Sikailua

Viime viikonloppuna juhlittiin vuotuisia sikajuhlia. Niitä samoja, joissa tässä blogissa piipahdettiin myös viime vuonna. 

Ja nyt heti ensialkuun varoitus: nämä juhlat eivät sovi kasvissyöjille. Eivätkä muuten muslimeillekaan.

Lounasporsaat oli pujotettu vartaaseen aamuyöllä.

Kuten viime vuonna, suosituin katos oli taas buvette eli baariteltta. Ei kai tuota olutteltaksikaan voi nimittää, kun valtaosa asiakaskunnasta näytti juovan jotain muuta kuin olutta. Ei nyt alkoholittomia sentään, vaan esimerkiksi kir:iä.



Suurin ero viime vuoteen nähden oli sitten sää. Jos viime vuonna hilluttiin t-paidassa, shortseissa ja ballerinoissa, tämän vuoden hittiasuun kuuluivat kumisaappaat ja pitkät palttoot.

Tunnelma kuin suomalaisilla kesäjuhlilla konsanaan.

Kuten todettua, Ranskan maaseudulla kyläjuhlia piisaa. Tässä kylässä teemana on sika, naapurikylässä pähkinät, seuraavassa mansikat ja sitä seuraavassa leipä ja niin edelleen. 

Kun Ranskassa kerran oltiin, niin markkinakojuissa kaupattiin tietysti myös viiniä.

François Hollande oli muuten vuosia näiden sikajuhlien vakiovieras. Viime vuonna hän ei ehtinyt mukaan vaalikiireiden vuoksi ja tänä vuonnakin hänellä ilmeisesti oli muka parempaa tekemistä. Pah.

Opinpa myös sanan ranskaa. Atelier cochonaille ei  nimittäin tarkoitakaan sikailuateljeeta, vaan cochonaille tarkoittaa porsaanlihasta valmistettuja leikkeleitä ja muita lihajalosteita.

Sikahenkinen pomppulinna oli sateen vuoksi peitetty pressulla.

Jos sianliha alkoi kyllästyttää, kaupan oli myös monenmoista siipikarjaa, kuten kyyhkysiä monessa muodossa.

Makeannälkään oli saatavilla kuppikakkuja, onenapiirakkaa ja hattaroita.

Miksi sika? Kylässä ei ole itse asiassa yhtään sikatilaa, vaan porsas päätyi juhlan teemaksi pormestarin, Bébertin, siviiliammatin vuoksi. Kommunistien listoilta pormestariksi valittu Bébert on nimittäin oikealta ammatiltaan teurastaja-lihanjalostaja.

Verimakkaroita meni juhlissa kaupan yli 7000 kappaletta.

Makkaramestarit vauhdissa.

Siellä se sika pyörii.

Pukeutumis- ja varustevinkkejä kesän grillihetkiin.

Muusinkeittoa.

Lounaspöytä on katettu!

Lounasviinin juhlaetiketti.

Ranskalaisten suhde alkoholiin jaksaa minua hämmentää vuodesta toiseen. Lounasaikaan ensin muutama aperitiivi ja sitten lounasviinit ruoan kanssa. Sikajuhlien lounaan hintaan sisältyi yksi litran viinipullo neljälle henkilölle. Viime vuonna järjestäjät saivat valituksia, ettei normaali 0,75 litran pullo ollut riittävä neljälle jaettavaksi. Ja ellei lounaspullo riittänyt tai muuten miellyttänyt, lisäksi ostettavissa oli myös vähän laadukkaampaa viiniä.



Ja kyllä, osa osanottajista oli näkyvästi humalassa jo lounasaikaan, vaikken känniläisiä blogiin kuvannutkaan. 





Ja sitten vihdoin ruoan ääreen!

Tässä sipulikeittoa, jonka joukossa oli reilusti hiivaleipää.

Pöydissä kiersi myös juustoraastekippoja, joista ihmiset kauhoivat reilusti paljain käsin juustoa soppaansa. Itse hyökkäsin nappaamaan koskemattoman kipon, josta sievistellen kaavin juustoa veitseni avulla. Kuulemma turhaa hysterisointia.

Pormestari yritti pitää puhetta, kun alkukeitot oli jaettu ja pullot avattu.

Eihän siitä mitään tullut.

Seuraavaksi pöytiin jaettiin leikkeleitä.

Kinkku ja patee olivat herkullisia, tuo meetvurstin näköinenkin maistui. Tuota vasemmassa alanurkassa nököttävää en sen sijaan saanut syötyä. Liikaa kysymysmerkkejä herättäviä sattumia.

Kahdeksan euron lisäviinipulloa mainostavassa kyltissä kehotettiin muistamaan juomisessa kohtuus.

Venyväisen perunamuusin salaisuutena oli juusto.

Perunamuusi oli kerrassaan herkullista, samoin savuarominen porsaanliha. Tosin lihaa, sikaa tai muutakaan, ei oikein tässä vaiheessa enää tehnyt mieli. Kaipasin viime vuoden tapaan aterialle lisää kasviksia. Tämä herätti sitten pöytäseurueessa paitsi hämmennystä, myös hilpeyttä.

Ruokaillessa sade oli tauonnut, joten pujahdimme ennen jälkiruokaa ulos katsomaan tämänvuotista Gaston-possua. Yhtenä ohjelmanumerona oli arvata porsaan paino. Voittaja sai sitten porsaan mukaansa.

Nöf! Tuntuihan se vähän makaaberilta rapsutella possua sika-aterian jälkeen. Mutta mitäs tässä tekopyhistelemään. Niin kauan kuin sitä lihaa pystyn syömään, niin pitäisi minun myös pystyä sen jälkeen katsomaan silmästä silmään sitä eläintäkin. Tai sen perheenjäsentä.

Ranskassakin maaseutu harmaantuu. Tai sen hiusraja pakenee.

Jälkiruoaksi oli juuston lisäksi viime vuoden tapaan erilaisia viinereitä ja piirakoita, kuvan unohdin napata. Syytän ruokaövereitä.

Lounaan jälkeen juhlat jatkuivat sikamaisella ohjelmalla. Iltapäivällä tanssittiin zumbaa (uusi ilmiö kaupungista!) ja matkittiin sian ääntelyä. Illalla oli vuorossa taas aperitiivi ja illallinen. Buvette oli luonnollisesti koko päivän auki. Juhlinta jatkui illallisen jälkeen tanssin merkeissä aamuyöhön asti. Intoontuipa kuulemma joku Cantalista asti paikalle ponnistanut polttariryhmä tanssahtelemaan lavalla ihan Aatamin asussakin. Itse tosin olin jo onneksi tuossa vaiheessa onnellisesti unten mailla.