Château La Touche

Viikonloppu vierähti Loiren laaksossa. Ja kun Loiren laaksossa oltiin, niin majapaikaksikin piti valita château. Château la Touche on Cormerayssa sijaitseva 1800-luvun kartano, jossa palvelee nykyisin viiden huoneen bed&breakfast-majoitus. Tämä ei ollut halvin löytämämme majoitusvaihtoehto, mutta asiakasarviot niin Tripadvisorissa kuin Booking.comissakin olivat niin uskomattoman positiivisia, että halusimme nähdä paikan omin silmin.

Ja heti alkuun pieni vinkki: jos autossa on GPS, käytä sitä. Kuten yleensä, me lähdimme vähän soitellen sotaan. Cormeray on pieni kylä, miten vaikeaa yhden château-majoituksen löytäminen siellä voisi olla? Niinpä. 

Alku näytti lupaavalta: Kylän löysimme helposti, ja kirkon edustalla oli kartta, jota miekkonen kävi vilkaisemassa äijätyyliin. Sitten kiertelimme joissain kylän laidalla tovin ja palasimme uudelleen kartalle - miekkonen kun kieltäytyi ns. tosimiehenä soittamasta ajo-ohjeita majoituksesta. 

Tällä kertaa minä vilkaisin karttaa ja totesin, että nimeltä mainitsematon kuski oli lukenut sitä väärin päin. Siispä lähdimme uudestaan kiertelemään, mutta päinvastaiseen suuntaan. Eksyimme jonnekin uudelle pientaloalueelle, jossa viimein kysyimme joltain rullaluistelevalta paikalliselta, missä etsimämme osoite oli. Hän väitti, ettei ollut kyseisestä osoitteesta tai paikasta koskaan kuullutkaan, ja kehotti katsomaan kirkon edustalla olevaa karttaa. Olin varma, että maalaisranskalainen siinä vain kieltäytyi avustamasta pariisilaisin kyltein varustetulla autolla matkailevia turisteja.

Niinpä palasimme kolmannen kerran kartalle, kirkkoaukion laidalla istuskelleen paikallisen suureksi huviksi. Tässä vaiheessa miekkonen huokaisi, että olisi kätevää jos olisi kunnon kamerakännykkä, että voisi kuvata kartan. Yskiskellen totesin, että onhan meillä ihan oikeakin kamera mukana. 

Kameraan tallennetun kartan avulla löysimme sitten viimein perille, ja onnistuimme kurvaamaan pihaan kaatamatta etupihan patsasta. Château la Touchen isännät, Luis ja Serge, tulivat pihalle meitä vastaanottamaan. Olivat kuulemma lähettäneet meille varauksen saatuaan ajo-ohjeet - joita me emme tietenkään vauhdikkaina tyyppeinä edes ehtineet lueskella...

Minä ihastuin paikan sisustukseen aivan päätäpahkaa. Tyyli sointui mukavasti laakson linnojen tyyliin, muttei kuitenkaan ollut museomainen, vaan kodikas. Jokainen nurkka oli moitteettoman siisti ja puhdas. Mieskään ei mukissut, joskin totesi, että paikan sisustuksesta kyllä huomaa, kumpi meistä sen on valinnut...

Kaikki viisi huonetta on sisustettu hieman erilaisiksi. Meidän huoneemme, Blanche-Heure, oli nimensä mukaisesti erittäin valkoinen. Yleensä pidän näitä täysvalkoisia sisustuksia melko tylsinä, mutta tästä huoneesta pidin. Alla odottavan kuvaoksennuksenkavalkadin lisäksi huoneita pääsee tarkemmin kurkistelemaan täällä.

Kylpyhuone kattoi noin puolet koko huoneen pinta-alasta, eikä kylpyhuoneen ja huoneen välissä ollut ovea. Erillisessä vessassa sentään oli ovi, olen nimittäin yöpynyt sellaisessakin huoneessa, jossa vessassa ei ollut kunnon ovea (terveisiä vaan Elinalle...;)).

En ole ihan varma tuhruisen pikkukuvan tarkoituksesta. Alkuperäinen tarkoitus taisi olla kuvata joko paitaa tai minua, mutta nyt ei kumpikaan näy kameran takaa. Ja toisaalta minä olen myös huoneen edessä, joten sekään ei oikein näy. Minusta ei taida isona tulla päivän asu -bloggaajaa.

Bed&breakfast on majoitusmalli, josta joko pitää tai ei pidä. Serge ja Luis olivat todella vieraanvaraisia ja mukavia isäntiä, mutta eivät onneksi lainkaan tungettelevia, mitä hieman etukäteen olin pelännyt. Huvittavaa kyllä, samaan aikaan kanssamme hotellissa yöpyi kolme muutakin pariskuntaa, kaikki kolmekymppisiä pariisilaisia. Olemme siis taviksia. 

Olohuonetta lämmitti sisustuksen punasävyjen lisäksi kodikas takka.

Yksityiskohtia olohuoneesta.

