perjantai 5. huhtikuuta 2013

Yola

Anoppilassa meitä odotti yllätys. Miekkonen arvasi ihan itse mistä oli kyse, minulle taas hienoiset vinkit eivät riittäneet.


yola01
Vinkki numero yksi: olohuoneen ikkunoissa oli omituisia tähmiä noin metrin korkeudella.
Vinkki numero kaksi: olohuoneen ovella oli reilun metrin korkuinen portti. 

"Luuletteko ihan tosissaan, että tuo pidättelee kissoja? Nehän menevät heittämällä yli", naureskelimme miekkosen kanssa.

yola02
Vinkki numero kolme: Pihanurmi oli paikoin myllätty kuravelliksi.
Vinkki numero neljä: Kysäisin miekkosen äidiltä, mitä hänen ruokkimilleen naapurin navettakissoille kuuluu. 

"Ne eivät enää tule meidän pihalle", miekkosen äiti huokaisi. "Ai miksi ihmeessä?", ihmettelin.
"Näet kohta..."

yola03
Vinkki numero viisi: Olivatko miekkosen vanhemmat hurahtaneet vanhoilla päivillään koripalloon ja...öh...kenkien pureskeluun?

yola16
Vinkki numero kuusi: Kissat eivät pitäneet näkemästään. Doris pörhisteli ja murisi kuin pieni terrieri ja Nemo jäykisteli pakovalmiina kuvan kenguruasennossa ennen kuin viuhtaisi kaappikelloon piiloon.
Kyllä vaan, anoppilaan oli hankittu koira! Kun miekkosen vanhempien keltainen labradorinnoutajauros jouduttiin joitain vuosia sitten lopettamaan syöpäkasvainten vuoksi suhteellisen nuorena, nämä päättivät olla enää hankkimatta koiraa, olihan heillä molemmilla ikääkin jo yli 70 vuotta. Koiran kokoista koloa he yrittivät sitten paikkailla muiden muassa hankkimalla akvaarion ja ruokkimalla naapurin navettakissoja.

yola04
"Hei, olen Yola-koira ja rakastan sinua aivan mahdottomasti!"
Haikailua jatkui viime tammikuuhun, jolloin he kohtasivat kohtalonsa, pirteän Yola-koiran.

yola05

Yolan löysi alunperin itse asiassa naapuri, joka kiinnitti huomiota metsätiellä päivästä toiseen kyyhöttävään mustaan koiraan. Aluksi naapuri ajatteli, että koira oli kytketty, kun se pysytteli niin samassa paikassa. Kävi ilmi, ettei koira ollut kytketty, vaan se oli viettänyt lähes kuukauden ihan yksin metsässä. Ilmeisesti se oli hylätty autosta kyseiseen paikkaan metsätiellä. Uskollisesti se siinä sitten odotteli isäntäänsä tai emäntäänsä, joka ei koskaan palannut.

yola06

Naapuri otti koiran hoiviinsa ja ilmoitteli löytökoirasta, mutta kukaan ei sitä kaivannut. Naapuri ei koiraa voinut pitää, sillä hänen oma koiransa ei kaivannut uusia tulokkaita reviirille. Tässä vaiheessa miekkosen vanhemmat kävivät tutustumassa hauveliin, joka vei ihmisrakkaana ja sydämellisenä yksilönä heidän sydämensä siltä istumalta.

yola07
Kirsu.
Uusi isäntä ja emäntä veivät koirulin eläinlääkärille, joka arvioi narttukoiran olevan noin vuoden ikäinen. Rotucocktailiksi eläinlääkäri arvioi labradorinnoutajaa ja bordercollieta, mikä täsmäisi aika hyvin paitsi ulkonäköön, myös koiran energisen kilttiin mutta älykkääseen luonteeseen.

yola08
Eläinlääkäri arvioi koirulin hammaskaluston perusteella Yolan noin yksivuotiaaksi. Nyt on tämä koira rokotettu, madotettu ja sirutettu. Ja painoakin on kertynyt uudessa kodissa jo muutama kilo.

