keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Sunnuntaishoppailua Pariisissa

Tukholmassa käytin usein lauantait lepäilyyn ja lenkkeilyyn, sunnuntait taas kaupoilla kiertelyyn. Tämä tapa on Pariisissa pitänyt jättää, sillä valtaosa kaupoista pitää sunnuntaisin ovensa visusti kiinni. Ylipäänsä kaupoissa kiertely Pariisissa ei ole tungoksen vuoksi minusta kaksista puuhaa, siksi olenkin nykyään vannoutunut nettishoppailija.

Sunnuntaishoppailu ei kuitenkaan ole Pariisissakaan mahdottomuus. Huomisen arkipyhän kunniaksi listaan tähän muutamia vaihtoehtoja heille, joihin sattuu iskemään vastustamaton shoppailuhimo Pariisissa sunnuntaina - tai arkipyhänä.

1. Marais (metro: Rambuteau/Hôtel de Ville/Saint Paul)
Marais
Kuva: Gabriella Alu
Marais'lle tietysti kannattaa poiketa muutenkin kuin shoppailumielessä. Tämä on ehdottomasti yksi suosikkialueistani Pariisissa, kuten ehkä joku blogiani ennenkin lukenut osaisi arvata. Marais on Pariisin juutalais- ja gaykortteli, joka vilisee vanhoja taloja, hassuja pikku putiikkeja ja huippuhyviä falafelpaikkoja.

Sunnuntaishoppailijan kannattaa suunnata esimerkiksi rue des Francs Bourgeois'lle, jolta löytyy mm. kosmetiikkaliike M.A.C, kenkäliike Camper, Comptoir des Cotonniers, Sandro, Läheisellä rue Vieille du Templella shoppailijaa odottavat mm. Lacoste, MajeVanessa Bruno, American Apparel, Abou d'Abi Bazar. Rue des Rosiers'lla on puolestaan mm. Kookaïn ja Zadig & Voltairen liike.

2. Les 4 Temps -ostari Défensella (metro: Grande Arche de la Défense)
Picture from www.Landscape-Photo.net (CC BY-NC-ND)
Kuva Défensesta Eiffelistä nähtynä (B. Monginoux/landscape-photo.net).
Défense on hieman kaukana ydinkeskustasta, eikä itse asiassa ole Pariisin aluetta oikeastaan ollenkaan, mutta varteenotettava vaihtoehto sateisena sunnuntaina tai tehoshoppailuun ketjuliikkeissä. Ja pitäähän se Défensen bisnesaluekin ainakin kerran nähdä.

Les 4 Tempsin liikkeet löytyvät jaoteltuna täältä - ellei ranska suju, osa suosituimmista liikkeistä näkyy myös logoina. Tässä ostarissa ei ole oikein mitään liikettä, mitä ydinkeskustasta ei löytyisi, mutta täällä ne ovat kaikki kätevästi yhden ja saman katon alla. Les 4 Temps -ostarilla ei sitä paitsi ole ikinä samanlaista kaoottista ryysistä kuin Les Hallesin ostarilla.

3. Carrousel du Louvre (Metro: Palais Royal - Musée du Louvre)

powered by Fotopedia

Louvren pyramidin alla sijaitseva miniostari on auki vuoden jokaisena päivänä. Kauppavalikoima (katso täältä) on kyllä minimaalinen, varsinkin nyt kun siellä ei ole enää Virgin Megastorea. Carrouselissa kannattaa poiketa jos muuten kohdalle osuu, mutta ei tämä kyllä pidemmän matkan väärti ole. Muuten, Louvren museoon kannattaa tulla tämän ostarin kautta, ei ulkona Pyramideilla jonottaen. Jono on alhaalla yleensä aika olematon.

4. Bercy Village (Metro: Cour Saint-Émilion)

powered by Fotopedia

Bercy Villageen ei ehkä kannata tulla ydinkeskustasta pelkästään shoppailun vuoksi edes sunnuntaina. Tarjolla on kyllä muutama kiinnostava liike, muttei mitään, mitä muualta Pariisista ei löytäisi isommassa mittakaavassa - jopa sunnuntaina. Bercy Villagessa kiinnostavaa on arkkitehtuuri ja historia: täällä oli toimi vilkas keskusviinivarasto 1900-luvun alkupuolelle asti. Ihan vieressä ovat Parc de Bercyn puutarhat.

