Juna oli hieman myöhässä aikataulusta, joten istuimme ja odottelimme suuren näyttötaulun alla, josko oikea lähtölaituri ilmaantuisi näytölle. Jossain vaiheessa - kun junan lähtöön oli muutama minuutti aikaa - kuului rätisevä kuulutus, josta emme kumpikaan saaneet mitään selvää. Päätimme kuitenkin lähteä varmuuden vuoksi vyörymään massan mukana kohti laitureita. Junien ovet suljetaan nykyisin minuuttia ennen junan lähtöä, emmekä halunneet jäädä laiturille itkemään.
Niinpä velloimme massan mukana laiturille, jonka taulussa oikea juna olikin jo ilmoitettu. Koko junan matkustajisto - siis satoja ihmisiä - vyöryi pitkin laituria kohti oikeaa vaunua. Takanani punnersi joku hätähousu, joka puski itseään väkisin ohitseni: "Pardon, excusez-moi, olen menossa tuohon junaan...". Mieleni teki vastata: "No shit monsieur, me kaikki muut olemme täällä ihan vain huvikävelyllä kapsäkkeinemme!" - mutta sain pinnistettyä mölyt mahaani. Lomafiilistäni eivät pariisilaiset pääse pilaamaan!
Junassa odotti jännittävä yllätys: Kaikki varatut paikat oli vaihdettu. Uudet paikat oli ilmoitettu joka vaunun päässä. Tästä seurasi, että juna oli täynnä edestakaisin hinaavia matkustajia, kun lähes kaikki kävivät kertaalleen alkuperäisellä, lippuun merkityllä paikallaan, sitten junan päässä katsomassa uudet paikat ja vihdoin palasivat etsimään sitä uutta paikkaansa. Ja tämä kaikki teatraalisen kiivailla "oh la laaaaa!" ja "c'est n'importe quoi...!!" -huudahduksilla höystettynä.
Parin tunnin junamatkan päässä meitä odotti Châteauroux, joka on keskiranskalaisen Indren departementin pääkaupunki. Asemalta meidät noukki miehen vanha opiskelukaveri JB ja matka jatkui noin tunnin verran syvemmälle maaseudulle.
Pitkälti maataloudesta ja luontomatkailusta elävä Indre on eräs Ranskan harvaanasutuimmista departementeista. Suhteellisen tasainen maisema muistuttaa paljon eteläsuomalaista maalaismaisemaa - jos ajoittaiset maissi- ja viinipellot jättää huomioimatta.
JB työskentelee jonkinlaisessa ympäristöön liittyvässä EU-projektissa, joten aihepiiriin liittyen pääsimme tutustumaan luontotarjontaan - eipä Indressä taida paljon muunlaisia nähtävyyksiä ollakaan.
 |
| Kuva ujosta lampaasta (oik. alh.) omistettu Stazzylle. |
 |
| Kuvauskalustoni ei soveltunut lintukuvaukseen, joten kuvasin bongareita. |
Illan tullen ajoimme läheiseen kylään. Hämärtyvässä illassa soi ensin blues ja sitten irlantilaishenkinen viulu.
 |
| Kyläjuhlijoita paimensi touhukas pieni koira, joka malttoi pysähtyä paikalleen noin nanosekunniksi. |
"Voi sua pientä juhlijaa,
aamu jo alkaa sarastaa – kello viisi on.
Vaellat yössä yksinään,
väsymys tuntuu käpälään,
et löydä kotohon."
aamu jo alkaa sarastaa – kello viisi on.
Vaellat yössä yksinään,
väsymys tuntuu käpälään,
et löydä kotohon."
- Tove Jansson -
Aikas kivannäköiset kyläpippalot!
VastaaPoistaMukavan pimeääkin siellä, täällä on tää riivattu valo vieläkin! ;)
Heh, mainitsin tuosta pimeydestä jotain, kun käsikopelolla hapuilimme takaisin autolle, joka oli pysäköity parin sadan metrin päähän tuosta aukiosta. Sain osakseni pitkiä katseita (kyllä, pimeydessä kuulin ne katseet) ja minulle kerrottiin, että "olemme maalla!". Muttakun Suomessa ei maallakaan ole noin pimeää. Muistaakseni. Kun pimeällä on aina talvi ja lunta. Ainakin minun lapsuudessani. ;)
PoistaKun on pimeää ja lämmintä, tuntuu aina, että ollaan ulkomailla. Sitä on niin ehdollistunut yhdistämään valon ja lämmön.
Ihanan rentouttavan oloinen viikonloppu teillä. Erityisesti nuo iltakuvat ovat mainioita.
VastaaPoistaOli kyllä hienoa päästä pois kaupungista! Seuraava viikonloppureissu on onneksi tiedossa jo vajaan parin viikon päästä. :)
PoistaOlen tässä viimeisen n. kuukauden sisällä lukenut blogisi läpi alusta loppuun. Täältä löytyy todella kiinnostavia juttuja Ranskasta ja ranskalaisuudesta, joten taidanpa jäädä vakilukijaksi :)
VastaaPoistaOnpa kiva kuulla, että olet viihtynyt! Minä myös seuraan norjalaistarinointiasi. :)
PoistaNostan hattua lomacool-asenteellesi. Itseltä olisi mennyt pelihousuja muutama pari. Ilmeisesti Austerlizin asemalla pitää kärkkyä laiturin numeroa samaan aikaan sekä odotushallin että junahallin puolella. Melkein jäätiin kerran junasta, ehdimme juuri ja juuri ekasta ovesta sisään ja sitten jouduimme tunkemaan itsemme ja kapsäkkimme koko junan läpi keulaan asti kapeilla ja tunkeen ahdetuilla käytävillä. Toisaalta tuo rehkiminen vei minusta kaikki mehut ja taisin ensimmäistä kertaa saada nukuttua yöjunassa.
VastaaPoistaKaunista seutua tuo Indre.
Heh, lomaa osaa arvostaa, kun matkakin on viimeiseen asti stressiä. :D
PoistaMeillä junat olivat menne tullen myöhässä, mutta kokemukseni SNCF:stä ovat silti voittopuolisesti positiivisempia kuin kokemukseni viime vuosien VR:stä. Ranskalaishenkisestä sähläämisestä huolimatta.
Kivan näköisiä maisemia ja niistä todella tuli vähän Suomi mieleen :)
VastaaPoistaJuu, pitää vastedes muistaa Suomi-ikävän yllättäessä, että aina voi poiketa Indressä. :)
Poista