Uutista pukkaa

Sikäli mikäli palatte halusta tietää mitä tänne kuuluu, tein pienen tiivistelmän täkäläisestä uutisviikosta. Olkaatten hyvät.

1. Kinastelevia äijiä

Se iso oikeistopuolue, UMP (jonka Hesari esitteli "Sarkozyn puolueena", mutta josta on ponnistanut myös muita merkittäviä poliitikkoja, kuten Jacques Chirac ja Nadine Morano), äänesti edellisviikon sunnuntaina puheenjohtajasta. Ei käynyt helposti se. Joutuivat äänestäjät jonottamaan tuntikaupalla. Sittemmin sekä Copé että Fillon julistautuivat voittajiksi vuorotellen, mutta tulokset eivät näköjään ole vieläkään oikein selvillä. Paitsi että Copén ilmoitettiin voittaneen. Aika monet haluavat uusia vaalit. Paitsi tietysti Copé. Tästä on jauhettu ja väännetty nyt kohta parisen viikkoa. Mutta onhan se hauska seurata sivusta, kun isot miehet kinastelevat kuin...kuin mitkäkin poliitikot.

Itse olisin äänestänyt tietysti Fillonia, sillä samaistun hänen mustiin silmänalusiinsa. Ja Copén pärstäkertoimessa on sen luokan ärsyttävyyttä, että jopa Sarkozy hartiaelkeineen alkaa vaikuttaa symppikseltä.

Psykodraamaa ranskalaisittain:

---

2. Vavvojen putkahtelua

Jokin aika sitten pariisilaisessa RER-lähijunassa syntyi vauva, joka sai lahjaksi ilmaiset matkaliput Pariisin liikennelaitoksen kulkuvälineisiin 18-vuotiaaksi asti. Raukka parka. Tällä viikolla vauva syntyi sitten kahvilassa. Pariisin 19. kaupunginosassa sijaitsevan La Terasse -kahvilan omistaja lupasi pienokaiselle limsat ja terassipaikan loppuelämäksi. 

Lapsen äiti oli kahvilan kokin vaimo, joka oli poikennut kuppilaan tervehtimään miestään. Vierailu sai jänskän käänteen, kun rouva yllättäen nojasi tiskiin ja lorautti lapsivedet niille sijoilleen. Paikan omistaja, Hakim, luonnollisesti hämmentyi ja ryntäsi naapuriliikkeeseen, joka sattui olemaan apteekki. Apteekkari, yhtä hämmentyneenä, kertoi Hakimille ettei ole gynekologi tai kätilö, mutta lähti kuitenkin tyttärineen hätiin. 

Vauva pulahti maailmaan viidessä minuutissa. Toimituksen yleisönä oli apteekkari tyttärineen, kahvilan kaksi omistajaa sekä vauvan isä. Asiakkaat oli sentään poistettu kahvilasta. Vauva ja äiti voivat TF1:n mukaan hyvin. Jee!

Tämän korvamadon luulit jo unohtaneesi:
----

3. "En ole mikään feministi, vaan porvari"

Madame Bruni-Sarkozy, joka presidentin rouvana tyytyi lähinnä hymistelemään katse utuisesti horisontissa, avasi sanaisen arkkunsa uusimmassa Voguessa:

"On n’a pas besoin d’être féministe dans ma génération. Il y a des pionnières qui ont ouvert la brèche. Je ne suis pas du tout militante féministe. En revanche, je suis bourgeoise."

"Sukupolveni edustajien ei tarvitse olla feministejä. Pioneerit ovat aikanaan avanneet ovet. En ole laisinkaan (aktiivi)feministi. Sitä vastoin olen porvari."

Feministijärjestöjen edustajat tietysti suivaantuivat, kun heitä noin tarpeettomiksi soimattiin. Osez le feminisme -järjestö kehotti ihmisiä twiittaamaan Carlalle, miksi feminismi on yhä tarpeen. Twiiteissä kerrataan mm. naisten palkkakuoppaa, raiskauksia ja parisuhdeväkivaltaa. Vastatwiiteissä mm. lohdutellaan Carlaa, joka joutuu kärsimään "lyhytnäköisten ja -hiuksisten" femakoiden ja "bobo-suosiolla ratsastavien yhteiskunnan elättien" hyökkäyksistä. Näistä saisi joku yhteiskunta- tai valtiotieteilijä helppoa aineistoa opinnäytetyöhön.

