Mariage pour toutes

Yllättääkö tämä Ranskan Ellen parin viikon takainen kansikuva jotenkin? Kohahduttaako tai hämmentääkö? 

Eipä kai, mikäpä olisi tavanomaisempi kansikuva-aihe naistenlehdelle kuin yksi tai useampi kappale simpsakoita ja nuoria mallityttösiä.

Hieman poikkeuksellisemmaksi kuva nousi vasta, kun siihen yhdistettiin otsikko: "Mariage pour toutes !" eli "Avioliitto kaikille [naisille]!".

Siinä Elle ottaa kantaa päivänpoliittiseen kysymykseen, mikä on naistenlehtien genressä yhä aika poikkeuksellista.

Ajattelin jo olla tästä kyseisestä päivänpolttavaisesta mitään mainitsematta, varsinkin kun sekä Fifi että Stazzy asiasta erittäin fiksusti ja tyhjentävästi blogeissaan jo kirjoittivat, mutta mainitsenpa pari sanaa nyt kuitenkin, kun ei täällä oikein muusta juuri nyt jauheta (paitsi ehkä vähän Malista):

Ranskan parlamentin alahuoneen käsittelyssä on parhaillaan presidentti Hollanden ajama laki samaa sukupuolta olevien avioliitto-oikeudesta. Viime sunnuntaina Pariisissa marssittiin samaa sukupuolta olevien avioliitto-oikeuden puolesta. Marssijoita oli yli puolet vähemmän (poliisin mukaan 125 000) kuin parin viikon takaisessa, avioliitto-oikeutta vastustavassa mielenosoituksessa (poliisin mukaan 340 000). 



Mariage homo : les politiques défilent pour une... par LeNouvelObservateur

Ranskalaisten valtaosa gallupien mukaan silti kannattaa samaa sukupuolta olevien avioliitto-oikeutta. Moni jätti (oman, epävirallisen kuulopuhegallupini ja muun mutuilun perusteella) osallistumatta sunnuntain mielenosoitukseen, sillä lain läpimeno sosialistiedustajien tuella koetaan niin varmaksi. Toisaalta sunnuntain mielenosoituksessa oli osallistujia huomattavasti enemmän kuin edellisessä avioliitto-oikeutta puoltavassa mielenosoituksessa 16. joulukuuta. Silloin osallistujia oli poliisin mukaan n. 60 000. Moni avioliitto-oikeutta puolustava osallistui sunnuntain mielenosoitukseen ihan vain vastalauseena avioliitto-oikeuden vastustajien mielenosoitukselle, johon ilmeisesti lähinnä katolilainen lobby oli masinoinut ympäri Ranskaa kokonaisia perheitä, alaikäisiä lapsia myöten.

Käsittelyssä oleva laki sallisi samaa sukupuolta oleville pareille avioliitto-oikeuden lisäksi adoptio-oikeuden. Yksinäisillä vanhemmilla adoptio-oikeus on jo ollut, nyt sen saisivat myös samaa sukupuolta olevat pariskunnat. Kuten yllä kirjoitin, tämän lain uskotaan menevän sosialistiedustajien kannatuksen ansiosta läpi. Sen sijaan kysymys samaa sukupuolta olevien oikeudesta hedelmöityshoitoihin aiheuttaa enemmän hajaannusta. Siksi sitä koskeva laki lykättiin käsiteltäväksi erillään maaliskuulla.

Itse olen sitä mieltä, että oikeusvaltiossa ihmisten pitäisi olla tasaveroisia lain edessä. Piste. Kuten Maurelita Fifin blogikirjoituksen kommenttiosiossa oivaltavasti toteaa, on perin omituista, kuinka maassa, joka pitää kirkon ja valtion erottelua perusarvonaan, perustellaankin nyt sopivassa tilanteessa ihmisten eriarvoisuutta lain edessä uskontoon perustuvilla argumenteilla.

Mutta hyvä että keskustellaan! Eipä olisi kummoinen demokratia muuten. Toivottavasti keskustelijat jaksavat tämän jälkeen innostua muistakin aiheista yhtä kiivaasti. Kuten vaikka työttömyydestä ja sen ratkaisemisesta.