Ainoa ongelma Yolan kanssa on, että se rähisee ohiajaville autoille. Miekkosen vanhemmat epäilevät koiran haikailevan sen auton perään, jonka kyydistä se aikoinaan hylättiin. Itse epäilen osasyyksi sitä, että nuorella, työkoirasuvuista siinneellä koiralla on paljon ylimääräistä energiaa. Miekkosen isän mielestä koirien "käskyttäminen" on niiden ahdistelua. Onneksi pääsimme näyttämään, miten paljon Yola nautti päästessään lähipellolle noutamaan lelua ja miten nopeasti se oppi pinkomaan luokse käskystä. Tämä koira tarvitsee paitsi hurjasti liikuntaa, myös aivotyöskentelyä. Miekkosen isä ei meitä "lapsia" tässä asiassa kuuntele, mutta toivottavasti he hankkivat luokseen asiantuntijan, jonka suusta tämäkin tieto kuulostaa heti vakuuttavammalta... 

yola09
"Squirrel!"
yola10
"Heitäjo!Heitäjo!Heitäjo!"

Miekkosen vanhemmat jättivät kertomatta perheenlisäyksestä meille, sillä he pelkäsivät meidän jättävän kissoinemme tulematta kylään. Onneksi anoppilassa on lääniä mellastaa koiralle ja kissoille ilman, että niitä tarvitsee laittaa samaan tilaan. Kuten yllä olevasta kuvasta käy ilmi, kissoissamme jo tämä ikkunan kautta tapahtunut ensikohtaaminen koiraotuksen kanssa aiheutti suurta pöyristystä. Erityisesti Doris selvästi hämmästeli, että kuka kumma hankkii moisia elukoita nurkkiinsa?!

yola11
Laukkati laukkati.

yola12
"Tässä mä teen vaikutuksen ohi kulkeviin autoihin ja takapihan sarvipäihin haukahtelemalla kumeasti."

yola13
"Lenkeillä vedän kovasti, kun minulla on niin kiire haistaa ja kokea ihan kaikki. En silti rähise tai jahtaile eläimiä enkä korvaani lotkauta naapurin räksyttäville koiruuksille."

yola14
"Annan mielelläni pusuja ja tykkään kovasti paijaamisesta!"

yola15
"Tässä on paras paikka, isäntäni vieressä. Jos mahdollista, köllistyn nokosille jalkojen päälle."


Akvaariossa on puolensa, mutta ei se tietysti ihan koiraa korvaa. Ainakaan koiraihmiselle.
Yolalle kävi lopulta hyvin, mutta minulla eivät riitä järki eivätkä tunteet ymmärtämään ihmistä, joka hylkää lemmikkinsä metsään. Ja kuitenkin näitä heitteillejättäjiä tuntuu riittävän, myös Suomessa.

35 kommenttia:

  1. Onpa iloisen oloinen koiruli! Ihanaa, että se löysi uuden kodin. Vaikea on ymmärtää hylkääjiä. Minun on kyllä vaikea ymmärtää toistakaan asiaa, ja se on sirutus. Mikä saa ihmisen laittamaan mikrosirun eläimeen? En ymmärrä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmmm, ideaalimaailmassa tietysti tunnistusmerkintä ei olisi tarpeen, mutta kyllä se nykymaailmassa on minusta osa hyvää lemmikinpitoa. Jos Yola olisi ollut tunnistusmerkitty, sen entinen omistaja olisi löytynyt. Ja nyt jos Yola eksyy syystä tai toisesta kotoaan, se päätyy takaisin omistajilleen, eikä esimerkiksi uuteen kotiin tai jopa kiertolaiseksi tai lopetettavaksi. Jos varastettu eläin on tunnistusmerkitty, sitä on vaikea myydä eteenpäin. Monet maat myös vaativat maahan tulevien eläinten tunnistusmerkitsemistä, jotta niiden paperit rokotustodistuksineen varmasti voidaan yhdistää tiettyyn eläimeen.

