maanantai 30. syyskuuta 2013

Merkkejä

Hurahdin sitten kuin hurahdinkin tähän merkkilistaushaastehommeliin, joka viime aikoina on kiertänyt blogeissa. Ajattelin listata siitä vinkkelistä, mitkä maat näkyvät arkimerkeissäni. Kuinka käy, voittaako Ranska? Vai kenties Suomi? 

Jännitys tiivistyy...

1. Laukku
Näitä on komerossa vino pino, mutta arkilaukkuina käytän yleensä nudensävyistä, pienehköä Calvin Kleinin laukkua ja jos kamera tulee matkaan, niin beigeä Naf Nafin laukkua. 
Ranska: 0,5 pistettä
Usa: 0,5 pistettä


 2. Lompakko
Pip Studion iiihana kirjavankukertava lompakko.
Hollanti: 1 piste

3. Korut
En käytä. Jos käytän, niin jotain tuntematonta rihkamaa.

4. Tv
Samsungeja on taloudessamme kaksin kappalein. Eipä tarvitse tapella kanavista. 
Etelä-Korea: 1 piste

5. Puhelin
Muutama vuosi sitten marssin kauppaan ja pyysin sieltä halvinta Nokiaa. Maksoi alle 40 euroa. En siis ole uhrannut sieluani vielä älypuhelinepäjumalalle, mikä tekee oloni joskus hyvin yksinäiseksi...
Suomi: 1 piste

Paikallisväriä tuo kissamainen taustakuva. Ja tietysti tuo Orangen logo.


6. Kengät
Olen viime aikoina ihastunut Jonakin kenkiin. Klassisen tyylikäs muotoilu, hyvä hinta-laatusuhde ja kaikki kengät valmistettu Euroopassa. (Enkä saanut tästä kehusta edes provikkaa!)
Ranska: 1 piste



7. Tennarit
Ostin kyllä viimein Conssit, mutten niitä lopulta ole oikein pitänyt. Käytössä kuluvat enemmän Espritin Mikki Hiiret ja Coq Sportifin elämää nähneet ruskeat nahkalenkkarit.
Usa: 0,5 p.
Ranska: 0,5 p.

8. Farkut
Syystä tai toisesta Onlyt istuvat minulle vuodesta toiseen parhaiten, lahkeen leveydestä tai muusta muotivillityksestä viis.
Tanska: 1 p.

9. Mp3
Metrosta tai lenkkeilystä ei selviä ilman musiikkia. Koska vastustan niitä älypuhelimia, iPodini on yhä ahkerassa käytössä. Voinpa ainakin näperöidä sitä rauhassa yleisellä paikalla, kun taskuvarkaitakin kiinnostaa modernimpi teknologia. :P
Usa: 1 p.

10. Tietokone
Toshiba (läppäri) ja Iso Omena (pöytäkone).
Japani: 1 p.
Usa: 1 p.


Iso Omena voi olla amerikkalainen, mutta ainakin sen hiirimatossa on Muumi-talon kuva!

Ipodin elämää nähnyt turkoosinsininen nahkakotelo on hankittu Tukholman Design House Stockholmista joskus esihistoriassa.


11. Meikit
Ranska jyllää meikkipussissani: Clarinsin meikkivoide, Lancômen peiteväri ja Make Up Foreverin irtopuuteri. Amerikkalaisväriä tuo Max Factorin ripsiväri. (Voi kyllä, olen varsinainen Pakkeli-Pirkko ja meikkipossu.)
Ranska: 1,5 p.
Usa: 0.5 p.

12. Kasvovoide
Vichy
Ranska: 1 p.

13. Deodorantti
Nivea
Saksa: 1 p.

14. Hammastahna 
Monoprix-markettiketjun oma hammastahna
Ranska: 1 p.

Tältä näyttää Monoprix'n hammastahnapurtilo.

Ja tältä näyttää Make Up Foreverin irtopuuterirasia taiteellisesti ylösalaisin.

Ja tässä sitten Vichyn silmänympärysvoidetuubi. 


