sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Nokka kohti Ranskaa ja uutta vuotta

Ihanainen Suomi-loma on lopuillaan. Paljon on tullut herkuteltua ja rakkaita ihmisiäkin on nähty, vaikka kaikkia en ehtinyt taaskaan nähdä, enkä niitä nähtyjäkään tietysti riittävän kauaa.

Lentolippuja varatessani kuvittelin olevani ovela, kun varasin paluun uudenvuodenaatolle. Kaveriporukallamme on nimittäin tapana järjestää vuorovuosina aaton juhlinnat jonkun kotona niin, että kaikki maksavat osuutensa ruoista ja juomista (ja osallistuvat muutenkin mahdollisuuksien mukaan järjestelyihin). Tänä vuonna kyseiset pippalot järjestetään meillä. Kuvittelin näin viime hetkeen ajoitetulla kotiinpaluulla näppärästi välttäväni järjestelystressin ja -tohotuksen. 

Kaunis ajatus. Hentoinen epäilyksen peikko on nostanut kuitenkin karvaista päätään jossain mieleni sopukoissa aivan viime päivinä. Osataanko siellä imuroida ilman minua? Entäs menyyn kokoaminen? Eilen sitten tajusin yhtäkkiä, että meillä on vain kuuden hengen ruokapöytä, mutta illalliselle on osallistumassa 12 henkeä. Kun paljastin huomioni puhelimitse miekkoselle, tämä paljasti ongelman aikapäiviä ratkaistuksi.

"J ja J löysivät pöydän!"
"Löysivät...?"
"Kadun varrelta!"
"...?..."
"Joo, se ilmeisesti oli hylätty. Siinä läheisessä talossa oli ovi auki, mutta ei se kai sitten kuitenkaan ollut muuttokuormasta..."
"?!"
"Joo, J ja J odottelivat kymmenisen minuuttia, mutta kukaan ei sinä aikana tullut pöytää kyselemään, niin kai se sitten oli hylätty."
"Just."
"Tai no, oikeastaan ne odottivat ihan vaan minua auttamaan kantamisessa, mutta ei sitä pöytää kuitenkaan kukaan tullut kyselemään!"
"Mä toivon, että te sentään puhdistitte sen pöydän...? Meidän kissathan voivat saada jonkun kuolemantaudin teidän kadunvarren jätelöydöistä!"
"Ööööö... Mä taidan desinfioida sen...siis vielä toisen kerran, tietysti..."

Pöydänkantelun ohella pojaat ovat ehtineet niin torille kuin viinikauppaan. Sekä ruokaa että viiniä on nyt kuulemma vaikka viikoksi. Mutta eihän se määrä korvaa tietenkään laatua. Meillä on oikeasti tiedossa tosi fiinit iltamat. Pukukoodikin on: kauluspaita! Tosin uskon sen koskevan vain miehiä.



Pari vinkkiä uudenvuodenaattoa Pariisissa viettäville:
- Pariisissa ei järjestetä tänä(kään) vuonna virallista ilotulitusta.
- RATP tarjoaa ilmaiset kyydit aattoyönä. Ilmaisista matkoista pääsee nauttimaan 31.12.2012 klo 17 alkaen aina seuraavan päivän puoleen päivään asti. Osa metro- ja RER-linjoista on kyseisenä yönä poikkeuksellisesti toiminnassa, samoin osa bussilinjoista kulkee poikkeuksellisesti. Lisätietoja löytyy RATP:n nettisivuilta.

 

tiistai 25. joulukuuta 2012

Hanget korkeat nietokset

Jouluterveisiä hankien keskeltä. Olen matkaillut ympäri Etelä-Suomea ja nauttinut jouluruokien ohella ihanaisten ihmisten ja ennen kaikkea kahden hurmaavan pikku piiperon seurasta.

Muutama jännittävä pikku huomio, nimimerkillä "Enpä ole pariin vuoteen Suomessa (talvella) poikennutkaan ja johan on kaikki niiin outoa...":

- Suomalaisen tunnistaa kaukaa - ja lentoasemalla Helsinki-lentojen portin tunnistaa yhä suomalaisista. Ja suomalaisryhmässä sulaudun mukavasti joukkoon itsekin.

- Suomessa tosiaan valtaosa ihmisistä kommunikoi suomeksi, eikä se ole niin merkittävä asia, että kannattaisi jokaisen keskustelevan porukan viereen pysähtyä höristelemään: "Hei, nuo puhuvat suomea...!"

