keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Kysymyksiä ja kissankarvoja

Eilen illalla sataa läpsytteli Pariisissakin lunta. Se riemu tosin suli samoin tein pois, vain joillain satunnaisilla katoilla näkyy enää pari valkoista muistoläiskää.

Aamu oli silti kylmä. Ellei sitä huomannut omissa luissaan, sen huomasi kissoista, jotka jatkuvan huudon ja mäikkeen sijaan istuivat ymmyrkäsilmäisinä karvapalloina kantokopassa. 

Kantokopassa? Niin, poikkesimme aamurokottamassa kissoja eläinlääkärillä. Koska kissoja on kaksi, meitäkin näköjään tarvitaan reissuun kaksi. Miekkonen kantaa tempuroivia itämaiskissoja sisältävän kopallisen, minä keskityn raivaamaan tietä ja vastaamaan ällistelijöiden kysymyksiin. Ihme kyllä emme ole koskaan vielä törmänneet kissanvihaajiin. Ja outoa kyllä, aina kun ulko-ovesta ulos astumme, kohdalle osuu joku mummeli, jolla on aikaa, halua ja uskallusta pysähtyä lepertelemään karjuville ja kopan rei'istä kaikilla tassuilla ilmaa haroville kissoillemme. Itse en pysähtyisi, pudistelisin vain kauhistuneena päätääni: "Kaikkeen ne ihmiset hurahtavatkin, onpa rumia otuksia. Muttaherrajumalasentään, lähteepä niistä paha ääni...".

Eläinlääkäri tosiaan jo muistaa meidät ja etenkin kissat. Plussaa kissamme saavat kuulemma siitä, etteivät ne ole aggressiivisia. Miinuslistaa eläinlääkäri ei ole ääneen luetellut, mutta kai sellainenkin on, kun plussiakin kerran jaellaan? Jos sellainen on, veikkailisin, että sillä on jotain tekemistä kissojemme "aktiivisuuden" ja "kommunikatiivisuuden" kanssa.

Toimenpidehuoneessa oli tällä kertaa lääkärin lisäksi nuori tyttö, stagiaire kaiketi. Hän katseli silmät suurina, kuinka lääkäri ja miekkonen yrittivät tuikata piikkiä mekastavaan ja teutaroivaan Dorikseen. Minä en voinut auttaa, minun piti pidellä toista kissaa, jotta se ei olisi huudollaan häirinnyt rokotushetkeä. 

Neula upposi tanistuksen tuoksinassa lopulta miekkosen käteen. "En tyhjentänyt rokotetta käteenne!", eläinlääkäri lohdutti. 

Ja kaiken yllä leijaili hento valkoinen karvapilvi.

Aiheeseen liittymätön musiikillinen välipala:


Asiasta hieman toiseen, sain Mineltä Turkista mielenkiintoisen kysymyshaasteen. Tässä vastauksia:

1. Jos sinun olisi mahdollista yhdistää asuinmaasi ja Suomen parhaat puolet, mihin ne liittyisivät (vuodenaikoihin, ruokaan, asumiseen, kulttuuriin, ihmiisin tms.)?
Asumiseen, kulttuuriin ja ihmisiin. Yhdistäisin ranskalaisten konservatiivisuuden ja muutosvastarinnan hyvät puolet suomalaisten kaikesta uudesta ja modernista innostumisen hyviin puoliin. Näin asuisin kaikenlaisia perinteitä ja vanhaa arkkitehtuuria vaalivassa maassa, jossa osataan hyödyntää tehokkaasti moderneja innovaatioita. 

2. Jos pystyisit ratkaisemaan yhden asuinmaasi ongelmakohdan, minkä valitsisit ja miksi?
Poistaisin työttömyyden, joka tuo muassaan koko joukon muita ongelmia yhteiskunnallisia ongelmia. Työllisyystilanne on täällä heikompi kuin Suomessa tai Ruotsissa, vaikka ihan Espanjan saati Kreikan kurjuudessa ei kärvistelläkään. 

3. Teitkö lupauksia vuodelle 2013?
Enpä oikeastaan. Lupasin itselleni jo ennen lomaa liikkua kuutena päivänä viikossa vähintään 45 minuuttia. Lupaus on pitänyt vaihtelevalla menestyksellä.

kakku01
Tässä miekkosen bravuuri keittiössä: suklaakakku.