15. Shampoo ja hoitoaine
Käytössä tällä hetkellä lähinnä Schwarzkopfin BC Bonacure -sarjaa sekä Tigin shampoita ja hoitoaineita. Tigi tuntuu muuten olevan täällä huomattavasti vähemmän suosittu ja huonommin saatavilla kuin Suomessa.
Saksa: 0,5 p.
Iso-Britannia: 0,5 p.

16. Saippua
Le Petit Marseillais, ja erityisesti heidän oliivisaippuansa.
Ranska: 1p.

17. Tuoksu
Käytössä tällä hetkellä lähinnä Kenzon ja Diorin tuoksuja.
Ranska: 1 p.

18. Kivennäisvesi
Perrieriä tulee ostettua yleensä, koska se on lähikaupassamme edullisinta.
Ranska: 1 p.



19. Viini
Riippuu ruoasta ja tilanteesta, minulla ei ole mitään varsinaista suosikki-Châteauta tai edes -rypälettä. Mutta ranskalaista, kun muita on täällä heikosti edes saatavilla.
Ranska: 1 p.

20. Drinkki
No kyllä se on se kir.
Ranska: 1 p.

21. Leipä
Nyt seuraa paljastus: Vaikka parinsadan metrin säteellä on puolisenkymmentä leipomoa, joista saisi paikalla leivottua, tuoretta patonkia, syön sitä todella harvoin. Sen sijaan syön päivittäin Monoprix'n Real-tyyppistä luomuruisleipää ja Wasan näkkileipää. Mutta nyt kun ruisleipäpaketin laitaa aloin tavata, siinä ei kerrota, missä leipä on leivottu. O-ou. Päällä on kyllä Saksan lippu, mutta se nyt ei tietysti vielä takaa mitään. Netistä onneksi löytyi tieto, että kyseinen ruisleipä on tosiaan leivottu Saksassa. Myönnän, että olisi ehkä ekologisempaa vain mutustella niitä lähileipomon omia patonkeja...
Ruotsi: 0,5 p.
Saksa: 0,5 p.

22. Jäätelö
Syön niin harvoin, etten osaa vastata tähän mitään. Suomalaisia jäätelöitä joskus muistelen kaiholla, joten vastaanpa siis vaikka Jättis.
Suomi: 1 p.

23. Ruoka
On hyvää. Ainakin, jos se on hyvää. Suosikkikeittiöitä ovat esim. intialainen, japanilainen ja thaimaalainen. Mutta vastaanpa silti italialainen.
Italia: 1 p.

24. Karkit
Tähän nyt ei voi vastata muuta kuin suomalaiset irtokarkit. Ihan kaikki. Varsinkin salmiakki.
Suomi 1 p.

25. Lakanat
Kopiokohuista viis, kyllä se on yhä Marimekko.
Suomi: 1 p.

26. Kampaaja
Kampaajalla käyn tietysti yleensä täällä Pariisissa, mutta kohdalleni osuneet pariisilaiskampaajat ovat yleensä joko uskomattoman tylyjä ("Järkyttävät hiukset! Miten ne voivat olla näin kuivat?!"; blogg. huom: johtuu kalkkivedestä, ääliö!) tai muuten vain leikkelevät vähän sinne päin. Viime reissulla Lahdessa sen sijaan osuin hinta-laatusuhteeltaan hyvään paikkaan: Marja Ilvonen Aleksanterinkadulla. Sinne saatan poiketa toistekin, jos Lahdessa hiusleikkaustarvetta ilmenee.
Suomi: 1 p.

27. Päivälehti
Le Monde ja Helsingin Sanomat (vaikka se Hesari onkin turhan Helsinki-keskeinen...). Tosin jos rehellisiä ollaan, luen uutiseni netistä, päivälehteä en ole juuri lehteillyt Suomesta lähdön jälkeen. Ja sen jälkeen, kun Hesarin nettiversio siirtyi osittain maksulliseksi, olen lukenut suomalaisuutiseni yhä useammin Yleltä.
Ranska: 0,5 p.
Suomi: 0,5 p.