      Tunnistusmerkintätavoista sirutus on se yleisin. Eläin ei tunne sirua mitenkään ja jopa sen asentaminen on rokottamista vastaava toimenpide. Tutkimusten mukaan sirun ympärille kasvaa kasvaimia yhdessä tapauksessa miljoonasta. Perheessämme asuva tyyppi käsittelee tämmöisiä sairauksia ja niiden merkitsevyyksiä työssään, ja hänen mukaansa tuo yhden suhde miljoonaan on niin pieni esiintyvyys, ettei sillä ole merkitystä.

      Poista
  2. Voi miten surullinen koirakohtalo joka sai onneksi tällä kertaa onnellisen lopun. On hauskaa nähdä koira noin iloisena ja tyytyväisenä kaiken kokemansa jälkeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin! Eläimet ovat kyllä siitä ihania, että ne elävät hetkessä, eivätkä haudo mitään ylimääräisiä katkeruuksia. :)

      Poista
  3. Kuinka voi tuollaisen ihanuuden hylätä,tuhmat ihmiset! Onneksi Yola löysi uuden kodin:)
    Ihanat kuvat ja hauveli! Yola on tuttu koirannimi;serkkuni tyttären Yola tosin ikävä kyllä jouduttiin tällä viikolla nukuttamaan syövän vuoksi:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, hauska sattuma. :) Koiran löytänyt kutsui sitä muuten Lolaksi, mutta miekkosen isä syystä tai toisesta inhosi sitä nimeä, joten se muunnettiin Yolaksi. Tosin miekkosen isä kutsuu Yolaa yhä lähinnä koiraksi. :D

      Poista
  4. Voi eihhh mikä ihana koiruus! (lepertelen täällä itsekseni tietokoneen ruudulle, onneks ei oo ketään kotona...)

    Mulla saa kans eläinten huono kohtelu ja hylkääminen aina karvat pystyyn. Miksei ihmiset voi tajuta että eläimet on eläviä olentoja joilla on tarpeita, eikä vain jotain esineitä joita voi hankkia hetken mielijohteesta ja sitten heittää yhtä heppoisesti menemään kun oma innostus lakkaa :(

    Onneks Yola on kuitenkin saanut hyvän kodin ja näyttää nauttivan täysin sydämin niin kuin koira vain voi! Aivan sydäntä särkee ajatella reppanaa istumassa tien vieressä odottamassa turhaan isäntiä takaisin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yola on niin ehana! Mulle tulee siitä mieleen ihan Up!-elokuvan Dug: http://youtu.be/GxJj64D5alE

      Eläinten kaltoinkohtelijat aiheuttavat jotenkin sellaista voimatonta raivoa. Helmi-Maaria kirjoitti joskus Pisara-blogissa ulkoiluttaneensa löytöeläintalon koiria vapaaehtoisena. Tulipa taas mieleen, että pitäisi kaivaa jostain sellaisen yhteystiedot ja tyrkyttää itseään vapaaehtoiseksi, jos jostain sopivan aikasiivun löytäisi. Pääsisi hyväntekeväisyyden ohella touhuamaan koirien kanssa, kun kotiin ei sellaista meille voi nyt ottaa.

      Poista
  5. Voi kuinka kaunis koira! Niin iloisen ja reippaan näköinen. Olen joskus salaa haaveillut borcercolliesta, mutta se tarvitsisi niin paljon aivojumppaa ja toimintaa.

    Onneksi Yola löysi hyvän kodin ja kissatkin mahtuvat vielä anoppilaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bordercollie olisikin aika unelmarotu, mutta enpä minäkään sellaista uskaltaisi ottaa, vaikka maalla asuttaisiin, ellen voisi pyhittää sen työstämiselle enempää aikaa. Minusta on muuten jotenkin tosi koskettavaa katsella innosta puhkuvia työkoiria töissään. Noloa kyllä, sellaista katsoessa alkaa aina itkettää ja naurattaa samaan aikaan. :D Olimme joskus Tukholmassa maailmanvoittajakoiranäyttelyssä katsomassa poliisikoirien työnäytöstä ja miekkonen ihmetteli mua suu auki kun pillitin siellä yleisössä. :D :D Kun noin muuten en juuri itkeskele, esimerkiksi elokuvissa en muista itkeneeni. :D