Löytyi joukosta silti yksi helmikin, kas tässä:

Tarvitsemme feminismiä niin kauan kuin pojalleni nauretaan päin naamaa, kun hän kertoo haluavansa kätilöksi.

Onnek hää on sentään kaikkeist komioin. Tai ainakin korttelin komioin:

-

---

4. Kovat keinot epäkohteliaita ketkuja vastaan

Minun pohjoismaiset korvani ovat olleet siinä luulossa, että Ranskassa muistetaan erittäin hyvin käyttää kaikenlaisia pieniä kohteliaisuussanoja. Putiikkiin mennessä tervehditään ja lähtiessä hyvästellään myyjä. Samoin vaikkapa lääkärin vastaanoton odotustilaan astuttaessa tervehditään paitsi henkilökuntaa, myös muita asiakkaita. Ellei heitä ole satoja. Syystä tai toisesta metroon astuttaessa ei tosin tervehditä muita, mistä lie johtuu. 

Tilanne on toinen Lhéraulessa, Oisen departementin piskuisessa kunnassa. Lhéraulen kunnantalolla asioi nimittäin päivänä muutamana asiakas, joka epäkohteliaisuuttaan unohti tervehtiä ja kiittää. Kunnanjohtaja Gérard Plée suivaantui, ja asetti asiasta säädöksen, jonka mukaan Lhéraulen kunnantalolla asioivien pitää noudattaa kohteliaisuussääntöjä ja "erityisesti tervehtiä paikalla olevia ihmisiä astuessaan sisään". 

Kunnanjohtaja täsmentää asiasta seuraavasti:
"Niin on tapahtunut kerran, mutta yksi kerta riittää. Ilman tätä säädöstä minulla ei ole valtaa näitä ihmisiä vastaan. Mikään laki Ranskassa ei velvoita tervehtimään, eikä yksikään tuomari tuomitse tervehtimättä jättämistä."

Tähän en jaksanut keksiä mitään nasevaa tekstiä. Mutta siis kappaleen otsikkohan vastaa yllä olevan uutisen sisältöä.
---
Täältä tähän sekä näihin kuviin, näihin tunnelmiin! Oikein mainiota viikonloppua, armas lukija.

Päivät niin kuin varisparvi raahautuuuuu....

Ennen Ranskaan muuttoa ehdin viettää muutaman joulun Pariisissa ja joka vuosi kaupunki ja koko Ranska tuntui ihanan valoisalta Pohjolan kaamoksen jälkeen. Ensimmäisenä asuintalvenani naureskelin Etelä-Ranskasta muuttaneita työkavereita, jotka kitisivät Pariisin pimeydestä ja kylmyydestä.

Se oli silloin se.

Omituinen iltapäivävalaistus viime viikonloppuna. Todellisuus oli vielä kuvan värimaailmaa keltaisempi.

Nyttemmin olen liittynyt kylmästä ja pimeästä Pariisista ruikuttavien kuoroon. Vaikka yhä edelleen Pariisissa on pidempi päivä ja lämpimämmät asteluvut kuin Suomessa. Pariisissa aurinko nousi tänään klo 8.19 ja laskee klo 16.57. Vastaavasti Tampereella aurinko nousi tänään klo 9.07 ja laskee klo 15.17*. Ja lämpöasteitakin täällä on kymmenkunta enemmän. Pariisissa kylmä tosin tuntuu käytännössä kylmemmältä kuin Suomessa.

Jotenkin allekirjoittanut ei vaan jaksa lohduttautua siitä tosiasiasta, että joku elää vielä kylmemmässä ja pimeämmässä. Enhän sentään ole sadisti. Ja sitä paitsi, aika moni myös elää tälläkin hetkellä aurinkoisemmassa ja lämpimämmässä ympäristössä. Näin olen ainakin kuullut kerrottavan.

Vas. ylh.: Doris tarkkailee ikkunasta Pariisin yötä. Usein se saattaa tarkkailla herkeämättä ikkunaa, vaikka luukut olisivat kiinni. Heijastuuhan ruutuun äärettömän kaunis kissaneitonen.; Nemo huolellisissa pesupuuhissa: "Sanonko mihin voit tunkea kamerasi, ihminen?". Alla: Doris ja Nemo patterinokosilla. Doris muistuttaa muuten mielestäni kissaksi erehdyttävästi tornipöllöä.