28. Lehti
Ranskan Marie Claire, ehdottomasti! Missään suomalaisessa naistenlehdessä ei ole ihan näin monipuolisesti juttuja muodista ja julkkishaastatteluista fiksuihin reppareihin. Kakkosena suomalainen Kodin Kuvalehti.
Ranska: 0,75
Suomi: 0,25

29. Sänky
Taitaapi olla Ikea.
Ruotsi: 1 p.

30. T-paita
T-Xaintrien luomupuuvillasta valmistettu Limousine-paita, ehdottomasti. Tyylikäs kuva ja hyvä leikkaus. Ja kiva pienyritys, jonka ideologiana on vahvistaa maaseudun identiteettiä, vähän Böndeboogien tyyliin.
Ranska: 1 p.

Ja tässä nämä huisin jännittävän suuren maaottelun lopputulokset:

Ranska: 12,75 p.
Suomi: 5,75 p.
Usa: 3,5 p.
Saksa: 2 p.
Ruotsi: 1,5 p.
Hollanti/Italia/Etelä-Korea/Tanska: 1 p.
Iso-Britannia: 0,5 p.

Eli kyllä täällä loppujen lopuksi aika ranskalaisissa ympyröissä sittenkin pyöritään.

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Droit dans le soleil

Voiko musiikki olla hyvää, jos sen tekijä on paha? Vai onko pahuutta, vai ainoastaan heikkoja ja itsekeskeisiä ihmisiä?

Niin, kuinka moni muistaa vielä Noir Désirin ja sen laulajan Bertrand Cantatin?

Itse tutustuin Noir Désiriin vuonna 2001, kun kysyin ranskalaisilta vaihtareilta, osataanko Ranskassa muka tehdä muuta kuin pliisuja chansoneita. Pienen perehdytyksen jälkeen innostuin ostamaan Noir Désiriä sitten kokonaisen levyllisen - ja ihastuin sitten tietysti levyn pliisuimpaan biisiin.




Erääksi Ranskan kaikkien aikojen parhaista rockbändeistä usein mainittu Noir Désir ei biiseissään ollut paha tai itsekeskeinen, vaan kantaaottava. Yhtye vastusti mm. kapitalismin globalisaatiota, fasismia ja Israelin palestiinalaispolitiikkaa. Ranskalaisittain siis selkeästi vasemmistolaisia aatteita. 

Toisaalta Noir Désirin sanoitukset ovat usein aika monitulkintaisia. Useampikin ranskalainen ihmetteli aikoinaan minulle, miten kuvittelin ymmärtäväni niistä yhtään mitään, kun hekään eivät ymmärtäneet. Itse kuuntelin tuolloin Noir Désirin ohella mm. CMX:ä, joten hieman hämärät sanoitukset minusta kuuluivat pikemminkin asiaan. Tosin myöhemmin tulin ajatelleeksi, että ehkä toisin kuin CMX:llä, Noir Désirillä oli jopa tarkoitus viestiä sanoituksillaan jotain, ei vain haahuilla itsetarkoituksellisen outona?

Olen muuten melkein sukua julkkikselle: Miekkonen tunsi Cantatin 2000-luvun taitteessa. Tai no, tarkemmin sanottuna hän oli töissä myymälässä, jossa Cantat säännöllisesti asioi. Vaikutti kuulemma mukavalta hepulta.



Noir Désir on sittemmin kuollut ja kuopattu. Keskeisenä syynä tämän mukavalta vaikuttavan hepun vähemmän mukavasti päättynyt ilta Vilnassa vuonna 2003. Bertrand oli jättänyt vaimonsa Krisztinan, joka viisi päivää aikaisemmin oli synnyttänyt pariskunnan toisen lapsen. Syynä perheen hylkäämiseen oli Cantatin uusi rakkaus, ranskalaisnäyttelijätär Marie Trintignant, joka näytteli kesällä 2003 uusimman elokuvansa kuvauksissa Vilnassa.


Tuore rakkaus ei ollut rypytöntä, vaan esimerkiksi kyseisenä kohtalokkaana iltana pari riiteli, ilmeisesti tekstiviestistä. Riidan päätteeksi ilmeisesti päihtynyt Cantat pahoinpiteli Trintignantin niin, että tämä löi päänsä, vaipui koomaan ja lopulta kuoli.

