Torilla tavataan

Tarina kertoo, että Oikea Pariisilainen ostaisi kaiken ruokansa toreilta. Nyt on pakko myöntää, että olen niin laiska, että ostan ruokani lähes yksinomaan marketeista, kun en juuri viitsi edes erikoisliikkeitä kierrellä. Mutta hyvä että joku toreja hyödyntää, niillä on nimittäin kiehtovaa kierrellä vapaa-aikana.

Eräs vierailun arvoinen tori on se Pariisin vanhin, Marché des Enfants Rouges. Tämä katettu tori on ollut toiminnassa 1600-luvun alkupuolelta asti. 

 Tälle torille voi ruokaostosten lisäksi piipahtaa syömään lounasta tai sunnuntaisin brunssiakin, sillä alueella on lukuisia ruokakojuja.

Trendikkäällä Pohjois-Marais'lla sijaitseva tori kunnostettiin 1990-luvun lopulla. Nyt naapuruston bobot ja mummot piipahtavat täällä ostamassa ruusuja ja luomuherkkuja.

"Tämä ei ole roskis eikä tuhkakuppi."

Torin nimi tarkoittaa suomeksi "Punaisten lasten toria". Nimi on periytynyt lähellä ammoin sijainneesta orpokodista, jossa lapset puettiin punaisiin univormuihin.

Viewmastereita!

Torin kulkuaukko rue de Bretagnella on helppo missata, ellei tiedä mitä on etsimässä.

Marché des Enfants Rouges
39, rue de Bretagne
Metro: Temple/Filles du Calvaire
Avoinna: 
ti - to 8.30 - 13.00 ja 16.00 - 19.00
pe - la 8.30 - 13.00 ja 16.00 - 20.00
su 8.30 - 14.30

Turistina Pariisissa

(Varoitus: postaus sisältää ellottavaa ja kliseistä fiilistelyä!)

 Tässä kuluneen viikonlopun aikana olemme nauttineet löpinän lisäksi Pariisin keväästä...

Laivojen uittoa Luxembourgin puistossa.

 ...ja Pariisin puistoista.

Luxembourgin puistossa olisi ollut vapaita tuolipaikkoja.

Nähneet muutaman monumentin...

...osan lähempää...

...ja osan vähän kauempaa.

Kuva Déli-cieux'n terassilta Printemps-tavaratalon 9. kerroksesta.

Kuvia on tullut napsittua satoja...

...lähes japanilaisturistien tahtiin.

Herkuttelukaan ei ole unohtunut, tietenkään!

Mireillen marenkeja Marais'lla.

Trendinä on ollut ruusunmaku, olipa kyse éclairista...

Dominique Saibronin ruusunmakuinen éclair Martine'sissa.

...tai macaronista.

Pierre Hermén macaron.

Välillä on tietysti pitänyt pysähtyä terassille huuhtelemaan sokerikuorrutteita alas.

Mutta aamupäivisin on sentään ehditty löhöillä!

Lisää jännittäviä yksityiskohtia sisältäviä tiedotuksia on luvassa lähipäivinä. Fiilistelemään pääsee myös ihanan ystäväiseni blogissa, esimerkiksi täällä ja täällä.

Oudointa ikinä...

...no joo, ei ehkä sentään oudointa ikinä, mutta yksi oudoimmista tilanteista, joissa minä olen Ranskassa ollut.

Tuli nimittäin lounaalla puhetta oudoista tilanteista, joissa kukin on ollut. Kielimokia olen sivunnut jo tässä postauksessa, mutta nyt tuli mieleen pari muutakin tarinaa.

Tässä se lounas.

Korealainen kaveri kertoi* kerran vasta Ranskaan saavuttuaan lähteneensä automatkalle ranskalaisen poikaystävänsä kanssa. Oli helteinen kesäpäivä, joten hän kysäisi poikaystävältään, oliko autossa ilmastointia. Poikaystävän naama meni kummalliseksi. Kaverini epäili sitten itsekseen, että auton varustelutasosta kysymisen täytyy olla joku kulttuurinen loukkaus Ranskassa. Vasta myöhemmin ilmeni, että kyse oli pienestä kielimokasta. Vastaisuuden varalle, jos haluat kysyä ranskalaiselta, onko hänellä autossaan ilmastointi, älä sano: "Tu as l'air con dans ta voiture?". 