Meidän (mara)katteja ei marraskuu sen sijaan näytä vaivaavan. Olenkin päättänyt ottaa opikseni kissojen kaamosselviytymisstrategiasta:

1. Tee olosi lokoisaksi. Missä vain, milloin vain. Etsi aina huoneesta se lämpöisin nurkkaus.
2. Nuku. Aina kun mahdollista. Muista venytellä kaikessa rauhassa aina noustessasi.
3. Hereillä ollessasi hoida itseäsi ja ulkonäköäsi. (Tässä tosin oion hieman mutkia suoriksi, sillä en ole vielä valmis puhdistautumaan nuoleskelemalla käpäliäni saati muita ruumiinosiani).
4. Sui ja helli myös aina tilaisuuden tullen kaveriasi.
5. Leiki paljon. Kumilenkki riittää pitkälle.
6. Juokse kuin mielipuoli ilman mitään näkyvää syytä vähintään kerran päivässä.


Enää kaksi päivää marraskuuta selätettävänä, sitten onkin jo joulukuu (ja joulustressin vuoro), jei!

--
*Päivän pituudet Forecan mukaan.

Erilaista Pariisia - Rue Dénoyez

Kyllästyttääkö iänikuinen Eiffel - Riemukaari - Sacré Coeur -akseli? Haluatko nähdä Opéra Garnier'n korttelia särmikkäämpää Pariisia?

Bellevillen sydämessä sijaitsee pieni kadunpätkä, rue Dénoyez, joka on pyhitetty katutaiteelle.



Katutaide ei ole periaatteessa täällä sen sallitumpaa kuin muuallakaan Pariisissa, mutta sitä suvaitaan. Lopputuloksena on anarkistinen värien sekamelska ja kymmeniä, satoja ellei tuhansia kerroksia taidetta. Joukossa on sekä rumia töhryjä että todellisia taideteoksia. Mikään teos ei kuitenkaan säily koskemattomana pitkään, sillä pian joku maalaa oman teoksensa sen päälle.



Mieleen muistui joskus Amsterdamin etnografisessa museossa näkemäni voodoo-taiteen näyttely. En nyt puhu mistään nukeista ja neuloista, vaan taiteesta, jossa länsimaisen arkipäiväistä esineistöä on muunnettu osaksi haitilaista uskontoa, perinnettä ja kulttuuria. Kuten rue Dénoyezillakin, lopputulos on unenomainen, joskus jopa painajaismainen.




Raahasin mukaani vastahakoisen miehen. Hän ei ensinnäkään pidä Bellevillestä ja toisekseen oli varma, että jos Bellevillessä yritän kuvata, kamerani viedään saman tien. Tällä kyseisellä kadunpätkällä on kuitenkin niin paljon kuvaajia, ettei minun kamerani taida olla niiden arvokkaimpien joukossa.



Kadunpätkälle päästyämme hän katseli minun riemastustani hämmästyneenä:
"Siis onko täällä sinusta kaunista...?"



No ei ehkä varsinaisesti kaunista, mutta minua värikylläisyys ja sekamelska inspiroivat.



Kaikki kaunis taide rue Dénoyezilla ei ole anarkististen katutaiteilijoiden luomaa. Kadunpätkän asukkaat ovat yhteisprojektilla tuoneet kadulle viherkasveja. Projektiin kuuluu myös kisa kauneimmasta kukkaruukusta. Lisätietoja ja kuvia projektista löytyy sen Facebook-sivuilta.

Kadun varrella on myös organisoitunutta taidetoimintaa, kuten ateljeetiloja tarjoava Maison de la Plage ja ateljee-galleria Frichez-nous la Paix.





Mitä mieltä olette, töhryä vai taidetta...?
Rue Dénoyez
Metro: Belleville

Vanhojapiikoja ja cupcakeja

"Joyeuse Sainte Catherine !" 

"Hyvää Katariinan päivää!"

Näin hilpeillä sanoilla mies tänä aamuna minut herätti. Olo oli suorastaan idyllinen: ulkona paistoi aurinko, ja mies (joka uskollisesti unohtaa joka vuosi syntymäpäiväni) muisti nimipäiväni!