Koska kuolemaan johtanut pahoinpitely tapahtui Liettuassa, Cantat myös tuomittiin Liettuassa alkuvuodesta 2004. Tuomioksi tuli 8 vuotta taposta. Myöhemmin samana vuonna Cantat siirrettiin kärsimään tuomiota Ranskaan ja lopulta vapautettiin hyvästä käytöksestä ehdonalaiseen vuonna 2007.  Marie Trintignantin äiti Nadine vastusti kiivaasti vapautusta, ja piti sitä mm. merkkinä siitä, ettei naisiin kohdistuvasta väkivallasta vieläkään vieläkään rankaistu oikeudenmukaisesti, kuten hän tuomioistuimelle ja Le Figarolle lähettämässään kirjeessä kirjoitti.

Mutta eipä tässä toki vielä kaikki.




Vankilasta päästyään Cantat palasi yhteen vaimonsa ja lastensa äidin Krisztinan kanssa. Krisztina oli tukenut Cantatia läpi Trintignantin kuolemaa seuranneen oikeustaistelun. Pariskunta ei kuitenkaan elä elämäänsä onnellisina loppuun saakka, kuten saduissa. Krisztina nimittäin tutustui ja ihastui työnsä ohessa artistien agenttina toimivaan François Saubaduun. Cantat ei asiasta innostunut, vaan ahdisteli mustasukkaisena sekä Saubadua että vaimoaan. Saubadun mukaan Cantat mustasukkaisuuspuuskissaan myös pahoinpiteli vaimoaan. 

Oli totuus mikä hyvänsä, Krisztina päätyi itsemurhaan alkuvuodesta 2010 avioparin yhteisessä kodissa Bordeaux'ssa.




Vuonna 2010 Noir Désir laittoi sitten lopullisesti pillit ja kitarat pussiin. Syyksi tiedotteessa mainitaan "henkiset, inhimilliset ja musiikilliset erimielisyydet" sekä yhtyeen useita vuosia jatkunut vaikea tilanne.

Ja miksi vatvoa tätä surullista tarinaa näin sunnuntain ratoksi?

Siksi, että Bertrand Cantat julkaisee tänä syksynä soololevyn, jonka ensimmäinen single, Droit dans le soleil, on tulossa kauppoihin huomenna.

Kelpaisiko sinulle naisiaan pahoinpitelevän miehen musiikki? Le Parisienin kyselytutkimuksen mukaan ranskalaisille ei tunnu oikein kelpaavan. Kyselyyn vastanneista miehistä 62 %:lla ja naisista 66 %:lla oli negatiivinen mielipide Cantatista. Kaikista vastanneista 67 % sen sijaan piti kyllä Cantatia lahjakkaana muusikkona ja musiikintekijänä (jopa 81 % 18 - 34 -vuotiaista vastaajista). 59 % piti oikeutettuna, että Cantat aloittaa soolouran. Sen sijaan vastaajista 67 % kertoi olevansa aivan varmoja, etteivät Cantatin musiikkia ostaisi. Boikotointiaan pitivät varmana monet niin Cantatin musiikista pitävät (46 %) kuin häntä lahjakkaana pitävät (55 %).

Keskimäärin seitsemisenkymmentä prosenttia vastanneista ranskalaisista piti ylipäänsä oikeutettuna boikotoida laadukasta taidetta sen tekijän sanojen tai tekojen vuoksi.

Niinpä, harva haluaa antaa rahojaan pahana pitämälleen ihmiselle. Sitä en tiedä, onko Cantat paha. Sairas, varmasti. Rahojani hän ei tarvitse, vaan pikemminkin hoitoa.

---

P.S. Asiaan mitenkään liittymättä haluaisin vain vielä huikata, että menin avaamaan blogille Twitter-tilin. Itselleni avasin sellaisen jo vuonna 2007, mutten tainnut siellä kertaakaan twiitata. Saapa nähdä, josko innostuisin tällä kertaa blogin aihepiiriin liittyviin twiittauksiin...

---
Lisäys 30.9.2013: Cantatin uuden kappaleen, Droit dans le soleil, voi kuunnella täällä.

tiistai 24. syyskuuta 2013

Puhutko pariisia?

 Pariisissa asuessa ei riitä, että osaa ranskaa. Jotta arki sujuisi mahdollisimman sutjakkaasti, pitäisi ymmärtää lisäksi pariisia.

