sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Ylpeyttä ja ennakkoluuloja

Aivan kuten Helsingissä, Pariisissa marssittiin eilen ylpeinä. Gay Pride eli Marche des Fiertés LGBT kulki eilen Pariisin katuja Montparnasselta Bastillelle.




Tarkoitukseni oli mennä katsomaan kulkuetta, mutta hajamielisyyttäni muistin koko tilaisuuden vasta illansuussa. Moni muu oli sen sijaan löytänyt paikanpäälle: Osanottajia oli noin 60 000, mikä on huima lisäys viime vuoden 36 000 osanottajaan nähden. Lisäksi kulkue houkutteli poliisin mukaan "kymmeniätuhansia" katsojia.








Gay Pridella on tietysti poliittinen puolensa. Ranskassa aihe on ajankohtainen siksi, että François Hollande lupaili presidentivaalikampanjansa aikaan sekä avioliitto- että adoptio-oikeutta samaa sukupuolta oleville pariskunnille. Tuore pääministeri Jean-Marc Ayrault puolestaan lupaili perjantaina adoptio- ja avioliitto-oikeutta seuraavan viiden vuoden kuluessa.


Kulkueeseen osallistui tietysti myös Pariisin pormestarina yli vuosikymmenen toiminut Bertrand Delanoë, joka ei koskaan ole salaillut homoseksuaalisuuttaan. Delanoën mukaan vuosi 2012 on toivon vuosi, sillä "viimeinkin meillä on presidentti, joka uskaltaa kampanjoinnissaan puolustaa tasa-arvoa rakkaudessa".







Ranskalaisten asenne samaa sukupuolta olevien pariskuntien avioliitto- ja adoptio-oikeuteen on muuttunut kymmenessä vuodessa tasaisesti positiivisemmaksi. Le Parisien -lehden tammikuussa teettämän tutkimuksen mukaan nyt 63 % ranskalaisista puoltaa avioliitto-oikeutta, 56 % adoptio-oikeutta. Vuonna 2000 vain 48 % ranskalaisista kannatti samaa sukupuolta olevien avioliitto-oikeutta ja vuonna 1998 vain 28 % kannatti heidän adoptio-oikeuttaan.


Yllättävää kyllä, monessa kysymyksessä varsin konservatiiviset ranskalaiset näyttäisivät olevan siis suomalaisia avoimempia samaa sukupuolta olevien parien oikeuksille. Tämä kävi ilmi jo vuonna 2006 tehdyssä tutkimuksessa





powered by Fotopedia


Kaikki ranskalaiset eivät tietenkään tästä kehityksestä pidä. Vaikka Pariisin Gay Pride sujui tänä vuonna poliisin mukaan häiriöittä - edes kananmunia ei heitelty - Auxerren vastaava tilaisuus oli vakavissa vaikeuksissa. Paria päivää ennen ennakoitua tapahtuma-aikaa paikallinen prefektuuri kielsi tilaisuuden vedoten "turvallisuuskysymyksiin". Paikalliset Front Nationalin edustajat vastustivat tilaisuutta kiihkeästi. Puoluetta edustava paikallispoliitikko Richard Jacob ilmoitti, ettei halunnut Auxerren tulevan tunnetuksi "Gay Pride -kaupunkina". Jacob uhkaili estävänsä tapahtuman joka tapauksessa, myös "fyysisin keinoin", jos ei muu auta.


Loppu hyvin, kaikki hyvin: Auxerren pormestari, joka Hollanden tavoin edustaa paikallista sosialistipuoluetta, salli tapahtuman järjestämisen ja kolmisensataa auxerrelaista marssi LGBT-väen oikeuksien puolesta lopulta välikohtauksitta.

Kuvia Pariisin kulkueesta pääsee selailemaan Le Parisienin sivuilla.


2 kommenttia:

  1. Samaa on ilmassa täälläkin. Tämän vuoden aikana tullaan todennäköisesti äänestämään avioliitto-oikeudesta. Paljon riippuu siitä, sallivatko Liberaalit 'omatuntoäänestyksen' vai pitääkö seurata puolueen konservatiivista linjaa. Mielenkiintoista nähdä kuinka käy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletko sattunut törmäämään siellä galluplukuihin? Siis kuinka iso osa australialaisista on avioliitto- ja/tai adoptio-oikeuksien kannalla?

      Poista

Kiitos kommentistasi. Kommentit ovat tämän blogin suola. Ja pippuri. Ja sokeri.