lauantai 6. lokakuuta 2012

La nuit blanche

Lyyrisillä ranskalaisilla on runoisa ilmaus yölle, jona ei saada unta ollenkaan: une nuit blanche eli valkoinen yö.

Aiheeseen liittymätön kuvitus Marais'n kaupunginosasta.

Nuit blanche on myös vuotuinen kulttuuritapahtuma, jossa pariisilaisille tarjoillaan yhden yön ajan ilmaiseksi kulttuurielämyksiä eri puolilla kaupunkia. Nuit blanchen laittoi alulle Pariisin pormestari Bertrand Delanoë kymmenen vuotta sitten. Miekkoseni osallistui tuolloin tuohon kaikkien aikojen ensimmäiseen Nuit Blancheen. Hän oli katsastamassa jonkinlaista installaatiota öisessä 19. kaupunginosassa, kun juttusille lyöttäytyi (tuolloin parikymppisen miekkoseni silmissä) vanhempi mieshenkilö, jota seurasi jonkinlainen pienehkö porukka. Mies näytti tutulta, mutta vasta juttutuokion päätyttyä miekkoseni tajusi juttuseuransa olleen itse Delanoë. Miekkoseni ilta jatkui mukavissa merkeissä, mutta Delanoëlle kävi vähän ikävämmin: vain tovia myöhemmin häntä puukotettiinPuukottaja perustelu: "En pidä poliitikoista tai homoseksuaaleista".





Kuten ehkä fiksumpi jo oivalsi, vuotuinen Nuit blanche järjestetään tänä yönä alkaen klo 19 ja jatkuen, hieman kohteesta riippuen, jopa aina aamuun asti. Metrolinjat 14 ja 1 liikennöivät poikkeuksellisesti läpi yön ja matka on klo 02 - 05.30 maksuton. Lisätietoja ja ohjelma täältä.





Sää näyttää sen verran sateiselta, että itse vielä harkitsen omaa osallistumistani. Ehdin kuitenkin jo poimia ohjelmasta muutaman suosikkitäkyn:

1. Poikkeuksellisia panoraamanäkymiä Pariisiin:
Tarjolla on vapaa pääsy yleensä yleisöltä suljetuille kattoterasseille julkisissa rakennuksissa eri puolilla Pariisia. Aihepiiriin liittyen Wipplay.com-sivusto järjestää kuvauskilpailun, jonka aihepiirinä on kuvata öisiä kaupunkikuvia korkealta paikalta. Kukin osanottaja voi osallistua korkeintaan kuudella kuvalla, kilpailuaikaa on lokakuun lopulle.

2. Bubble your Life:
Visuaalisuuteen ja ääniin nojautuva teos lupaa satumaista tunnelmaa Marais'lla sijaitsevan Musée des Archives Nationales -museon pihalle.

3. La chambre professionnelle des Artisans Boulangers-Patissiers eli leipureiden ammattijärjestön talo laboratorioineen pitää avoimet
Tarjolla on uunituoreita leipäsiä ja leivonnaisia ja samalla pääsee tutustumaan tämän taiteenlajin tuotekehittelyyn. Ei tosin taida sopia karppaajille?

4. Avoimet ovet Assemblée Nationalessa (eli Ranskan parlamentin alahuoneessa):
Syystä tai toisesta ajatus aamuyön tunneista assemblée nationalen käytävillä tuntuu kiehtovalta...



Abdel Abdessemed on ikuistanut Zidanen kuuluisa "coup de boule":n patsaaksi Centre Pompidoun eteen. 




5 kommenttia:

  1. Blogiasi on kiva seurailla ja nyt kun oma matka lähestyy, ajattelin, jos ehtisit vastata muutamaan kysymykseen. Miten Orlyn kentältä pääsee parhaiten hotelli Home Latin/Rue de Sommerard (latinalaiskortteli) ? Entäs hotellilta La Vallee Villageen? (suositteletko muuten siellä käymistä?) Minkälainen lippu 3 pvän kulkemiseen kannattaa ostaa ? Ja vielä viim eiseksi, onko siellä jo toppatakki ilmat? Olisin todella kiitollinen, jos kerkisit vastailla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos on ollut iloa! :)