Jälkiruoaksi sitten aiheeseen liittymättömät kissakuvasulkeiset. Hippu meni taannoin kommenttilootassa vihjaamaan kiinnostuksestaan nähdä kissakuvia, joten täällähän niitä. Pari. Syyttäkää Hippua.

Doris ja lempilelu.

Nemo sutjakkana

Eriparisimmut

Ohimoilta ohentuva

Nokoset

Äänekäs masurapsukerjääjä

Doris kertoilemassa päivän kuulumisia.

Viuhahdus

Hypnokissa vartioi reviiriään katonrajassa, kirjahyllyn päällä.

Gâteau des rois

Muutama viikko sitten opin - kiitos Simpukan kommentin - että ranskalaiseen loppiaisperinteeseen kuuluu yleisranskalaisen galette des rois'n lisäksi provencelainen gâteau des rois. Pakkohan sitä oli päästä maistamaan. 

Siispä tämä neiti Etsivä hyökkäsin Googlen kimppuun. Tai itse asiassa tarkastin gâteau des rois -merkinnät yhtenä sokerileipomoreferenssinä käyttämästäni Raids Pâtisseries -blogista (suosittelen, jos ranska vain taipuu!).

Kyseisessä blogissa kehuttiin Cyril Lignacin gâteau de rois'ta seuraavasti: "yksinkertainen ja maukas, vailla ylimääräisiä hömpötyksiä". Kiinnostukseni heräsi. Koska nyt oli kyse ensimmäisestä kerrasta, halusin nimenomaan maistaa jotain yksinkertaista ja maukasta. Toisekseen, Cyril Lignac on paikallinen Jyrki Sukula: telkkarista tuttu julkkiskokki, joka on myös esiintynyt ääninäyttelijänä Rottatouille-elokuvassa. Lignacilla on tällä hetkellä kolme ravintolaa ja tämä leipomo, joten lienee selvää, etteivät sieltä ostetut kakut ole Lignacin omin käsin pyörittelemiä. Mutta melkein sukua julkkikselle kuitenkin.



Siispä pyhitin sunnuntaiaamupäivän kakkusten hakuun 11. kaupunginosasta. Miekkosen kanssa kävimme asiasta seuraavanlaisen keskustelun:
"Niin mitä sä haluat hakea sieltä asti?"
"Gâteau des rois'n. Tai pari pientä."
"Tarkoitat siis galette des rois'ta?"
"Ei kun gâteau. Kun en ole sellaista koskaan maistanut."
"Ai sitä marseillelaisten juttua? Miksi?"
"Kun en ole koskaan maistanut. Mikset sä muuten ole koskaan kertonut, että sellaisia on olemassa?"
"Äh, ne on marseillelaisten juttuja ne..."



Sunnuntaiaamupäivällä leipomon jono ulottui ulos asti. Tosin se ei ole mikään tavattoman suosion merkki, niin se nimittäin ulottuu myös lähileipomossamme, jossa ei tosiaan voida edes julkkisyhteyksillä leveillä. Jono eteni kuitenkin nopeasti ja asiakaspalvelu oli asiallisen ripeää.

Valitsin yhden ison sijaan kaksi pientä kakkua, jotka vastasivat kooltaan kotimaista pullaa. Myös rakenne muistutti erittäin kuohkeaa pullaa. Leivonnaisen päällä oli tahmea appelsiinimarmeladikuorrute, sokeria ja melonimarmeladihippuja. Kakkuset maksoivat 3,50 euroa kappaleelta.

Ihan hyvää. Parempaa kuin galette, en nimittäin ole voitaikinan ystäviä. Ainoa pettymys oli, ettei leivonnaisen sisällä ollut mitään galettesta tuttua pikku yllätystä. (Tai jos oli, se löytynee vessanpöntöstä lähiaikoina). Syöminen oli myös marmeladikuorrutteen vuoksi tosi tahmaista puuhaa. Servettiäkään ei voinut käyttää, se olisi vain turhaan nöyhtäyttänyt kakkusen. Onneksi tästä murheesta selvittiin pesemällä kädet briossihetken päätteeksi.