Ilo oli ennenaikainen. Aurinko toki paistoi koko päivän, mutta ei se miekkonen nimipäivääni sentään muistanut. 

Poskisuudelmia Berkon "terassilla". 

Pyhää Katariinaa on keskiajalta asti pidetty nuorten naisten suojelupyhimyksenä. Perinteisesti ranskalaiset nuoret naiset valmistivat Pyhän Katariinan patsaalle kauniita päähineitä, joilla patsas lakitettiin Pyhän Katariinan muistopäivänä, 25.11.Mentyään naimisiin nuoret naiset jättivät tradition. Vähitellen Catherinette alkoi merkitä yli 25-vuotiasta naimatonta naista. Tänään siis juhlitaan paitsi Pyhää Katariinaa, myös "catherinetteä", eli yli 25-vuotiaiden vanhojenpiikojen merkkipäivää. Hiphei! Ja koskapa minäkään en naimisissa ole (vaikka lyhyyden vuoksi miestä kutsun mieheksi ja anoppia anopiksi), niin periaatteessa saan juhlia tätäkin merkkipäivää, nimipäivän lisäksi. Hiphei! Ja sitä siis miekkonen ensi töikseen tänä aamuna toivotteli, hyvää vanhojenpiikojen päivää. Hiphiphei!


Ja pitihän sitä merkkipäivää sitten juhlistaa.

Minulla oli jo muutaman päivän ollut kuppikakkuhimo, ja kun kuluneella viikolla juhlittiin kiitospäivääkin, niin nythän oli vallan mainio tilaisuus sitten juhlistaa sekä catherinetteä että kiitospäivää mässäilemällä cupcakeja. Niissähän ikään kuin ruumillistuu amerikkalainen kulttuuri ja tyttömäisyys yhdessä ja samassa paketissa.

Sää oli tosiaan mukavan aurinkoinen, joten sunnuntaikävelyllekin piti päästä. Marais'lla poikkesimme sitten Berkoon, joka on eräs Pariisin suurimmista amerikkalaistyyppisten kuppikakkujen myyjistä. Marais'n lisäksi heillä on myymälät mm. Montmartrella ja Les 4temps -ostarilla.

Myymälässä oli huikea tungos. Sisällä on pari pöytäpaikkaa ja myymälän edustalla on yhden pöydän terassi, mutta parhaiten kuppikakuista pääsee nauttimaan, jos ne ostaa mukaansa ja syö kotona tai - sään salliessa - jossain sopivassa puistossa.

Kuppikakut näyttivät todella herkullisilta. Valitsin kuuden kakkusen paketin, joka maksoi hieman alle 12 euroa.

Moni kakku päältä kaunis...

Nämä kuppikakut ovat todella pieniä, mutta silti jo puolikkaan kakkusen jälkeen pyrki kurkunpäähän ällötys. Voi yök miten äitelää! Sanottakoon nyt, että en itse asiassa yleensäkään pidä hirveästi täytekakusta enkä sitten kuppikakuistakaan. Nyt taas muistin miksi. Jaoimme kakkuset tasapuolisesti puoliksi, mutten siltikään saanut kaikkia puolikkaitani syötyä.

Edessä caramel beurre salée (karamelli suolavoilla), taustalla nounours à la meringue (suklaavaahtonalle marengilla). 

Näistä kokeilemistani paras oli caramel beurre salée ja mousse de lait et chocolat, joissa oli kohtalaisen maukkaat täytteet. Sen sijaan monien kehumassa oreokeksi-cupcakessa minusta parasta oli se puolikas mini-Oreo kuppikakun päällä.

Vas. ylh. myötäpäivään: Oreo-keksi, carrotcake (porkkanakakku), mousse de lait et chocolat (maitovaahtoa ja suklaata) ja pistaasi.

Todellinen kuppikakkufani voi näistä innostua, onhan Berkolla laaja ja uskollinen asiakaskunta. Kehotan siis kokeilemaan ihan itse. Minulle tosin tuskin tulee tarveta poiketa täällä toiste...

Berko
23, rue de Rambuteau
Metro: Rambuteau

Chenonceau - Naisten linna

Tiedättekö, mikä on Ranskan vierailluin historiallinen monumentti heti Versailles'n jälkeen?