5. Abbesses (Metro: Abbesses)
Gatazo
Punainen kissa rue des Abbessesilla. Kuva: Oscar Palmer
Montmartren tanhuvilla sijaitsevan rue des Abbessesin kauppiaat väänsivät viime vuonna sunnuntaiaukioloista kättä Pariisin kaupungin kanssa. Kysymys kuului: Onko Abbesses turistialuetta? Pitäisikö sen olla? Vitsinä on Ranskan sunnuntaiaukioloja koskeva kiemurainen lainsäädäntö, jonka mukaan (kaupanalan) työntekijöiden pitää pyhittää lepopäivänsä juuri sunnuntaina. Siis paitsi, jos sattuvat työskentelemään turistialueilla. Putiikkia voi pitää muuallakin sunnuntaina auki, jos sitä pyörittää omistajavoimin. Tai jos kyseessä on ruokakauppa, silloin siellä on lupa teettää töitä sunnuntaisin työntekijöillä puoleen päivään asti.

Sunnuntaisin on avoinna rue des Abbessesilla mm. Ba&sh, Chattawalk ja Beauty Monop'. Jos sunnuntaishoppailijan salmiakkihammasta kolottaa, voi poiketa läheisellä rue des Martyrsillä sijaitsevassa ruotsalaisessa Käramell-karkkikaupassa.


6. Champs-Élysées (Charles de Gaulle Étoile/Franklin D. Roosevelt/George V.)
Picture from www.Landscape-Photo.net (CC BY-NC-ND)
Kuva: B. Monginoux/Landscape-photo.net
Viimeisimpänä vaan ei vähäisimpänä se kaikkein suurin ja kaunein (?), Pariisin varsinainen pääkatu. Ellei turistiryysis haittaa ja ketjuliikkeet kiinnostavat putiikkeja enemmän, niin sekaan vaan. Omia suosikkejani ovat Disney-kauppa, Virgin Megastore ja Petit Bateau, muita Sampan liikkeitä voi selailla täältä.

Jäikö jotain uupumaan? Vinkkejä ja täydennyksiä otetaan mielellään vastaan!

--
Huom! Kuten tarkkasilmäisempi ehkä huomaa, laiskana tyttönä en jaksanut kaivella omia kuvia, vaan liitin kuvitukseksi CC-lisenssioituja kuvia. 

tiistai 30. lokakuuta 2012

Maailman paras jälkiruoka

Olen niitä ihmisiä, joille päätöksenteko tietyissä kysymyksissä on aivan mahdottoman vaikeaa ja aikaavievää. Suomessa saatan esimerkiksi hyvinkin seisoskella marketissa vartin verran karkkihyllyn edessä vatvoen. Jotain on saatava, mutta mitä? Täällä Ranskassa tuo sama tuskallinen hetki koittaa jälkiruokalistan edessä. Kaikkea tekee mieli, mutta kaikkea ei voi ottaa. Kuulemma.

Onneksi on café gourmand eli "ahmattikahvi": espresso, jonka lisukkeena saa muutaman miniannoksen eri jälkiruokia, kuten suklaamoussea, crème brûléetä, jäätelöä tai tiramisua. Lautaselta saattaa löytyä myös jokin pikku leivonnainen, kuten madeleine tai macaron.

Lähipizzeriamme café gourmand. Teelusikka paljastaa annosten minikoon.

Café gourmandin edut ovat ilmiselviä:

- Herkkupeppu saa mussuttaa useita eri makuja samalla kertaa.
- Linjojaan tarkkaileva voi uskotella itselleen, ettei tämä oikeastaan ole mikään oikea jälkiruoka, josta pitäisi tuntea huonoa omaatuntoa.
- Café gourmand on helppo jakaa. Meillä esimerkiksi mies syö inhoamani crème brûléet. Ja minä tietysti kaiken muun.
- Café gourmand on mukavan pienehkö vaihtoehto, kun maha on jo aterian jälkeen täynnä, mutta kaipaa pienen, makean pisteen aterian i:n päälle.
- Café gourmand on yleensä edullisempi kuin tavallinen jälkiruoka ja kahvi yhdessä.
- Café gourmandissa kahvi tulee automaattisesti jälkiruoan kanssa. Ranskalainen tapa on nimittäin tarjoilla kahvi vasta, kun jälkiruoka on syöty. Suomalaistapoihini piintyneenä pyydän yleensä tosin joka tapauksessa kahvin tarjoiltavaksi samaan aikaan jälkiruoan kanssa.