Loppiaisen juhlintaan kuuluvia gâteauja ja galetteja on saatavilla yleensä tammikuun loppuun asti.

Tässä Cyril Lignac kertoilee itsestään ja motivaatioistaan. Valitettavasti vain ranskaksi. Mutta kuunnelkaa, mikä herkullisen eteläinen aksentti.




La Patisserie by Cyril Lignac
24, rue Paul Bert
Metro: Charonne/Rue des Boulets/Faidherbe - Chaligny

Le Dôme du Marais

On kiireinen lauantai-iltapäivä Marais'n korttelissa. Jalkakäytävillä toisiaan tönivät shoppailijat, turistit, korttelin ruokaostoksia tekevät asukkaat - ja minä.

Osoitteessa 53, rue des Francs-Bourgeois minut pysäyttää seuraava kyltti:



Avoinna olevasta ovesta kurkistava näkee pitkän, mustanpuhuvan käytävän.

Käytävän päässä häämöttää valo, joten rohkeasti sisään vaan.

Le Dômen talvipuutarhan (jardin d'hiver) tunnelma on kuin pieni pala paratiisiä keskellä kuhisevaa Marais'ta. Ero ulkona käyvään kuhinaan on huima. Vain muutamissa pöydissä on ihmisiä, jotka keskustelevat matalalla äänellä. Taustalla soi hiljainen musiikki.

Tunnelmallista taustaääntä tuo myös pikkulintujen sirkutus. Lintuhäkki on kyllä kaunis sisustuselementti...

...mutta mieluummin katselisin tyhjää häkkiä. Häkkilinnuista tulee aina jotenkin surulliseksi.

Tunnelma on rauhallinen ja hienostunutkin, olematta kuitenkaan turhantärkeä tai jäykkä.

Tulimme tänne iltapäiväteelle. Ranskassa kun ollaan, tarjolla on tietysti myös mm. viiniä. Seuralaiseni päätyikin sitten kir royaliin. Tämä 10 euroa maksanut samppanjadrinkki ei ollut Pariisin halvimpia (jos ei kohta aivan poikkeuksellisen kalliskaan), ja kuulemma maku kompensoi hintaa.

Minulla kolotti makeanhammasta, joten tilasin vihreää sitruunateetä ja pikkujälkiruokia (10 euroa). Ilmeisesti nenäni oli yhden asteen pakkasessa punehtunut, tarjoilijatar palasi nimittäin takaisin tarkistamaan: "Niin, halusitteko detox-teetä?". Vastasin kieltävästi ja toistin halunneeni vihreää sitruunateetä, naputtelinpa samalla vielä juomalistalta oikeaa kohtaa. Kun olin saanut teeni viimein horittua, huomasin teepannun lapusta juoman olleen detox-teetä. Ihmettelinkin hieman hailakkaa sitruunanmakua. 



Le Dôme du Marais'ssa parasta mielestäni on juuri talvipuutarhan teesalonki, joka on avoinna klo 12 - 18. Ravintolan pyöreässä salissa (la salle de rotonde) tarjoillaan puolestaan illallista. Sunnuntaisin tarjolla on brunssi. Iltapäiväteelle pääsee ilman varauksia, mutta sekä illalliselle että brunssille varausta suositellaan.

Le Dôme du Marais
53, rue des Francs-Bourgeois
Metro: Rambuteau / Hôtel de Ville / Saint Paul

(Yö)sydämiä

Yösydämenä muutamana kuluneella viikolla heräsin taas siihen, kuinka peitto oli tavalla tai toisella kääntynyt poikittain niin, ettei se yltänyt peittämään varpaita saati hartioita. Kun yritin kääntää peittoa oikein päin, miekkonen puristi unissaan rystyset valkoisina omaa kulmaansa. 

Tokaisin siinä sitten itsekin puoliunessa jotain tämänsuuntaista:
"Kah, parisuhteemme jatkuvuuden takaamiseksi ja yleisen onnellisuuden ylläpitämiseksi saattaisi olla hyödyllistä, että meillä molemmilla olisi omat peitot!"

