Tuhat ja yksi yötä

Yö toisensa jälkeen tarinoita henkensä uhalla kertova prinsessa Shahrazad, Alladin, taikalamppuja, henkiä ja lentäviä mattoja. Eksotiikkaa, erotiikkaa, mystiikkaa, väkivaltaviihdettä ja veijaritarinoita. Voiko olla mielikuvitusta kiehtovampaa aihetta kuin Tuhannen ja yhden yön tarinat? Ja nyt niitä olisi tarjolla kokonaisen näyttelyn verran Arabimaailman instituutissa!

Pieni pettymys blogin kannalta minulle oli, ettei näyttelyssä saanut kuvata. Melkein petyin myös astuessani ensimmäiseen saliin. Koko tila oli nimittäin pyhitetty vanhoille kirjoille. Vanhat arabiankieliset laitokset värikkäine kuvituksineen olivat kyllä kauniita ja kiehtovia sinällään, mutta tunnelma oli ensi alkuun hieman turhan antikvariaattimainen. Tuhannen ja yhden yön tarinat kun ovat niin paljon muutakin kuin pelkkä kirja! 

Ensi pettymyksistä toivuttuani aloin nauttia hämärän salin tunnelmasta, johon toivat oman lisänsä seinille heijastetut arabiankieliset tekstit. Opinpa myös, että Tuhannen ja yhden yön ensimmäinen länsimainen käännös ilmestyi 1704 ranskaksi Antoine Gallandin, Aurinkokuninkaan antiikkiasiantuntijan, kääntämänä. Galland myös lisäsi käännökseen uusia osioita, jotka perustuivat syyrialaisen tarinankertojan hänelle kertomiin tarinoihin. Esimerkiksi tarina Aladdinista ja taikalampusta on yksi Gallandin lisäyksistä.

Tuhannen ja yhden yön arabiankielinen versio 1300-luvulta.

Tuhannen ja yhden yön tarinoiden alkuperäiset juuret ulottuvat jonnekin historian hämäriin. Ensimmäiset tarinat lähtivät Intiasta ja etenivät sieltä Persiaan. Persialaiset lisäsivät oman tarinakerroksensa ja välittivät tarinat vähitellen edelleen nykyisen Irakin, Egyptin ja Pohjois-Afrikan alueelle, joissa kertomuksiin lisättiin jälleen uusia kerroksia. Todelliset maantieteelliset paikat ympäri Lähi-itää pääsivät myös mukaan tarinoihin tapahtumapaikkoina, jotka olivat joskus niin merkittäviä tarinoille, että nousivat ikään kuin yhdeksi roolihahmoksi muiden joukkoon. 

Kuva: Amr Munir

Itse näyttelyssä siirryttiin kirjasalista pitkin hämärää käytävää toiseen kerrokseen, jossa odotti pyöreä pieni huone. Huoneen kattoon oli rakennettu lampuilla tähtitaivas ja huonetta reunustivat istuimet, joihin voi istuutua kuuntelemaan kuulokkeista Tuhannen ja yhden yön tarinoita arabiaksi. Näin näyttelyssä haluttiin välittää tuntumaa siitä, millaista oli kuunnella tarinoita leirinuotiolla. Tuhannen ja yhden yön tarinathan välittyivät vuosisatoja nimenomaan suullisena perinteenä.

Ajatus oli mainio ja toteutuskin sinänsä tunnelmallinen. Harmi vain, että pari kovaäänistä henkilökunnan jäsentä siivosi parhaillaan lähellä sijainneita vessoja. Imurin hurina ja ranskankielinen lörpöttely ja räkätys hieman hillitsivät kykyäni eläytyä leirinuotiotunnelmaan. Mutta ilmeisesti työntekijät ainakin viihtyvät työssään, mikä on aina tietysti ihan kiva...

Lecomte de Nouyi: Le Songé de Corsou

Aihepiireittäin jaettu näyttely sivusi mm. Tuhannen ja yhden yön erotiikkaa, haaremeita, ajan vaatetusta, tarinoihin sisältynyttä väkivaltaa, lentäviä mattoja ja arabian kielen monipuolista sanastoa rakkaudelle. Lopputulos oli jotenkin pinnallinen ja sekava raapaisu Orienttiin. Näytillä oli sekaisin sekä vanhaa Lähi-idän esineistöä että Tuhannen ja yhden yön tarinoita esittävää länsimaista taidetta ja elokuvapätkiä. Mikä oli enää aitoa, mikä vain länsimaista näkökulmaa ja ennakkoluuloa?

Vasta näyttelystä lähdettyäni tajusin, että ehkä tämä länsimaiden ja "alkuperäislähteiden" sekoittaminen oli tietoinen ratkaisu. Tuhannen ja yhden yön tarinoiden taikaa on nimenomaan sen kerroksellisuus. Tarinat elivät satoja, jopa tuhansia vuosia ensin Intiassa ja sittemmin persialaisessa ja arabialaisessa kansanperinteessä. Ne eivät saapuneet Eurooppaan museoituina tai museoitaviksi, vaan ne jatkavat eloaan yhä, länsimaisessa taiteessa ja perinteessä. 

Oma suosikkiosuuteni taisi olla alumiinipaperista tai vastaavasta rakennettu luola, jossa kerrottiin djinneistä. Tuhannen ja yhden yön tarinoissa djinnit on käännetty yksinkertaisesti hengiksi. Esimerkiksi toiveita toteuttavat lampun henget ovat djinnejä. Djinneistä kerrotaan arabialaisissa kansantarinoissa, mutta niitä esiintyy myös Koraanissa. Djinneistä ja Pohjois-Afrikassa liikkuneista ranskalaissotilaista kertoneen ranskalaisen Djinns-kauhuelokuvan perusteella kuvittelin djinnien olevan jonkinlaisia demoneita, mutta itse asiassa djinnit eivät ole suoranaisesti demoneita eivätkä enkeleitä, vaan henkiä, joilla on vapaa tahto tehdä hyvää tai pahaa. Tai olla ihan vain neutraaleita.

Léon Bakst: Dessin de costume, le Dieu Bleu

Näyttelyn maisemoinnissa toki oli yritystä alumiinipapereineen päivineen, mutta näin mielikuvituksellisessa aiheessa olisi riittänyt panoksia paljon mielikuvituksellisempaankin revittelyyn. Minusta lopputulos jäi lopulta melko miedoksi, valitettavasti.

Itämaisesta tunnelmasta pääsee onneksi nauttimaan vähän lisää ihan Arabimaailman instituutin tuntumassa, nimittäin Pariisin moskeijassa ja sen kahvilassa. Mutta niistä lisää toisella kertaa.

Lentäviä mattoja? Ei, vaan rukousmattoja Pariisin moskeijassa. Kuva: Julian Dobson/Sheffieldhammer

Les Milles et une nuits -näyttely esillä 28.4.2013 asti

Institut du Monde Arabe

1, rue des Fossées Saint-Bernard

Metro: Cardinal Lemoine/Jussieu/Sully-Morland