Café gourmand on suhteellisen tuore keksintö; näitä ei ollut tarjolla ensimmäisillä Ranskan-oleskeluillani. Wikipedia tietää kertoa, että café gourmand on keksitty Pariisissa vuoden 2005 tienoilla.

Suloisessa café gourmandissa on jotain hieman haikeaakin: se luotiin säästämään kiireisten lounastajien aikaa. Edes ranskalaiset eivät enää oikein ehdi nauttia rauhassa parin tunnin ja kolmen ruokalajin lounaista. Ainakaan Pariisissa. Café gourmand nopeuttaa ruokailua, kun kahvia ei enää tarvitse tilata ja odottaa erikseen.


Café gourmand löytyy nykyisin melkein joka ruokapaikan jälkiruokalistalta Pariisissa ja myös muualla Ranskassa. Reipas väkertäjä voi tietysti soveltaa tätä koti-illallisillakin. Ei haittaa, vaikka vieraat inhoaisivat sitä suklaakakkua, kun annos on minikokoinen ja sen rinnalla on tarjolla pari muutakin herkkua.

maanantai 29. lokakuuta 2012

Boheemielämää

Pariisi-kliseeseen liittyy erottamattomasti boheemin klisee. Boheemi on taiderenttu, joka asuu ullakkohuoneistossa, tuntee itsensä väärinymmärretyksi ja kuluttaa aikaansa latkien punaviiniä tai absinttia. Tämä oli mielikuvani ennen Grand Palais'n näyttelyä - ja näyttelyn mainosjuliste näytti sitä aika hyvin tukevan.


Mutta Grand Palais'n näyttelyn nimi onkin monikossa. Tämä siksi, että boheemin käsite on ranskan kielessä kaksijakoinen. Boheemeiksi (bohémien) kutsuttiin alkujaan romaneja, jotka saapuivat 1400-luvulla Länsi-Eurooppaan. Kiertävä elämäntapa ja romanien alkuperän mysteeri herättivät välittömästi taiteilijoiden kiinnostuksen. Monet Ranskassa uskoivat heidän tulleen Böömistä (ransk. Bohême), toiset taas uskoivat heidän olleen alkuperältään Egyptiläisiä (vrt. engl. Gypsies). Ja koskapa romanit olivat kristittyjä ja tulivat Egyptistä, heidät kuvattiin usein raamatulliselle pakomatkalle mukanaan itse neitsyt Maria.

Nicolas Régnier: Joueurs de cartes (Kortinpelaajia), n. 1625.

Taiteilijoiden silmissä romanien elämäntapa oli romanttista retkeilyä ja leirinuotioilla tanssahtelua. Erityisesti romaninaiset olivat sensuelleja ja mystisiä, vailla länsimaisen yhteiskunnan moraalisia rajoitteita.

George Morland: Bohémiens, 1800.

Tässä näyttelyssä ei siis yritetäkään kuvata romanien todellisuutta minään historiallisena ajankohtana, vaan ainoastaan länsimaisten taiteilijoiden tulkintoja ja mielikuvia näistä "boheemeista".

Nargisse Virgile Diaz de la Peña: Tsiganes à l'écoute des prédictions d'une jeune diseuse de bonne aventure (Mustalaisia kuuntelemassa nuorta ennustajaa), 1848.

Näyttelyn romaniosuus on järjestelty melko tavanomaisesti. Pitkien, punertavien käytävien varrella on maalauksia ja veistoksia sekä selitystekstitauluja - selityksistä valtaosa on muuten myös englanniksi. Taustalla soiva ääninauha toi minusta sopivasti lisätunnelmaa muuten asettelultaan melko simppeliin osioon. 




Näyttely siirtyy Bizet'n Carmenin sävelin toiseen kerrokseen - ja toiseen osioon.


Toisessa kerroksessa vierailijaa odottaa Montmartre ja se Charles Aznavourinkin chansonista tuttu boheemius.

Eugène Atget: Sacre-Coeur-de-Montmartre. Kuva otettu rue du Chevalier de la Barrelta, 1900.


Boheemin käsitteessä tapahtui 1800-luvun puolivälissä murros: Boheemi ei ollut enää taiteilijoiden objekti, vaan taiteilijoista itsestään oli tullut yhteiskunnan marginaalissa eläviä boheemeja.