Lausuntoni hämäsi miekkosta niin, että sain nypättyä peiton oikein päin.

Seuraavana päivänä olin unohtanut koko episodin, kunnes mies töistä tullessaan raahasi kainalossaan peittokassia. 

"Huomaatkos, chérie, mä itseasiassa kuuntelen mitä sä mulle puhut!", kuului voitonriemuinen selitys.

Ranskalaiseen kulttuuriin ei kuitenkaan näköjään kuulu, että pariskunta nukkuu samassa sängyssä kahden eri peiton alla. Sivulauseessa mainittu toinen peitto aiheutti kaikkialla kulmien kohottelua ja pitkiä silmäyksiä. Pienen ja erittäin epätieteellisen gallupin perusteella KUKAAN ei käytä kahta eri peittoa. Paitsi eräs aikanaan Ruotsissa vuosia asunut ranskalaisnainen, jonka mukaan "skandinaavinen tapa" nukkua kahden eri peiton alla oli toimivan parisuhteen salaisuus. Tosin lausunto asettui hieman erikoiseen valoon, kun hetkeä myöhemmin sain tietää, että rouva oli vastikään eronnut norjalaismiehestään.

Yösydämestä toisenlaiseen sydämeen... (Voi kyllä, tämä on harkittu aasinsilta! Ei, ei nolota!)

Sain hiljattain sydäntälämmittävän tunnustushaasteen kahdelta kiehtovalta bloggaajalta. Provencen tunnelmia kuvailevalta Simpukalta sain yllä näkyvän sydämen ja Belizestä käsin maailmanmenoa edustusrouvan vinkkelistä pohdiskelevalta Katalta vastaavanlaisen Post-it-lapun. Kiitos teille molemmille, bloginne ovat ehdottomasti omien suosikkieni joukossa!

Molempiin tunnustuksiin liittyi haaste jakaa tunnustus eteenpäin viidelle blogille. Sydänhaasteeseen liittyi vielä, että linkitettävillä blogeilla on alle 200 lukijaa.

Tässäpä siis viisi blogia, joihin kannattaa tutustua:

♥ Jyväskylästä käsin bloggaava Hietzu on blogissaan Hurmioitunut milloin mistäkin - aika usein taiteesta. http://hurmioitunut.blogspot.fr/

♥ Pihi nainen puolestaan pihistelyn ja hidastelun ohessa mm. arvioi kirjoja ja kertoo arjen pienistä suurista löydöistä: http://pihinnaisenelamaa.blogspot.fr/

♥ Aino kertoilee elämän kauniista yksityiskohdista Keski-Ranskasta käsin: http://commedhabitudebelle.blogspot.fr/

♥ Pariisiin yliopistovaihtoon saapunut Elina kuvailee pariisilaisarkea tuorein silmin: http://oodipariisille.blogspot.fr/

♥ Tuorein silmin uudesta asuinmaasta kertoo myös Sanna, joka muutti viime syksynä rakkauden perässä Hollantiin: http://fromhollandtofinlandwithlove.blogspot.fr/

Hyviä lukuhetkiä!

Mennyt Pariisi

Maailma on tietysti Pariisi-kuvia täynnä, mutta tänään törmäsin blogiin, jonka kuvat veivät todella mennessään.

Kyseinen blogi on http://www.paris1914.com, johon on kerätty valokuvia Pariisista 1900-luvun alkuvuosikymmeniltä. Erityisen pysäyttäviä kuvista tekee se, että ne ovat värikuvia. Tekniikkana on käytetty Lumièren veljesten kehittämää Autochrome-menetelmää.

Osa kuvien paikoista on helposti tunnistettavissa, toiset vaikeampia. Erityisen kiehtovaa oli yrittää paikantaa tietystä kuvasta löytyvää paikkaa Googlen Streetview-kuvista. Esimerkiksi alla oleva kuva on otettu 5. kaupunginosassa, rue du Pot de Fer -kadun kulmassa. (Ottoajankohtaa ei ollut merkitty kuvaan, ehkä kadunlaidan autosta (?) voi päätellä jonkinlaista aikahaarukkaa.)

