutkimuksen rotukysymys. Sana rotu nimittäin poistettiin hiljattain Ranskassa virallisista papereista. Joku voi pitää tätä poliittisen hyperkorrektiuden ilmentymänä: "Seuraavaksi pitää poistaa teksteistä kansalaisuudet -- ja termi homo sapiens, mikä vapauttaisi eläintarhoihin vangitut esi-isämme!", nälvi esimerkiksi toimittaja-historioitsija Benoît Rayski. Rotu on sanana kuitenkin tietyssä poliittisessa ja historiallisessa kontekstissa muodostettu sosiaalinen konstruktio, jolla ei nykyisen ymmärryksen mukaan ole tieteellisiä perusteita. Rotu ja sitä kautta rasismi eivät myöskään ole enää termejä, joilla voisi määritellä mitenkään kattavasti yksilöön kohdistuvia ennakkoluuloja. Entäpä ennakkoluulot muita uskontoja tai seksuaalista suuntautumista edustavia kohtaan? Tai muita etnisiä tai kieliryhmiä kohtaan? Tai toista kansallisuutta olevaa kohtaan? Tai, krhm, toisenlaista hiusväriä kantavia kohtaan? Ehkä tämä kaikki osaltaan vaikutti ranskalaisten tapaan vastata tähän ruotsalaisten esittämään kysymykseen?


Princess of India 2001
Barbie-nukke Intiasta. Kuva: TN

Kuten huomaatte, minulla ei ole mitään Suurta Vastausta aiheeseen. Kunhan halusin jaaritella. Olisi myös mielenkiintoista lukea Intiaa ja Etelä-Koreaa tuntevien mietteitä maiden korkeasta sijoituksesta kyselyssä. Satu ja Terhi, heräsikö teillä esimerkiksi mitään ajatuksia...?

torstai 23. toukokuuta 2013

Totuus piilee naistenlehdissä

Ihan liian vähän ehtii tai kykenee lukemaan naistenlehtiä. Matkoille niitä tuleekin sitten yleensä ostettua saman tien muutama. Mukavaa kyllä, naistenlehdet ovat Ranskassa Suomeen verrattuna suhteellisen edullista lystiä. Jos Suomessa naistenlehdet kustantavat helposti viitisen euroa kappaleelta, täällä sain kaikki kuvan kolme lehteä 4 eurolla ja 80 sentillä.


Ranskan naistenlehdistä ehdoton suosikkini on Marie Claire, muut kaksi lehteä tuli valittua vähän summassa. 

Mitä siis opimme naistenlehdistä tällä kertaa?

Glamour kesäkuu 2013:

Ensin on kerrottava, että miekkonen päätyi menneenä arkipyhänä hiuspaniikissa korttelin ainoaan avoinna olleeseen parturi-kampaamoon hiustenleikkuuseen. Leikkuri oli viisikymppinen täti, jolta mies pyysi, ettei hiuksia leikattaisi kovasti päältä.

Leikkuri: "Joo ei kannata. Teillä on selvästi ohentuvat hiukset täällä päällä..."

Miekkonen (jäätävästi): "Outoa, minulta ei kyllä putoa hiuksia..."

Leikkuri: "Eeeiii, luulenkin, että hiuslaadussanne on joku geneettinen vika, joka aiheuttaa päältä ohuita hiuksia..."

Onneksi miekkosen ei tarvitse murehtia parturin diagnosoimaa geenivikaansa enää. Glamour nimittäin kertoi meille, että kaljut ja kaljuuntuvat ovat trendikkäitä: 

(Jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin eivät ne miekkosen hiukset harvene. Harmaantuvat kylläkin. Mutta sehän on vain charmikasta.)
Glamourissa hämmästeltiin myös "uutta ilmiötä": äijämäisiä naisia. Tiesitkö, että tytötkin voivat seurata jalkapalloa, juoda kaljaa ja näyttää keskisormea!? Siis aika hurjaa hei!