Käteeni osui päivänä muutamana Jean-Laurent Cassellyn ja Camille Saférisin ranska - pariisi -sanakirja Je parle le parisien, josta kliseiden joukosta hahmottui minusta aika hyvin pariisilaiselämän pääpiirteitä. Innostuinpa siksi vallan poimimaan tähän muutaman helmen. Kirjassa termeille annetut lausuntaohjeet varsinkin hihityttivät, mutta ne jätin tähän lisäämättä, kun käännösintoni ei venynyt niiden selittelyyn. Sori hei!


Asumisesta:
(Blogg. huom.: Asunnonvälittäjien sanasto termistö taitaa olla aika universaalia, luulenpa että tämäntyyppisiin kiertoilmauksiin ovat törmänneet asunnonetsijät Nakkilasta New Yorkiin...) 
 

Calme 
= Vähintään 20 km:n päässä lähimmältä RER-lähijuna-asemalta. (Blogg. huom. Eli noin 50 km:n päässä Pariisista.)

Cosmopolite
= Afrikkalais-, kiinalais-, turkkilais- tai pakistanilaiskortteli, yleensä hyvä valikoima kebab-kuppiloita ja kaukopuheluliikkeitä.

Coup de coeur
= Asunnonvälittäjällä on vaikeuksia myydä/vuokrata tätä pyydettyyn hintaan.

Fonctionnel
= Ruma

Idéal pour couple
= Liian kallis yhdelle

Idéal pour étudiant
= Alle 10 neliömetriä



Ruokasanastoa:

Chef
= Sama kuin cuisinier, mutta tv:ssä tai lehdessä nähtynä.

Cocktail
= 1. Alkoholijuoma, jonka pariisilainen valmistaa järjestäessään illanviettoja ystävilleen tai työtovereilleen, ja jonka valmistaminen vaatii pitkää perehtymistä, useiden erikoislehtien ostamista ja säännöllistä valmentautumista. 2. Keino vetää kännit.
"Mä en voi jäädä, mulla on kuubalaisen miksologian kurssi Ritzissä klo 22!"



Perhe-elämästä:

Jardin du Luxembourg
[lyko]
Se vasemman rannan puisto, jonne jälkeläiset kuuluu ohjata täydellisessä DPAM- tai Bonton-asussa syöttämään ankoille leipää, vuokraamaan pienen purjeveneen, polkuautoilemaan tai poniratsastamaan (15 euroa 30 sekunnilta).

Mère
= Naispuolinen henkilö, joka käy säännöllisesti Antoine et Lilissä hankkimassa pukineita jälkeläisilleen.



Työelämä:

Audit
= Töistäerottamishaastattelu, joka edeltää poikkeuksellisen julmaa erottamisprosessia.

Nocturne
= Pariisilaisvirkamiehille töistälähtöaika, joka tapahtuu klo 17.30 jälkeen (klo 19 yksinumeroisissa kaupunginosissa).




Vapaa-aika:

Bobo
= Termi, jota bobot (blogg. huom.: ns. boheemit porvarit, muistuttavat hipstereitä) käyttävät kuvatakseen paikkoja, jotka ärsyttävät heitä siksi, että niissä käy liikaa heidän kaltaisiaan.
"Le Rosa Bonheur? C'est so bobo!"

Event
= 1. Sama kuin événement, mutta kuulostaa newyorkmaisemmalta. 2. Tuotteen (älypuhelin, samppanja, tms.) lanseeraustilaisuus, jonka järjestää yksityinen mainosalan koulu. Vieraina masentuneita ex-julkkiksia.




Nonni. Näillä pärjääkin jo pariisilaisarjessa hitusen paremmin. Että tervetuloa.

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Lähiruokaa + les foodtrucks Seinen rannalla

Kesä on mennyttä kalua ja Paris Plage on taas siivottu aika päiviä tältä vuodelta. Mutta se ei suinkaan tarkoita sitä, etteikö Seinen rannoilla olisi enää elämää.

Viikonloppuna Seinen rannoilla esimerkiksi juhlittiin pariisilaista lähiruokaa. Ja sinne bobojen ja muiden pariisilaisten sekaan innostuin sitten minäkin kameroineni.