Boheemi alkoi merkitä nuorta, alle kolmekymppistä taiteilijaa, joka kärsii luomisen tuskasta, nälästä ja alkoholismista. Boheemi oli alkuun pilkkanimi, mutta vähitellen boheemi elämäntapa koettiin edellytykseksi todelliselle luovuudelle. 1900-luvun alkuun mennessä jokainen vähääkään kunnianhimoinen taiteilija pyrki Pariisiin ja erityisesti Montmartrelle kärsimään nälkää ja haaveilemaan menestyksestä.


Toisen kerroksen näyttelyosuus koostuu useista pikku saleista, joihin jokaiseen oli lavastettu hieman toisestaan poikkeava ulottuvuus taiteilijaboheemin kliseessä: rähjäisiä ullakkohuoneistoja, taiteilijan ateljeetiloja, kahviloita, Pariisin öisiä kattoja ja pieni kamiina nurkassa.


Gustave Courbet: L'homme à la pipe (omakuva), 1846.

Näyttely loppuu lähes brutaalisti toisen maailmansodan kynnykselle, jolloin taiteilijaboheemien ja romaniboheemien polut yhdistyivät natsivainoissa. Taiteilijat tuomittiin "degeneroituneesta taiteesta" ja romanit etnisestä alkuperästään.


Näyttely oli mielenkiintoinen, ja mukana on myös töitä huipputunnetuilta taiteilijoilta Leonardo da Vincistä Vincent van Goghiin - aikakauden maineikkaita ranskalaistaiteilijoita unohtamatta. Näyttelyn kaksijakoisuus on ideatasolla kiehtova, mutta käytännössä molemmat osuudet jäivät valitettavasti hieman pinnallisiksi ja toisistaan irtonaisiksi. Jälkimmäisen osion maisemoinnissa oli sellaista yritystä, mitä ranskalaisissa museoissa valitettavasti vähemmän näkee. Tunnelmaa tosin latisti vähän väenpaljous. Vierailu kannattaakin tähdätä arkipäivälle ja keskelle päivää.

Ja sitten vielä viimeinen purnaus: Grand Palais'n näyttelyiden täysihintainen lippu, 12 euroa, on minusta hieman kallis, kun tässä kaupungissa pääsee katsomaan monenlaista huipputaidetta ihan ilmaiseksikin. 


Bohèmes : la bande-annonce par Rmn-Grand_Palais

Bohèmes-näyttely Grand Palais'ssa 26.9.2012 - 14.1.2013
Metro: Champs-Élysées Clemenceau/Invalides

lauantai 27. lokakuuta 2012

Harmaita hapsia

Ihmistyyppi, jota kohtaan tunnen Pariisissa ehkä eniten pelonsekaista ihailua, ovat ikivanhat, mutta elegantisti korkokengillä tepsuttelevat neidot, joilla on usein vielä pieni, karvainen koira mukanaan.

Korttelissamme asuu yksi tällainen, käpristyneen hauras, vähintään yli kahdeksankymppinen neitonen. En tiedä neitosen siviilisäätyä, mutta korttelin ravintoloissa häntä kutsutaan Prinsessaksi eikä hänellä ole sormuksia, joten olen epäillyt häntä ikineidoksi. Prinsessa on aina viimeisen päälle meikattu ja pyntätty, Chaneliin tietysti. Hänellä on jokaisessa korttelin ravintolassa oma nimikkopöytänsä. Joka ilta puoli yhdeksältä Prinsessa tepsuttelee valitsemaansa ravintolaan ja nautiskelee kolmen ruokalajin illallisen viinin kera. Prinsessa on tyylikäs ja arvokas, mutta kohtelee kaikkia ystävällisesti. Kuten aidon kuninkaallisen kuuluukin.

Harmaahapsiteemaan liittyen Pariisin lokakuista harmautta Pont Alexandre III -sillan tietämillä.

Tänään poikkesimme remonttiostoksilla Pariisin Beaubourgin Leroy Merlinissä. Lainasimme reissua varten miehen tädin autoa, sillä kaikenlaisten jalkalistojen ja verhotankojen kuljettaminen metrossa ei kiinnostanut tällä kertaa.

Paluumatkalla taaksemme osui tavallista ärhäkkäämpi kuski. Lähes jokaisissa liikennevaloissa perästämme kuului kiukkuinen ty - ty - tyyyyyyyyt, vaikkei automme olisi fyysisesti voinut edetä nopeammin, edellämme kun ajaa körötteli joku iäkäs papparainen. Lopulta hermostuin perätyyttäilijään ja tähysin tarkemmin, minkä näköinen teinipoika siellä takana äänimerkkeilee. Ja kuinka ollakaan, perässä ajaneen Volvon ratissa oli pieni ja hentoinen, valkohiuksinen mummeli, jonka nenä tuskin näkyi ratin takaa.

