Toisekseen, en ole hirveän kiinnostunut luksusmerkeistä. Tai kiinnostunut ja kiinnostunut, minua kiinnostavat design ja brändit ilmiöinä, mutten osaa kuvitella "sijoittavani" mihinkään tuotteeseen pelkän brändin vuoksi, jos samanlaatuista on saatavilla edullisemminkin.
Sen sijaan tarinat brändien takana kiinnostavat.
Aiheeseen jokseenkin liittymätön Pariisi-fiilistelykuva place Vendômelta. |
Timangi- ja killutinbrändeistä tunsin lähinnä Swarovskin ja Cartier'n, mutta Boucheron oli minulle uppo-outo merkki, kun miekkoseni tapasin. Ja ei, miekkoseni ei tutustuttanut minua Boucheroniin korulahjomalla. Vaikkemme aiheesta muistaakseni ole mitään suurta periaatekeskustelua käyneet, miekkoseni joko luki ajatukseni tai sitten teki johtopäätöksiä koruttomasta tyylistäni. Tai oli muuten vain köyhä opiskelija. Joka tapauksessa hänen ainoa korulahjansa on peräisin työmatkalta Kamerunista. Ja tuli kuulemma ostettua, kun ruotsalaiset kollegat vakuuttivat, ettei kotiin ole ilman lahjusta palaamista. Valitettavasti sekin koru on sittemmin päätynyt paikkaan X, johon sen tulin kesken päivän riisuneeksi.
Boucheronin lippulaivaliike sijaitsee place Vendômen kulmauksessa. Koruseppien työtilat ovat aina sijainneet rakennuksen ylimmässä kerroksessa. |
Place Vendôme Boucheronin edustalta kuvattuna. |
Minut tutustutti Boucheroniin miekkosen sukulainen, joka teki uransa talon leivissä. Ensimmäinen kosketukseni tähän luksustaloon olivat hajuvedet, joita sain sukulaisen kautta muutaman pullollisen lahjaksi. Ne tuoksuivat parikymppiseen nenääni
Miss Boucheron -parfyymin mainoksessa suurehko tyttönen poimii hajuvesipulloa suoraan Boucheronin liikkeestä place Vendôme -aukiolla. |
Kiinnostuin Boucheronista sen sijaan niiden lukuisten anekdoottien kautta, joita miekkosen sukulainen talosta ja Boucheroneista kertoi.
Boucheronin luksuskorutalon perusti Frédéric Boucheron, joka avasi 28-vuotiaana ensimmäisen putiikkinsa, Galerie de Valois'n, vuonna 1858 Palais Royaliin, joka oli tuolloin Pariisin luksusalan ydinalue. Boucheron oli sittemmin ensimmäinen jalokiviliike, joka siirtyi nykyisin luksusliikkeistään tunnetulle place Vendômelle. Tämä tapahtui vuonna 1893. Tarina kertoo, että Frédéric valitsi liikkeelleen aukiolta juuri tämän kulmauksen, sillä hän uskoi ilta-auringon säteiden saavan jalokivet loistamaan entistä kirkkaampina.
Boucheronin asiakaslista on kuin Historian kuka kukin on -opuksesta. Kuuluisat kurtisaanit, kuten la Païva tai la Castiglione, pyysivät ihailijoiltaan Boucheronin koruja lahjaksi. Boucheronilla asioivat myös siniveriset, kuten Windsorin herttua, usea Iranin shaahi sekä tsaari Nikolai II perheineen. Boucheronin jalokivet eivät tuoneet aina onnea. Soraya Esfandiari jäi Boucheronin hänelle häitä varten valmistamasta kruunusta huolimatta lapsettomaksi ja joutui siksi eroamaan shaahista. Tarinan mukaan teloitushetkellä Nikolai II:n tsaariperheen naisten vaatteisiin oli ommeltu Boucheronin jalokiviä, joiden vuoksi ensimmäiset teloitusryhmän ampumat luodit eivät heitä tappaneet.
Frédéric Boucheronissa oli legendaarista hänen korutaiteilijan lahjojensa lisäksi hänen sammumaton rakkautensa vaimoaan kohtaan.
