Hellelounaita ja urheilusuorituksia

Edessä arki hohkavan kuumassa mutta elokuun lomien ansiosta ihanan tyhjässä Pariisissa. Takana pari viikkoa syvällä Ranskan maaseudulla. Blogin kommentteihinkaan en päässyt vastaamaan, kun verkko toimi ainoastaan, jos heilutti puhelinta ilmassa naapuritalon rappusilla.

Maaseudulla oli ihanaa siksi, että luonto oli kaikkialla. Liskot vain vilisivät silmissä ja aamulenkkiä säesti säihkyväsilmäisten ranskalaislemmujen muuauskuoro. Voiko olla huikeampaa kehystä aamulenkille kuin vuorten ja usvan keskeltä nouseva aurinko? No kaiketi, mutta on niitä huonompiakin. Kyläläisiä nauratti outo ulkkari, joka viuhtoi aamutuimaan sauvojensa kanssa ilman sen kummempaa päämäärää. Kylän naiset ihmettelivät, enkö pelkää yksin metsälenkillä. Ja minä ihmettelin, että mitä siellä pitäisi pelätä, kun vaarallisin metsäneläin on villisika. "Meillä liikkuu metsissä karhuja ja susiakin", selvitin polleana.

Mutta kyllä on maalaiselämässäkin huonot puolensa. Ja se on se ruokavalio. Olen miekkosen vanhempien asuttaman kylän väen mielestä hassu kuriositeetti, kun kaipaan lihan kylkeen jotain vehreämpääkin. Enkä sitä punaista lihaa välttämättä ihan joka aterialla. Ja viiniäkään en jaksaisi heti lounaalla.

Elintavoilla on tietysti seurauksensa. Maksat poksahtelevat ja sydämet pettävät. Mutta paikalliset tuntuvat suhtatuvan kuolemaan luontevasti. Ellei suorastaan fatalistisesti. "Ai missä Armand on? No se kuoli! Hahaha!". 

Usein kuolema tuntuu kohtaavan paikallisen kulkijan sienimetsässä. Siksi suhtauduin varauduksella, kun miekkonen ehdotti kanttarellimetsään lähtöä. Onnekseni en kohdannut kuolemaa enkä kuollutta. Enkä kyllä kanttarellejakaan, paitsi yhden alimittaisen, jota en kehdannut edes poimia mukaani. Kyllä marjastaminen on huomattavasti palkitsevampaa.

Kun urheilutuulella olin, osallistuin paikallisen departementin järjestämään 10 km:n patikointireissuun. Varsinaisesta urheilusuorituksesta ei kyllä voinut puhua, kun retkueen keski-ikä pyöri 70 vuoden tienoissa, ja taukoja pidettiin muutaman minuutin välein. Loppuvaiheessa olin silti jo ihan hiessä, kun lämpötila kohosi puolenpäivän jälkeen 35 asteen hujakoille.

Ateriatankkaus oli tukevaa. Ennen lähtöä tarjottiin kahvia ja croissanteja, puolivälissä mehua ja keksejä. Ja päätteeksi aperitiivipöytä.

Tässä osanottajia nuoremmasta päästä venyttelemässä aperitiivipöydän äärellä.

Tarjolla oli lihapateella ja leikkeleillä päällystettyjä leipäsiä ja jotain punertavaa juotavaa, jonka horaisin janooni kerralla kurkusta alas. Paljastui, että juotava oli "cocktail", alkoholia siinä 15 prosentin hujakoilla.

Urheilusuorituksen ja aperitiivin jälkeen tarjoiltiin urheilullinen leikkelelounas, joka sisälsi noin kilon sianlihaa eri muodoissa. Lisukkeena oli sentään tällä kertaa jotain vihreää, nimittäin vinaigrettekastikkeessa kypsennettyä vihreää salaattia. Ei ehkä sellainen lounas, jonka itse valitsisin, kun hellettä kuitenkin piisasi tässä vaiheessa jo lähemmäs 40 astetta.