- Helsinki-Vantaalla ensi kosketukseni Suomen talveen oli pari astetta pakkasta. Uskoin kuolevani. Parin päivän päästä -16'C ei tuntunut juuri missään. Tosin pilkkihaalarityyppinen vaatetus helpotti kylmänkestävyyttä.

- Kaupungilla yksin liikkuvien alakoululaisten aiheuttama ensireaktio oli: "Täällähän on kymmenittäin heitteillejätettyjä lapsia! Missä on lastenhuolto ja sosiaalitoimi? Häh?"
...Sitten muistin, että parasta alakouluajoissa olivat koulumatkat kavereiden kanssa. Enkä ainakaan tämän enempää traumatisoitunut.

- Täällähän paistaa myös aurinko! Paitsi että se paistaa todella alhaalla! Eksoottista! Keskipäivällä paistaa ikään kuin ilta-aurinko!


kuusipuu
Lahden joulutori ja komea kuusi Kauppatorilla.

enkelit
Tiirismaan lukion oppilaat tarjosivat Lahden Joulukylässä Angel English Poetry Machine -projektin puitteissa kolikolla runoutta englanniksi.

lyhty
Maalaishenkisiä jouluaattotunnelmia

pipari
Pakollinen glögi ja piparkakku ja Fazerin sininen.

torttu
Ja se pakollinen joulutorttu!


neule
Koululaisten väsäämä neulejoulukoriste Lahden Kauppatorin kupeesta.

vipo
Mukana menossa myös pikkuinen Vipotiina.


Tunnelmallista joulun jatkoa!

tiistai 18. joulukuuta 2012

Pariisilainen kirahvi

Huh hulinaa. Muun joulukiireen keskellä päätimme rokotuttaa kissat. Olimme lykänneet rokotusreissua, kun sopivaa hetkeä ei muka tahtonut löytyä. Ongelmana oli, että molempien oli syytä ehtiä paikalle, metromatkustus näiden kahden marakatin kanssa kun ei käy oikein sujuvasti yhdeltä.

soph01

Kotiin palatessamme ohitsemme pyyhälsi paloauto, joka pysähtyi talomme eteen. Ensimmäinen ajatus oli tietysti: "Jäikö meillä kahvinkeitin vai silitysrauta päälle...?", mutta kyseessä oli palomiesten ensivasteauto, ei tulipalojen sammuttamiseen tarkoitettu paloauto. Täällä nimittäin soitetaan haaverin sattuessa yleensä paikalle palomiehet, ei ambulanssia.

soph02

Ilmeisesti potilaalla ei ollut lopulta mitään suurta hätää, sillä kohtasin kyseiset palomiehet hetkeä myöhemmin lähtiessäni kaupoille. Hissimme on melko pieni, joten vedin vatsaa sisään, kun kolme lihasmassaltaan kohtuullisen kookasta palomiestä astui samaan hissiin. 

Yksi heistä kurkisteli hissin painorajoitusta seinältä: 
"Kolmesataa kiloa. Eiköhän tämä sitten ole ihan okei..."

Jouduin puremaan huultani, etten olisi hämmennyksissäni tokaissut: "Hei pojat, mä olen nähnyt elokuvia, jotka alkavat näin..." tai muuta yhtä muka-nasevaa. Tietenkään oikeasti en edes ole nähnyt, mutta minulle on kerrottu, että sellaisia elokuvia olisi olemassa.

Toinen palomies katsahti minuun: "Madame, kuinkas paljon te painatte?"

Kiertelin kysymyksen naurahtaen: "Juu, kyllä se olen minä, joka ylitän tässä hississä painorajan!"

Tähän kolmas palomies kohteliaasti: "Enpä usko, madame..."

Jolloin kakkospalomies - ilmeisesti leikkisyydestään tunnettu velikulta: "Vaikka toisaalta..."

Ja sitten kaikkia nauratti. 

soph03

Tästä Suuresta Palomieskohtaamisesta selvittyäni suuntasin jouluostoksille. Mitään kovin suuria tuliaisvuoria en ole ajatellut Suomeen mukanani raahata, sillä Suomi-reissuni tulee sisältämään aika paljon liikkumista paikasta toiseen, eikä ajatus valtavan tavaravuoren raahaamisesta tunnu mielekkäältä. Suomessa odottaa kuitenkin kolme pientä ihmistä, joille haluaisin viedä jonkilaisia terveisiä Père Noëlilta.

