Kuhisevan Place de la Bastille -aukion laidalla, rue de la Roquetten ja boulevard Richard Lenoirin välillä, on terassien lomassa melko huomaamaton portti. Portin takana odottaa hiljainen, vain jalankulkijoille pyhitetty kuja.
Kyseessä on 120 metriä pitkä Cour Damoye, joka yhdistää Bastillen aukiota rue Davaliin.
Kadunpätkä tunnettiin aikoinaan puusepistään ja muista käsityöläisistään.
Jos kahvi- tai teehammasta kolottaa, kannattaa poiketa Brûlerie Davalissa, josta voi ostaa mukaansa edullisesti teetä tai itsejauhettua kahvia. Paikkaa pitävä herttainen mummeli tietää kahvista ja teestä kaiken. Brûlerie Daval on suljettu maanantaisin.
Käänny Cour Damoyen päässä oikealle, ylitä pikku baarien ja ruokapaikkojen täyttämä rue de la Roquette ja jatka suoraan rue de Lappelle.
Seutu tunnetaan lähinnä yöelämästään, mutta onnekas voi tehdä täällä löytöjä myös päiväsaikaan.
Osoitteessa 24, rue de Lappe sijaitseva Le Corner des Créateur, esimerkiksi, kauppaa vähän tunnettujen, lähinnä ranskalaisten suunnittelijoiden tuotteita, koruista ja muista asusteista vaatteisiin. Hintahaitari on laaja, tarjolla lienee tuotteita lähes joka kukkarolle.
Itse ihastuin erityisesti omaperäisiin koruihin. Harmi että olen niin surkea korunkäyttäjä.
Ylipäänsä Le Corner des Créateurs miellyttää ehkä eniten tyttömäisestä tyylistä tykkääviä.
Plussaa myös putiikin asiakaspalvelusta. Ahdistun tyhjissä pikkuputiikeissa, joissa nuiva asiakaspalvelija hengittää niskaan - tarkoituksena on ilmeisesti olla terhakkaan palvelualtis, mutta yleensä tilanne on lähinnä painostava. Täällä ensinnäkin on yleensä muitakin asiakkaita ja toisekseen, asiakaspalvelijat vaikuttavat rennoilta ja hyväntuulisilta.
Tarkemman mielikuvan liikkeen valikoimista saa kurkistamalla liikkeen nettikauppaan.
Brûlerie Daval
12, rue Daval
Le Corner des Créateurs
24, rue de Lappe
Metro: Bastille
Kauniita ja erikoisia kaulakoruja. Tuollaisia voisin käyttää hyvin mielelläni.
VastaaPoistaIhanaa katsella Pariisin katuja kuvistasi. Telkkarista tuli hetki sitten "Pariisi - taiteen mekka" dokkari, jossa muisteltiin 1900-luvun alun Pariisia mm. Picasson, Apollinairen ja muiden kulttuuria rikastuttaneiden henkilöiden kautta. Ja siellä sinä astelet samoja katuja päivittäin!
Oliko sinulla Pariisi-kuumetta ja ihastusta silloin kuin muutit sinne? Jos oli, kuinka se huuma arkipäiväistyi? Vai onko arkipäiväistynyt? Terveisin, äkillisen Pariisi-huuman saanut dokkarin katselija ;P
Tosi hyvä kysymys! Pisti oikein miettimään.
PoistaIhan pienenä tyttönä ihailin Pariisia, mutta vielä enemmän mielenkiintoni on kyllä aina kohdistunut koko maahan ja sen kulttuuriin. Myöhemmin annoin uskotella itselleni (mm. maalaisranskalaisten suulla ;)), että Pariisi on kamala, saastainen ja sekava paikka, mikä latisti kaikenlaista varsinaista Pariisi-kiinnostusta. Lähdin opiskeluvaihtoon muualle Ranskaan. Vierailin tuolloin myös Pariisissa ensimmäistä kertaa elämässäni, eikä se tehnyt järisyttävää vaikutusta. Eiffelikin oli jotenkin kovin pieni... :D Sitten menin rakastumaan pariisilaiseen (joka tuolloin ei tosin asunut kaupungissa) ja aloin vierailla säännöllisesti kaupungissa. Ja ennen kaikkea, kaupunkia esitteli minulle joku, joka sen tunsi ja sitä rakasti. ;)
Pariisiin muutettuani kaupunki ei tuntunut alkuun kovin järisyttävältä. Metro-työelämä-nukkuminen muodostivat valtaosan arjesta, jossa ei oikein ollut sijaa huumaantumiselle. :) Jonain päivänä sitten havahduin siihen, etten oikein ota kaikkea mahdollista irti tästä kaupungista tai arjestani. Päätin tietoisesti oppia katselemaan tarkemmin ympärilleni. Osittain tätä tarkastelua helpottaakseni aloin kirjoittaa tätä blogia. Maailma on täynnä pieniä ihmeitä ja kauniita yksityiskohtia, jotka jäävät niin helposti huomaamatta. Siis muuallakin tietysti kuin Pariisissa. :)