Glamourissa herättiin värikkäät lenkkari kaupunkikävelykenkinä -trendiin.
Entä tiesitkö, että rinnat säilyvät terhakkaampina, jos elää ilman liivejä? Minä en. Vaikka onhan se loogista, että lihakset kuihtuvat, ellei niitä käytä. Glamourin toimittaja päätti jatkaa elämäänsä liiveittä, koska olo on niin vapaampi ja rinnatkin hänestä kauniimmat. Ystävien, kylänmiesten ja vastaavien huomauttelut eivät kuulemma siinä vaakakupissa paljoa paina. Jutussa kyseltiin myös katugallupin omaisesti neljältä (kuvista päätelle alle kolmekymppiseltä!) ranskattarelta, voisivatko he luopua liiveistään. Kaksi vastaa kieltävästi, sillä he "rakastavat liikaa kauniita alusvaatteita". Yksi sanoo haluavansa, mutta kuppikoko on siihen liian suuri. Neljäs kertoo jo liiveistä luopuneensa - ja saaneensa siitä liikanimen Boobs. 


Marie Claire kesäkuu 2013

Kuten yllä paljastin, Marie Claire on vanha suosikkini, jota luin säännöllisesti jo Suomessa asuessani ja tilasin Ruotsiin. Marie Clairessa kiehtoo monipuolisuus. Samassa lehdessä on yleensä fiksuja reportaaseja eri puolilta maailmaa, julkkishaastatteluja, muotia, kauneutta ja reseptejä. Ja yksi suosikeistani, Moi, lectrice -palsta, jossa lukijat kertovat omia tarinoitaan. Näiden tarinoiden perusteella olen päätellyt, että lähes kaikki muut Marie Clairen lukijat ovat epävakaita persoonia. Tai itse asiassa luultavasti kaikki ranskalaiset naiset.



Tämänkertaiseen Marie Claireen oli kuitenkin livahtanut aivan poikkeuksellisen huono juttu. Sen oli ilmeisesti tarkoitus olla jonkinlainen henkilökuva-haastattelu Leonardo di Capriosta, mutta todellisuudessa toimittaja jaaritteli puolet jutusta itsestään ja Leo-fanituksestaan. Miksi minua pitäisi kiinnostaa, että joku satunnainen toimittaja fanitti Leonardo DiCapriota 10-vuotiaana? Ja eikö toimittaja todellakaan keksinyt DiCapriolta mitään muuta kysyttävää kuin hänen eläinsuojelutyönsä? No eipä tietenkään, toimittajahan toi lukijalle moneen otteeseen tiedoksi, että hän fanina tiesi jo kaiken Leonardo DiCapriosta.



Jos Glamourissa hehkutettiin liivittömyyttä, Marie Clairen mukaan trendityypit kulkevat tämän kevään ja kesän pelkissä liiveissä. Ainakin, jos ovat pitkiä ja hoikkia.


Lisäksi Marie Clairessa hämmästeltiin Ranskan politiikasta tuttuja pariskuntia, joissa se menestyvä osapuoli onkin se nainen. Huimaa!


Be kesäkuu 2013

Be-lehteä en muista juuri aikaisemmin selailleeni. Lehti onkin lanseerattu näköjään vasta 2010, ja se on alkanut ilmestyä kuukausittain viime syksystä. 

Pidän lehden visuaalisesta ilmeestä, mutta sisältö on vähän mitäänsanomatonta.

Jotain sentään opin. Olin nimittäin luullut, että laukunkantotapa riippuu laukusta. Vaan eipä riipukaan, vaan riippuu kantajan persoonasta:


Myös Be oli havahtunut värikkäisiin lenkkareihin kaupunkikävelykenkinä. Oikeasti? En todellakaan ole mikään trendipeikko, mutta jopa minäkin olen nähnyt näitä Pariisissa jo viime talvesta. Missä (ranskan)perunakuopassa ranskalaiset muotitoimittajat ovat koko kevään piileskelleet?

Lenkkareista viis, tiedättekö mistä tunnistaa Todellisen Pariisilaisen? No tietenkin Paris Saint Germain -potkupallojoukkueen tarrasta Hermès-laukun kyljessä!