Ilmastointi ei ole ranskaksi air con, vaan clim(atisation). Ja con tarkoittaa itse asiassa ääliötä. Tai slangissa rumaa ilmausta naisen alapäälle. Ja avoir l'air tarkoittaa näyttää joltakin. Joten itse asiassa kaverini tuli tokaisseeksi, että poikaystävänsä näytti ääliöltä autossaan. Poika parka oli kuulemma itsekseen miettinyt, että kyllä nuo aasialaiset ovat vähän turhan suorasukaisia puheissaan.

Aiheeseen liittymätön kuvitus Hôtel de Villeltä, jossa oli männäviikolla esillä Pariisin lehtikioskeista kertonut näyttely.

Oma tarinani tapahtui, kun vierailin ensimmäistä kertaa miekkosen vanhempien luona, lähes vuosikymmen sitten. Olimme treffailleet vasta muutaman kuukauden, mutta lähdin viettämään joululomaani Ranskaan. Joskus joulun jälkeen minut herätettiin aamulla kertomalla, että joulupukki on kuollut. Epäilin tietysti kuulleeni väärin. Kun sitten vähän unenpöpperöisenä sain kammettua itseni sängystä aamupalacroissantin ääreen, minulle kerrottiin, että joulupukki oli tosiaan kuollut ja nyt oli tarkoitus mennä hänen hautajaisiinsa. Oletin, että kyseessä täytyy olla jokin paikallinen loppiaisperinne. Mistä näistä tietää.

Meille kerrottiin, ettei meidän tarvitse osallistua itse hautajaisiin, mutta aperitiiville olisi hyvä tulla. Aperitiivi ennen lounasta kuulosti viattoman suomalaistyttösen korviin vähän roisilta, mutta koskapa sitä tarjotusta samppanjasta olisi kieltäydytty?

Ensimmäinen lehtikioski avattiin Pariisiin 1857, osana Haussmannin modernisointiprojektia. Nyt lehtikioskeja on 400. Puolet Pariisissa päivittäin luetuista sanomalehdistä on ostettu näistä lehtikioskeista.

Aperitiivit tarjottiin erään naapurin kotona, jonne oli kertynyt parisenkymmentä hilpeää eläkeläistä. Ensin juotiin lasi samppanjaa ja maisteltiin suolapaloja. Sitten jollekin tuli mieleen, että kyllähän tälle eksoottiselle ulkomaanelävälle pitää juottaa eau-de-vie:tä eli paikallista akvaviittia. Isännän omalla perintöreseptillään valmistamaa. Sitä sitten maistelin polttelevan päärynäistä akvaviittia, jonka alkoholiprosentteja en uskalla edes arvailla, koko parikymmenhenkisen seurueen tiiratessa jokaista elettäni silmä tarkkana. Erilainen aamun aloitus. Eipä silti, kyseinen eau de vie on ihan raikas vaihtoehto, jos jotain väkevää on pakko juoda. Ja kuulemma terveysvaikutteista. Talouden emäntä kuulemma nappasi öisin sitä lasillisen, jos vähän vatsaa poltteli. Ja taas sai hyvin unenpäästä kiinni ja jaksoi aamulla lähteä lenkille.

Kun lasit saatiin tyhjäksi, me lähdimme lounaalle ja muut hautajaisiin. Kyllä, ne olivat ihan oikeat hautajaiset. Kuollut ei ollut Père Noël eli joulupukki, vaan père Noël eli Noëlin perheen vanhaisäntä.

Näyttelyssä sivuttiin lehtikioskien lisäksi myös muita lehdistöön liittyneitä ilmiöitä. Tässä Kofi Annanin ajatuksia pilapiirroksista: "Pilapiirrokset saavat meidät nauramaan. Ilman niitä elämämme olisi ikävää. Mutta pilapiirroksissa on myös vakava puoli: ne voivat välittää tietoa mutta myös loukata". 

Nyt saattaapi tulla vähän blogitaukoa. Huomenna kylään saapuu nimittäin ystävä rakas, jonka olen tuntenut 1990-luvun alkuvuosilta asti. Ajatelkaas sitä. Pitkä viikonloppu mennee juoruillessa ja turisteillessa. Joten turismiaiheisia reportaaseja lienee luvassa viimeistään heti ensi viikolla.


---

*Itse asiassa hän on kertonut tarinan ennenkin, joten olen saattanut tätä itsekin jo levittää, mutten blogissa muistaakseni kuitenkaan.

Kattoterassilla

Joskus Pariisissa saa yliannostuksen vanhoista taloista ja hausmannilaisista bulevardeista. Silloin kannattaa etsiä näkökenttäänsä jotain hitusen modernimpaa. Kuten vaikka Arabimaailman instituutin eli IMA:n huikean rakennuksen.