Ennen lähtöään vuoden 1876 Philadelphian maailmannäyttelyyn Boucheron lahjoitti vaimolleen Gabriellelle käärmekorun. Matkan aiheuttama ero oli pariskunnalle vaikea, sillä he eivät olleet koskaan viettäneet erillään paria päivää pidempään. Korusta muodostui Gabriellelle talismaani ja ikuisen rakkauden symboli. Boucheron puolestaan palkittiin Philadelphian maailmannäyttelyssä innovatiivisesta korumuotoilutaidostaan kultamitalilla.
Louvressa huutokaupattiin vuonna 1887 "vuosisadan huutokaupassa" Ranskan kruunun jalokivet. Maailman tärkeimpien jalokivikauppiaiden joukossa huutanut Frédéric Boucheron onnistui hankkimaan jalokiviä ainoana ranskalaisena. Koko Pariisi kohisi ja kuhisi aprikoidessaan, kuka jalokivikorun tilaaja mahtoi olla. Kävi ilmi, että Frédéric Boucheron oli hankkinut korut itselleen, jotta voisi tehdä niistä sormuksen vaimolleen Gabriellelle.
Toisin kuin monella muulla koruvalmistajalla, Boucheronin eläinhahmot eivät koskaan ole aggressiivisia tai vaarallisia, vaan diskreettejä tarkkailijoita. |
Nämä suloiset pikku tarinat saavat jopa kaltaiseni timantteja kalsean kolkkoina ja melko mauttomina pitäneen tyypin ajattelemaan, että itse asiassa timantit ovat lämminhenkisiä lahjoja, jotka symboloivat ikuista rakkautta. Onnittelut siis Boucheronin markkinointiosastolle.
Boucheron tunnetaan korujensa lisäksi kelloistaan. |
Kerrotaan nimittäin, että L'Hymne de l'amour -kappaleen kirjoitettuaan Edith Piaf poikkesi Boucheronilla hankkimassa Reflet-kellon tuomaan onnea kappaleen ensiesitykseen. L'Hymne de l'amourista tuli tietysti valtava hitti, ja Piaf piti Reflet-kelloa onnenkalunaan. Vuosien 1949 ja 1963 välillä hän osti kokonaista 21 Reflet-kelloa, joista yhden Piaf lahjoitti elämänsä suurelle rakkaudelle, nyrkkeilijä Marcel Cerdanille.
Reflet-kello vuodelta 1946 (näillä jalokiviupotuksilla hinta 11 500 euroa). Kuva: Boucheron. |
Frédéric Boucheronin jälkeen talo siirtyi vuosikymmeniä Boucheron-sukupolvelta toiselle. Viimeisimpänä Boucheronina talon johdossa on puuhaillut Alain Boucheron. Nykyisin Boucheron on saman ranskalaisen PPR-holdingyhtiön omistuksessa kuin mm. Gucci, Yves Saint Laurent, Stella McCartney ja Alexander McQueen.
Wladimir, Gérard Boucheronin (Frédéricin pojanpojan) kissa, joka viihtyi asiakkaita tiiraillen Boucheronin place Vendômen liikkessä. Kuva: Boucheron |
Joutsenlampi-baletin inspiroima Cypris-joutsen valkokullasta, mustista safiireista, timanteista ja rubiineista vuodelta 2011 (11 600 euroa). Kuva: Boucheron |
Perinteikkään ja epämuodikkaalla tavalla vanhanaikaisen välillä kulkee hienonhieno rajalinja. Boucheron on ainakin minun (melko asiantuntemattomissa) silmissäni joskus heilahtanut tuon rajapyykin epätrendikkäälle puolelle. Vaikka toisaalta, todellisen luksustalon ei ehkä tarvitsekaan noudattaa orjallisesti päivän trendejä, vaan se voi toteuttaa uskollisesti omaa visiotaan.
Hérisson eli siilisormus vuodelta 2005 (6680 euroa). Luontoaiheet olivat rakkaita jo Frédéric Boucheronille. Kuva: Boucheron |
Boucheronin luovaksi johtajaksi nimettiin viime vuonna kolmekymppinen Claire Choisne, joka kertoo uravalintansa perusteluksi: "Halusin luovan työn, jossa voin tuottaa iloa ihmisille, toisin kuin notaarivanhempani omassa työssään."
