Raphaëlin enkeli

On olemassa musiikkia, josta kuuluu tykätä (suurelle yleisölle tuntematon, kokeileva jazz-yhtye, joka tekee musiikkia mieluusti omalle levymerkilleen). 

Ja sitten on olemassa sitä, josta kuuluu sanoa: "Se oli hyvä bändi. Viimeinen hyvä levy tuli ulos 1990-luvun alussa" (U2, Metallica). 

Ja sitten on se viimeinen ryhmä: musiikki, josta ei kuulu pitää. Ainakaan yleisellä paikalla. Tähän ryhmään lukeutuvat vaikkapa Britney Spears ja tangokuninkaalliset. Tosin jos on hipsteri, heistä voi ilmeisesti pitää sillälailla ironisesti. Paitsi että Yö-yhtyeestä ei kaiketi voi pitää edes ironisesti.

Onneksi näin kolmekymppiytyneenä en jaksa enää välittää tästä(kään) muotoseikasta. Onneksi, sillä muotoseikat varmasti estäisivät Raphaelin kuuntelun.

Tosin kuuntelin Raphaelia jo selvästi ennen kolmekymppiintymistäni. Tutustuin tähän kauniskasvoiseen laulelijaan vuonna 2005, jolloin vietin syksyn Pariisissa. Samana vuonna Raphael julkaisi timanttia myyneen hittialbuminsa Caravane, jolla hän ponkaisi suuren yleisön tietoisuuteen. 

Mikä tekee sitten Raphaelista epäkatu-uskottavan? Musiikillisesti Raphael toistaa kokolailla uskollisesti ranskalaista chanson-perinnettä. Tunnelma on romanttisen surullinen, ja etenkin Caravane-albumilla haikeillaan menetetyn rakkauden perään ja podetaan välillä maailmantuskaa. Sanoituksissa on yritystä, vaikka ovathan ne kieltämättä hieman naiiveja. Monin paikoin ne voisivat olla paremminkin teini-ikäisen tytön kuin (tuolloin) kolmekymppisen miehen kynästä.

Huomiotaherättävintä Raphaelissa lienee hänen enkelimäinen kauniskasvoisuutensa, joka jakaa yleisöä takuuvarmasti. Moniin naisiin Raphaelin ulkonäkö vetoaa, mutta TosiMiehenä itseään pitävät eivät koe voivansa kuunnella kauniin miehen musiikkia. Monet näyttävät uskovan, että Raphaelin musiikillinen myyntimenestys johtuu ainoastaan siitä, että hänen ulkonäkönsä vetoaa teinityttöihin.

Caravane-albumilta Ne partons pas fachés (2005)


Caravane-albumilta nimikappale Caravane (2005). Neitonen videolla on Raphaelin pitkäaikainen tosielämän kumppani, Mélanie Thierry. Pariskunnalla on vuonna 2008 syntynyt poika.


Caravane-albumilta Schengen (2005). Videolla seikkaillaan Pariisin metrossa, kuvissa vilahtaa metrolinja 2 ja ainakin metroasema Barbès-Rochechouart.


Je sais que la Terre est plate -albumilta (2008): Le Vent de l'hiver. Ohjaaja Olivier Dahan teki videosta kolme versiota, kaksi sensuroitua ja tämän sensuroimattoman version (jokainen päätelköön itse, mitä videosta sensuroitiin):


Vuonna 2010 Raphael yritti hiukan tiukempaa yhteiskuntakritiikkiä kappaleellaan Le Patriote, jossa hän kuvaili asioita, jotka häntä ranskalaisessa yhteiskunnassa hävettävät. Raphael kirjoitti mm. vislaavansa marseljeesille arabien kanssa sekä kaipaavansa yhteiskuntakriittisyydestään tunnettua laulaja-lauluntekijä Renaud'ta. Kappale ei saanut kaksista vastaanottoa. Närkästyneimmät ihmettelivät keskustelupalstoilla, miten marokkolais-venäläisen isän ja argentiinalaisen äidin lapsi voi ylipäänsä kuvitella sanovansa jotain ranskalaisuudesta, saati arvostelevansa sitä. Yleensä kappale tosin kuitattiin vain tyypillisen boheemin porvarin hieman lapsekkaana yritelmänä leikkiä kapinallista.

Toimittaja Éric Zemmour tylyttää ohjelmaformaatin mukaisesti Raphaelia On n'est pas couchés -ohjelmassa lokakuussa 2010. Zemmour moittii Le Patriotea lapselliseksi kyhäelmäksi. Raphael myöntää, ettei kappale ole mikään suurteos, mutta lisää, että näköjään se kuitenkin onnistuu ärsyttämään ainakin Zemmourin lähes suunniltaan.



Pacific 231 -albumilta (2010): Le Patriote:


Raphaelin uusi albumi, Super Welter, tulee kauppoihin ensi maanantaina. Levyltä sinkuksi irronnut Manager ei minun korvissani yllä Caravane-levyn tasolle, mutta ehkä korva tottuu... 

Vai olenko kasvanut yli Raphaelista? Vai hän minusta?