4. Mikä on bravuurisi keittiössä?
Tunnen syvää inhoa ruoanlaittoa kohtaan. Itse asiassa rakastan ruokaa niin paljon, etten halua häiritä sen valmistumista. Bravuurini lienevät erilaiset salaatit, joita ei tarvitse kypsentää, ainoastaan maustaa. Muutamat ihmiset, kuten esimerkiksi anoppini, ovat tulkinneet ruoanlaittoinhoni ruoanlaittokyvyttömyydeksi. Itse asiassa siitähän tässä ei ole kyse, kuka tahansa toope osaa lukea perusreseptejä ja opetella lisää, jos intoa riittä. Minulla ei riitä. Sitä paitsi, muinaisten eineskeittäjäkesätyöpestieni vuoksi tuhannet elleivät kymmenet tuhannet suomalaiset ovat syöneet keitoksiani. Muahhahhahahaaa... Okei, myönnän kyllä, ettei tehdasmainen keittäminen ehkä varsinaisesti vastaa gastronomista puuhastelua normaalin kotihellan äärellä.

5. Miten rentoudut?
Liikkumalla. Jos luontoa on ulottuvilla edes pienen puskan verran, se rauhoittaa mieltä jo kummasti. Entisen työpaikkani läheisyydessä oli pienenpieni puisto, jonne istahdin joskus lounasaikaan. Jo muutama minuutti lehtien havinaa avasi mielestä muutaman solmun tai suoranaisen takkupallon. Siellä tajusin poikkeuksellisen konkreettisesti, miten riippuvainen ihminen on muusta luonnosta.

6. Mikä on sinusta mukavin asu?
Sään- ja tilanteenmukainen. Kotioloissa äärimmäistä mukavuutta edustavat villasukat. Niitä käytän kesät-talvet.

7.Mikä kirja jäi mieleesi viime vuodelta?
Hmm. Dekkareita luin vinon pinon metrolukemistona. Sanon kaksi, joululahjaksi saamani Sofi Oksasen Stalinin lehmät. Oi kyllä, olin tähän asti säästynyt Sofi Oksasen lukemiselta. Toisena La Castiglione, samannimisen kurtisaanin elämäkerta. Taidanpa kirjoittaa hänestä joskus blogiin pari sanaa, olihan hän eräs aikansa tärkeimmistä pariisittarista. Kiehtova persoona, joka eli kiehtovan elämän.

kakku02
Mums!

8. Onko sinulla kesälomasuunnitelmia ensi kesälle? Jos on, minne aiot matkustaa?
Ei. Ahdistava ajatus, että nyt jo pitäisi suunnitella ensi kesää! Suomen yötöntä yötä olisi ehkä mukava päästä hämmästelemään pitkästä aikaa.

9. Mikä on ollut elämäsi suurin saavutus?
Olen päättänyt olla suorittamatta elämää ja elää sitä sen sijaan. Tällä hetkellä kirjoitan tätä postausta ranskalaisella näppäimistöllä, jossa on päällä suomalaiset asetukset. Sormet näköjään hallitsevat aika hyvin kymmensormijärjestelmän, kun kirjoittaminen sujuu, vaikka näppäimistöstä tulee ulos ihan eri kirjaimia kuin mitä näppäimistön päällä lukee. Eikös tämäkin ole aika huikea saavutus?

10. Entä pettymys?
Sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistelee. Parempi katua tehtyjä asioita kuin tekemättä jääneitä. Ja muita kliseisiä mutta salaviisaita sananlaskuja.

11. Millainen on tavallinen arkipäiväsi?
Arkinen. Tykkään herätä ajoissa; ellei ole kiire, syön kunnon aamiaisen. Rakastan aamiaisia. Arkeni sisältää onneksi nykyään vähemmän metromatkailua kuin ennen. Joskus se sisältää liikaa töitä, joskus jopa liian vähän. Hyvinä päivinä sopivasti.

kakku03
Yhtä en vain tajua: miksi turhaan muokata suklaata muuhun olomuotoon? Suklaahan on tnnetusti täydellistä jo sinällään.


Valitettavasti en kykene juuri nyt keksimään lisää kysymyksiä enkä siten haastakaan ketään. Halukkaat voivat toki vaikka poimia Minen kysymykset tästä ja vastata niihin tahollaan. 


23 kommenttia:

  1. Voi kisuparkoja;ei ole kivaa kun rokotetaan...Ja voi miekkosta,joka sai vahingossa piikin käteensä;D

    Hauskasti vastattu noihin kysymyksiin.Samat odottavat minunkin vastauksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä lipsahti rokotus aikanaan välistä, joten nyt piti rokottaa kahdesti, kävimme kertaalleen joulukuussa ja nyt taas. Eipä tuo sisäkissoille ihan täysi välttämättömyys kai olisi, mutta miekkosen vanhempien luona saattaisivat saada jotain sikäläisiltä ulkokissoilta. Tai ties mitä pöpöjä me kuljetamme kengissä kadulta.