Seinelle on rakennettu aika tunnelmallisia pieniä "tekosaaria". Tässä île aux Brumes, eli Utujen saari.

Ja tässä näyte siitä "udusta". Kyse ei ole savusta, vaan vesisumusta, joka pitää kasvit vehreinä.



Tarjolla oli työpajoja lapsille.

Ranskalaisia kanttarelleja 26 eurolla kilolta. Ovatkohan nämäkin lähistöllä poimittuja? Enpä tullut kysyneeksi.

Helokat ovat näköjään ainakin esikaupunkialueelta, Val d'Oisesta. Wikipedian mukaan helokat eivät ole "varsinaisia ruokasieniä", mutta ehkä myyjätär olisi tarjonnut reseptin kaupan päälle? 

Taustalla siintää Pont Alexandre III -silta.



Postauksen vähän kasvottomiin kuviin on tällä kertaa jopa syynsä. Olen tässä nimittäin yrittänyt selvitellä Ranskan lainsäädäntöä ihmisten kuvaamisen suhteen. Monissa maissahan kuvia saa ottaa julkisella paikalla, ja myös julkaista näitä julkisella paikalla otettuja kuvia, vaikka niissä näkyisi ihmisiä. Ranskassa asia on käsittääkseni hieman koukeroisempi. Ilmeisesti periaatteessa julkaisuun pitäisi pyytää lupa, jos henkilö on tunnistettavissa. Paitsi jos kyseessä on väkijoukko (yli 10 henkeä). Mitään yksiselitteistä lähdettä en aiheesta löytänyt, joten jos siellä ruudun takana on joku asiantuntevampi, olen kiitollinen jaetusta viisaudesta.  Joka tapauksessa kokeilin huvikseni eri mahdollisuuksia kuvata ihmisiä niin, että heitä on vaikea tunnistaa. Toisaalta kasvojakin saattaa välillä vilahtaa, kun kyse on kuitenkin vain tällaisesta miniblogista, joka ei ole ranskankielinen, eikä edes kaupallinen. Tietysti katson, ettei kukaan vilahda kuvissa mitenkään erityisen noloissa tilanteissa. ;P

Krhm, tässä on selvästi haettu jotain taiteellista viritelmää.

Hierontapalvelu




Lähiruoan lisäksi minut innosti paikalle un food truck, nimittäin tämä Bügelskin bagelimyyntiauto. Etukäteen jo hekumoin Bügelskin juhlan kunniaksi lähiruokaan perustuvilla resepteillä. Härkäpastramia! Pariisinkinkkua! Savustettua kalkkunaa! (Juu ei. Tarjolla ei ollut kasvisvaihtoehtoja.)


Ja kuinkas sitten kävikään. Jonotin vartin verran bagelia ja sitten menikin jo hermo, kun liian pitkä jono ei edennyt minnekään. Eli niin jäi Bügelin bagelit tällä kertaa välistä. 


Vähän kuten kaikki muukin New Yorkiin viittaava, les food trucks ovat tosi suosittuja Pariisissa, ja niitä piisaakin sitten vähän joka lähtöön. Jos näpsäkkä ruokarekkalounas kiinnostaa, niin kannattaa kurkata eri vaihtoehtojen esittelyjä vaikka Les Tasters -blogista (ranskaksi). Lupaan kyllä itsekin uhrautua ja testata ainakin paria lähitulevaisuudessa. Eri foodtruckien reittejä kannattaa tarkastaa vaikka täältä.



Ellei viikonlopun lähiruokafestareille ehtinyt, eipä hätää. Lähiruokateemaviikot jatkuvat Pariisissa nimittäin vielä ensi viikon loppuun. Osallistuvat ravintolat ja tuottajat voi katsastaa täältä.