Koska hedelmiä on hyvä nauttia, kietaisin jälkiruoaksi Melban.

Toinen esimerkki sarjassamme "Mitä lounaaksi helteellä?".

Aperitiiviksi perinteinen kir ja suolapähkinöitä.

Jännittävä alkuruoka sisälsi paistettuja hedelmiä, leipiä, viikunahilloa...

...ja hanhenmaksaa.

Pääruokaa varten sain ylleni ruokalapun, johon ei kuulemma saanut pyyhkiä sormia, sillä "kastike on mahdoton puhdistaa".

Kyseessä oli kylän toisen ravintolan erikoisuus: kanaa ravuilla. Miekkonen oli kuulemma syönyt sitä viimeksi 12-vuotiaana ja ollut kipeänä pari päivää. Syystä tai toisesta ajattelin, että kyseistä erikoisuutta olisi silti hyvä maistaa. Kun paikan kokkikin oli sittemmin vaihtunut...

Olenko tullut maininneeksi, että inhoan äyriäisiä? 

Three amigos and a chick.

Itse söin kaksi rapua, mutta naapurin lautanen näytti aterian päätteeksi tältä.

En sairastunut, mikä oli ehkä desinfioivan jälkiruokamojiton ansiota. Mutta enpä kyllä sinä päivänä kyennyt juuri mihinkään ruoansulattelua kummempaa toimintoon.

Siltä varalta, että blogia osuu lukemaan minua innokkaampi äyriäissyöjä, etsin juuri häntä varten tämän kana-rapu-mätön reseptin. Tämän Feminasta löytyneen reseptin on laatinut Julie Andrieu, ranskalainen tv-kokki ja ruokakriitikko. Jos lopputulos on paha, vihakirjeet siis hänelle, ei minulle. 

Poulet aux écrevisses - kanaa ravuilla (kuudelle)

Ainekset
- komia 1,8 kg:n kana leikattuna 12 palaan
- 21 rapua
- 3 salottisipulia
- 1 valkosipulin kynsi
- 1 porkkana
- 1 purjon valkoinen osa
- 1 persiljakimppu
- 3 rkl auringonkukkaöljyä
- konjakkia
- 75 cl kuivaa valkoviiniä (sauvignontyyppistä)
- 140 g:n purkki tomaattitiivistettä
- 250 g kermaa
- 2 hyppysellistä timjamia
- laakerinlehti
- hyppysellinen cayennepippuria
- 1 tl suolaa ja pippuria myllystä

Lisää suureen valurautapataan 2 rkl öljyä ja kana. Kuullota kana, mutta älä anna sen kypsentyä niin, että se vaihtaa väriä tai rapeutuu. Kanan kuullottuessa poista ravuista sisäelimet pyrstön alta vetämällä. Lisää pannuun kanan seuraksi kolme rapua, nosta lieden lämpöä ja laita kansi päälle. Kypsennä seosta 15 minuuttia.

Sekoita kuorittu porkkana ja puolet purjon valkoisesta osasta. Kuori salottisipulit ja valkosipuli ja huuhdo persilja. Hienonna ne sitten huolellisesti.

Kuumenna loput öljystä suuressa pannussa ja kypsennä sitten ravut voimakkaassa lämmössä kannen alla, 5 - 7  minuuttia välillä sekoittaen. Lisää konjakki ja liekitä.

Peitä kanat vihannesseoksella, lisää ravut sekä viini, johon on sekoitettu tomaattitiiviste. Lisää seokseen timjami, laakerinlehti, hienonnettu sipuli, valkosipuli ja persilja sekä cayennepippuri. Lisää suola ja pippuri, sekoita ja laita kansi päälle. Kypsennä melko voimakkaassa lämmössä 30 minuuttia. Lisää kerma, tarkista maku ja anna hautua vielä 10 minuuttia.

Voilà !