Ja tässä sama kulmaus Streetview'n silmin:



Näytä suurempi kartta

Toinen esimerkki: Passage du Cairen suuaukko 2. kaupunginosassa:

Ja sama paikka lähes vuosisataa myöhemmin:


Näytä suurempi kartta


Eikö nyky-Pariisi näytäkin yhtäkkiä kovin mustavalkoiselta?

Näyttely Grand Palais'ssa vuonna 1909. Kuva: Leon Gimpel

Babel Saint Martinin kanavalla

Olinpa taas niin trendikästä, että melkein hirvittää.

Ensinnäkin Saint Martinin kanavan alue on ehkäpä Pariisin hipsteritiheintä seutua tällä hetkellä. Alueen kehityskulku on ollut perinteinen ja tuttu kaikista muistakin kaupungeista: ensin ovat köyhät ja rahvas, sitten taiteilijat, sitten hipsteri-bobot ja muut wanna-be-taiteilijasielut, sitten saapuvat turistit ihailemaan "autenttista elämää". Seuraavaksi alueella myydäänkin jo muovieiffeleitä ja sateenvarjoja tai vesipulloja.

Saint Martinin alue on nyt selvästi tuossa vaiheessa kolme: hipsteri-bobojen ja wanna-be-taiteilijoiden temmellyskenttää. Enkä sano, että se on pelkästään negatiivista. Hipsteri-bobot tuovat muassaan kysyntää ja siten myös tarjontaa mielenkiintoisille palveluille, kuten söpöille (sillälailla romanttisesti jopa hiukan rähjäisille, muttei tietysti oikeasti saastaisille) kahviloille, pikkubaareille, putiikeille, bistroille - ja tietysti, mikä trendikkäintä, concept storeille.




Le concept store* on sellainen kauppa, minne mennään tunnelmoimaan ja haahuilemaan. Se muistuttaa ehkä enemmän olohuonetta kuin kauppaa, mutta itse asiassa kaikki onkin kaupan. Osastojakoa tuotteiden kesken ei ole, sillä yksittäisten tuotteiden sijaan kaupan onkin kokonainen le lifestyle. Yleensä saatavilla on myös jotain juotavaa (teetä!) tai ehkä huikopalaakin (vaikka ei nyt voi! Laihis! Välipala lihottaa!). 

Eräs uusimmista elämäntyylimarkkinoivista konseptikaupoista on trendikkäällä Saint Martinin alueella 10. kaupunginosassa sijaitseva Le Babel, joka avattiin viime syksynä. Koko maailma oli sitä hehkuttanut ("Siis tämä on se seuraava Merci!"), joten pakkohan minunkin siellä oli siis poiketa.

No olihan se söpö! Ja tunnelmallinen. Myyjättäret vaikuttivat kivoilta, mutta eivät ottaneet juuri kontaktia. (Toinen tosin otti kiivaasti puhelimitse kontaktia ystäväänsä. Tahtomattani sain tietää, että veroasioissa hänellä riitti hämmästeltävää.) Sain siis kaikessa rauhassa kierrellä ja räpeltää nurkissa. Kaupan on koruja, huonekaluja, astioita, designia, vaatteita, laukkuja ja asusteita. Suunnittelijat ovat pieniä ja valtavirralle melko tuntemattomia - kuten kunnon hipsteriputiikissa kuuluu ollakin. Tarjolla on myös teetä ja kuulemma aikovat järjestää säännöllisesti taidenäyttelyitä ja muuta taidetoimintaa.

Tykkäsin ja viihdyin. Mitään en kuitenkaan ostanut. Tiedostan nimittäin, että vaikka esimerkiksi söpö mummolatyyli näyttää kivalta tuollaisessa putiikissa, minun ylläni tai kotonani se näyttää vain...noh, kierrätyskeskuksessa pyörähtäneeltä Kassi-Almalta. Paitsi että nämä tuotteet eivät irtoa edes ihan kirpparihinnoin. 