      Poista
    2. Mutta se on liikuttavaa! Koira jos joku on parhaimmillaan hyvin työlleen omistautunut.
      Muistatko Samsungin mainoksen jossa lampaat ja lammaskoirat esiintyivät siis tämän: http://www.youtube.com/watch?v=D2FX9rviEhw

      Poista
  6. Voi eiiiiii, miten suloinen hän onkaan!!! Näyttää itse asiassa tosi paljon meidän Rocky-koiralta, joka on myös joku noutajamix. :) Täältä(kään) ei heltiä ymmärrystä ja/tai sympatiaa heitteille jättäjille, mutta onneksi appivanhempasi tarjoavat hänelle oivan kodin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, sä siis pääset nauttimaan tuommoisen hömpelin seurasta ihan kotonasi! ♥

      Poista
  7. Jopas on kaunis karvakorva. Itse en tosin ihan noin suurikokoista koiraa uskaltaisi ottaa, koska tarvitsee niin paljon liikuntaa ja virikkeitä. Mutta ihanaa että anoppisi/appesi pelastivat koiran kotiinsa. Joskus tuollaiset tarinat päättyvät varsin surullisesti. En voi minäkään käsittää ihmisiä jotka hylkäävät lemmikkinsä. Jos eivät tahdo pitää niin myisivät tai luovuttaisivat ne jonnekin eivätkä jättäisi oman onnensa nojaan....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, kyllä sen verran vastuuta pitäisi siitä luontokappaleesta ottaa, että etsisi sille edes uuden kodin! Yolallekin varmaan olisi löytynyt ottajia, koosta ja energisyydestä huolimatta. Miekkosen vanhemmat ovat eläkkeellä, joten heillä riittää aikaa koiralle. Kunhan vaan oivaltaisivat sen aivotyöskentelyn tärkeyden. Että se vähentäisi varmasti ihan oikeasti autoille rähisemistä ja kämpäntuhoamisvimmaa... ;)

      Poista
  8. Voi apua kuinka ihana koiruli, ja hienoja nuo juksukuvat sekä kiiltävä turkki! Kuinka surkeaa, että raukka oli siellä tienvarressa odotellut perhettään palaavaksi :-( Melkein alkoi itkettää, tai siis alkoikin.

    Onneksi on nyt hyvä koti ja toivottavasti Yola pääsee jatkossa myös 'aivotöihin'!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yola on kyllä minusta harvinaisen kaunis koira mustine turkkeineen. :) Minunkin sydäntä kouraisee, kun kuvittelin reppanaa odottelemassa isäntäväkeään yksin metsässä. Ja mitä se tohelo on sieltä löytänyt syötäväkseenkään, kun ei se ole mikään varsinainen tappajakaan. :/ Laihassa kunnossa se kuulemma olikin.

      Poista
  9. Hei Yola, minäkin rakastan sinua! Olen niin iloinen, että löysit hyvän kodin, enkä keksi tarpeeksi karmeaa rangaistusta niille, jotka sinut sinne tienposkeen hylkäsivät! Toivottavasti tavataan vielä toistekin. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, mä ihmettelin että kukahan Satu tämä on, mutta kuva nimen vieressä olikin tuttu. ;)

      Yola saattaa hyvinkin vielä vilahdella tässä blogissa, stay tuned. ;D

      Poista
  10. Ihana koira! Näyttää niin ihanan hyväkuntoiselta ja energiseltä! :) Onneksi uusi rakastava koti löytyi! Ehkä näin oli tarkoituskin käydä. Itse en myöskään ymmärrä lemmikkien hylkääjiä, jos lemmikin ottaa, on siitä myös kannettava vastuu eikä vain jättää tienposkeen. Etenkin kun koirat osaa olla niin uskollisia omistajilleen. Itsekin haaveilen koiravauvasta, mutta onneksi mulla on sen verran järkeä päässä, että tiedän, ettei se ole mahdollista juuri nyt. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan tämä aika ideaali tapaus lopulta appivanhempienkin kannalta. Aikuinen koira on heille heidän ikänsä vuoksi pentua parempi vaihtoehto. He ovat tosin niin hyväkuntoisia, että heitä luulisi ainakin kymmenen vuotta nuoremmiksi, mutta pitäähän sitä silti realisti olla. Vähän pienempi koira ehkä olisi ollut hieman helpompi ulkoilutettava, mutta miekkosen isä on aina halunnut nimenomaan ison koiran.