Jossain vaiheessa satuimme ryhmittymään kaikki kolme rinnakkain liikennevaloihin. Hävisimme starttikisan vanhuksille. Mies syytti eteemme kurvannutta skootteria.


Leroy Merlin yrittää parantaa asiakaspalveluaan jakamalla asiakkaille näitä lappusia. Tarkoitus on, että asiakas antaa lappusen vuorostaan sille asiakaspalvelijalle, joka oli kaikkein mukavin. Meidän lappusemme unohtui taskun pohjalle.

Eilisiltana tarkoituksemme oli käväistä katsastamassa Grand Palais'ssa esillä oleva Edward Hopperin näyttely. Vähän naiivin amatöörimäisesti kuvittelimme olevamme spontaaneja ja niin vain kävelevämme sisään ilman ennakkolippuja. Hopperin jono oli kuitenkin jokseenkin kaoottinen, joten suosiolla menimme viereiseen jonoon, joka vei boheemin käsitettä pyörittelevään Bohèmes-näyttelyyn.


Jono oli maltillinen, kymmenisen henkeä. Viitisen minuuttia jonoteltuamme joku naisääni takanamme kilahti:
"Non mais c'est n'importe quoi ! Skandaalimaista! Miten pitkään meitä tässä jonotutetaan?"
En viitsinyt kääntää edes katsettani, mutta kuulin naisäänen saavan osakseen neutraalin hyväksyvää mutinaa. Huuto kuitenkin jatkui:
"Ei mutta nehän pitävät meitä ihan pilkkanaan! Miksi me seisomme jonossa? Ne tarkistavat laukkuja? Tarkistavat laukkuja!!!"
Kului taas vajaa minuutti, ja naisääni ei enää kestänyt.
"Minä en aio seisoskella jonossa kuin typerys! Taitaa olla aika ottaa invalidikorttini esiin!"

Tässä vaiheessa naisäänen lähde lähti ohittamaan jonoa luukulle. Kuvittelin tietysti, että ohitseni taapertaa vaivainen mummeli, jonka lonkat eivät enää kestä seisoskelua. Ohitseni kipittelikin piikkikorkonilkkureihin ja pillifarkkuihin sonnustautunut kuusikymppinen kuivakan hoikka madame, joka katosi jonnekin lippukopin uumeniin. Liekö invalidikortti toiminut, mutta rouvaa ei enää jonossa näkynyt. Parempi niin, meille kaikille.



Entäpä se boheeminäyttely sitten? Palaan siihen heti ensi postauksessa.

perjantai 26. lokakuuta 2012

Nallukoita Eiffelillä


Ja sitten eilisen kuva-arvoituksen ratkaisu...




...nallekarhu! Kyse on berliiniläislähtöisestä United Buddy Bears -taideprojektista, jonka tarkoituksena on taiteen avulla luoda ymmärrystä ja sitä kautta rauhaa eri kansojen välille. Siinä sivussa kerätään myös rahaa hädänalaisia lapsia auttaville järjestöille, kuten Unicefille. Nallukat ovat maailmanmatkoillaan osuneet jo vuonna 2010 Helsinkiin. Siksi epäilin, että joku saattaisi kuvasta arvata, mistä oli kyse.


Kyllä, näitä kuvia tuli taas otettua muutama...
Kreikan nalle oli saanut päähänsä tietysti olympiaseppeleen (taiteilija: Leda Luss-Luyken).



Meidän täytyy oppia tuntemaan toisemme paremmin -

siten voimme ymmärtää toisiamme paremmin, luottaa toisiimme enemmän ja elää sovussa keskenämme.

- United Buddy Bears -projektin motto


Norjalaisnalle heijasteli länsirannikon vuonomaisemaa (Vivienne H. Nustad & Laila Holm).
Näytteillä on 140 karhuhahmoa, jotka kukin edustavat YK:n tunnustamaa valtiota. Jokainen patsas on kyseisen maan taiteilijan luoma.