      Odottelen innolla vastauksiasi! :)

      Poista
  2. Vai että mäike, hauska verbi käyttää kissojen ääntelemisen kuvailuun. :) Otapa joskus videota kissoistasi ja jaa tänne, jos et ole vielä jo niin tehnyt. Olisi hauska nähdä, millaisia ovat liikkeessä!

    Minä en oikein perustanut Stalinin lehmistä. Tuntui liian ahdistavalta lukea syömishäiriökuvauksia, kun lähipiirissä on niitä ollut. Toisaalta oli todella mielenkiintoista lukea kuvausta neuvostoajan Virosta, mutta sitä taas oli harmittavan vähän. Sen sijaan Oksasen Puhdistus on yksi kaikkien aikojen lempikirjoistani, vaikka sekin oli ahdistava, eri tavalla vaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Jenni! Tämä oli mystisesti päätynyt roskapostilaatikkoon, nyt vasta sen satuin sieltä löytämään!

      Saatanpa joskus videoidakin noita, kun ovat vauhdissa. Pelottava ja äänekäs ilmestys. :D

      Pitää kyllä lukea myös tuo Puhdistus, ja katsoa leffakin...

      Poista
  3. :D Ei saisi nauraa vahingoille. Anteeksi siis. Kiinnostavaa lukea sinunkin vastauksiasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin toisen katin kanssa sellaisen pikku hyllykön takana, kun toimenpidepöydältä kuului: "...hups..." :D Kyllä muakin vähän hihitytti. Miekkosella piti kummasti pokka, ei edes kirosanaa lipsahtanut. :)

      Poista
  4. Lennokas lääkärivisiitti :-D

    Tuo kuvitus on kyllä herkku. Laitan sulle sen sacher-kakun reseptin (oma suosikki, helppo ja herkullinen), kun muistan skannata. Olen liian laiska näppäilemään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee! Sacher-kakku on namia, ajattelin pyytää miekkosta leipaisemaan sitten semmoisen suklaakakun sijaan. :)

      Poista
  5. Onpa virkistävä poikkeus: joku joka inhoaa ruoanlaittoa! :-D Nykyään kun tuntuu, että ruoka on vähän yhden ja toisen harrastus. Minulla on sellainen viha-rakkaus -suhde ruoanlaittoon - tai oikeastaan se on nykyään vain viha-viha -suhde. :-D

    Kissoistanne olisi muuten kiva nähdä enemmänkin kuvia, vaikka ymmärrän kyllä, jos et halua muuttaa tätä kissablogiksi. ;-) Ne ovat vaan niin erikoisen näköisiä tapauksia, että harvoin semmoisia näkee! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, KAIKKI kokkailevat. Ja kaltaisiani kokkailemattomia selvästi halveksitaan.

      Haha, kissankuvia olis kyllä kansiot täynnä! Kyllä niitä varmasti vastakin blogissa nähdään.

      Poista
  6. "Itse asiassa rakastan ruokaa niin paljon, etten halua häiritä sen valmistumista." Upeimpia aforismeja pitkään aikaan! Otan sen käyttööni, jos sallit. Kiitos kiteyttämisestä.

    Meillä mies kokkaa ja on hyvä siinä, joten miksi ihmeessä sekaantuisin sotkemaan soppaa. Totta on, että se hyvyys ja osaaminen tulevat innostuksen kautta. Reseptjä osaavat kaikki seurata, innostuneet saavat sitten jotain spesiaalia aikaankin. Kamalinta mielestäni ruoanlaitossa on, että keitoksia pitää maistaa kesken kokkailun. Ai että maistaa? Keskeneräistä? Ja pitäisikö sitten tietää, että lisätäänkö siihen jotain tai jätetään jotain pois? Haluan ruoan valmiina lautaselleni ja sitten mielelläni maistelen enemmänkin.

    Ilona

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö, minulla on sellainen keskeneräisten ruokien maistelukammo. Vaikka siis tykkään kovasti laittaa ruokaa, epäonnistun aika usein, enkä tiedä sitä ennen kuin ruoka on jo lautasilla...

      Meillä mies kokkaa hienoja ruokia, joten itselläni on pikkuinen alemmuuskompleksi keittiössä. Italialaisia ja sushia hän ei tosin osaa lainkaan, mutta minulta ne tulevat sydämestä. Kadehdin hänen kykyään tehdä malesialaista, thai-ruokaa ja vietnamilaista. Mä olen aina kuin öö aapisessa niiden kohdalla, varsinkin kun pitäisi tietää mausteiden ja makujen ja kastikkeiden suhteet toisiinsa...

