sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Île de la Citén lintutorilla

Île de la Citén saarella, aivan Citén metroaseman vieressä, place Louis Lépinen tuntumassa, ohikulkija yllättyy korviahuumaavasta lintujen sirkutuksesta.

Möly ei tällä kertaa lähde puluista tai edes tappelevista varpusista, vaan paikalla on järjestetty vuodesta 1808 kukka- ja lintutori, marché aux fleurs et aux oiseaux.

Tori on parhaimmillaan kesäaikaan, mutta se on avoinna ympäri vuoden klo 8 - 19. Kukkia on esillä joka päivä, mutta lintuja paikalla on ainoastaan sunnuntaisin.

Kukka- ja lintutori on mukava sunnuntaipiipahduskohde, sillä kukat ja kasvit ovat reheviä ja lintujen laulu kaunista. Lintuja ihailisi silti mieluummin vapaudessa. Tai ainakin huomattavasti suuremmissa häkeissä.



lintu01

lintu02

lintu03

lintu04

lintu05

lintu06

lintu07

lintu08

lintu09

lintu10

lintu11

lintu12

lintu13

lintu14

lintu15
Kaupan on lintuhäkkejä ja linnunpönttöjä joka lähtöön. Voisin hyvin kuvitella hankkivani tyhjän lintuhäkin sisustuselementiksi. Tuollaiset vanhaa tyyliä tavoittelevat ovat mielestäni kauniita esineitä ja pidän tyhjän lintuhäkin symboliikasta. Tosin voin hyvin kuvitella, että taloutemme kaikki osapuolet eivät välttämättä koe yhtä tarpeelliseksi ostaa meille tyhjää lintuhäkkiä...

lintu16

lintu17
Kaupan oli myös linnunruokaa. Kananmunajuttua en ihan oivaltanut. Kauppasiko tämä tyyppi siis Carrefourin kananmunia, eikä välittänyt edes peitellä sitä...?

lintu18

lintu19

lintu20

lintu21

lintu22

lintu23

lintu24

lintu25



Marché aux fleurs et aux oiseaux
Place Louis Lépine
Metro: Cité


16 kommenttia:

  1. Minulla ei olisi mitään mahdollisuuksia päästä kotiin tyhjin käsin tuollaisesta paikasta. Lintuja en kantaisi kotiin, useistakin syistä, mutta erilaisia kasveja tarttuu mukaan säännöllisesti nytkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teidän kissat voisivat kyllä tykätä lintutuliaisista! ;) Minun viherpeukaloni on niin olematon, että voin käydä ihailemassa kasveja kaikessa rauhassa. Paitsi että nyt olen vähän haaveillut oliivipuusta parvekkeelle. Ehkä sitä en kykenisi tappamaan?

      Poista
    2. Kissat olisivat varmasti aivan innoissaan ja lintu todennäköisesti saisi slaagin jatkuvasta stressistä. ;)

      Poista
    3. Niinpä. Jonain aamuna heräisit sitten siihen, kun häkki olisi tyhjä ja kisulit viheltelisivät viattomina. :D Meidän kissoilla on tapana "mäkättää", kun ne katselevat lintuja ikkunasta. Mietin, että millainen määkinä niistä olisi tuolla torilla lähtenyt... :D

      Poista
  2. Ratkaisu Carrefour-arvoitukseen lienee se, että kauppias on kerännyt tyhjiä pakkauksia, joihin asiakkaat voivat kerätä kananmunat, jotta saavat ne ehjinä kotiin. Näin olen nähnyt meneteltävän kun kananmunia myydään isoista kennoista eteenpäin.

    Kivan näköinen paikka tuo, mutta linnut ahtaissa häkeissä on kyllä sydäntäsärkevä näky.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tietysti! :D Blondiuteni näköjään joskus on enemmän kuin pelkkä hiusväri. ;) Ja tästä huomaa myös, etten ole käynyt aikoihin munia ostamassa...

      Poista
  3. Kaunis! Minäkään en ottaisi häkkilintua, mutta häkin voisin ottaakin. Ja kukat. Nyt tekisi kovasti jo mieli tulppaaneja, mutta ei ole sattunut vielä myyjää kohdalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulppaanikimppu olisi kyllä ihanan keväinen! Eikä edes niin pitkä "huollettava" tämmöiselle epäviherpeukalolle. ;)

      Poista
  4. Ihana tori! Ja jotenkin huvittava tuo koirankakkakyltti :-)

    Minä ostan kananmunat suoraan farmilta/farmers marketilta ja siellä kierrätetään myös rasiat :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tykkäsin pyllistelevästä koirankakkakyltistä. :D Kaikille (tai ainakin koiranomistajille) käy selväksi, mikä siinä on kielletty, ilman että tarvitsee piirustaa kylttiin kikkareita tai rastia koko koiran päälle.

      Meillä käytetään tosi vähän kananmunia, lähinnä leivontaan. Ja usein leivotaan vain, kun on kananmunia. :D Munat tuopi yleensä anoppi tullessaan, hällä kun on pari erittäin onnellista ja vapaata kanaa. :)

      Poista
  5. Oi hyvät ihmiset mikä ihana paikka! Ja mikä valikoima noita häkkejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ole? Mulla sormet oikein syyhysi tyhjien häkkien keskellä... :)

      Poista
  6. Minunkin on vähn vaikea katsella lintuja häkeissä, vaikka linnut kauniita ovatkin. Kuala Lumpurissa oli semmoinen lintutarha, jossa linnut saivat lentää ikään kuin vapaana, kun puiden yläpuolelle oli vedetty sellaiset isot verkot. Siellä kuljettiin siis ikään kuin isossa lintuhäkissä. Sain siellä yhdeltä siivekkäältä lämpimät terveiset niskaani, joten ihan hirveän hyvät muistot paikasta ei jäänyt. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Tosiaan, vapaana liitelevät linnut on ihanan romanttinen ajatus, mutta totuus voi olla joskus jotain ihan muuta! :D

      Poista
  7. Kiitos paljon tästä ja monesta muusta ihanasta bloggauksesta. Olemme miehemme kanssa tulossa ekaa kertaa Pariisiin juuri tulevana viikonloppuna. Löysin blogisi kun etsin tietoa mistä ostaisin jotain puutarhamme ja oli tarkoitus löytää jokin paikka josta voi ostaa kevättuliaisia meidän Villa Verandaan, pieneen siirtolapuutarhaamme. Tämä oli aivan helmi löytä! Kun tulemme takaisin ja aloitan taas kevään tullen bloggaamisen niin kerron sinulle löysikö joku täältä torilta uuden kodin meidän puutarhastamme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi ihanasta viestistä! :) Tuo tori on kyllä tunnelmallinen jopa näin talvikaudella. Muuallakin puutarhaliikkeitä tietysti on, mutta tunnen niitä aika huonosti, kun minulla on se viherpeukalo niin olematon. Jardiland on kai suurimpia, mutta heillä ei taida olla yhtään liikettä Pariisissa, vaan lähimmät ovat esikaupunkialueella, enkä tiedä, miten kätevästi sinne pääsee julkisilla.
      http://www.jardiland.com/nos-magasins.html

      Toivottavasti reissustanne tulee upea ja säät suosivat. Täällä on ollut vähän epävakaista viime viikot - paitsi että tänään paistaa ihana, ihana aurinko! ♥

      Poista

Kiitos kommentistasi. Kommentit ovat tämän blogin suola. Ja pippuri. Ja sokeri.