Uzbekistan (taiteilija: Miu Mau & Carlos)
Karhut saapuivat Pariisiin juhlistamaan Pariisin ja Berliinin välisen ystävyyssopimuksen 25-vuotisjuhlia.
Mukana oli myös Palestiina (taiteilija: Ibrahim Hazimeh)

Alankomaiden häveliäs (?) nallukka (taiteilija: Otto Jasper Stuurman)

Puolan nallukan nahassa oli zombisilmäisiä psykedeliahahmoja (taiteilija: Ela Wozniewska).

Ison-Britannian nallukan vatsassa itä kohtasi länttä (taiteilija: Marilyn Green).

Mutta mistä onkaan tuo nallukka yöpaitahihasillaan?

Se on tietysti Björn länsinaapuristamme (taiteilija: Laila Olofsson).


Tšekin nallukka oli ehkä joukon aidoimman näköinen. Paitsi että se piteli tassuissaan pieniä eläinhahmoja (taiteilija: Ludmila Seefried-Matijková).

Ukrainan nallessa nainen oli päässyt vedenkantopuuhiin (taiteilija: Nataliya Rudyuk).

Turkin nallen orientit kuviot (taiteilija: Murat & Cansu Ökmen).


Kaunissilmäinen tunisiatar (taiteilija: Adel Megdiche)

Thaimaan nallukka kertoo maastaan kirjeitse (taiteilija: Morakot Ketklao).

Venäjän nalle on saanut kylkeensä tietysti maatuskoja (taiteilija: Marina Muzalevski).

Pakistanin karhun blingbling-rinta (taiteilija: Alibaba Zaidi).

Yksi suosikeistani oli tämä Mauri Kunnas -henkinen moldovalaisnallukka...

Tiesittekö, että Moldova on itse asiassa maailman napa?

Moldovan nallella on euronkuvat silmissään (Valeriu Kurtu).


Kazakstanin sininen karhu kultakäätyineen (taiteilija: Layla Mahat).



Lasipallukka Israelin karhun käpälässä symboloi tulta (taiteilija Ruslan Sergeev).

Piippusuinen Irlannin hahmo muistutti enemmän leprechaun-porsasta kuin karhua (Shaun Dolan).

Karhutaiteilijoiden oli tarkoitus luoda teos, joka kuvastaa oman maa perinteitä ja taidetyyliä. Ilmeisesti yhdysvaltalaisilla ei ole mitään omaa, kun kerran ranskalaispatsas piti soveltaa tähänkin karhuveistokseen? ;) Taiteiljat itse kertovat halunneensa valita amerikkalaisuuden symbolin, johon ihmiset voivat samaistua kaikkialla maailmassa (taiteilijat: Bill C. & Julian Ray).

Ja siinäpä ritirinnan Ranska ja Suomi!

Oli hauska nähdä nämä osuvasti maidensa erityyppisiä identiteettejä kuvaavat nallet vieretysten.

Siinä on yhteen nallukkaan mukavasti mahdutettu kaikki Suomi-kliseet ruskasta juhannukseen (taiteilija: Mirka Raito).

Ja vieressä sitten vähän pompöösimmät Ranska-kliseet (taiteilija: Bruno di Martino).


Tanskan nalle julisti tulevansa satujen kuningaskunnasta. Ja mikä ettei, onhan siellä se pieni merenneitokin...

...mutta hetkinen! Eikös Peukaloinen ole periruotsalaisen Selma Lagerlöfin luomus...? (taiteilija: Anne Elisabeth Östergaard).

Kuubalaisnalle tuprutteli tietysti sikaria...

Kuuban taiteilija: Nancy Torres

Kroatian nallen vatsassa ui kultakaloja (taiteilija: Lovro Artukovic).

Etelä-Korean söpisnalle (Jin Aun Kim).

Kolumbian nalle on varsin hot mama..

...punaisia varpaankynsiään myöten!


Bolivian nallea en unileluksi huolisi (taiteilija: Rene Cadena Ayala).


Tuo prosenttiluku Bahrainin kyljessä jäi vaivaamaan niin, että se piti googlettaa. Bahrainissa siirryttiin perustuslailliseen monarkiaan, kun 98,4 % äänestäneistä kannatti sitä vuoden 2001 kansanäänestyksessä.

Bahaman mesikämmen oli saanut mehiläisen nenälleen (taiteilija: Lynn Parotti).

Teollisuus ja luonto kohtaavat Azerbaidžanin karhun vatsassa (Ali Shamsi).




United Buddy Bears -nallet ovat esillä Champs de Marsilla (siis siinä Eiffelin juurella) 12.10. - 18.11.2012.