Kuka pelkää palomiestä?

Juuri kun pääsin kauhistelemasta metroissa vaanivia tuijottelijoita, sain kuulla, että asun sellaisen kanssa. Mies nimittäin hyödyntää lähes tunnin työmatkansa kuulemma ihmisiä tarkkaillen. Vuosien tuijottelun harjaannuttama hän kykenee mielestään tunnistamaan ihmisten reaktiot heidän nähdessään ulkonäöllisesti kiinnostavan ihmisen. 

Kuvasarjassamme "Kuinka tikasauto peruutetaan tien yli pienestä oviaukosta talliin alle 20 sekunnissa?".

Kun viehättävä nainen astuu metroon:
Naiset: Katsovat kilpailijatartaan hyvin hitaasti ja arvioivasti päästä varpaisiin, kääntävät päänsä pois, eivätkä kiinnitä enää mitään huomiota.
Miehet: Vilkuilevat naista enemmän tai vähemmän avoimesti tasaisin väliajoin.

Kun viehättävä mies astuu metroon:
Naiset: Katsovat kerran, punastuvat, sipaisevat hiuksiaan ja katsovat nopeasti kelloaan/puhelintaan/iPodiaan tai mitä tahansa muuta käteen osuvaa. Tarkoituksena on peitellä sitä, että nainen on millään tavalla huomannut koko miestä.
Miehet: Eivät reagoi. Joku luulee vielä homoksi. Ja metro ei ole paras ympäristö tulla kaapista.

Hymähdin miekkosen teorioille hyväntahtoisesti nyökytellen. Taisinpa vihjata miekkoselle hänen potentiaalistaan vaihtoiselle uralle naistenlehden hömppäpalstan toimittajana.


Aamuna muutamana odottelin sitten liikennevalojen vaihtumista lähimetrolle mennessäni. Pöpperöiset silmäni havahtuivat häkellyttävään näkyyn: Kuutisen kappaletta treenattua ja hikistä palomieslihaskimpaletta tiukoissa punaisissa mikrosortseissa ja t-paidoissa odotteli valon vaihtumista kadun vastakkaisella puolella.


Ennen kuin ehdin ajatella mitään sen kummempaa, käänsin katseeni tiukasti toisaalle, sipaisin hiuksiani ja kaivoin puhelimen kassista, ilmeisesti kelloa katsoakseni. 


Vasta metroon päästyäni tajusin käyttäytyneeni kuin miehen havaintotilastojen stereotyyppinen nainen. Toivottavasti en sentään heitä kuoleman katseita muiden naisten niskaan. Ehkä en sentään ole vielä riittävän ranskatar?

Palomiehet ovat tietysti ajankohtaisia myös siksi, että huomenna on 14. heinäkuuta eli Ranskan kansallispäivä. Sen kunniaksi Pariisin paloasemilla järjestetään tänään (ja paikoin myös huomenna) perinteiset palomiesten tanssijaiset eli bal des pompiers.

Palomiesten kansallispäivätanssiaiset ovat Ranskassa ja varsinkin Pariisissa todellinen instituutio. Näin Arte-kanavan Nikola Obermann kuvaa tämän instituution taustaa ja merkitystä (erittäin vapaa käännös allekirjoittaneen):

"[Pariisilainen palomies] on komea ja urhea, hän osaa toimia välittömästi ääritilanteissa. Ei, hän ei muistuta muita palomiehiä. Pariisilainen palomies on symboloi tehokkuutta*. Tämä legendaarinen tehokkuus on myös edesauttanut sitä, että palolaitosten sisäpihat muuntuvat 13. tai 14. heinäkuuta tanssilattioiksi."

---

"Alkujaan [kansallispäivän] juhlat järjestettiin palolaitoksilla palomiehille itselleen ja heidän perheilleen. Ohjelmaan kuului pelejä, teatteriesityksiä, voimistelunäytöksiä ja tietysti orkesteri..."

"Sattuipa sitten 14. heinäkuuta 1937, palomiesten juhlien ilonpidon ollessa kuumimmillaan Montmartren paloasemalla, että kateelliset ohikulkijat koputtivat aseman ovia. Utelias väkijoukko päästettiin sisään ja tunnelma kohosi entisestään. Juhlasta tuli menestys.

Seuraavasta vuodesta lähtien Pariisin muidenkin kaupunginosien paloasemat tekivät samoin. Siitä pitäen palomiesten tanssiaiset ovat olleet must-juttu. Kyseessä on Ranskassa rakastettu guingette-tyyppinen juhla. Sinä yönä ranskalaiset juhlivat yhdessä säätyyn katsomatta: palomiehet ja siviilit, nuoret ja vanhat, porvarit ja prolet. Nautitaan juomista, flirttailusta ja kohtaamisista. Tässä perinteessä heijastuu mielestäni todellinen kansan koheesio. Kaikki haluavat juhlistaa yhdessä Ranskan kansan nousua ja vallankumouksia. Kyllä, palomiesten tanssiaisissa on jotain syvällisen koskettavaa.

Hyvä on, dj on monin paikoin korvannut orkesterin, mutta voin vakuuttaa, että charmi on yhä tallella. Käykää itse katsomassa! Tehkää kierros St. Fargeaulla, Champerret'lla, Montmartrella ja Sévignéllä, joitain kuuluisimpia tanssiaisia mainitakseni..."

Isoja väkijoukkoja välttelevänä en ole palomiesten tanssiaissa juuri käynyt. Sen sijaan ole päässyt viettämään muutamaan otteeseen aivan mahtavaa kansallispäivän aattoa paloaseman vieressä sijaitsevan brasserien terassilla. Tunnelma on tuolloin aivan poikkeuksellinen, liikkeellä on kaikenikäisiä ja -näköisiä ihmisiä, kaikki juttelevat kaikkien kanssa. 


Pikkuisen Suomen itsenäisyyden historia on tietysti erilainen kuin tämän vanhan ja itsetietoisen suurvallan, mutta jotain tällaista positiivisuutta kaipaisin suomalaisen totisen itsenäisyysjuhlinnan rinnalle. Vaikka myönnetään, karnevaalitunnelmaa on tietysti keskimäärin helpompi luoda heinäkuisessa Ranskassa kuin joulukuisessa Suomessa. 

*Tässä kohta allekirjoittaneen on pakko huomauttaa, että tämä pariisilaisten palomiesten maine sai valitettavasti aimo kolauksen viime keväänä, kun 12 pariisilaista palomiestä syytettiin raa'asta kollegaan kohdistuneesta simputuksesta, joka sisälsi muun väkivallan ohella raiskauksen.