      Orlyn lentokentän sivuilta löytyy aika hyvät ohjeet hintoineen siitä, miten pääsee kentältä keskustaan: http://www.aeroportsdeparis.fr/ADP/en-GB/Passagers/Access-maps-car-parks/Paris-Orly/Access/public-transport/

      Neuvoin hiljattain jotakuta muuta Latinalaiskortteliin matkannutta ottamaan kentältä Orlyvalin Antonyn RER B -asemalle tai Orlybusin Denfertin RER B -asemalle, ja sitten RER B:llä edelleen Saint Michel Notre Damen asemalle ja sieltä jalan eteenpäin. Itse asiassa parempi vaihtoehto voisikin olla matkata Navette RER C -sukkulabussilla (http://www.aeroportsdeparis.fr/ADP/en-GB/Passagers/Access-maps-car-parks/Paris-Orly/Access/public-transport/rejoindre-quitter-orly-rer-c.htm) Pont de Rungis -asemalle ja hypätä siellä keskustan suuntaan menevän RER C:n kyytiin. Sitten vaan jäät kyydistä Saint Michel Notre Damella ja köpöttelet sieltä hotellille. Tämä siksi, että RER C on yleensä RER B:tä toimivampi (vähemmän lakko-ongelmia ja vastaavia) ja vähemmän täynnä. RER C on siis noissa linkkien takana näkyvissä kartoissa se keltainen linja ja RER B on se sininen. Kokeile myös http://www.ratp.fr -sivuston reittihakuja.

      La Vallée Villageen mennessä köpöttele sille samaiselle Saint Michel Notre Dame -asemalle. Siellä nouset pohjoiseen menevään RER B -junaan (suunta siis Mitry Claye tai Aéroport Charles de Gaulle). Jää kyydistä Chatlet - Les Halles -asemalla, jossa vaihdat RER -junan A-linjalle (metrokartoissa merkitty punaisella), suuntana Marne la Vallée Chessy. Sitten vain kyydistä Val d'Europe -asemalla (toiseksi viimeinen pysäkki).

      Vaikuttaa ehkä sekavalta, mutta googlaa Pariisin metrokartta, niin selkiää jo kummasti. :)

      Pakko tunnustaa, että itse en ole tuolla Vallée Villagessa käynyt. Olen aika huono lähtemään huvin vuoksi lähiöihin. ;) Olen kuullut aika sekalaista kommenttia paikasta. Jotkut ovat tehneet löytöjä, toisten mielestä ollut turha reissu. Kovin lyhyellä Pariisin-vierailulla en ehkä sinne asti lähtisi, varsinkin jos et ole kovin usein Pariisissa ennen käynyt.

      Tuo lippuasia on ikuisuuskysymys, joka sinun kannattaa varmaan harkita omien kulkemistesi kautta. Omat vieraani kulkevat yleensä kertalipuilla, sillä kokemukseni mukaan keskustassa tulee kuitenkin käveltyä niin paljon (siis jos turismi on tarkoituksena), että reittejä vähän suunnittelemalla ne tulevat edullisemmiksi kuin Paris Visite. Toisaalta Paris Visiten kanssa liikkuminen on sikäli helpompaa, ettei tarvitse pelata kertalippujen kanssa, kun käytössä on yksi ainoa kortti. Sillä saa myös alennuksia joihinkin sisäänpääsyihin, eli kannattaa tietysti laskeskella sitäkin, jos museot yms. kiinnostavat. Visiten tiedot hintoineen täällä: http://www.ratp.fr/en/ratp/c_22599/copy-of-presentation/

      Ja sitten vielä säästä: Ei ole toppatakkikeli, mutta melko tuulista ja sateista ollut ainakin viime päivinä. Nahkatakilla ja trenssillä olen liikkunut itse. Joku lämmin neule kannattaa ehkä ottaa varmuudeksi matkaan myös.

      Toivottavasti auttoi? :)

      Bon courage et bon voyage !

      Poista
    2. Voi kiitos kovasti, perusteellisesta, pitkästä vastauksestasi :) Reittiohjeillasi selvitään varmasti mukavasti perille. Pitääpä vielä harkita outletiin menemistä, koska aikaa ei todellakaan ole kuin pari päivää. Kiitos vielä ja mukavaa iltaa!

      Poista

Kiitos kommentistasi. Kommentit ovat tämän blogin suola. Ja pippuri. Ja sokeri.