Ikävä Ikeaa

Nyt kun asumisesta tuli puhe, niin jatketaan samalla linjalla. Parivuotinen, erittäin hitaalla tahdilla edennyt remontointiprojekti on saavuttamassa erään päätepisteistään: olo- ja makuuhuoneet ovat jonkinlaisessa kuosissa. Jossain vaiheessa pitää vielä siirtyä kylpyhuoneeseen ja keittiöön, mutta ei ajatella sitä vielä.

Tukholman-kotimme oli sisustettu halvimmalla Ikealla, sillä tiesimme oleskelun olevan väliaikaista ja tavaroiden jäävän Ruotsiin.

Ruotsissa Ikeaa tursuaa kaikkialla. Siksi Ranskaan päästyämme päätimme, että Ikea saa nyt väistyä. Iloitsimme miehen vanhemmilta saamistamme mahonkivitriinistä ja tv-tasosta: Tästä alkaisi uusi, aikuisempi sisustus! Kunnes bongasimme aivan samanlaiset eräässä tosi-tv-ohjelmassa. "Le" Stéphane Plazan tuomio huonekaluista oli, ettei jakson perheen omakotitalo mennyt kaupaksi, koska olohuoneessa oli niin vanhanaikaisia kalusteita. Ratkaisuna oli maalata kaikki kalusteet valkoisiksi ja yksi seinä taupella. Ja johan kävi kauppa. 

No, onneksi emme ole myymässä.

Conforaman sohva. Laatuero Ikeaan ei ole suurensuuri.

Ensimmäisen sohvakaluston ostimme Conforamasta kolmisen vuotta sitten. Tilasimme kotiinkuljetuksen ja siksi en tunnetusti empaattisesta luonteestani huolimatta heltynyt Conforama-miesten purnauksesta, kun kuljetusmiehet totesivat hissimme liian ahtaaksi kahdelle sohvalle ja kahdelle nojatuolille. Me olimme kotiinkuljetuksesta maksaneet, he tekivät työtään. Heidän työnsä nyt sattui olemaan huonekalujen kantaminen asiakkaille, vaikka nämä asuisivat yhdeksännessä kerroksessa.

Nyt parisen viikkoa sitten meille saapui vain sohva. Jälleen kotiinkuljetuksella. Conforaman herttaiselta asiakaspalvelurouvalta kyselimme, toimitetaanko sohva varmasti kotiin asti. Ikealla (ööö, vai oliko se sittenkin Leroy Merlin...?) nimittäin on tarjolla erikseen toimitus vain alaovelle, jolloin hinta on edullisempi. Me halusimme sohvan kotiin asti ja olimme laskeskelleet, ettei se luultavasti mahtuisi hissiin. 

"Pas de soucis !", asiakaspalvelijarouva huitaisi. Sohva tulisi kotiin asti. Ilmaan jäi vain leijumaan pahaenteinen loppukaneetti "Sans doute"...

Kotiinkuljetuspäivä koitti. Ovipuhelimen summeri soi jopa muutamaa minuuttia ilmoitettua ajankohtaa aikaisemmin. Kerroin ovipuhelimeen Conforama-miehelle kerroksen numeron. Parin minuutin kuluttua summeri soi uudelleen:

 "Madame, emme voi toimittaa sohvaa kotiin asti, hissi on liian pieni. Voitteko tulla noutamaan täältä alhaalta?" 

Kirosin mielessäni ja vilpaisin alas. Alaovella pari satakiloista jässikkää odotteli kieltämättä suuren paketin kanssa. Laitoin kaikki neuvottelutaitoni likoon:

"Me mieheni kanssa neuvottelimme liikkeessä, että kotiinkuljetus olisi kotiin asti!"

Jässikät näyttävät paperiaan: 

"Täällä lukee monté, mutta se tarkoittaa, että huonekalu on koottu, ei sitä, että se tuotaisiin kotiin asti..."

Yritin naisellisia säälipisteitä:

"Mutta enhän minä, pienikokoinen nainen, saa mitenkään tuota sohvaa yksin ylös asti..."

Tässä kohtaa toinen jässiköistä näytti hieman heltyvän, mutta toinen pysyi kovana:

"Ettepä niin. Soitan miehellenne, minulla on hänen numeronsa. Hän ehkä voi kantaa sohvan?"

Hirnahdin hieman, miehen elopaino on nimittäin ehkä neljäsosa kyseisten miekkosten yhteispainosta. Seurasi neuvottelutuokio, vuoroin minä, vuoroin Conforama-mies miekkoseni kanssa puhelimessa. Lopputuloksena oli, että Conforama-miehet poikkeaisivat hieman myöhemmin uudestaan ja miekkonen olisi tuolloin vastassa kaverinsa kanssa, ja he yhdessä kantaisivat sohvan kotiin asti.

Työtä käskettyä. Muutamaa tuntia myöhemmin Conforama-sedät sitten juhlallisesti kantoivat sohvan autolta hissille, jolta miekkonen sen punnersi kaverinsa kanssa aina kotipesään asti.

Miekkonen pyysi kaveriaan tuomaan työmatkaltaan Afrikasta tuliasiksi täydennystä naamiokokoelmaansa. Tulikin Coca Cola -pullo.

Noin viikkoa myöhemmin ajauduimme jälleen Conforamaan. Piti ostaa työpöydän tuoli, emmekä viitsineet lähteä esikaupunkialueelle asti seikkailemaan, joten (kohtuuhintaiset) vaihtoehdot olivat vähissä. Meille sattui asiakaspalvelijaksi sama herttainen rouva kuin edelliselläkin kerralla. Hän ei vaikuttanut lainkaan yllättyneiltä, kun kerroimme kotiinkuljetuksen kieltäytyneen kuljettamasta kotiin:

"Juu-u, tämä on itse asiassa vähän harmaalla alueella tämä. Se on ikään kuin kuljettajan itsensä päätettävissä. Jotkut kantavat, toiset odottavat, että tarjoatte tippiä ja kantavat vasta sitten..."

Mutta entäpä jos olisi yksinäinen ja pieni, eikä minulla olisi yhtään ylimääräistä tippiä varten? Sohva jäisi kaiketi kadun varteen.

Niin, työtuolille emme tilanneet kotiinkuljetusta. Sen sijaan sompailimme työtuolin perässä pitkin Itä-Pariisia myymälästä saadun suttuisen kartan ohjaamana - keskustan Conforaman huonekalut kun ovat eri osoitteessa kuin itse myymälä. Matkaa varaston ja myymälän välillä on muutama kilometri.

Voi Ikea...