Pikkulasten vanhemmat ehkä keksivätkin mistä tai kenestä on puhe, kun kerron etsineeni ranskalaista lelukirahvia. Tutustuin kyseiseen ilmiöön parisen vuotta sitten, kun ostin kyseisen lelun lähimarketista miekkosen sukulaislapselle. Valitsin sen hyllyltä sen kummempia ihmettelemättä, lähinnä söpön ulkonäön ja mukavan luonnonläheisen paketin ansiosta. Kyljessä luki sitä paitsi materiaalien olevan luonnonmukaisia. Typerä myyntivaltti sinänsä, onhan vaikkapa uraanikin 100 %:n luonnontuote. Upposi minuun silti.

Kotiin päästyäni esittelin lelun miekkoselle. Odotin lähinnä välinpitämätöntä ynähdystä, mutta reaktio olikin silmien kirkastuminen ja innostunut: "Ooo, Sophie!"

Kävi ilmi, että Sophie on ranskalaisten lastenhuoneiden klassikko, jollainen miekkosellakin oli aikoinaan ollut. Viime vuonna viisikymppisiään viettänyt lelu on Ranskassa edelleen huippusuosittu; vuonna 2010 maassa syntyi noin 830 000 vauvaa ja maassa myytiin 816 000 Sophieta.


Kuva: Vulli
Ranskalaissukupolvi toisensa jälkeen sai rauhassa kasvaa kirahveja imeskellen, muun maailman tietämättä. Todelliseen maailmaanmaineeseen Sophie päätyi vasta rantauduttuaan Ameriikkaan. Itsekin Sophien kanssa kasvanut ja sittemmin Yhdysvaltoihin muuttanut ranskatar ryhtyi tuomaan niitä maahan vuonna 2000. Aluksi puruleluksi kallis (hinta Usassa parisenkymmentä dollaria) Sophie ei kelvannut suurille leluketjuille, kuten Toys R Us:ille hintavuutensa vuoksi. Beverlyhillsiläinen, julkkiksia palveleva lelukauppias näki luksuspuruleluissa bisnesmahdollisuuden ja alkoi kaupata lelua asiakkailleen. Vähitellen yhä useampia julkkistenavia bongailtiin Sophie kainalossaan - ja yhtäkkiä kaikki halusivat itselleen juuri tämän purulelun, maksoi mitä maksoi. Ja kuulemma tämä maine on kiirinyt Suomeen asti.

Hassua tässä on se, etten Sophieen tutustuessani tiennyt ostavani luksuspurulelua. Meidän lähimarketissa tämä kirahvi maksoi nimittäin kuutisen euroa. Pikaisen googlauksen perusteella samasta (puru)lelusta pyydetään suomalaisissa verkkokaupoissa parisenkymppiä, jopa 25 euroa

Siinäpä siis vinkki joululahjaa Pariisista etsiville...



P.S. Olen tietoinen sekä Sophien syöpäainekohusta että lähinnä Yhdysvalloissa pyörineestä tukehtumisvaarakohusta, mutta luotan siihen, että tämä kirahvi on erittäin turvallinen lelu valvotuissa oloissa. Siis yhtä turvallinen kuin kilpailijansa. Minun pikku läheisilleni ei Sophieta tänä vuonna kuitenkaan tule, sillä ne olivat kiertämistäni kaupoista loppu.

P.P.S. Seuraava postaus tulee joko Suomesta tai ehkä vasta ensi vuonna. Riippuu miten tietokoneelle ehdin ja ennätän.

lauantai 15. joulukuuta 2012

Jouluhalkoja pariisilaisittain

Ranskassa ei oikeastaan ole suomalaiseen tapaan perinteisiä jouluruokia, joita syötäisiin vain ja ainoastaan joulupöydässä. Poikkeuksen tästä säännöstä tekee perinteisesti joulupöydän jälkiruoaksi nautittava jouluhalko, joka on suosittu kaikkialla ranskankielisessä maailmassa.

