sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Kiinalainen juttu

Tänään juhlimme laskiaisen tai karnevaalin sijaan kiinalaista uutta vuotta.

chi01


Pariisissa on kolme merkittävää kiinalaiskorttelia: Bellevillessä, Marais'lla ja 13. kaupunginosassa. Perinteinen uudenvuodenkulkue järjestettiin tänään Marais'lla. Ei kuitenkaan hätää, jos et tänään päässyt mukaan, sillä ensi sunnuntaina järjestetään kulkue Bellevillessä - ja se suurin, kaunein ja perinteisin - 13. kaupunginosassa, jossa sijaitsee Pariisin suurin kiinalaiskortteli.


chi02

Pariisissa satoi räntää, ja olimme todella tyytyväisiä itseemme, kun löysimme näköalapaikan porttikongin suojasta. Iloa kesti siihen asti, kunnes kiinalaiset putiikin pitäjät ripustivat jykevät paukkupommipesäkkeet molemmin puolin näköalapaikkaamme. Parin pamauksen jälkeen luovutimme ja päätimme, että uhmaamme mieluummin räntäsadetta kuin jäämme pommialueelle.

chi03

chi04
Papattisarjaa ikkunasta käsin.

chi05
Pikkuinen mummeli juhli uutta vuotta samppanjan voimin.

chi06
Ilma oli sakeana papattien savusta. Ja hajusta.

chi07
Näköalapaikkoja.

chi08

chi09

chi10
Pauke oli korviahuumaava.

chi12

chi13

chi14

chi15

chi16

chi17

Ranskassa asuu Euroopan suurin kiinalaisperäinen väestö, noin 600 000 - 700 000 henkeä.

chi18

chi19

Pariisin yleensä varsin diskreetti kiinalaisväestö osoitti mieltään pari vuotta sitten. Syynä oli, että he kokivat turvallisuutensa huonoksi, erityisesti Bellevillen korttelissa. Libérationin uutisen mukaan kiinalaiset valikoituvat varkauksien ja ryöstöjen uhreiksi, sillä heitä pidetään helppoina kohteina. Heillä on usein runsaasti käteistä rahaa mukanaan, joko kulttuuriperinteiden vuoksi tai ihan vain siksi, ettei paperiton maahanmuuttaja voi avata pankkitiliä. Varkauksista on myös vaikeaa ilmoittaa poliisille, jos on maassa luvattomasti tai jos kokee kielitaitonsa puutteelliseksi.

chi20

chi21

chi22

chi23

chi24

chi25

chi26

chi27

chi28

chi29

chi30
Lohikäärme kellisti miehen.

chi31

chi32

chi33

chi34

chi35

chi36

chi37
Sää ei suosinut.

Ensi sunnuntain uudenvuodenkulkueiden reitit ja aikataulut Bellevillessä ja 13. kaupunginosassa voi tarkistaa täältä. Samaisella sivustolla on listattu uuden vuoden juhlintaan ja kiinalaiseen kulttuuriin liittyviä tapahtumia, joita järjestetään ympäri Pariisia tulevalla viikolla.

20 kommenttia:

  1. Oi mitä väriloistoa! Kylläpä on paljon kiinalaisia Pariisissa. Ihana se keltainen iso chupa chups!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, nyt kun sanoit, niin ilmetty tikkarihan siinä on! :D

      Poista
  2. Kiitos, että veit meidät menoon mukaan! Hienoja kuvia.

    VastaaPoista
  3. Wautsi, mahtava kulkue ja mitkä värit! Kyllä kiinalaiset osaa tämän jutun, upeat kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, tuntui ettei olisi ollut Pariisissa ollenkaan. Eikä oltu edes siinä Pariisin suurimmassa kiinalaiskorttelissa. :)

      Poista
  4. Riina, kuvasi ovat aivan mahtavia! Tuntui tuota loistetta katsellesssa melkein siltä, kuin olisin ollut siellä mukana (miinus ne äänet ja hajut!). Upeaa!

    Surkeaa kuitenkin, että kiinalaisia on joutunut ryöstäjien kohteeksi. Todella mielenkiintoista, että kiinalaisia on siellä niin runsaasti, vaikka toisaalta yhteistä historiaahan noilla mailla on aika paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiinalaiset ovat siitä jännä vähemmistö täällä, että he tosiaan ovat todella diskreettejä. Heitä ei sillä lailla näy kun monia muita vähemmistöjä, mutta silti heitä on "kaikkialla". Siksi kai heitä vähän mystifioidaankin kaikenlaisissa urbaanitarinoissa.

      Poista
  5. Upean näköistä! Ihanaa väriryöppyä! Mahtavia kuvia olet saanut ikuistettua. Se taisi alkaa sitten käärmeen vuosi. Tällaisia kulkueita olisi kiva päästä katsomaan itsekin ihan livenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, jos ensi sunnuntaiksi ehtisit Pariisiin, niin täällä olisi tarjolla tosiaan parikin vastaavanlaista kulkuetta. ;) Voi olla, että minulla ei kyllä korvat enää kestä pauketta. :D

      Poista
  6. On siinä väriloistoa kerrakseen! En tosin pystynyt näkemään kuvista puoliakaan, kun ukkeli onnistui heti Suomeen tultuaan käyttämään meidän prepaid-tikkua niin jumalattomasti, että nopeus romahti ihan minimiin. :-/ (Ja äsken jo yritin kommentoida, mutta kommentti hävisi johonkin. Toivottavasti tämä ei nyt tule kahteen kertaan.)

    Huvitti tuo nenäänsä pitelevä mies. Ettei vain ollut miekkonen? ;-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi hitsi, jos ei kuvat näy, kun tekstiäkään ei juuri ole tässä postausessa. :(

      Muakin nauratti nenäänsä pitelevä hemmo. Ei tosin ollut miekkonen, hän kammoaa kameroita. ;D

      Poista
  7. Tosi kivoja kuvia, pääsi hyvin tunnelmaan mukaan! Johan tänä viikonloppuna olisikin tosiaan ollut tekemistä ja juhlittavaa.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, olisi ollut karnevaalia (joka Pariisissa on tosin minusta vähän vaatimaton) ja suomalaisittain laskiaista myös. Arpa osui tällä kertaa kiinalais-vietnamilaiseen uudenvuodenviettoon. ;)

      Poista
  8. Kiva blogi sinulla! Hienot juhlat siellä ollut, upeita kuvia! Osuin Helsingissä uuden vuoden juhlintaan, täällä oli kynttilälyhtyjä ja ilotulitus, mutta ei mitään noin hienoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nonna! :) Hgin kiinalaisvähemmistö taitaa olla hitusen pienempi, joten kai juhlallisuudetkin jäävät pakosti vähän vaisummiksi? :)

      Poista
  9. Ihanat kuvat;mitä väriloistoa! Kiinalainen uusi vuosi on ihana;olen viettänyt sitä Nykissä sekä Perun Limassa,jossa myös on ihan kiva Chinatown.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä oikeata väriterapiaa! Liman Chinatown kyllä kuulostaa erittäin eksoottiselta, vau! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi. Kommentit ovat tämän blogin suola. Ja pippuri. Ja sokeri.