Kuka sitten väitti, että Pariisi olisi hattara? Kuka meille on valehdellut?
Exposition : Paris vu par Hollywood par mairiedeparis
Yhden vastauksen tähän kysymykseen saa Paris vu par Hollywood -näyttelyssä, jossa keskitytään tutkimaan sitä kuvaa, jonka Hollywood piirtää Pariisista. Itse asiassa tuo kuva kertoo paljon enemmän Hollywoodista ja amerikkalaisesta sielunmaisemasta kuin oikeasta ja elävästä eurooppalaisesta suurkaupungista.
Heti Hollywoodin alkupäivistä asti Pariisi pääsi symboloimaan dekadenssia. Itse asiassa 1900-luvun alkuvuosikymmeninä kaksinaismoralistisen Hollywoodin piti ulkoistaa moraalin säröt sijoittamalla avioliiton ulkopuolisista suhteista kertovat tarinat Pariisiin (kuten esimerkiksi elokuvassa Design for Living / Meidän herrojen kesken). Pariisissa oltiin kevytkenkäisiä, humalluttiin absintista ja kuoltiin kaksintaisteluissa. Toisaalta Pariisi oli mystisen elegantti ja hienostuneen eksoottinen. Tämä paheksunnan ja ihailun yhdistelmä on ollut huima innoittaja Hollywoodille: Aikojen saatossa on tehty 800 Pariisiin sijoittuvaa amerikkalaiselokuvaa!
Alkuun Hollywoodin Pariisi oli pahvisia Eiffel-lavasteita. Eiffel oli tärkeä, sillä siitä kaupungin tunnisti. Muuten lavasteet eivät välttämättä juuri vastanneet todellisuutta. Esimerkiksi Ernst Lubitsch teki kymmenisen Pariisiin sijoittunutta elokuvaa astumatta koskaan itse jalallaan Pariisiin. Mutta sillä ei ollut merkitystä, sillä Hollywood ei pyrkinyt tuolloin kuvaamaan todellista Pariisia. Pariisi oli mielikuvitusmaailma, jonka tarkoitus oli tarjota vain elegantit puitteet aikuisten saduille.
 |
| Kieltotauluja ei ollut, joten koitin onneani kameran kanssa. Neljännen kuvan jälkeen vartija tuli ilmoittamaan, että kuvaaminen oli kielletty. |
Pariisiin sijoittuvia Hollywood-elokuvia alettiin kuvata Pariisissa vasta 1950-luvulla. Näin elokuvaan hiipi vähitellen aavistus lisää realismia, vaikka kuvauspaikat säilyivät tarkkaan rajattuina ja kuvat siloteltuina.
 |
| Sofia Coppolan Marie Antoinette -elokuvaan suunniteltuja malleja. Elokuvan mielikuvitukselliset herkut kuvasivat ranskalaisten taiteellisuutta. |
Tämän kaiken kertoi minulle Hôtel de Villen näyttely. Ellet ehdi paikan päälle, voit lievittää hollywoodilaisen Pariisin kaipuuta tutustumalla näihin sataan elokuvaan.
Paris vu par Hollywood -näyttely 18.9. - 15.12.2012
Hôtel de Ville; Salle Saint-Jean -sali
5, rue Lobau (metro: Hôtel de Ville)
Sisäänpääsy ilmainen, mutta jonot pitkiä.
Esillä puolessatoista kerroksesssa valokuvia, piirroksia, filminpätkiä ja mm. Hubert de Givenchyn Audrey Hepburnille suunnittelemia asuja. Kaikki selitykset ovat ainoastaan ranskaksi, joten ellei ranska suju, kannattaa ottaa englanninkielinen ääniopas (5 euroa).