Vuosisatojen ajan oli tapana sytyttää takkaan jouluaattona suuri halko, jonka tuli palaa erittäin hitaasti. Tavoitteena oli, että halko kestäisi 12 päivää, uuteen vuoteen asti, tai ainakin kolme päivää. Puuksi valittiin mielellään kappale hedelmäpuun runkoa, minkä oli tarkoitus taata hyvä sato seuraavalle vuodelle. Sytytettäessä halko siunattiin palmusunnuntaista asti säilytetyillä laakeripuun lehdillä. Sytytyshetkeen liittyi myös eri puolilla Ranskaa erilaisia sanontoja. Tulen palaessa halkoa saatettiin kastella viinillä hyvän viinisadon takaamiseksi tai heitellä tuleen suolaa suojaksi noitia vastaan.

Suurten tulisijojen katoaminen vei mennessään tavan polttaa suuria halkoja, mutta kukaan ei oikeastaan tiedä, koska makea halkojälkiruoka ilmaantui poltettavan halon sijaan.

Jauhopeukaloisempi voi pyöräyttää jouluhalon itsekin, mutta koska tämä ei ole leivontablogi, vaan Pariisi-blogi, niin kurkistamme seuraavaksi suurten pariisilaiskondiittorien tämänvuotisia tulkintoja jouluhalosta. Valitettavasti aikani, varallisuuteni tai linjani eivät kestä kaikkien näiden halkojen omakohtaista testaamista, joten saamme tyytyä näköaistinvaraisiin arvioihin.

1. Halonnäköisin:
Pierre Hermé: Gâteau noël à la montagne

Kuva: Pierre Hermé
Keksejä ja suklaakakkua, mantelirouhetta, suolaista tummaa suklaata. Poikkeuksellisesti pystyasentoon rakennettuja suklaahalkoja koristaa marenkilumi.

Kakku on mielestäni onnistunut ainakin ulkonäöllisesti yhdistämään hanki ja halko -tunnelmaa houkuttelevan suklaakakkumaiseen ulkomuotoon.

Halko 12 henkilölle maksaa 185 euroa.

---
2. Modernein:
Lenôtre: Bûche Lenôtre by Wilmotte

Kuva: Lenôtre

Perinteikäs halko on saanut arkkitehti Jean-Michel Wilmotten käsissä modernimman ilmeen. Tummasta suklaasta valmistetun ritilän suojissa lepäävä kakku antaa vaikutelman halosta hehkuvilla kekäleillä.

Ulkonäkö on tyylikäs ja jännittäväkin, mutta ei varsinaisesti herkullinen.

Halko 8-10 henkilölle maksaa 145 euroa.

---
3. Omaperäisin:
Jean-Paul Hevin: Bûche Allumette

Kuva: Jean-Paul Hevin

Hauskasti tulitikkua muistuttavan jouluhalon suklaakuoren alla on rapeaa tummaa suklaata, mantelikeksejä, yuzu- ja appelsiinimarmeladia sekä tummaa suklaamoussea. 

Tulitikku ei ehkä näytä herkulliselta, mutta minua ainakin kiinnostaisi maistaa, mitä puisevan näköinen kuori oikeasti pitää sisällään.

Halkoja on saatavilla kolmea kokoa: yhdelle (7,10 e) / viidelle (38 euroa) / seitsemälle (49 euroa).

---
4. Kakkumaisin:
Jean-Paul Hevin: Bûche Tradition

Kuva: Jean-Paul Hevin

Jean-Paul Hevinin perinteinen jouluhalko sisältää keksejä ja kirpeää suklaamoussea.

Kakku ei ole erityisen persoonallinen, mutta puuterimainen kuorrute näyttää herkulliselta.

Saatavilla kolme kokoa: 5 hengelle (34 euroa) / 7 hengelle (44 euroa) / 9 hengelle (55 euroa).
---
5. Tyttömäisin:
Ladurée: La Bûche Marie-Antoinette


Kuva: Ladurée



Ruusunmakuisia macaroneja, kreemiä kevyttä kuin ruusun terälehdet, vadelma-, litsi- ja mansikkahilloa, marsipaanikuorrutetta ja koristeina ruusun terälehtiä.

Tämä pinkeän pinkki halko näyttää kuppikakkumaisen houkuttelevalta: Tekee mieli maistaa, vaikka aavistaa jo etukäteen, että maku on aivan liian äitelä.

Halko 6 henkilölle maksaa 88 euroa.

---
6. Jäävuorimaisin:
Fauchon: La bûche Cristal

Kuva: Fauchon

Valkosuklaakuoren alla kuohkeaa mustaherukkamoussea.

Halko näyttää hieman tylsältä, mutta mustaherukka voi olla mielenkiintoinen vastapaino valkosukaalle.