Ehkä Choisne tuo uutta potkua myös Boucheronin imagoon?
Olipas hieno ja mielenkiintoinen kirjoitus! Suoraan sanottuna monet noista postauksen koruista menevät minusta 'tackyn' puolelle, enkä usko, että moni ostaisi noita designin puolesta, jos ei olisi nimeä ja timantteja.
VastaaPoistaMinulla on hiukan samanlainen koru- ja brändisuhde, paitsi että en edes unohtele koruja paikkoihin X, kun niin harvoin käytän. Tänä vuonna ostin muuten pitkästä aikaa parit nappikorvikset, joita olen aikonut oikeasti käyttää. Suurin este aikeelle on huono muisti aamuisin, en vain muista koko koruasiaa aamukiireessä!
Minusta nuo Boucheronin eläinkorut ovat esineinä kiehtovia, kuten vaikka tuo joutsenkello kaikkine yksityiskohtineen. Sen sijaan minun on aika vaikea kuvitella millaiseen asuun tai tilanteeseen tuollaisia hiukan lapsekkaita ja joo, suorastaan "tackyjä" mutta huippukalliita koruja voidaan yhdistää.
PoistaOn Boucheronilla tietysti vähän yksinkertaisempiakin koruja ja kelloja. Tai ei ehkä yksinkertaisia, mutta eläinhahmottomia. ;)
Ihania nuo sormukset. Harmi, että kaikista koruista juuri sormuksia en osaa käyttää, vaan niille käy kuten sinulla koko koruarsenaalille, jäävät jonnekin. :) Tai harmi ja harmi, enpä varmaan muutenkaan olisi tuon hintaisia ostamassa...
VastaaPoistaSormukset ovat vaikeimpia! ;) Jos joskus tulee tarvetta kantaa sormusta päivittäin, pitäisi ehkä sen sijaan sijoittaa sellaiseen Tosi Tyylikkääseen sormustatuointiin, tähän tapaan: http://creativefan.com/wedding-ring-tattoos/
PoistaNäitähän ei tunnetusti koskaan kaduta jälkikäteen.
Mun mielestä noi on lähes poikkeuksetta kamalia - poikkeuksena jos on muutenkin hevaritatuointityyli. Mutta olen kuullut kihlaantuneilta miehiltä, että parin kuukauden ähkäilyn jälkeen sormukseen tottuu, eikä sitä ilman enää osaa olla, että ehkä sitä sitten itsekin joku päivä... ehkä. :)
PoistaJoo en mäkään noista olisi yhtäkään sormeeni huolinut. :D Ehkä siihen sitten tottuisi, jos olisi PAKKO. ;)
PoistaSamanlainen suhde on minullakin koruihin; periaatteessa ovat ihan nättejä, mutta tosi harvoin niitä tulee laitettua. Täällä pitäisi käyttää koruja enemmänkin, mutta minä laitan vain yleensä silloin jotain, jos ollaan menossa anoppilaan tai sukulaisiin, ja silloinkin minun koruni ovat jotain parin euron rihkamakilluttimia. :-) Ukkeli osti minulle kerran lentokoneesta viidelläkympillä kymmenen korvakoruparin setin, ja se on ollut aika hyvä. :-)
VastaaPoistaMinä tietysti heti kuvittelin, että miekkosesi on joku Boucheronin perijä. ;-)
Mielenkiintoinen kirjoitus!
Haha, ihan Boucheronin perijän kaltaiseen kultasuoneen en tuon miekkoseni kanssa iskenyt. :D Vaikka tietysti täyttä kultaa on hän noin henkisesti ja tunnetasolla. ;)
PoistaSiellä tosiaan tyyli on vielä koristeellisempi ja koruisampi kuin täällä. Tuon korujen pukemisen pitäisi sisäistyä johonkin aamurituaaliin. Minulle on jo vaatteiden valinta joinain aamuina tuskallista, siksi tuntuu ihan mahdottoman rasittavalta ajatella, että siihen päälle pitäisi vielä koruja alkaa harkita... ;)
Moi Riina, vähän helkutin hieno Panameblogi sulla! Paras jota olen lukenut sitten Earl Evlethin legendaarisen Usenet -päiväkirjan. Tölvähdin tänne hakusanoilla "salmiakkia, Pariisista" (muijalle pitäis löytää jouluksi) ja olen nyt tosi onnellinen etten koskaan ryhtynyt omaa blogiani väsäämään, koska se olisi näyttänyt niin pula-aikaiselta tämän rinnalla.