Jonkinlaisen heräämishuumaantumisen koin silti katsottuani Woody Allenin Midnight in Paris -elokuvan. Silloin jotenkin tosiaan oivalsin, kuten sinäkin tuon dokkarin myötä, miten merkittävä kaupunki tämä on ainakin joskus ollut kulttuurille ja taiteelle, ja ketä kaikkia täälläkin on katuja pitkin tepsutellut. Silloin innostuin lähtemään kävelylle Montmartrelle, josta kirjoitin tuolloin blogiinkin. Montmartren museossa on myös käynnissä (jatkoajalla) ensi kesään asti näyttely "Autour du Chat Noir", jonka aiheena on Pariisin taide-elämä 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa. Toivon mukaan ehdin sinne joskus. :)
Mutta siis, tuo historia ja taide on yksi osa Pariisia, mutta tämä kaupunki on niin paljon muutakin. Joidenkin mielestä se on negatiivista, minusta se juuri on niin hienoa tässä kaupungissa. :)
Ihanaa,kiitos vastauksesta! Hyvää pohdintaa ja löysin vähän omiakin ajatuksiani joukosta. Minuakaan ei Pariisi kaupunkina nyt ensimmäisellä kerralla järisyttänyt,vaikka nautinkin nähtävyyksistä paljon. Mutta minut vieraannutti kieli, kun ei ymmärrä kieltä tuntee olonsa ulkopuoliseksi. Ja sain osakseni tylyn kohtelun vaatekaupassa puhuessani englantia,niin se latisti tunnelmaa entisestään.
PoistaYstäväni hoiti ranskan puhumisen,mikä kuitenkin teki reissusta mukavan asiakaspalvelutilanteidenkin kannalta. Mutta kuten sinäkin sanoit, rakastuit ranskalaiseen ja hänen kauttaan tutustuit kaupunkiinkin. Noin se pitäisi mennäkin (tosi ei välttämättä tarvitse rakastua) että joku paikallinen tai paikat tunteva päästää sinut sisään kaupunkiin pintaa syvemmältä. Oppii tuntemaan pienet kadut ja kujat, jotka ovat mielestäni aina mielenkiintoisempia kuin valtaväylät. Italian tunnilla italialainen vaihto-oppilas sanoi että Firenzessä voi kävellä sateella kastumatta jos tietää ja tuntee reitit. Juuri tuollaisista asioista syntyy tunne paikkaan kuulumisesta!
Mutta samanlaistahan se on paikassa kuin paikassa. Suomessakin uudessa kaupungissa ei tunne oloaan kotoisaksi jos pitää liikkua kartan kanssa. Täällä Jyväskylässäkään en ole vielä kaikkia kulmia tutkinut. Arjessa vain helposti jämähtää siihen lähimpään ympäristöön, kuten sanoit "ei ota irti kaikkea". Mutta pikkuhiljaa,pikkuhiljaa.
Olipas mukavaa pohdiskella! :)
Ihana tuo kuja. Tuo olisi minulle unelmieni paikka asua muuten, mutta kuvissa näyttää kovin hiljaiselta, siltä ettei katutasossa ole kovinkaan paljoa kahviloita/ravintoloita/kauppoja?
VastaaPoistaIhan juuri tämän kadunpätkän varrella ei tosiaan ole kuin joku taidegalleria, se yksi kahvila (mutta sitäkin persoonallisempi, harmi että se sattui olemaan suljettuna!) ja joku tapettikauppa.
PoistaVain muutaman askeleen päässä (kirjaimellisesti!) on silti yksi Pariisin vilkkaimmista yöelämän alueista, kauppojakin on lähellä, samoin torialuetta. Niin ja Bastillen oopperatalo. Että kyllä tuolla silti elämää ja palveluja piisaa, vaikka tämä nimenomainen kadunpätkä on hiljainen. Juuri se hiljaisuus tekeekin siitä niin yllättävän paikan tuolla nimenomaisella alueella. :)
Oi miten tunnelmallinen katu!
VastaaPoistaTäällä on toinen pikkuputiikeissa ahdistuja. Multa katoaa kaikki ajatukset päästä, jos joku kyttää koko ajan olan takana, että mitä saisi olla ja ostatko vai etkö. Harmi, että joudun siksi karttelemaan pikkuputiikkeja, kun niissä voisi olla hyvinkin mielenkiintoista ostettavaa.
En siis ole yksin! :D Häivyn yleensä aika nopeasti, jos niskaanhengittäjä vahtii haukkana jokaista liikettäni, Jos siis olen jo kertaalleen sanonut, etten tarvitse apua ja olen vain katsomassa.
PoistaIhania kujia ja katuja.Tuollaiset pikkuputiikit ovat vaarallisen houkuttelevia;D
VastaaPoistaEikö olekin! :) Ja kun asiakaspalvelijat ovat sopivan herttaisia, sitä saattaa ostaa lipsauttaa jotain ihan huomaamattaan. :D
Poista