      Poista
  11. Ihana Yola ja ihanat appivanhemmat, kun ottivat hänet pihalle haukkumaan autoja! On vaikea tosiaan ymmärtää kuinka ihminen ottaa lemmikin ja hylkää sitten tuosta vain. Toivottavasti ajoivat ojaan....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, toivotaan tosiaan että hylkääjät kiroavat kohtaloaan jossain ojanpohjalla. :D

      Poista
  12. Aivan ihana koira, juuri tollanen koirakoira, koiran pitaa saada haukkua ja mellastaa, musta on ihmeellista etta jotkut etsii koiria joka on hiljanen-karvaamaton-miniatyyrikokoinen-ei tarvitse ulkoiluttaa jne. Ihanat appivanhemmat, onneksi löysivat Yolan kanssa toisensa, tunne pyhaa vihaa koirien hylkaajia kohtaan ja niita on taalla paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä samaa mieltä siinä, että jos lemmikin hankkii, pitää ymmärtää, että siitä lähtee karvaa ja ääntä. Ellei se sovi, niin paree hankkia pehmoeläin. Meilläkin kämppä vaan muokattiin kissoille sopiviksi, kun sellaisia päätettiin hankkia. Se olikin aika eksoottista, koiraihmisenä oli esimerkiksi tottunut siihen, että tavara on suojassa, jos sen pistää vain tarpeeksi korkealle. Kissoille taas mikään ei ole tarpeeksi korkealla. :D

      Poista
  13. Voi mikä ihana mussukka! Onneksi sai uuden hyvän kodin.

    VastaaPoista
  14. En ymmärrä minäkään sitä, että joku ei viitsi viedä koiraansa edes eläinsuojeluyhdisyksen koirakotiin, jollaisia Ranskassakin on, jos ei itse voi tai halua pitää. Saatat olla hyvinkin oikeassa, että tuo energinen ja temperamentikas koira oli jollekin liian rasittava kasvatettavaksi. Mutta siitä saa sitten mainion kaverin, kun jaksaa tavoille opettaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, luultavasti joku oli hankkinut söpön pennun, muttei jaksanutkaan enää ulkoiluttaa ja temputtaa vauhdikasta nuorta aikuista. Yola on tosi kiltti ja oppivainen koira, siitä todella saisi aika vähälläkin vaivalla tosi mukavan kaverin. Jospa vain miekkosen isä ymmärtäisi, ettei se koira kärsi peruskoulutuksesta ja aivojumppailutempuista, päinvastoin!

      Poista
  15. Ihana postaus :) nauroin noille kissoille, huippukuva :) Mulla oli myös joskus labradorinnoutajan ja collien rakkaudenhedelmä ja muistutti kyllä paljon tuota Yolaa. Samanlainen musta ja nuo korvat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Doris oli kyllä raivoissaan koirasta. Kun se ikkunalta lähti, se siirtyi purkamaan raivoaan pieneen täytettyyn näätäeläimeen, joka anoppilassa seisoo hyllyn reunalla. Sitä se siinä sitten turhautuneena läiski avokäpälällä. :D

      Oi, collien ja labukan risteymä kuulostaa suloiselta! :)

      Poista
  16. Ihana ja hyvin kerrottu juttu, onneksi söpö koira pääsi uuteen kotiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Matkatar! Koirulilla kävi tosiaan lopulta hyvä tuuri. :)

      Poista
  17. Ei mulla muuta kuin että aivan ihana!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Kommentit ovat tämän blogin suola. Ja pippuri. Ja sokeri.