Muihin asiakkaisiin törmäsimme ainoastaan aamiaisella, jonka kaikki söivät yhden suuren aamiaispöydän ääressä valitsemanaan ajankohtana. Meillä varsinkin aamutorkku miekkonen suhtautui etukäteen epäilevästi yhteiseen aamuhetkeen ventovieraiden kanssa, mutta hyvinhän se meni. Minä suomalaisena en tuntenut edes ajoittaista hiljaisuutta mitenkään vaativana, keskityin vain kaikessa rauhassa mutustamaan voisarveani. Serge kertoili, että kun julkkikset kerääntyvät Normandiaan näyttäytymään, Loiren laaksoon samat julkkikset tulevat rauhoittumaan piilopirtteihin, joita châteauksikin kutsutaan. Lähikaupassa saattaa kuulemma törmätä vaikkapa Mick Jaggeriin lippis päässä. Kävi myös ilmi, että Loire on todella tärkeä kulttuurinen jakaja, jopa snobistisesti. Esimerkiksi Blois'ssa asuvat eivät kuulemma juuri poikkea täällä etelämpänä, vaikka matkaa on vain puolisen tuntia.

Olohuoneen upea kaakelilattia.

Aamiaiskattauksesta minulla ei ole valitettavasti kuvia - en kehdannut sentään kuvata ventovieraita aamiaspöydässä, ja luulen että miekkonenkin olisi siinä vaiheessa heittänyt kamerallani paikallista vesilintua - mutta se oli hopealusikoineen ja -kannuineen aivan uskomattoman ihastuttava. Ja minä en edes yleensä erityisemmin välitä hopealusikkatyylistä. Huonehintaan sisältynyt aamiainen oli sisällöltään tyypillisen ranskalainen: voisarvia, patonkia, suklaatäytteisiä voisarvia (eli pain au chocolateja), hedelmäjogurttia, hedelmäsalaattia tuoreista hedelmistä, voita, hilloja, tuoremehua ja kahvia tai teetä. Ei siis oikein mitään karppaajille tai englantilaisen tai pohjoismaisen aamiaisen ystäville.

Yksityiskohta olohuoneen lampunjalasta.

Näkymä toisen kerroksen lukunurkkauksesta takapihalle.

Kullansävyinen divaani yhdistyi yllättävän hyvin lautalattiaan.

Monituisten portaiden vuoksi tämä majoitus ei sovellu liikuntarajoitteisille.

Takapihan uima-allas jäi tällä reissulla kokeilematta.

Château la Touche päivänvalossa.

Château la Touchessa ei ole aamiaisen lisäksi mitään ruoka- tai juomatarjoilua, eikä niitä ole edes kovin lyhyen kävelymatkan päässä. Tämä paikka ei siis sovellu bilettäjille. 

Lauantai-iltana kävimme sen sijaan ruokailemassa muutaman minuutin ajomatkan päässä sijaitsevassa Auberge du Centre -ravintolassa, joka oli todella positiivinen yllätys.

Muutama minuutti ajoa pilkkopimeällä maantiellä vei meidät viereiseen kylään ja Auberge du Centre -ravintolaan. Onneksi, ehdin jo jännittää, että joutuisimme harhailemaan useamman tovin, kuten hotellia etsiessämme.

Eräänlaisena sisustuselementtinä keskellä ravintolaa toimi iso lintuhäkki, jonka sisällä oli kolme täytettyä kyyhkystä. Kuten mies filosofisesti pohdiskeli, kenellekään ei tulisi mieleen sijoittaa täytettyä koiraa tai kissaa keskelle ravintolaa. Miksi sitten puluja?

Yksittäiset à la carte -annokset olivat niin hintavia, että päädyimme ottamaan 37,5 euron menyyn, joka sisälsi alkupalan, alkuruoan, pääruoan, juustot ja jälkiruoan. Lisäksi jälkiruokaa odotellessa meille tuotiin suklaisia minileivoksia ja jälkiruoan rinnalle pienet samppanjalasilliset. Joista minä sain kaksi, kuskina toiminut mies kun oli juonut jo yhden lasillisen viiniä ruokajuomana.

Höyrytettyä kultaotsa-ahventa, fenkolia ja katkarapukastiketta.

Juustotarjottimesta en napannut kuvaa, mutta paikalliset vuohenjuustot olivat melko vaisuja Rocamadour-tyyppisiin vuohenjuustoihin tottuneelle. Juustotarjottimen vaihtoehdoissa ei ollut yhtään kovaa tai puolikovaa juustoa, vaan ainoastaan pehmeitä vuohen- tai lehmänmaitojuustoja.

Jälkiruoaksi macaron, jonka täytteenä oli jäätelöä, omenahilloa ja vaniljakastiketta, ohessa muita tilpehöörejä, jotka eivät valitettavasti enää mahtuneet vatsaan tässä vaiheessa ateriaa.

Ja hotellihuoneessa odotti pisteenä ihanalle illalle tämä romanttinen rugbymaaottelu (Ranska vs. Argentiina). Krhm...

Château la Touche
49, rue des Poutils, Cormeray.

Auberge du Centre
Place de l'Église, Chitenay

P.S. Niistä ihan oikeista Loiren laakson linnoista seuraa postauksia joskus lähitulevaisuudessa.