Halkoa saatavilla kolmea kokoa: neljälle (60 euroa), kuudelle (90 euroa) ja kahdeksalle hengelle (120 euroa).

---
7. Juustomaisin:
Eric Kayser: La bûche polaire Eric Kayser


Kuva: Eric Kayser

Kevyttä sitrusmoussea, kompottia kauden hedelmistä (kuivattuja aprikooseja, omenoita, päärynöitä, appelsiineja ja viikunoita), neljän mausteen hiekkakakkutaikinaa ja valkosuklainen kuori.

Maistamatta en voi tietää, mutta minusta hedelmäkompotti ja valkoinen suklaa ei kuulosta kovin onnistuneelta yhdistelmältä. Ulkonäkö on huoliteltu, muttei mitenkään sykähdyttävä.

Halko 6 hengelle maksaa 50 euroa.
---

Jouluhalkotietolähde: Wikipedia

perjantai 14. joulukuuta 2012

Friday night fever. Ja sushia.

Täällä on kuuma.

Ihmiset ympärillä ovat viimeisen parin viikon aikana yksi toisensa jälkeen joutuneet enemmän tai vähemmän vuoteen omiksi flunssataudin uhreina. Itse kuvittelin tietysti olevani sisukas suomalainen ja selviäväni voittajana tästä aallosta. Vielä tänä aamuna optimistina oletin, että kurkun karheus johtui vaan viileästä makuuhuoneesta. Sitten iski kuume ja vapina.

Kun käsien tärinä ja pään juilina kävivät ylivoimaisiksi, peruin lopulta kaikki menot ja vetäydyin sohvan pohjalle täkkien alle. Täältä käsin seuraan kauhulla miekkosen oirehtimista, sillä hän on paria päivää edellä sairastelussaan. Hän on tosin käynyt töissä (levittämässä tautia) kuumeesta huolimatta. Ei kuulemma ehdi sairastaa. Yhtä sairas kollegansa oli kuulemma käynyt lounastauolla lenkillä, koska isä oli kertonut, että se auttaisi kuumeeseen. Ei auttanut. 

Eikö kukaan Ranskassa ole kuullut sydänlihastulehduksesta flunssan jälkitautina?

Onneksi täällä kotona on kaksi tyytyväistäkin eläjää: Kissat nauttivat, kun talouden ihmishahmot hohkaavat mukavan kuumina.

Kukaan ei ollut käynyt kaupassa, joten tilasimme sushia. Myös puhelimen toisesta päästä kuului raivokasta yskintää. Puhelun jälkeen varoitin miekkosta, että kaikki vihertävä susheissa ei välttämättä olisi wasabia. 

"Ihan sama", kuului vällyjen välistä. "Mehän ollaan jo kipeinä."

Kantasushimme ei ole erityisen hyvä sushipaikka. Esimerkiksi Tukholmasta voisin helposti luetella varmaan kymmenen parempaa. Tai ehkä viisi. Ei tämä nyt aivan surkeakaan ole, emme ainakaan ole koskaan saaneet ruokamyrkytystä. Ennen kaikkea se on hyvin lähellä. 

Alkuun kävimme aina paikan päällä, mutta sitten laiskistuimme, ja siirryimme kotiintilaukseen. Ensimmäisellä tilauskerralla nolostutti. Eikö se ole laiskuuden huippu, ettei kykene laskeutumaan (hissillä!) katutason kerroksessa sijaitsevaan ravintolaan? Säästäväinen ääni takaraivossani lohdutti, että kotiintilauksella säästää joka kerta 10 % tilauksen hinnasta.

Tilatessa saamme sitä paitsi aina yhden juoman kaupan päälle. Tällä kertaa se oli colaa, yleensä se on kiinalaista olutta. Kuvittelen aina, miten joku alkoholisti päättää juhlia päihteetöntä puolivuotistaan tilaamalla kotiinsa sushia, ja saakin kaupan päälle pullon olutta. Ihan pyytämättä. Tai joskus hän yrittää repsahtaa tilaamalla sushia, jotta saisi kiinalaista olutta kotiin kuljetettuna. Ja tuleekin colaa. 