      Poista
    2. Ilona: Haha, ollos hyvä! :D Hauska kuulla, etten ole yksin tämän vinoumani kanssa. ;) Mutta teillähän on ihanteellinen tasapaino suhteessa, kun yksi pitää ruoanlaitosta ja toinen hyvästä ruoasta! :)

      Poista
    3. Sanna: ooo, mahtavaa kun kotona on tuollainen superkokki. :D Meillä on useampiakin ranskalaisia miespuolisia kavereita, jotka rakastavat ruoanlaittoa ja itse asiassa rentoutuvat töistä tultuaan laittamalla ruokaa. Itsellä se on vähän päin vastoin. Kun väsyttää ja verensokerit ovat alhaalla, en voi oikein kuvitella mitään vähemmän rentouttavaa kuin monimutkainen keittiössä puuhastelu. ;D

      Poista
    4. No niin onkin, monesti saan kotona todella paljon parempaa ruokaa kuin rafloissa :-)

      Miinuspuoli on kuitenkin se, että nuo huippuherkut tarvitsevat paljon monimutkaista näpertelyä sun muuta ja kaikenlaisia astioita ja välineitä. Aikaakin kuluu penteleesti. Sopimuksemme mukaan se, joka kokkaa ei tiskaa, joten minä saan kunnian huolehtia jättitiskivuoresta gourmet-aterian päätteeksi :-) Itse kokkaan periaatteella, 'mitä yksinkertaisempaa ja nopeampaa, sen parempaa'. Ei nyt sentään mitään makaroni-tonnikala-linjaa, mutta valmistele-kokkaa-mausta-lautaselle pitää tapahtua mieluiten tunnin sisällä.

      Poista
    5. Hmm, miten musta tuntuu, että tuollainen monimutkainen näpertelykokkailu on usein nimenomaan miesten juttu? ;)

      Poista
    6. Olikohan tuo nyt seksistinen lausunto? :)

      Poista
  7. Eipä ihme jos kissat kiroilivat äänekkäästi kun joutuivat pois kotoa ja vielä lääkärin käsittelyyn.
    Villasukissa viihdyn minäkin, kesällä riittää yhdet, mutta talvella puen kahdet päällekkäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha, hyvin sanottu! Se nimittäin kuulosti nimenomaan äänekkäältä kissamaiselta kiroilulta. :D Mutta toden totta, taas vika oli tyhmissä ihmisissä. ;)

      Poista
  8. Jos miekkosesi ei pahastu, voisitko jakaa tuon ihanan suklaakakun ohjeen täällä meille? Tämä harrastajaleipuri haluaisi kokeilla sitä! 8D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, totta kai! Miekkonen vain riemastuu, jos hänen kokkailunsa saavuttavat kansainvälistä mainetta. ;) Yritän muistaa postailla reseptiä heti huomenna tai viimeistään viikonloppuna!

      Poista
  9. Meillä kissat alkavat riehua kotona, jos niille pitäisi antaa lääkettä tms. Eläinlääkärin vastaanotolla ollaan sitten yleensä niin rauhallisia, että e.l. saa tehdä melkein mitä vain. Tosin olen minäkin kerran saanut piikin käteeni - 'ei se ole vaarallista ihmiselle', sanoi piikittäjä. Ja viime kerralla Vilma puri eläinlääkäriä...

    Minä kokkaan mielelläni ja kokeilen uutta tai luon syötävää siitä, mitä kaapeista sattuu löytymään (siinä muuten mausteet ovat a ja o), mutta en silti kutsuisi ruoanlaittoa harrastuksekseni. Sellainen edellyttäisi enemmän paneutumista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän marakatit eivät purreet tai kynsineet, mutta kiemurtelivat niin vimmatusti, että piikin kohdistaminen oli siksi tosi vaikeaa. Ja huusivat tietysti. Joskus ihmiset kysyvät, että mikä niillä on hätänä, kun ne noin huutavat. Ei niillä ole hätää, niillä on vain kovasti asiaa. :D

      Sehän on itse asiassa todella kätevää, jos tykkää kokata. Kun syödä kuitenkin täytyy, mielellään jopa joka päivä. ;) Minusta jopa siivoaminen on joskus miellyttävämpää puuhaa. :D Onneksi taloudessa on kaksi henkilöä, niin näitä kotitöitä voi vähän jakaa mieltymysten mukaan.

      Poista

Kiitos kommentistasi. Kommentit ovat tämän blogin suola. Ja pippuri. Ja sokeri.