VastaaPoistaTähän korujuttuun lisäisin vaan mainostuksen, että kaikille vähänkään aiheesta kiinnostuneille Musée des Arts Décoratifsin korugalleria on PAKOLLINEN kohde Pariisissa. Kun hämärässä salissa contemploi jotain Laliquen käsittämättömiä Art Nouveau -luomuksia meinaa melkein taju lähteä. Monet suomalaisvieraani ovat pitäneet sitä matkansa huikeimpana museoelämyksenä.
Ooo, Earl Evlethin tekstejä tuntematta otan tuon upeana kohteliaisuutena, kiitos! :) Ja kyllä maailmaan blogeja mahtuisi, Pariisista riittää blogattavaa varmasti satoihin ellei tuhansiin blogeihin.
PoistaJa nythän sait tästä postauksesta emännälle joululahjavinkkiä salmiakin lisäksi... ;D
Kiitos muuten tuosta museovinkistä. En ole tuolla koskaan sattunut käymään ja art nouveau on suosikkisuuntauksiani, joten lisään ehdottomasti listalle! :)
Minä olen ihan koruihminen, mutta en tykkää kullasta enkä timanteistakaan:). Eikä harmita niin paljon, jos hopeakoru tai joku puukoru häviää. Mielenkiintoinen kirjoitus.
VastaaPoistaJuu, munkaan on vaikea kuvitella pukeutuvani kultaan tai timantteihin. Toisaalta ehkä sitä hukkaisi korujaan huomattavasti vähemmän, jos ne olisivat tuollaista Boucheronin hintaluokkaa? No, enpä taida raaskia kokeilla käytännössä tätä teoriaa kuitenkaan. :)
PoistaVau! Mä ihastuin tohon kolibrikelloon ja ybernäyttävään kaulakoruun. Voiin kuvitella itseni joku 100-200 vuotta taaksepäin jossain isossa mekossa ja toi kaulalla :D Nykymuotiin, ainakaan omaan tyyliini, nuo ei kyllä istu näyttävyytensä takia. Mutta tosi makeita!
VastaaPoistaTotta, joku julmetun suuri ja helmakas, kaulasta avoin iltapuku voisi olla sellainen, mihin tuollaisia voisi kuvitella yhdistettäviksi. Normaalin pikkumustan kanssa tuollaisiin koruihin sonnustautuneena sitä näyttäisi aika helposti joltain korukonsulentilta. ;)
PoistaKatsos, taas täällä oppii ja sivistyy! En minäkään ole oikein koskaan ollut korunainen, aina samat helmet korvissa, klassinen, ajaton kello, siinä se. Pari sormusta vaan. En vain lämpene koruille. Ehkä jos olis rikas mies....
VastaaPoistaHih, totta, ehkä sitä pääsisi timanttien makuun, jos joku miljonäärimies sellaisilla harva se päivä lahjoisi. ;)
PoistaHih, ja minä(kin?) kuulin Boucheronista nyt ensimmäistä kertaa ;) Kiehtova kirjoitus, kaikin puolin!
VastaaPoistaEn siis ollut ainoa, joka ei Boucheronia tuntenut! ;) Ranskassa tämä merkki tuntuu olevan kohtuullisen tunnettu, mutta Boucheronia ei ole oikein edes ollut kaupan Suomessa. Tokiossa heillä on ollut myymälä 1970-luvulta.
PoistaTodella mielenkiintoinen postaus! Enpä ole aiemmin Boucheronista kuullut (tai sitä huomannut), mutta kevään Pariisin reissulla taidan käväistä tutkailemassa noita koruja. Omaan makuuni tai hintahaitariini ne eivät osu, mutta ikkunashoppailuhan ei mitään maksakaan. :)
VastaaPoistaAivan, minusta Boucheronin näyteikkunoilla vierailu vastaa vähän taidegalleriassa piipahtamista. Upeita esineitä, vaikken kyllä niitä ehkä itselleni ostaisi (siis vaikka olisi varaa...).
Poista