Mutta käväise toki hypistelemässä, jos Saint Martinille eksyt!

B A B E L Concept Store
55, quai du Valmy
Metro: République/Jacques Bonsergent/Goncourt

----
*Yleisneuvo englanninkielisten sanojen lausumiseen ranskalaisittain: Lausu kaikki vokaalit suppeana ö:nä ja pyöräytä ärrät kurkussa. Lisää päälle ripaus sössötystä ja voilà: ranskalainen ymmärtää käyttämiäsi englanninkielisiä termejä.

Laukkutalo Gare de l'Estillä

Gare de l'Estillä silmiini osui tänään kaksi rintaliiviä aidalla. 

Toisen kerran vilkaistuani näin aidan takana vielä oudompaa (sillä aidalla roikuskelevat tissiliivit eivät sinällään nyt niin kovin poikkeuksellinen näky täällä ole): laukuista rakennetun talon.

Kassi-Alman unelmatalo!

Uteliaisuuteni tietysti voitti, ja pujahdin Maison de l'architecture en Île de Francen pihaan.

Matkalaukkutalon vieressä oli tekstitaulu, joka paljasti, että taiteilija teoksen takana oli suomalainen Kaarina Kaikkonen. Näin sitä törmää suomalaiseen taiteeseen keskellä Pariisia.

Suomalaista ja ranskalaista arkkitehtuuria rinnakkain.

Taulu kertoi laukkutalosta seuraavaa (käännös allekirjoittaneen):

"Teos 'Missä kotini on?' koostuu eri lähteistä tulleista laukuista ja matkalaukuista. Talon voi samanaikaisesti ymmärtää sortuvaksi tai päinvastoin rakentumassa olevaksi. Teos tarkastelee Euroopan unionin rakentamisen teemaa, mutta se kertoo samalla myös, miten erilaiset kansat ja valtiot yrittävät elää yhdessä, vaikeuksista huolimatta."







Missä kotini on kuuluu United States of Europe -taideprojektiin. Pienellä googlauksella kävi ilmi, että tämäkin projekti on ehtinyt ennen Pariisia Helsinkiin, jossa se oli esillä noin vuosi sitten.

Jos näyttely on kuitenkin näkemättä, nyt on tilaisuus kurkistaa Pariisissa eurooppalaiseen identiteettiin eri taiteilijoiden silmin. Pariisista näyttely siirtyy vuorostaan Corkiin, Irlantiin.






United States of Europe Pariisissa 17.1. - 17.2.2013

Lisätietoja ja tarkemmat näyttelypaikat 10. ja 20. kaupunginosassa voi kurkistaa täältä.

Puerto Cacao

Tänään oli jotenkin tahmea päivä. Päätä tuulettaakseni päätin lähteä kaupungille. Koko Pariisi tuntui elävän kuin hidastetussa elokuvassa. Autoja oli todella vähän liikkeellä, ja ne harvatkin etenivät normaalipariisilaisen kävelyvauhtia. Minusta puolestaan tuntui hyvin kotoisalta taapertaa ankan askelin loskalumessa. 

Paras keino piristää sunnuntaita on tietysti suklaa. Kuten joskus tässä blogissakin on saattanut käydä ilmi, rakkain suklaaherkkuystäväni on jo vuosia ollut Nutella. Nutella-rakkauteni koki kuitenkin kolhuja viime syksynä, kun Ranskassa kohuttiin tämän suklaaherkun suurista palmuöljypitoisuuksista. Itse asiassa Nutellasta on valmistajan Ferreron mukaan 20 % palmuöljyä. 

Entäpä sitten? (Hyppää yli seuraavasta kappaleesta, jos pidät ympäristöstä ja Reilusta kaupasta ja sen sellaisesta puhumista rasittavana paasauksena.)