Minä en olisi tiennyt ennen viime viikonloppua, enkä olisi ihan heti arvannutkaan.

Oikea vastaus on nimittäin Loiren laaksossa sijaitseva Chenonceaun linna, joka lukuisten naisasukkaidensa ansiosta tunnetaan myös naisten linnana.

Nykyisen linnan rakennutti 1500-luvun alussa Thomas Bohier, mutta käytännössä työn johdossa oli hänen vaimonsa Katherine Briçonnet.

Velkojen vuoksi linna siirtyi Bohier'n pojalta kruunulle. Kuningas Henrik II lahjoitti linnan vuonna 1547 edelleen suosikkirakastajattarelleen Diane de Poitiers'lle. Diane de Poitiers oli parikymmentä vuotta kuningas Henrik II:sta vanhempi, mutta hänessä yhdistyivät kauneus, äly ja bisnesvaisto. Diane de Poitiers myös loi Chenonceaun linnaan eräät aikakauden upeimmista ja moderneimmista puutarhoista.

Henrik II:n kuoltua hänen leskensä, Katariina de' Medici, karkotti Diane de Poitiers'n linnasta - hän oli itse asiassa aina halunnut linnan itselleen, muttei voinut kuninkaan eläessä tehdä asialle mitään. Katariina de' Medici kasvatti puutarhoja entisestään ja kohotti salin kaksikerroksiseksi voidakseen järjestää siellä ylellisiä juhlia. Hän toimi linnasta käsin alaikäisen poikansa Kaarle IX:n sijaishallitsijana.

Seuraava nainen linnassa oli hiljainen ja vaatimaton Louise de Lorraine, joka vetäytyi linnaan suremaan puolisonsa Henrik III:n kuolemaa. Lapsuudestaan saakka hyljeksitty Louise oli löytänyt paikkansa palvomansa kuninkaansa viereltä, mutta hän kärsi ikänsä masennuskausista. Tuon ajan hovietiketin mukaan valkoinen oli surun väri, niinpä surupukuun pukeutunutta kuningatarta kutsuttiin valkoiseksi kuningattareksi. Vuonna 1601 kuollut Louise de Lorraine oli viimeinen linnassa asunut kuninkaallinen.

Valistuksen kaudella 1700-luvulla linnaa asutti Louise Dupin, joka aikakauden trendin mukaan piti linnassa salonkia, johon kokoontui kirjailijoita, runoilijoita, tiedemiehiä ja filosofeja, kuten Montesquieu, Voltaire tai Rousseau. Dupin myös pelasti linnan suuren vallankumouksen melskeiltä.

Chenonceau lukeutuu Loiren laakson linnoihin, mutta linnan alla virtaava joki ei itse asiassa ole Loire, vaan Cher.

1800-luvulla Chenonceaun linnan osti upporikkaaseen teollisuussukuun syntynyt Marguerite Pelouze, joka teetti linnassa mittavia kunnostustöitä palauttaakseen sen Diane de Poitiers'n aikaiseen loistoonsa. Marguerite toimi myös Ranskan presidentti Jules Grévyn rakastajattarena. Hämärät poliittiset toimet aiheuttivat Margueriten vararikon, ja hän joutui myymään Chenonceaun.

Linnan omistaa nykyisin Menier'n suku, jolle linna päätyi 1913. Ensimmäisen maailmansodan aikana sairaanhoitajatar Simone Menier piti suuressa salissa sairaalaa, joka oli varustettu suvun omilla rahoilla. Sodan aikana Chenonceaussa hoidettiin yli 2000 loukkaantunutta. Simone Menier'n urheus innoitti vastarintaliikettä myös toisen maailmansodan aikana. Tuolloin linnan etuovi kuului miehitettyyn Ranskaan, mutta Cher-joen etelärannalla sijainnut salin takaovi vapaalle Ranskalle. Niinpä vastarintaliike kuljetti useita ihmisiä vapauteen Chenonceaun salin kautta.

Suuri sali

Näkymä alla virtaavalle Cherille suuresta salista.

Kattiloita linnan keittiötiloissa.

Yllättävän pieni etuovi.

Labyrintti

Chenonceaun linna
37150 Chenonceau