keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Mamie Gâteaux

Turha kärvistellä (taka)talven ja muun sellaisen aiheuttamassa ketutuksessa, kun apu kerran on suhteellisen lähellä.

Suuntana siis värikäs rue Cherche du Midi, joka ulottuu 6. kaupunginosasta 15. kaupunginosaan...

mamie14

mamie11

...ja siellä maalaisromantiikkaa ja mummolahenkeä uhkuva Mamie Gâteaux.

mamie13

mamie12

Tarjolla on suhteellisen monipuolisen teevalikoiman lisäksi omatekoisia piirakoita, torttuja ja kakkuja sekä skonsseja. Lounasaikaan tarjolla on myös suolaista pikkupurtavaa, kuten suolaisia piiraita ja vihreää salaattia. Lounasaikaan paikkaan on usein jopa vähän jonoa, joten kannattaa joko saapua nauttimaan varhainen lounas tai tulla nauttimaan mummolatunnelmasta ja teestä iltapäivällä. Seuraksi kannattaa valita joku, joka arvostaa konstailemattomia perusherkkuja ja maalaisromanttista tunnelmaa.

mamie02

Sijaintinsa ansiosta Mamie Gâteaux sopii taukopaikaksi esimerkiksi rue de Rennesillä, Montparnassella tai Bon Marché -tavaratalossa shoppaileville. Paikka sijaitsee myös Saint Germain des Prés'n korttelin tuntumassa.

mamie04

Tällä kertaa minä otin skonsseja...

mamie01

Ja kaverini suklaakakkua. Kakkuraukka näytti kuitenkin alastomalta...

mamie23

...joten sille piti tilata kaveriksi kermavaahtoa.

mamie03

mamie05

mamie06

Osa esillä olevasta vanhasta tavarasta on myös kaupan.
mamie08
Tämä söpö kyltti kieltää - hygieniasyistä - kakkua valitessaan koskemasta muihin kakkuihin.
Mamie Gâteaux'n omistaa ranskalais-japanilainen pariskunta. Hervé työskenteli aikaisemmin finanssialalla ja Mariko sokerileipurina Tokion Dalloyaulla. Harmaahapsinen tarjoilijatar on puolestaan Christine, joka punattuine huulineen on eräänlainen chic versio mamie:sta.

mamie09

E-mag Decon mukaan Mariko ja Hervé muuten suosittelevat vanhoista esineistä kiinnostuneille shoppailukierrosta Porte de Vanvesin kirpputorilla, joka sijaitsee 14. kaupunginosassa.

mamie10


Mamie Gâteaux
66, rue du Cherche-Midi
Metro: Vaneau/Rennes/Saint Placide


12 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Se on söpö! Ainoa vika on se, että se on hiukan liian suosittu ja siksi liian usein täynnä. :/

      Poista
  2. Oioioi... Kohta on pakko päästä taas Pariisiin! Muuten to eat -listalle kertyy liikaa paikkoja :)

    VastaaPoista
  3. Ihana paikka! Mitä nuo skonssit pitävät sisällään?
    Minulle oli iloinen yllätys kun ystäväni tilasi Cafe des 2 Moulinsissa teetä, että se tuotiin juuri tuollaisessa pienessä posliinipannussa. Kuinka kätevää! Tee pysyy lämpimänä ja itse saa santsata. En ole Suomessa törmännyt tähän teepannukulttuuriin, minulle tee on aina tullut siinä pelkässä mukissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Skonsseissa oli ainakin rusinoita, jotka eivät muuten maistuneet sellaisilta ällöniljakkeilta, miltä kypsennetyt rusinat joskus maistuvat. :)

      Pannu on tosi kätevä. Hieman tässä kaavailin, että siirtyisin teen juojaksi, jotta voisin täyttää jonkun hyllyn tuommoisilla söpöillä teekannuilla. ;D

      Poista
  4. Suloinen kahvila, totta tosiaan. Etenkin nuo omenat tuossa hellan päällä. Tuli tosin jotenkin syksyinen olo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, omenoissa on kyllä jotain syksyistä! Koko hella oli soma ja kuvauksellinen, mutta sen kyljessä istui pöydällinen väkeä, enkä halunnut häiritä heidän teehetkeään kameroineni. :) Täytyy siis itse kunkin käydä katsastamassa paikan päällä. ;)

      Poista
  5. Tulee ihan tunne, että olisi päästävä taas Pariisiin, kun katselee näitä kuviasi ja lukee tarinoitasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Tiina, onpa kiva kuulla, että olet viihtynyt! :)

      Ja usko tai älä, mutta mulla on ihan selvä kaipuu jonnekin reissuun, pois Pariisista! :D

      Poista
  6. Ihanan näköinen kahvila ja herkulliset tarjottavat :) Istuappa tuolla kahvilassa ja nauttia Pariisin tunnelmaa, huokaus. Poden aina vain kroonista matkakuumetta Pariisiin, vaikka siellä olen useasti käynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joissain paikoissa sitä vaan tuntee viihtyvänsä niin hyvin, että niissä pitää käydä usein. :) Ja kun välillä pääsee vaihtamaan maisemaa, arvostaa niitä kotinurkkiakin taas enemmän. T: Eräs matkakuumeen kourissa kamppaileva ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi. Kommentit ovat tämän blogin suola. Ja pippuri. Ja sokeri.