No sitä sitten, että ensinnäkään palmuöljy ei ole järin terveellistä, sillä se sisältää runsaasti tyydyttyneitä rasvahappoja. Tämän kuitenkin pysytyin vielä sulattamaan, kaikkihan nyt ymmärtävät, ettei sokerinen suklaapähkinälevite voi olla varsinaista terveysruokaa. Mutta ei siinä vielä kaikki. Epäterveellisyyden lisäksi palmuöljyn tuotanto on haitallista ympäristölle. Palmuöljyä kun tuotetaan plantaaseilla, joiden alta hakataan metsää ja/tai raivataan ruokaviljelmiä (joita varten sitten puolestaan hakataan lisää metsää), tuhotaan biodiversiteettiä ja uhanalaisten eläinlajien elinalueita ja ajetaan luonnonkansoja kotisijoiltaan. Rahat tästä riemusta kasautuvat kaiken päälle poliitikkojen ja suuromistajien taskuun, ei paikallisille pienviljelijöille. (Lisää aiheesta esim. täältä tai vaikka täältä).

Ferrero järjesti huonoon valoon joutuneen Nutellan ja palmuöljyn puolesta laajan kampanjan mutta minulta oli maku jo mennyt Nutellaan. Hyvä tavaton, orangit kuolevat Nutella-himoni vuoksi. Miten siis voisin enää nauttia ihanasta Nutellasta hyvillä mielin? Oli aika etsiä Nutellalle korvike. 

Voiko tätä Puerto Cacaon julkisivua ohittaa kokematta valtavaa suklaanhimoa?

Päivänä muutamana mieleeni pälkähti sitten 12. kaupunginosassa sijaitseva Puerto Cacao, jossa on olen joskus päässyt herkuttelemaan sellaisella sakealla, aidon suklaisella kaakaolla. Puerto Cacao mainostaa suklaansa tuotannon olevan alusta loppuun asti Reilun kaupan periaatteita noudattavaa ja ympäristöä kunnioittavaa. Ehkä heiltä siis löytyisi nutellamainen, mutta reilumpi tuote?

Suklaaherkkuja Puerto Cacaon akkunalla.

Taiteellinen heijastelma.

Siellä sitä on. Suklaata.

Pienellä surffauksella se löytyi: suklaalevite, jonka " resepti tarjoaa terveen vaihtoehdon kansainvälisesti tunnetulle levitteelle". Krhm, mikäköhän tämä kansainvälinen levite sitten mahtaa ikinä ollakaan... Koin toisen tuotteen ahdingolla ratsastamisen hieman vastenmieliseksi, mutta toisaalta, juuri kuvatunlaista tuotetta olin itsekin etsimässä.

Levitteen valmistamiseen on käytetty sokeria, manteleita, kaakaomassaa, kaakaovoita ja rapsiöljyä. Ei lisäaineita, ei väriaineita, ei säilöntäaineita. Eikä palmuöljyä.



Suklaalevite oli kotiin päästyäni pakkassään vuoksi kovettunutta, joten jouduin odottamaan monta pitkää tovia (ainakin yli tunnin!) sen pehmeämistä.

Mämmi ja suklaalevite. Siinäpä kaksi tuotetta joista voi olla haastavaa saada ruokahalua herätteleviä kuvia.

Makuarvio? Miekkosen mielestä tämä oli ehdottomasti parempaa kuin Nutella. Minä en rakastunut ihan yhtä varauksettomasti, vaikka saatan kyllä ostaa toistekin. Ainakin jos Puerto Cacaon tanhuville osun. Suklaanmaku oli tässä tummasuklaavaihtoehdossa riittävä, mutta sokeriakin oli kohtuullisesti. Rakenne ei ollut ihan yhtä pehmeä kuin Nutellassa. Ei ihme, kun kuulemma se Nutellan notkea rakenne tuleekin juuri palmuöljystä. 

Isoin miinus tälle herkulle menee kyllä hinnasta. 3,90 euroa 140 gramman minipurnukasta on aika suolainen hinta. Tätä ei sitten ehkä tule lapettua lusikalla suoraan purkista?

On se suklaata!

Puerto Cacao
2, rue Théophile Roussel
Metro: Ledru-Rollin


P.S. Puerto Cacaolla on myös nettikauppa, joka toimittaa tuotteita Manner-Ranskaan. Sen toimivuudesta minulla tosin ei ole omakohtaista kokemusta.