Kaukaa rakennus näyttää melko tavanomaiselta modernilta toimistorakennuspläjäykseltä. Lähempää tarkasteltuna rakennuksen seinä muistuttaakin islamilaiselle taiteelle tyypillistä mosaiikkikuviointia.

Kyse ei kuitenkaan ole mosaiikeistä, vaan ikkunaluukuista, jotka avautuvat ja sulkeutuvat automaattisesti auringonvalon mukaan.

Ikkunaluukkujen sijaan Arabimaailman instituutin varsinainen vetonaula on kuitenkin rakennuksen 9. kerroksessa sijaitseva näköalaterassi.

Vasemmalla Défensen bisnesalueen pilvenpiirtäjiä, oikealla Notre Dame.

Kuvan keskellä häämöttää Bastillen aukiota merkitsevä Colonne de Juillet -pylväs patsaineen.

Kuvausta harrastava kaveri on saanut Arabimaailman instituutin katolla aivan mahtavia Notre Dame -otoksia ilta-aikaan.

Kattoterassilla on myös ravintola, jonka hinta-laatusuhde ei tosin kuulemma ole kummoinen. Mutta ympäristö on ainakin persoonallinen.

Jos oikein pinnistää, näkee myös Sacré Coeurin kirkon. Sen edessä pilkistävät siniset putket kuuluva Pompidou-keskukseen.

Kattoterassin lisäksi IMA:ssa kannattaa katsastaa käynnissä oleva näyttelytarjonta. Vielä tämän viikon ajan esillä on Tuhat ja yksi yötä -näyttely.

Monet pariisilaiset tuntuvat vihaavan näitä modernia arkkitehtuuria edustavia rakennuksia, erityisesti Pompidou-keskusta. Minusta ne näyttävät mukavan raikkailta iänikuisten hausmannilaistalojen joukossa. Sitä paitsi, eivät ne hausmannilaistalotkaan mitään "alkuperäistä" Pariisia edusta. Hausmannhan riipi rakennustensa tieltä 1800-luvulla lähes koko keskiaikaisen Pariisin.

Peilikuva.

Ufo?

Ai niin. Alas tullessani pääsin nauttimaan klassisesta hissituokiosta, kun samaan hissiin osui joku henkilökunnan jäsen. Tämä vanhempi herrashenkilö painoi kyynärpäällään seinään nojaillessaan hissin pysähtymään ennen pohjakerrosta. 

"Anteeksi! En tehnyt sitä tahallani!", mies selitteli. "Ihan varmasti teit, kun et muuten keksinyt mitään sanottavaa!", tuhisin mielessäni. Yritin kuitata episodin pelkällä hymyllä, mutta kun selittelyille ja anteeksipyynnöille ei tullut loppua, totesin ihan ääneen, että ei haittaa yhtään, sellaista sattuu. Kuulin itsekin, miten ärrä surahti puheessani epäranskalaisesti. Voi merde...

"Aah madame, mistä tulette?", mies innostui. Kun punnitsin pari sekuntia mielessäni, vastaisinko Pariisista vai kysyisinkö mistä mies itse tulee (ulkonäkö viittasi Pohjois-Afrikkaan), hän toisti kysymyksen, tällä kertaa huutamalla englanniksi:

"YOUR COUNTRY?"

Annoin periksi: "Je suis finlandaise, mais..."

"Aaah, Finlande!", mies riemastui. Kuinka ollakaan, hänen hyvä ystävänsä oli kuulemma naimissa suomalaisen kanssa. Pohdiskelin, miten pohjoisafrikkalaisilla tuntuu olevan hyvät verkostot. Vähintään serkku Helsingissä, ellei sitten oma tai kaverin vaimo Suomesta. Aivan kuin mies olisi kuullut ajatukseni, sillä hän totesi ääneen sormea heristäen: "Suomalainen vaimo, kuvitelkaas! Se on harvinaista, hyvin hyvin harvinaista!"

Sitten hissin ovet avautuivat ja mies poistui hyvää päivänjatkoa toivotellen. Selvästi tyytyväisenä löydettyään yhteyden itsensä ja tuntemattoman hissimatkaajan välillä. Minä puolestani olin varma, että mies oli painanut kyynärpäällään hissin pysähtymään ihan vain keksiäkseen jotain puhuttavaa.

Arabimaailman instituutti/ Institut du Monde Arabe
1, rue des Fossés Saint Bernard
Metro: Jussieu/Cardinal Lemoine