Voi alkoholistiparkaa.

sushi

torstai 13. joulukuuta 2012

Chambord

Viimeinen linnavierailu marraskuisesta Loiren laaksosta. Tällä kertaa vuorossa Loiren laakson suurin linna, 1500-luvulta peräisin oleva Chambord. Linnan rakennutti kuningas Frans I metsästysmajakseen.

chamb01
Näkymä, joka aiheuttaa kylmiä väreitä: Autolla lähestyttäessä linna häämöttää mahtavana valtavan pitkän suoran päässä.

chamb05

Rakennustöiden alkaessa vuonna 1519 Frans I oli vasta 25-vuotias, mutta linna ei ehtinyt valmistua hänen 32 vuotta kestäneen hallintonsa aikana. Frans I vietti linnassa yhteensä 72 päivää. Frans I:n kuollessa vuonna 1547 ainoastaan Chambordin linnan kuninkaallinen siipi ja päätorni olivat valmiita. Rakennustöitä jatkoivat mm. Frans I:n poika, Henrik II, sekä Aurinkokuninkaana tunnettu Ludvig XIV.

chamb04

chamb02

Tämä kyseinen metsästysmaja on 156 metriä pitkä ja 56 metriä korkea. Siinä on 77 portaikkoa, 282 takkaa ja 426 huonetta.

chamb06

chamb07

chamb09

chamb11

chamb12
Chambordin keskusportaikko. Erääksi hahmoksi rakennuksen poikkeuksellisen arkkitehtuurin takana on epäilty Leonardo da Vinciä, joka saapui Ranskaan Frans I:n kutsumana vuonna 1516.

Kuten monissa muissakin Loiren laakson linnoissa, Chambordissa on käytetty paljon kalkkikiveä.

chamb14
Japanilaisturisteja lämmittelemässä takan ääressä.

chamb15
Metsästysmajan seinälle kuuluu tietysti ripustaa riistaeläinten päitä.

chamb17
Onneksi nämä päät olivat kullattuja eivätkä oikeita.

cham07
Kaakeliuunin kyljissä oli metsästys- ja eläinaiheista kuvitusta.

cham06

cham05
Yksityiskohtia Aurinkokuninkaan makuuhuoneesta.

cham04
Kiehtovia kattokruunuja.

cham03

cham01
Muutama esimerkki linnan värikkäistä tapeteista. Keskellä punaposkinen Marie Antoinette.

chamb18

chamb22
Linnan pihamaalta löytynyttä lasiesineistöä.

chamb25

chamb29

chamb40

chamb33

Kuningas Frans I:n tunnushahmo oli salamanteri, myyttinen eläin, joka kykenee elämään tulessa. Salamanterit symboloivat kuninkaan tunnuslausetta: "nutrisco et extinguo" eli "Ruokin hyvää (tulta) ja sammutan pahan (tulen)".

chamb44

chamb45

Chambordin linnassa käy vuosittain noin 700 000 vierailijaa. Linnan valtavan koon vuoksi ainakin tuona marraskuisena viikonloppuna linnassa oli väljää, ja monista huoneista sai ajoittain nauttia jopa yksin.

chamb46

Itse asiassa onnistuimme miekkosen kanssa jossain vaiheessa eksymään toisistamme ja vietimme puolisen tuntia toistemme perässä harhaillen. Eipä olisi meistä kuninkaallisiksi. Paitsi että kuninkaallisilla kai on palvelusväkeä, jonka tehtäviin kuuluu mm. avustaminen linnan siivestä toiseen eksymättä. 

Periaatteessa Chambordin linnassa suunnistamisen pitäisi tosin olla keskusportaikon ansiosta suhteellisen helppoa.

chamb50
Kaikki ylenpalttinen symmetria alkoi kiusata, joten horisontti oli pakko laittaa vinoon. Aivan tahallisesti, tietysti.

Kunnon metsästysmajaan kuuluvat tietysti kunnon metsästysmaat. Chambordin linnaa ympäröivä aidattu metsäalue kattaa 5440 hehtaaria, mikä tekee siitä Euroopan suurimman aidatun metsämäisen puiston. Alueella elää mm. kauriita ja villisikoja, joten varsinkin aidatun alueen sisällä kannattaa ajaa rauhallisesti. Me onnistuimme näkemään muutaman villisian lauman, mutta innostukseltani unohdin valitettavasti ottaa kameran esille.
 
chamb52

chamb65

chamb67
Linnan putiikissa oli myynnissä paikallista limonadia sateenkaaren väreissä.

chamb70
Santarmit juoksuttivat hevosia liinassa linnan puutarhassa.


Château de Chambord
Place Saint-Louis
41250 Chambord



Näytä suurempi kartta