Minäkin ekaa kertaa Pariisiin tullessani kuvittelin että pariisittaret ovat Audrey Hepburnin kaltaisia gasellimaisia, pitkäsäärisiä petite- kaunottaria mutta todellisuus iski kyllä aika lujaa kun katselin siellä sitten ympärilleni:) Lähimmäs tuon tyypin tyylikaunotarta ylsi eräs daami eräässä huippuravintolassa. Heillä oli pöytä meidän pöytämme lähellä joten pääsin seuraamaan mitä hän söi, hän söi kuin pieni lintu ja jätti kaiken viljatuotteisiin viittaavan syömättä, viiniäkin siemaili aika maltillisesti, vesi toimi pääasiallisena ruokajuomana. Se siitä ranskattarien lihomattomuudesta...mutta ihailin kyllä hänen tapaansa vangita seurassaan olevan miehen huomio keskittymällä mieheen aivan täysin:)
VastaaPoistaRakastuin kuitenkin Pariisin sen boheemin monikerroksellisuuden takia. Ihmisten itsetunto siellä on sitä luokkaa että omakin itsetunto kasvaa uusiin sfääreihin. Ymmärsin heti miksi se on mun miehen lempikaupunki:) Mulle sopii ne roskat ja muut epämääräisyydet kun ympäriltä löytyy elämää;)
Minä taas stressasin ranskalaisten hoikkuudesta, kun treenasin ranskaani ennen vaihtoon lähtöä Sous le soleil -saippuasarjan avulla. Suomessa tuo pyöri tuolloin nimellä St. Tropez. Oli ihan mukava huomata, että ranskalaiset ovat keskimäärin ihan normaalipainoista kansaa. :D
PoistaMinuakin viehättää Pariisissa nimenomaan tuo kerroksellisuus. Eri kaupunginosissa avautuu ihan erilaisia maailmoja.
St Tropez oli mun suosikkisarja ja siinä varsinkin se tumma laulajatyttö, olin innosta piukeena kun huomasin että samainen näyttelijä esiintyi Agatha Christien Ranskassa tehdyllä ranskankielisellä dvdeellä hieman vanhempana. Suosittelen kyseisiä pätkiä, aluksi tuntui vähän oudolta brittiversioiden jälkeen mutta nämä olivat tosi hyviä:
Poistahttp://fr.wikipedia.org/wiki/Les_Petits_Meurtres_d'Agatha_Christie
Hmm, pitääpä tutustua tuohon sarjaan! Olen nähnyt jaksoja pyörivän joskus tv:ssä, mutta ennakkoluuloisena olen vaihtanut kanavaa. :D
PoistaItse olen asunut yhteensä elämäni aikana Ranskassa 12 vuotta joista 7 Pariisissa.
VastaaPoistaLapsuuteni vietin Ranskan maaseudulla ja yläkouluikäisenä muutin takaisin Suomeen perheeni kanssa.
Suomessa ollessani minulle kehkeytyi Pariisi-unelma ja suunnitelmät lukion jälkeen olivat selvääkin selvemmät että Pariisiin on päästävä. Ranskalaiset sukulaiseni yrittivät takoa päähäni järkeä, että käy hyvä tyttö edes ensin tutustumassa kaupunkiin ennen kuin muutat sinne suin päin. No enhän minä kerennyt, opiskelupaikka kun varmistui niin matkalaukut täytettiin ja lentokoneeseen hypättiin :)
Pariisissa sitten se karu todellisuus todellakin iskeytyi vasten kasvoja. En ollut koskaan asunut suurkaupungissa Ranskassa ja pariisilaisten kylmyys ja epäkohteliaisuus tuntuivat ihn pöyristyttäviltä.
Ja Pariisihan oli ihan likainen ja joka puolella oli portaita ja jalat olivat aina aivan uupuneet kävelystä vaikka kuinka yritin helpottaa matkojani metrolla.
Noin kaikeen tottuu ja Pariisikin lopulta ihastutti minut kunnolla. Tarvitsin vain vähän aikaa heittää romukoppaan nuo hollywoodin unlemat ;)
Itse olen puoliksi ranskalainen ja tästä "ranskattaret eivät liho" myytistä kyllä on tullut juteltua paljon paljon paljon :D
En ole varma vieläkään onko tämä myytti totta, mutta en voi yhtyä sissin sanoihin siitä että pariisilaiset syövät kuin linnut ja välttelevät viljatuotteita. Kyllähän noita ääripäitä aina löytyy, mutta paljon vähemmän täällä on ylipainoisia ihmisiä kuin esim. Suomessa( tai Alankomaissa. )
Pariisissa jos asut niin kävelyä (etenkin portaissa) tulee niin paljon että lihomaan et pääse vaikka haluaisit ;)
Lisäksi ranskalaiset ruoaktavat eivät lihota niinkuin monen muunlaiset. Vilatuotteitakin syödään mutta kohtuudella.
Suomessa ja Alankomaissa ollessani aina minua oksettaa se että lautaselle lapataan niin paljon perunaa tai muuta hiilihydraattipitoista kun pienempikin määrä riittäisi.