Les Berges de Seine: lisätietoja Seinen rantojen ohjelmistosta.

torstai 19. syyskuuta 2013

Pariisin vanhin suklaapuoti

En tiedä teistä, mutta minulle hämärtyvä syksy aiheuttaa akuuttia ja kroonista suklaanhimoa. Koska vakaa yritykseni on kuitenkin pitää yllä kesällä omaksuttuja vähän entistä terveellisempiä elämäntapoja, olen päättänyt panostaa suklaan suhteen vastedes määrän sijaan laatuun. Ei siis enää levyllistä halpissuklaata kerralla mätettynä, vaan pikemminkin pala tai pari laatusuklaata hitaasti nautiskellen.

Ja mikäpä olisi tähän tarpeeseen parempi kohde kuin Pariisin vanhin herkkupuoti?


A la mère de famille on nimittäin toiminut samalla liikepaikalla jo vuodesta 1761. Herkkukauppa on nähnyt niin Ranskan suuren vallankumouksen kuin Belle Époquen ja omistajasuhteetkin ovat vuosisatojen saatossa vaihdelleet perheeltä toiselle. Mutta puodin sisustus on entisellään: mustavalkoruutuiset laattalattiat, tummanpuhuvat, patinoituneet puutiskit, suuret kyltit ja lasipurkit. Täällä kannattaa poiketa jo ihan pelkän tunnelman vuoksi. Vierailu on sitä paitsi helppo ujuttaa tavalliselle turistireissulle, puoti nimittäin sijaitsee ihan suurten bulevardien tuntumassa.



Valitettavasti ympäröivän herkkumeren vuoksi unohdin ottaa kuvia tunnelmallisesta sisustuksesta. Olo oli kuin...öh...lapsella karkkikaupassa.



Puodin hieman erikoinen nimi, Perheenäidin/Perheenäidille, periytyy 1800-luvun alusta. Nuorena leskeksi jäänyt Marie-Adélaïde Bridault teki miehensä kuoleman jälkeen puodin eteen sisukkaasti töitä. Nuoren (ja tietysti vielä kauniin) lesken työpanos ja innovatiivisuus saivat herkkupuodin maineen kiirimään korttelin ulkopuolelle, ja niin alkoi herkkupuodin varsinainen kulta-aika.


Paitsi suklaata eri muodoissa, puodissa on kaupan muitakin makeita herkkuja laidasta laitaan. Kuvassa Aixin calissoneja.
Jos jotain negatiivista on sanottava, niin se on puodin melko tähtitieteellinen hintataso. Mutta toisaalta, mieluummin maksanen pennoseni senttiseni itsetehdystä laatusuklaasta kuin ylikansallisen yrityksen tehdasvalmisteisesta massasuklaasta.


Hintatasosta viis, eihän sieltä tyhjin käsin voinut lähteä...

A la mère de famillen roisin oranssi paperipussi ei kyllä toista millään muotoa puodin sisustuksen perinteikästä henkeä.
Mukaan tarttui kaksi 100 g:n suklaalevyä, joilla oli hintaa 4,50 euroa kappaleelta. Tarjolla olisi ollut myös perussuklaata ja jopa 99 %:sta tummaa suklaata, mutta päädyin tällä kertaa mönttisuklaaseen. Toisessa levyssä oli tummaa suklaata ja appelsiinia, toisessa maitosuklaata ja mm. pistaaseja ja rusinoita.


Suklaa oli hyvää. Täyteläistä ja...no suklaista. Appelsiini-/pähkinäsattumat toivat suklaaseen makeutta ja raikkauttakin, mutta eivät peittäneet suklaista makua kokonaan alleen. Jotta saan paremman kuvan, yritän silti maistaa ensi kerralla ihan vaan suklaata, ilman mitään sattumia.


Pariisista löytyy tietysti kymmeniä maineikkaita herkkupuoteja. Esimerkiksi Lindt avasi hiljattain 300 neliön suklaakaupan Pariisiin Opéran kylkeen. Mutta kun Pariisissa ollaan, kehotan sanomaan ei sveitsiläiselle hapatukselle, ja kokeilemaan aidosti pariisilaista vaihtoehtoa. ;)


A la mère de famillella on nykyisin useita liikkeitä Pariisissa, mutta aidoimmasta elämyksestä pääsee tietysti nauttimaan alkuperäisellä liikepaikalla.



A la mère de famille
35, rue du Faubourg Montmartre
Metro: Peletier/Grands Boulevards/Notre Dame de Lorette