Ranskalainen huumori

Elin pitkään siinä luulossa, että ranskalaista huumoria ei käytännössä ole olemassakaan. Tai ainakaan se ei naurata muita kuin omahyväisiä ranskalaisia itsejään. Sanotaan nyt heti alkuun, että olen brittihuumorin ystävä. Suosikkisarjojani ovat muiden muassa Father Ted, Smack the Pony, The Office, Allô Allô, Coupling, The Fast Show, Keeping Up the Appearances, Absolutely Faboulous ja tietysti klassikko Monty Python. Sen sijaan yhtään hauskaa ranskalaista komediasarjaa en osaa nimetä.


Humour eli huumori on tuontisana englannista. Ainakin The Economist -lehden mukaan ennen Ranskan vallankumousta sana oli Ranskassa tuntematon. Käytössä olivat sen sijaan esimerkiksi esprit (nokkeluus), farce (farssi)  ja (hyvää tai huonoa) tuulta tai mielentilaa yleensä merkitsevä humeur, joka englantiin kulkeuduttuaan vääntyi huumoriksi ja sittemmin lainautui takaisin ranskaan.  

Lushin slogan Ranskassa: "Testattu englantilaisilla".

Syystä tai toisesta ranskalaista huumoria verrataan usein juuri brittihuumoriin, eikä vaikkapa saksalaiseen huumoriin (niin, onko sitä olemassa?). Ranskalaista huumoria pidetään nokkeluuteen, sarkasmiin ja loogisuuteen vetoavana, kun taas brittihuumori on tunteisiin vetoavaa, absurdia ja lempeää. 


Suurin ero minun ja keskimääräisen ranskalaisen huumorintajun välillä on itseironia, jota ranskalainen ei ymmärrä ollenkaan. Ranskalainen, Suomessa paljon liikkunut tuttavani huomioi joskus, että Suomessa voi pilkata suomalaista mielin määrin, ja suomalaista vaan naurattaa. Mutta sen sijaan yhtään poikkipuolista sanaa ei saa sanoa Suomesta, tai sama suomalainen ärähtää. Ranskassa tämä toimii kuulemma päin vastoin: Ranskalaiset kritisoivat ja satirisoivat innokkaasti maataan, mutta eivät halua kuunnella henkilökohtaista pilkkaa itsestään.


Tämä on sikäli ristiriitaista, että ranskalainen huumori tuntuu perustuvan joskus jopa raa'alta kuulostavalle sarkasmille ja henkilökohtaisuuksiin asti menevälle pilkalle. Vitsillä on aina kohde, mutta se ei ole vitsin kertoja itse. Luultavasti ranskalaisten tylyn ja arrogantin maine johtuu tästä: täällä ei ujostella nauraa vaikkapa vieraalle aksentille.


Ranskalainen pilkkakirves on parhaimmillaan satiirissa ja erityisesti poliittisessa satiirissa. Harvemmin olen suomalaista satiiria katsoessani nauranut ääneen, mutta Canal+ -kanavan Le Petit Journalia ja les Guignols de l'infoa katsoessa sitä sattuu säännöllisesti. 


Erityisesti Guignolit tosin liikkuu joskus minun huumorintajuni rajamailla. Vuoden 2004 joulunpyhinä tsunamin riepoteltua Aasiaa uutiskuvat Ranskassakin tulvivat hätää, kärsimystä ja lähimmäisiään etsiviä ihmisiä. Heti uutisten perään ruutuun ilmestyivät Guignolit, joissa toimittaja haastatteli lasta etsivää saksalaismiestä:
"Etsitte lasta?"
"Kyllä vaan. Kahdeksasta kymmeneen vuotta, poika..."
"Mikä hänen nimensä on?"
"Ihan sama. Tämä on ihan vaan yhdeksi yöksi!"








Guignolit (engl. tekstityksin) ranskalaisen armeijan huonosta varustelutasosta:




Guignolit (engl. tekstityksin) katolisen kirkon pedofiliaskandaalista (valitan heikkoa kuvanlaatua):






Toinen ranskalaisten rakastama huumorin muoto ovat sanaleikit. Paitsi jos niitä yrittää vääntää ulkomaalainen. Tällöin yleensä kommenttina on kuivakka: "Mutta eihän sitä noin kuulu sanoa...".


Sanaleikit ja ranskalaiseen yhteiskuntaan viittaavat sisäpiirin vitsit ovat myös ranskalaisten elokuvien varsinainen helmasynti. Tästä hyvänä esimerkkinä Asterix ja Obelix: Tehtävä Kleopatra (Mission Cléopâtre), jota Suomessa moni pitää lähinnä lastenelokuvana. Todellisuudessa elokuva on täynnä viittauksia ranskalaiseen kulttuuriin ja yhteiskuntaan. Näin elokuvan aikoinaan ensimmäisen kerran sen ilmestymisen aikaan elokuvateatterissa Ranskassa. Koko teatteri ympärilläni nauroi läpi elokuvan. Päättelin, että joko ranskalaiset ovat hieman lapsenmielisiä, tai sitten minun kielitaidossani oli vakavia puutteita. Ranskalaisten lapsenmielisyydestä en mene vannomaan, mutta sittemmin osoittautui, että vika oli tosiaan omassa kielitaidossani ja kulttuurintuntemuksessani. Ranskantaitoiset voivat vilkaista nimimerkin Xanthos IMDB-sivustolle kokoamaa listaa kyseisen elokuvan sisältämistä viittauksista minuutti minuutilta.


Ongelmana tietysti tässä on se, että selitetty vitsi ei ole yhtä hauska kuin itse oivallettu. Yleensä minun ja miekkosen huumorintaju menee aika hyvin yksiin. Poikkeuksen sääntöön muodostaa Europe1-radiokanavalla pyörivä On va s'gêner, joka hänen mielestään on ratkiriemukas, mutta jossa minusta joukko hyypiöitä lähinnä hohottaa ja puhuu päällekäin. Miehen tulkinta tästä tietysti on, että en ymmärtänyt vitsiä. Todellisuudessa yleensä ymmärsin, se nyt vaan sattui olemaan epähauska. Lopputuloksena huushollissamme eletään usein samantapaisia hetkiä, kuin koomikko Jamel Debbouze neitosen kanssa oheisessa Tehtävä Kleopatra -elokuvan kohtauksessa (tässä leikkaamattomana):