Onneksi en ole Todellinen Pariisilainen. En nimittäin laittaisi PSG:n tarraa yhtään mihinkään. PSG:n fanit tuppaavat olemaan aivottomia huligaaneja. Pariisilaiset yrittivät hiljattain juhlia PSG:n Ranskan-mestaruutta, ja tappeluksihan se meni ja juhlat piti peruuttaa. Katso vaikka täältä.

(Okei, tiedän että kyseessä on pieni rähinäryhmä, joka pilaa ilon isolta kannattajajoukolta. Mutta silti.)




Koska Ranskan tiedotusvälineissä ei muusta puhutakaan kuin talouskriisistä, niin pitäähän sitä Be-lehdenkin käsitellä. Yllä lukija kysyy, menettääkö hän ystävänsä kun on liian köyhä käymään ulkona. "Työtön boheemiporvari-bloggaaja" titteliä käyttävä Nathanaël kehottaa maksattamaan juomansa miespuolisilla ystävillä, kunnes näiltäkin loppuu rahat.

Alla puolestaan etsitään ratkaisua talousongelmiin jakamalla muiden ihmisten kanssa erilaisia hyödykkeitä. Kuten esimerkiksi Louboutinin kenkiä.


Sokerina pohjalla: Törmäsin eilen ensimmäistä kertaa hattaranmakuiseen Carambariin! Kyseinen yksilö tuli vastaan ravintolassa, jossa annetaan Carambar laskun yhteydessä. Tarjoilijatar huomasi minun yrittävän epätoivoisesti ottaa epätärähtänyttä kuvaa hämärässä salissa, ja toi minulle toisen kaupan päälle. Ah mitä asiakaspalvelua.

Omistan tämän entisen  hattara-Carambarin Ma Petite Vie -blogin Miss J:lle ja hänen suloiselle Barbapapa-tarinalleen. ;)

tiistai 21. toukokuuta 2013

J'veux du soleil ! ...ja konseptikauppa lapsenmielisille

Ei mitään uutta säärintamalla. Taivas on harmaa, "lämpö"asteet huitelevat jossain viidessätoista tai alle ja sataa roipottaa. Päässäni on kaikunut repeatilla tämä biisi:


Ranskaa taitamaton voi tarkistaa biisin nimen merkityksen täältä.

Enkä ole yksin, koko Pariisi on näyttää olevan vähän iloton. Vie de Parisien -bloggaajan reaktio tiivisti aika hyvin aika monen tuntemukset, kun säätiedotukset lupasivat tämän epäsään jatkuvan vielä ainakin kesäkuulle: viedeparisien.fr.

Nomutta, jottei tämä postaus menisi taas pelkäksi säästä murehtimiseksi, niin mainitsenpa Pohjois-Marais'lla, ihan Merci-konseptikaupan vieressä sijaitsevasta Bonton-lastenkonseptiliikkeestä.  Eva postasi tästä jo blogissaan, mutta koskapa tulin läiskineeksi siellä kiloittain kuvia, niin "mainostan" kauppaa täälläkin.

Bontonin hintaluokka on ainakin vaatteiden suhteen korkeahko, mutta jopa kaltaiseni lapseton (vaikkakin vähän lapsellinen) tyyppi viihtyi hyvin kolmikerroksisessa myymälässä hypistelemässä ja yksityiskohtia ihastelemassa.

bonton01
bonton02
bonton03
bonton04
bonton05
bonton06
bonton07
Bontonin yhteydessä on myös lasten kampaamo.
bonton08
bonton09

bonton10

bonton11
bonton12

bonton14
bonton15

bonton16

bonton17

bonton18

bonton19
bonton20

bonton21

bonton22

bonton23
bonton24

bonton25
bonton26
bonton29

bonton27

bonton28

bonton30

bonton31


Lapsettomille oli tarjolla koirakrääsää. Ja koirattomille pehmokoiria.

bonton32

bonton33



Bonton Filles du Calvaire

5, boulevard Filles du Calvaire
Metro: Saint Sébastien Froissart




Hilpeää viikonjatkoa ihanan keväisestä Pariisista!