Kaikki tuntemani pariisittaret ovat yleensä hyvin hoikkia naisia ja eivät käy kuntosalilla, liiemmin edes urheilevat ja syövät kohtuullisesti. Jopa vähän suklaata joka aamu ;)
Niin minäkin ja hitustakaan ylimääräistä ei mun kropasta löydy!
Oi mikä ihanan pitkä viesti, kiitos! :)
PoistaItselläni on vankka viha-rakkaus-suhde Pariisiin. Mutta kuten sanoit, jotta sen aidon rakkauden löytää, pitää ensin päästä yli niistä Hollywood-henkisistä kliseistä, joita on tietämättäänkin imenyt itseensä koko ikänsä. Kukaan ei pettyneenä valita New Yorkin tai Lontoon likaisuudesta, mutta Pariisilta odotetaan jotain muuta.
Allekirjoitan kyllä sen, että Ranskassa ja varsinkin Pariisissa näkee keskimäärin vähemmän ylipainoisia kuin monessa muussa maassa. Itse epäilen hoikkuuden salaisuudeksi sitä, ettei ranskalaisilla ole tapana napostella. Täällä ei ole esimerkiksi sellaista aikuisten karkkikulttuuria kuin Suomessa tai Ruotsissa. Karkkia syövät lähinnä vain lapset. Ruokaa syödään kyllä (yleensä) ihan kunnolla ruoka-aikoina, tosin ei ähkyyn asti. Eikä ranskalaisilla tunnu olevan samanlaista pakkoa tyhjentää lautasta, vaikkei vatsaan enää mahtuisi. Suomessahan meidät opetetaan pienestä siihen, että lautanen on syötävä tyhjäksi.
Karppaajiin en ole täällä törmännyt käytännössä lainkaan. Patonki on edelleen kovin tärkeä. Parisen vuotta sitten juttelin muutaman ranskalaisen tutun (kolmenkympin molemmilla puolilla olevia, itsestään huolehtivia ja aikaansa seuraavia uranaisia), eikä yksikään heistä ollut oikein kuullutkaan vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta, vaikka Suomessa se on ollut pinnalla jo vuosia. Se hämmästytti.
Tuntuu, että urheiluharrastus on vasta vähitellen rantautumassa tänne. Aikoinaan kymmenisen vuotta sitten sain omituisia katseita kun kävin lenkillä. Nyt puistot ovat jo täynnä juoksijoita. Mutta näin subjektiivisena mutuna sanoisin, että kyllä ranskalaiset (varsinkin naiset) urheilevat huomattavasti vähemmän kuin pohjoismaiset sisarensa.
Ihan totta myös tämä että Ranskassa ei napostella!
PoistaElokuvaakaan katsoessa mieheni ei ikinä suvaitse ruokaa olohuoneeseen :D
Ruokaa kyllä syödään mutta ruokapöydän ääressä ja vain ruoka-aikoina.
Suomessa asuessani opin minäkin vähnä napostelemaan, mutta se usein unohtuu kun Ranskaan taas palaa. Ei täältä edes saa niin helposti mitään pientä naposteltavaa. Jos pienen suklaalevynkin haluat ruokakaupasta ostaa niin usein joudut ostamaan 5 pakkauksen ja se on jo sitten ihan liikaa :D
Minäkään en ole karppaajiin törmännyt, mutta yksi ranskatar joka asui jonkin aikaa Californiassa vältteli hiilihydraatteja kun tuli takaisin Ranskaan. Dieettejä täällä kyllä harrastetaan, mutta ne ovat ihan terveen rajoissa. Esim viikon päivät syödään vihannespainoitteisia keittoja keventämään oloa ja se kyllä auttaa :)
Ja voi tuokin on niin totta että ähkyyn harvemmin itseään syödään. Pariisissa kun käyn ravintoloissa niin harvoin olen todella ähkyssä illallisen päätteksi vaikka olsiin syönyt monen ruokalajin illallisen ja enkä olisi jättänyt mitään lautaselle. Mutta jos saman teen Suomessa tai Hollannissa niin saan kyllä vyöryä ulos ravintolasta kuin raskas kivi :D
Jotenkin se kuuluu tapoihin että lautaselle aina jätetään jotain. Pizzaakaan en koskaan syö ihan loppuun ravintolassa vaan jätän palasen...
Hauska miten samoja huomioita! Ihan totta, että napostelu on täällä aika helppo unohtaa, kun ei ole oikein vaihtoehtoja. Sipsitkin ovat täällä sellaisia apero-sipsejä, joita syödään yksi tai kaksi, karkeista puhumattakaan. :)
Poista